Kesäkuun keskustelut

Heissan taas! Mitenkäs teillä kesän ajan neuvolat ym järjestetty? Meille onneksi tulee jostain toisesta neuvolasta ihminen, niin ei tarvii ite lähteä seikkailemaan mihinkään. Ja onneks on vaan yhen kerran, ku ite ainakin oon tykänny tosta omasta hoitajasta ja sehän nyt tietää parhaiten oman tilanteen. Seuraavalla kerralla on tosiaan eka lääkäri tapaaminen. Osalla varmaan ollu jo, niin mitäs siellä sit tapahtuu? Sokerirasitukseenkin pitäis varata aika.. Vähän meinaa omatkin lomat sotkeentua tarkastuksista, mutta aika kivasti niitä saa järjestelryä.
 
Heips!

Meillä on neuvola ihan omassa neuvolassa, mutta oma hoitaja on harmi kyllä kesälomalla silloin. Eli tuuraajan pakeille mennään hakemaan raskaustodistusta. Saa senkin nyt sitten hoidettua ja hoidettua samalla virkavapaa-asiat sykysä ajatellen.

Mitä kaikkea tuo neuvolakerta pitää sisällään missä saa sen raskaustodistuksen?

Itse myös tykkään kovasti omasta neuvolan hoitajasta niin vähän harmittaa että on nyt taas sijainen. Kaksi kertaa ollut oma hoitaja ja nyt tulevan kerran jälkeen on ollut kaksi kertaa sijainen. Heinäkuussa pitäisi sitten olla jälleen oma hoitaja paikalla.
Sokerirasituksen varasin muistaakseni toukokuussa ja itse sokerirasitus on nyt juhannuksen aikaan.
Minulla alkaa juhannuksesta kesäloma joten hirveästi ei nuo neuvolat ja sorkerirasitukset häiritse lomia. Toisaalta, enemmän nuo neuvolat ovat häirinneet töitä tehdessä kun on pitänyt työvuoroja vaihdella välillä, mutta todella kivuttomasti vuorojen vaihto on käynyt kun on niin mukavat työkaverit. On niin ihanaa kun alkaa kesäloma! Saa alkaa pohtia ja miettiä ja elää tätä orastavaa äitiyttä ihan tosissaan :)
 
meil ei oo oo niin kauheen kiva neuvolatäti.. ei se nyt huonokaan ole, mut oon oikeen odottanu et tulis se toinen (joka kuulemma on ihan huippu ihana ) jos tulis vähän paremmin juttuun.. jää kaikki asiat sanomatta ku on jotenki niin plääh fiilis käydä siel..  saas nähä onks se joku kerta lomalla :)
 
Meillä on aivan ihana hoitaja neuvolassa, ehtii meidän kanssa asioida syksyyn asti, ja sitten jää eläkkeelle. Mutta on kyllä todella ihana täti :) Ja kesällä käydään ihan omassa neuvolassa ja taitaa yhdelle kerralle osua joku sijainen.

Meillä oli tuo raskaustodistusneuvola viikko sitten, siellä oli perusjutut paino, verenpaine, sf-mitta, hb jne. Ja sitten saatin nuo kelan paperit ja hoitaja selitti vielä kohta kohdalta mitä niihin laitetaan ja mihin ne toimitetaan :)

Sokerirasitukseen varasin myöskin ajan heti juhannuksen jälkeen. Vähän jänskättää miten se menee. :/

Mulla alkaa kesäloma vasta 1.8 ja jäänkin siitä sitten suoraan äippälomalle. Että vähän aikaa täytyis vielä yrittää jaksaa. :)
 
Meil on neuvola auki koko kesän ja neuvolan täti on ihana se kuuntelee ja osaa vastata kysymyksiin ja sen neuvot on järkeviä ja kokemuksen perusteella toimiviks todettuja
 

21+0 poxu tänään, eikä vielkään oo nättiä vauvvamahaa, pelkkä tommonen epämääränen tynnyri :D
 
Heips

Mitenkäs muilla lokakuisilla? Onko teillä alkanut ilmaantua väsymystä?
Alkuraskaudesta olin kauhean väsynyt ja nyt 22+ viikolla olen ollut jumalattoman väsynyt, välissä oli virkeämpi kausi.
Josko tulevalla viikolla alkava kesäloma piristäisi ja antaisi potkua elämään  :). Hih, potkua. Potkujen tunteminen on ollut kyllä ihanaa! Päivittäin saa useaan otteeseen varmuuden että siellä ollaan todellakin elossa ja hereillä.
 
Niin, ja hemoglobiinin alhaisuudesta väsymys tuskin johtuu, se oli 130 viikolla olleella neuvolakäynnillä.
 
No mulla taas ollut elämän hyvä ja pirtee olo ja viikkoja reilut 24. Mut mulla taas viime neuvolassa oli edellisestä kerrasta laskenu Hb 130:sta 107. Neuvola tätikin oli ihan ihmeissään kun kerroin et vointi ollu mitä mahtavin, et ei huippausta tai mitään. No ei muuta kuin rautalääkkeitä naamaan. Nyt tosin iski flunssa ja olo ihan kamala. Kurkku ja pää kipijänä, nokkavuotaa ku sulhaspojan m*****. Viime yö oli täysin pätkittäistä unta. Välillä paleli ja välilä oli kuuma ja pissalla sai juosta kovan veden juonnin seurauksena. No jospa tää tästä ennen juhannusta ku koitan lepäillä. Asioita olis kyllä hoidettavana.
 
Väsymystä ollut kyllä ilmassa. Yhessä vaiheessa vähän pirteempi jakso, mutta nyt tosiaan taas väsyttänyt tosi paljon. Ei ois enää ku 7 työpäivää ja sitten ihana kuukauden loma! Lomalla ois tarkotus laittaa pojan huonetta kuntoon ja käydä vähän reissussa. Sit jos jaksais vielä muutaman viikon töissä, niin äitiysloma alkaakin jo. Nopsaa on menny aika, tänään jo 23 viikkoa täynnä! Ja potkut ruvennu tuntumaan toden teolla! :D
 
Meillä oli eilen 4d-ultra, ja tyttelihän meille nyt sit tulee :) Vaihdettiin nimi Pauli Anterosta Elviiraksi :)
 
Onnea Matti tyttöuutisista! :) Kävitkö Hämeenlinnan lääkärikulmassa? Minkälainen kokemus oli tuo 4d? Ollaan mekin sitä nyt vähän mietiskelty..
 
Lääkärikulmassa käytiin juu. Ei ollu taas vauva kovin suostuvainen tutkimukselle, piti kättä naaman edessä niin, ettei saatu kunnon kasvokuvaa ollenkaan. Olis siis ehkä kannattanu sukupuolen selvityksen vuoksi mennä ihan tavalliseen ultraan, kun kalliimmaksi kuitenkin tuli tuo 4d. Näkihän siinä nyt kuitenkin tarkemmin rakenteita, mitä ei välttämättä rakenneultrassa kunnolla nähnyt. Jos meinaatte mennä, niin menkää pian, kun vauva kasvaa koko ajan, ja kohta siellä kohdussa alkaa olla ahdasta. Aikojen saaminen voi myös olla välillä hankalaa. Hintaa tuli Mattsonin Ninalla 154 €, ja aikaa meni noin puoli tuntia.
 
Tervehdys!
Liitynpä minäkin keskusteluun mukaan. Mukavasti on raskaus sujunut. Notkoselkäisenä hieman alaselkää kipuili jossain vaiheessa, mutta se meni oikeastaan ohi. Painoa tullut jo lähes 10 kg eli jaloissa jo tuntuu, mahakin yhtä iso kuin ystävälläni, jolla la jo kuukauden päästä eli kymmenisen viikkoa mua aiemmin (mulla rv 25+3). Kauhulla odotan, kuinka isoksi tässä vielä masu kasvaa ja kuinka pahoja arpia tulee (vielä ei onneksi ole) ;)

Oletteko hankkineet vaunuja? Me ollaan päätymässä Gessleinin Vision-malliin. Toinen vahvoilla ollut merkki oli Emmaljunga, mutta nuo ketterämmät ja monipuoliset vaunut houkuttavat enempi. Meillä pitää olla ilmakumipyörät, kun täällä pikkukaupungissa taajaman ulkopuolella lähinnä kärräillään. Visionissa on kääntyvä etupyörä (kolmipyöräiset), joka lukittavissa ja renkaat isot, joten soralla ja loskassa kulkiessa ei pitäis olla ongelmaa. Kovasti olen kuullut kehuja ko. mallista.... mutta nyt pitäis valita kuosi :D ja niin turhamaiselta kuin se kuulostaakin niin valinta on vaikea :D Mies haluaisi kuosin valkoisella keinonahalla, mutta itseä tuo hieman epäilyttää. Keinonahka toki jopa helpompi pitää puhtaana kuin kangas ja vaunuvaihehan menee kyllä, mutta ratasvaihe ja kurakelit hieman mietityttävät, etenkin kun jalkatuen kohdalta juurikin valkoinen (istuinosan irrottettava kangas musta). Lisäksi vaalea nahkahan kyllä kellastuu ajan saatossa...mutta kyllä houkuttaa kaikesta huolimatta... :D Onkohan kellään kokemusta vaaleista, keinonahkaisista vaunuista ja nimenomaan ratasvaiheessa? :)
 
Heissan DT ja tervetuloa joukkoon! :)
Mä haaveilin kanssa emmaljungan vaunuista, ja juurikin valkoinen keinonahka oli noissakin. Ajattelin kanssa että luultavasti noita on ainakin helpompi hoitaa ja pitää puhtaana, nehän saisi ihan pyyhkimällä puhtaaksi..
Toi valkoinen väri kuitenkin kauhistutti sen verran että päädyttiin sitten Jovin ruskeisiin vaunuihin. :)

Tänään oli sokerirasitus. Ja kokemuksena se oli kyllä RANKKA! 12 tunnin paaston jälkeen ajattelin sokerijuoman uppoavan helposti, mutta ei se niin vaan ollutkaan.. Kuitenkin juoman juotuani olo oli kuin kunnon humalassa! No mitäpä sitä ei pienokaisen hyvinvoinnin eteen tekisi. :) Iltapäivällä soittelin neuvolaan tulokset, raskausdiabeteksesta ei ole tietoakaan,  huh! :)
 
Heips!

Me olemme enimmäkseen katselleet noita emmaljungan citycrosseja, kuosi on vielä vähän harkinnassa. Jotain maanläheistä sävyä kuitenkin. Ehkäpä nyt kesäloman aikana hankitaan vaunutkin, tai sitten vasta syksyllä. Joskus on ainakin saanut vähän halvemmalla edellisen vuoden malleja kun uudet tulevat myyntiin.

Minullakin oli tänään sokerirasitus. Etukäteen stressasin rasitusta jonkun verran, mietitytti lähinnä että millainen olo siitä tulee kun niin paljon lukenut keskustelupalstoilta toisten kokemuksia. Eniten ahdisti oikeastaan ne verikokeet kun en noista piikeistä kauheasti välitä. Litku itsessään oli makeaa, ei mitenkään tolkuttoman makeaa. ei maistunut vadelmalta eikä kokikselta, vain sokeriselta ja se oli kylmää. Ainakin itse sain sen helposti juotua ja sitten vain odoteltiin ja odoteltiin se kaksi tuntia. Ihmettelin että edes nälkä ei liiemmin vaivannut. Ei tullut ollenkaan paha olo eikä huimannut. Huomenna sitten soittelen neuvolaan ja kyselen tuloksia.
 
Haa! Varustelua! Aika hypätä keskusteluun :)

Me valitsimme hyökkäysvaunuiksi City Crossit. Minä valitsin mallin ja tuleva äiti saa pähkiä kuosin. Sopii mulle. Jos olisi itse pitänyt hoitaa koko homma, niin kottikärryt ja patja olisi ollut varteenotettava vaihtoehto :) Vitsivitsi.. City Crossit on siitä hyvät, että ovat yhdistelmiksi kevyet, kuomu on iso, kuomun mekanismi hiljainen, aisan korkeus helppo säätää, jousitus säätyy asvaltille ja metsäteille, hyttys- ja sadesuojat ovat vimpan päälle ja tietenkin merkki on hyväksi tunnettu. Pitää vielä ennen lopullista päätöstä mitata tuo emännän auton takaboksi, ettei joudu autokaupoille :) Kopaksi tulee se pehmeä quatrolift mikälie. On vissiin vähän ahtaampi kuin kova koppa, mutta muuten kätevämpi, monikäyttöisempi ja erityisesti menee pieneen tilaan.

Turvakaukalo tulee kaverilta ja pinnasänky on joku kylältä ostettu käytetty Brio. Siinä ne hankinnat toistaiseksi. Seuraavaksi varmaan tilaillaan Kelan boksi ja enempää en ole ehtinyt ajatella. Todennäköisesti isken silmät kaverivanhempien vanhoihin kamoihin. Vaikkei tiukoilla olla, niin en näe mitään järkeä ostaa nopeasti pois käytöstä jääviä perusrojuja uutena.
 
Noniin! Nyt on meillekin vaunut hankittu. Takuu alkaa vasta lasketusta ajasta (tosi hyvä käytäntö!). Kovasti vielä liikkeessä katselin (melkeen pitäs päästä maastoon kokeileen) eri merkkejä (Brio, Gesslein, Mutsy, Ora) ja eri mallejakin vielä. Emmaljungan olin "testannut" myös aiemmin. Päädyimme kuitenkin ennakkosuosikkiin eli Gessleinin Visionit lähtivät mukaan ja juurikin monipuolisten ominaisuuksien vuoksi. Kärräilin ahtaita käytäviä pitkin, hyllyjen välistä ja helppoa oli eli yritämmä pärjätä ainakin toistaiseksi ilman matkarattaita. Kolmipyöräinen vaunu on yllättävän tukeva, kun eturenkaan lukitsee, vaikka aluksi hieman se hirvittikin. Samalla ostimme Britaxin BabySafe Plus SHR- kaukalon isofix-jalustalla ja tietty adapterit tuohon vaunurunkoon, vaikka en tiedäkään, kuinka tulee ko. ominaisuutta hyödynnettyä.

Turhamaisuuskin vei muuten voiton eli ostimme Visionit valkoisella keinonahalla :P Palaan sitten joskus kertomaan, kuinka hankalat ne on pitää puhtaana tai kuinka kellastuneet jo on ja ostos oli täysi virhe tms., mutta siihen asti vain nautin niistä :D Saa muuten pestä pesukoneessa tuon merkin keinonahkakuosinkin! Nyt on sitte isoimmat hankinnat onneksi tehtynä. Vauvansänky (minulle aikoinaan ostettu) + pinnasänky (lainassa) valmiina. Muuta, sitä pientä varustelua nyt sitten pikkuhiljaa. Kelalleki pitäis paperit kohta toimittaa ja äitiyspakkaus tuleekin jo ihan kohta.

Kannattaa muuten käydä vaunuja jo katselemassa. Ellei liikkeessä tai tilatussa heinäkuun kuormassa olisi haluamaamme kuosia ollut (niinku monia ei ollut), olisi toimitus mennyt syys-lokakuulle!
 
Takaisin
Top