Kesäkuun kaksoset

Mitä teille muille kuuluu? Oletteko fb monikkoryhmässä?

Me käytiin tänään 2kk neuvolassa
A 6185g ja 58,5cm
B 6295 ja 59,5cm

Kovasti saivat kehuja kun päät nousee jo komeasti ja virkeänä seurustelevat ja katselevat ympärilleen.

Aamupäivisin ja öisin nukkuvat melko samalla rytmillä, mutta illat kukkuvat vuorotellen niin että on koko ajan jompikumpi sylissä/tissillä.
 
Siis mitä jättiläisiä Faada sulla :D. Me oltiin 2kk neuvolassa tyyliin molemmat melkein kilon pienempiä :D. Kirnuvoitako sulta tulee tisseistä :D
Päivittelen vähän myöhemmin kuulumisia.
 
No niin
En ole itse Facebookissa. Lähinnä tuolla kesäkuisten salaisissa tulee oltua :)
Meillä menee ihan mukavasti, mutta työntäytteistä arki kyllä on. Kaksosten rytmi mene isompien mukaan. Isommat heräävät usein klo 6:30-7:30 ja kun ponkaisen sängystä ylös niin pikkuisetkin heräävät. Siinä sit ensin isommat pesuille ja sen jälkeen vauvat, viimeisenä äiti. Puuron syönnin aikana imetän kaksosia vuoron perään. Usein A huutaa enempi joten pääsee ekana tissille. Klo 8:45 lähdemme usein päivökotia kohti ja kaksoset simahtivat vaunuihin. Tullaan takas ja vauvat saavat jatkaa unia vaunuissa. Sillä aikaa usein siivoamaan/pyykkään jne sekä kokkailen itselleni lounaan. Vauvat sisälle ja imetän, seurustellaan jne. Torkkuvat ja kakkivat usein vuoron perään :D Pumppailen rintoja välillä. Sit klo on jo 14:30 ja lähden hakee poikia. Ku tullaan takas niin syödään päivällistä ja sit mennään taas koko pooppo puistoon/pihalle. Isommat sen verran energisiä. Vauvat nukkuu niin hyvin vaunuissa. Tullaan 18:30 sisälle. Suihkuun ja iltapuuro pojille. Isommat menevät nukkumaan 20. Välillä kaksoset simahtavat myös samoihin aikoihin, mutta usein klo 21-22. Sitten mäkin meen ja mies on vauvojen kans nukku he tai ei klo 01-02 asti. Mies tuo mulle vauvat vuoron perään viereen ja siinä sit oon heidän välissä aamuun asti. Imevät nykyään n 1h välein.

Vauvat ovat siis edelleen täysimetyksellä. Haastavaa, mutta niin palkitsevaa. Imetys on mun juttu! Mutta kun vauvat täyttävät 3kk aloitan tod.näk korvikkeen rintamaidon rinnalle. Olen vihdoin asian sisäistänyt ja uskon ettei se enää tule olemaan niin "hankalaa" minulle.
Elämä on nyt ihanaa ja rankkaa. Otamme miehen kanssa usein yhteen. Milloin laskuista millon imuroimisesta, mutta vauva-arki tuo meille aina riitaa. Kun unikoulu pidetty ja saatu nukkua niin taas tulee molemmista onnellisia. Perheemme on nyt näin täydellisen epätäydellinen :)
Kylläpä tuli romaani.
 
Minäkään en oo fb-ryhmissä, salasella puolella käyn kirjottamassa/lukemassa jos ja kun ehdin. Meidän kaksosilla tulee ens viikolla 3kk täyteen. Eilen aloteltiin jo kiinteiden maistelut, kun keskoset alottelee ne jo tässä vaiheessa. Minäkin oon täysimettäny n.95 prosenttisesti toista ja viime aikoina kokonaan toista (rupesi yllättäen boikotoimaan pulloa ja tuttia). Pojat on kasvaneet vauhdilla. Puoli kiloa veljeään pienempänä syntynyt onkin nyt puoli kiloa painavampi. Siinä 5 kg:n molemmin puolin mennään. Pojat syö päivisin n. 2h välein, yöllä nukkuvat pitempiä pätkiä. Tällä hetkellä ovat eri rytmissä aikalailla. Nukkuvat monesti yölläkin sittereissä kun puklaavat makuullaan niin että meinaavat maitoon hukkua. Vierekkäin nukkuminen ei onnistu, ei myöskään vaunuissa. Elättelen toiveita et pojat asettuisivat vaunuvauvoiksi kun kelit kylmenee...
 
Meillä on nyt kolmena yönä peräkkäin pojat nukkunut 21-06 heräämättä. Samassa rottinkisängyssä nukkuvat edelleen vaikka ahdasta on jo. Illat tankkaavat klo 18 eteenpäin koko ajan tissillä. Nyt mennään ihan omalla maidolla.:) Arvaatkaapa onko tissit repeämispisteessä aamuisin? Meillä vauvat jatkaa usein tankkaamisen ja vaipanvaihdon jälkeen unia pari-kolme tuntia. Loppupäivässä ei kyllä ole sit mitään rytmiä. Välillä valvovat ihan vuorotellen, mutta silleen saavat toki enemmän maitoa...
Mää en käsitä miten nuo on näin isoja! Vaatekokokin on jo 62-68! Vilho painoi syntyessään melkein 4kg, mut ei siltikään ollut yhtä iso kuin nämä 2kk iässä.:O
Onneksi nämä vauvat ovat hyväunisia, kun ei muuten helpoin mahdollinen tilanne ole ollut. Vilholla alkaa maanantaina viimeinen sytostaattikuuri ja sit 3kk suojaeristys kotona. Elimistö ja selkäydin on niin bootattu että rokotuksetkin pitää uusia.
Jaksamisia harmony! Vauhdikkailta kuulostaa sun päivät. Onko sun mahdollista saada apua kotiin että voisit päiväunia nukkua? Meillä käy edelleen perhetyöntekijä 2x viikossa ja on iso apu
Väsyneenähän sitä tulee rakkaimmille sitä väsymystä purettua kiukuttelemalla...:/
Wilmiina meillä kans vauvat nukkuu paremmin sisällä ku ulkona ainakin vielä... jännä homma...
 
Hienot yöunet siellä Faada. Ja hyvä kasvu tosiaan
Meillä kaksoset on myös kasvaneet megavauhtia. Hullulta tuntuu et meidän pikkujättiläinen joka syntyessään painoi vaan 1790g painaa nyt 3kk:n iässä jo yli 5kg. Ihan eri kasvuvauhti on täälläkin kun sisaruksillaan.

Isot tsempit pikku Vilholle.
 
Mitä ihmettä te syötätte vauvoille? Meillä ei olla kuin alle 5 kg ja noin 57cm 3kk iässä. Edelleen menee osa 50cm vaatteista.

Meillä aloitellaan kiinteitä, kun oma maito on ollut välillä ihan siinä ja siinä riittääkö. Maha ei myöskään ilmeisesti raudan takia oikein toimi. Kiinteistä on ollut siihen kyllä apua.
 
Käyn lukemassa ja enemmän kommentointuolle salaiselle puolelle, jos sinnekkään.

Meille kuuluu hyvää. B neidille aloitettiin caviskon ja sillä olen saanut tyttöä hieman tyytyväisemmäksi. B on kokonaan pullo ravinnolla + soseet. A neiti kasvaa vain ja on perus tyytyväinen edelleen. Piklailee kyllä mutta ei niin pahasti. Hän on lähes kokonaan tissillä + soseet. Rytmiä alkanut pikku hiljaa muodostumaan kun soseet rytmittää paljon. :) yöllä kummatkin syö kerran yössä ja muuten nukkuu onneksi yön. Painoa tytöillä on A 5,2 ja B 4,9 kg
 
Kyllä varmasti sukupuoli vaikuttaa, mutta ovat nuo tytöt muutenkin tuollaisia sippanoita. Äiti on kyllä yrittänyt sanoa, että missimittoihin ehtii vähän myöhemminkin. :D
 
Nukkuuko teidän vauvat eri tahdilla päivällä. Meillä kyllä otetaan äidin huomio täysin irti just sillä että toinen valvoo aina. Sillä sekunnilla jolla toinen nukahtaa niin toinen herää. Outoa...
 
Meillä nukutaan eri aikaan, mutta johtuu siitä, että itselläni ei ole aikaa pitää heitä samassa rytmissä. Sitten kun päästään vaunulenkille niin korjaantuu, ku siinä nukkuvat samaan aikaan.
 
Meillä kans nukutaan aika monesti eri aikaan. Nyt harvinainen tilanne että molemmat nukkuu yhtä aikaa. :D
 
Onks Jetsoni sun tytöillä tota samaa että kun toinen nukahtaa niin toinen herää? Tai jos toinen aivastaa niin tulee heti perään tai kun toinen kakkii myös toinenkin tekee ? :D
 
On. Varsinkin toi läpsystä vaihto nukkumisessa ja kakkiminen, Varmasti peräkanaa tulee. Kovasti ovat alkaneet mukiloimaan toisiaan iltaisin nukahtamis hetkillä mutta vielä rauhottuvat vierekkäin. :)
 
Takaisin
Top