Tuo on kyllä varsin veemäistä, että mennään toisten asioista kertomaan eteen päin

Siis että pitäisi erikseen sitten sanoa, että "älä sitten kerro kenellekään", tai "halutaan kertoa itse". Luulisi maalaisjärjen toimivan sen verran, että raskausuutinen on kuitenkin sen verran iso ja henkilökohtainen asia, että varmasti lasta odottava perhe haluaa itse kertoa omaan tahtiinsa siitä muille.
Itse ajattelin joskus, että jos näin vanhana tulen vielä raskaaksi, en kehtaa kertoa kenellekään, kun aivan varmasti on paljon sellaisia ihmisiä, jotka paheksuvat asiaa. Toki olen itsekin sitä miettinyt, että olen jo liian vanha tähän hommaan kaikenkaikkiaan, mutta varmasti olen tarpeeksi vahva kestämään kaiken tämän ja tulevaisuudessakin kritiikin. Koska onhan se totta, että itse olen sitten mummoikäinen jo silloin, kun lapsi on teini, mutta toivon, että pysyn edes sen verran nuorekkaana, ettei lapseni koe minua häpeänä. Elämä vain meni näin huomaamatta vähän niin kuin ohi tämän lapsiasian kanssa.
Mutta kun nyt parin mutkan kautta tämä lapsi saikin alkunsa, niin en ole hävennyt yhtään asiasta puhumista heti alusta asti. Eli alusta asti on esimies tiennyt, ja lähimmät työkaveritkin. Omille sukulaisille kerrottiin virallisesti vasta nt-ultran jälkeen, tosin äiti arvasi jo monta viikkoa ennen sitä, että pulla on uunissa :D On ollut niin paljon helpompaa itselle, kun töissäkin on asiasta tiedetty jo alusta asti. Olisin kyllä varmaan kertonut luomuraskaudestakin samalla tavalla. Omaan hommaani ei ole tulossa sijaista, vaan muu tiimi hoitaa minunkin työni sitten kun olen poissa, joten siinä mielessä työnantajalle olisi voinut kertoa myöhemminkin.