Karsastetaanko lääkkeellistä kivunlievitystä turhan paljon?

[Mayanna]

Itse en ainakaan missään vaiheessa harkinnut synnytystä ilman lääkkeitä ja se tunne vahvistui vielä samana päivänä, kun vauva syntyi illalla ja ne kivuliaat, kunnon supistukset alkoi jo aamuyöllä/aamupäivällä, mutta aluksi ne tuli liian harvoin. Käytiin Naistenklinikalla aamupäivällä kääntymässä, mutta silloin ne tosiaan tuli vielä liian harvoin. Meidät lähetettiin jopa kävelylle, jos se olis vauhdittanut asiaa ja käytiin läheisessä kahvilassa, mutta mulla oli niin huono olo, että kun päästiin takas Naikkarille, niin oksensin kaiken syömäni roskikseen, koska supistukset oli niin kipeitä. Lääkäri oli sitä mieltä, että menkää kotiin vielä, jos vain mahdollista kun olin siinä vaiheessa vasta ehkä 1-2cm auki. Muutaman tunnin siellä pystyin olemaan, mutta en kyennyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä, kun supistukset siitä sitten voimistui ja tiheni. Paitsi kokeilin kuuman suihkun ja tensin, ei auttanut yhtään mitään. Kun oltiin takas sairaalassa alkuillasta, niin olin jo aika kipeä ja olinkin avautunut 8 senttiin ja lääkäri tuli äkkiä laittamaan epiduraalia. Siinä kohti en pelännyt sitä enää yhtään. Ilokaasua olin saanut ekana ja sekin auttoi, ei tullut huono olo yhtään. Mut yhtään kauemmin en olis varmaan selvinnyt ilman mitään lääkkeitä, ehkä noin 8h olin jo ''kärvistellyt'' niiden kunnon supistuksien kanssa. Mielestäni itselläni on aika korkea kipukynnys ja mitään yhtä kovaa kipua en oo koskaan kokenut kuin ne supistukset. Doulaa ei ollut, enkä ollut sitä edes harkinnut. Oman miehen ja kätilön läsnäolo riitti. En kyllä pitänyt itseäni mitenkään ''huonompana'' sen takia, että olin päättänyt ottaa lääkkeitä, jos tilanne sen vaatii.

 

[Matilda-a]

Itseäni harmittaa keskustelun kahtiajakautuneisuus ja vastakkainasettelu, joka näyttäytyy monessa kohtaa yhteiskunnassa (en siis tarkoita juuri tätä keskustelua). Synnytys on jokaisella omanlaisensa, eikä siihen pitäisi olla kellään mitään sanomista. Jokainen nainen voi olla ylpeä synnytyksestään, oli synnytystapa sitten mikä tahansa. Pidän ikävänä puheita esimerkiksi lääkkeiden käytön huonoudesta tai vastaavasti kruunun kiillottamisesta, arvostan enemmän solidaarisuutta ihmisten välillä.

Itselleni ei varsinaisesti ole merkitystä sillä, miten toiset synnyttävät. Ajattelen kuitenkin, että yhteiskunnallisesti on merkittävää se, millainen kokemus äideille synnytyksestä jää - synnytys on tapahtumana järisyttävä, ja uuden elämän syntyminen koskettaa syvästi ihmisyyden eri kerroksia. Olisikin toivottavaa, että jokainen nainen voisi kokea oman synnytyksensä olleen mieluummin voimaannuttava kuin traumaattinen. Toivoisin myös, että kaikki synnytystraumoja kokeneet pääsisivät käsittelemään asiaa niin, että haavat voisivat pikkuhiljaa parantua.

Itselleni on ehkä näyttäytynyt normina se, että toivotaan kaikki lääkkeellinen apu mitä saadaan, ja toisaalta ajatus että synnytykseen ei koeta hyödylliseksi valmistautua, sillä kätilöt ammattilaisina tietävät neuvoa miten synnytyksessä toimitaan. Okei, tämän pitäisi olla ihan fine kaikille. MUTTA sitten taas, kun olen kertonut toiveestani luonnolliseen fysiologiseen synnytykseen, olen kohdannut kommentteja, että "tiiäthän sä että ikinä ei voi tietää mitä siellä tapahtuu" tai "älä sitten pety jos ei mene kuten kuvittelet". Eli on karsastettu lääkkeettömyystoivetta, vaikka omalta puoleltani olen kunnioittanut toivetta saada kaikki lääkkeellinen kivunlievitys, mitä on tarjolla

Olen taipuvainen luottamaan faktoihin tässäkin asiassa, ja esimerkiksi doulan vaikutus synnytyksessä on tutkittua tietoa (itselläni doulaa ei ole koskaan ollut tai muutenkaan rahaa en ole hommaan käyttänyt). Tottakai on tiedossa, että mitä vain voi käydä ja kaikkien lantio esimerkiksi ei ole tarpeeksi tilava vauvan syntyä alakautta - tätä ei useinkaan huomata etukäteen. Näissä ja monissa muissa tilanteissa saadaan olla äärimmäisen kiitollisia siitä, että länsimaissa lääketiede on mahdollistanut turvallisen syntymän useimmissa tapauksissa. Se ei kuitenkaan ole totta, että synnytykseen ei voisi valmistautua tai että lääkkeettömyystoivetta ei voisi edesauttaa. Myös lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja voi harjoitella etukäteen, ja vauvan optimaalista asentoa ja lantioon laskeutumista voi tukea monin keinoin raskausaikana. Nämä seikat voivat vaikuttaa isosti synnytystä edesauttavasti - myös silloin, kun halutaan lääkkeellistä kivunlievitystä tueksi. Rentoutumisen harjoittelu auttaa aktivoimaan elimistön omat kivunlievityshormonit (oksitosiini, endorfiini). Se, että nämä keinot eivät toimi kaikilla, ei poista tilastollisia faktoja.

On paljon tilanteita, joissa lääkkeet ovat paikallaan. On ihan yhtä ok toivoa niitä synnytykseen kuin toivoa, ettei niitä käytetä. Kunnioitetaan siis toistemme toiveita ja tapoja synnyttää

 

[Pilkki24]

Tuli muuten noista lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista ohiksena mieleen, että synnytyslaulu toimii myös brassissa.

 

[Tiitikkä]

@Matilda-a todella hyvin sanottu ja allekirjoitan joka sanan. Itsellä puuttuu tuo taito kirjoittaa noin ymmärrettävästi ja taitavasti, jätän kai olennaisia asioita mainitsematta kun pidän niitä itsestäänselvyyksinä tms, ja siksi tekstini voi kai tuntua hätkähdyttävän suorasanaiselta tai jotain.

 

[Misa]

Itselläni on kaksi hyvin sujunutta alatiesynnytystä takana, joissa molemmissa otin kaikki lääkkeelliset kivunlievitykset mitä sain. Ei kaduta yhtään, päinvastoin oon yhä onnellinen että ehdin tokassakin saada kaiken mitä halusin vaikka synnytys etenikin nopeasti. Ja jos vielä synnytän joskus, todellakin toivon että saan silloinkin epiduraalin ja pudendaalipuudutuksen. Niitä kipuja en halua kärsiä jos voin olla kärsimättäkin, ja kivunlievityksen kanssakin synnyttäminen on ihan riittävän tuskallista.

Enkä ole yhtään sen huonompi synnyttäjä kuin kukaan luomuna synnyttänyt. En ole varmaan törmännyt edes teksteihin tai puheisiin missä lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja kauheasti lytättäisiin, sen toki tiesin että epiduraali voi vaikeuttaa supistusten tuntemista, mutta itsellä ei onneksi ole vaikuttanut siten.

 

[Tinkerbell]

Usein ihminen kuvittelee, että hänen toimintansa on se, mikä kaiken ratkaisee ja millään muulla ei ole mitään väliä. Tätä huomaa etenkin äitien keskuudessa keskustelusta esim. raskauteen, synnytykseen ja lasten kasvatukseen liittyen. Usein saa lukea vauvaryhmistä, kuinka jotkut jakavat vinkkejä, miten ”ovat saaneet” lapsen oppimaan kuivaksi, tai puhumaan, jo ennenkuin ovat kahtakaan vuotta. Näissä tilanteissa sivuutetaan täysin se, että tapahtuakseen, nämä tilanteet tarvitsevat muutakin, kuten esim. herkkyyskauden, jossa lapsi sattuu olemaan valmis kehitysvaiheensa perusteella tämän oppimaan. Se, milloin herkkyyskausi ilmenee, vaihtelee lapsesta riippuen, ja esim. kehitysvammaista lasta ei opeteta kuivaksi/puhumaan, sillä hänellä ei välttämättä ole sellaisia valmiuksia missään vaiheessa. Sama koskee myös synnytyksiä, tai raskauksia, eli he, keillä nämä ovat menneet optimaalisesti, elävät illuusiossa, että se oli jotenkin oman toiminnan ansiota ja unohtavat kaiken muun.

En tietenkään sano, ettei valmistautuminen ja oman toiminnan optimointi kannata. Tottakai se kannattaa, ja aina. Se, että kuitenkin kuvitellaan, että se oma toiminta on kaikkien kohdalla se ratkaiseva, tai, että on yksi tietty parempi tapa toimia, on todella naiivia ja kapeakatseista. Jokainen tilanne on täysin erilainen, joten joissain tilanteissa lääkkeettömyys voi olla se ihan täydellinen valinta, kun taas joissain tilanteissa lääkkeillä on paikkansa. Jotkut ihmiset sattuvat onnistumaan synnyttämään aina lääkkeettömästi ja jotkut sattuvat onnistumaan synnytyksessä lääkkeellisesti. Jotkut ovat siltä väliltä, eli joissain synnytyksissä on mukana lääkkeitä ja jossain lääkkeettömyyttä. Yms.

En ymmärrä itse tätä keskustelua, miksi ”kannustetaan” tekemään tietyllä tavalla, kun siitä tavasta voi olla sinun henkilökohtaiseen tilanteeseesi vain haittaa. Nämä vinkkejä jakelevat ihmiset usein tarkottavat hyvää, mutta unohtavat sen, että se on täysin tarpeetonta, sillä jokainen tekee itse ne omat valinnat täysin kaikkien niiden hienoisten nyanssien perusteella, mitkä juuri hänellä vaikuttavat, ja mitä kukaan toinen ei voi koskaan pystyä ottamaan huomioon. Ei syyllistämiselle/tietyn tavan tuputtamiselle!

Se, miten, ja mitä sanavalintoja asioita ilmaistessaan käyttää, tulee todella ottaa huomioon ja miettiä tarkkaan ja herkkyydellä, miten minä äitinä, naisena ja ihmisenä asioista puhun. Osaanko ajatella tilannetta monelta eri kantilta? Herättääkö joku tapa toimia minussa tunteita? Yritänkö saada muut toimimaan tietyllä tavalla omien vinkkieni kautta, ja miksi? Miksi kenenkään pitäisi tehdä yhtään mitään ”oikein”? Näitä asioita (ainakin) kannattaa kysyä itseltään.

 

[Tiitikkä]

Usein ihminen kuvittelee, että hänen toimintansa on se, mikä kaiken ratkaisee ja millään muulla ei ole mitään väliä. Tätä huomaa etenkin äitien keskuudessa keskustelusta esim. raskauteen, synnytykseen ja lasten kasvatukseen liittyen. Usein saa lukea vauvaryhmistä, kuinka jotkut jakavat vinkkejä, miten ”ovat saaneet” lapsen oppimaan kuivaksi, tai puhumaan, jo ennenkuin ovan kahtakaan vuotta. Näissä tilanteissa sivuutetaan täysin se, että tapahtuakseen, nämä tilanteet tarvitsevat muutakin, kuten esim. herkkyyskauden, jossa lapsi sattuu olemaan valmis kehitysvaiheensa perusteella tämän oppimaan. Se, milloin herkkyyskausi ilmenee, vaihtelee lapsesta riippuen, ja esim. kehitysvammaista lasta ei opeteta kuivaksi/puhumaan, sillä hänellä ei välttämättä ole sellaisoa valmiuksia missään vaiheessa. Sama koskee myös synnytyksiä, tai raskauksia, eli he, keillä nämä ovat menneet optimaalisesti, elävät illuusiossa, että se oli jotenkin oman toiminnan ansiota ja unohtavat kaiken muun.

En tietenkään sano, ettei valmistautuminen ja oman toiminnan optimointi kannata. Tottakai se kannattaa, ja aina. Se, että kuitenkin kuvitellaan, että se oma toiminta on kaikkien kohdalla se ratkaiseva, tai, että on yksi tietty parempi tapa toimia, on todella naiivia ja kapeakatseista. Jokainen tilanne on täysin erilainen, joten joissain tilanteissa lääkkeettömyys voi olla se ihan täydellinen valinta, kun taas joissain tilanteissa lääkkeillä on paikkansa. Jotkut ihmiset sattuvat onnistumaan synnyttämään aina lääkkeettömästi ja jotkut sattuvat onnistumaan synnytyksessä lääkkeellisesti. Jotkut ovat siltä väliltä, eli joissain synnytyksissä on mukana lääkkeitä ja jossain lääkkeettömyyttä. Yms.

Just tän takia itse tykkään puhua aiheista yleisellä tasolla ja tutkimuksiin viitaten. Eli ettei elä missään pelkkien omien kokemuksien kuplassa. Mutta myönnän, että välillä itsellä jää itsestäänselvyyksien toistelu vähemmälle, ja se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Esim tuo että doulan palkkaamisesta on tutkitusti hyötyä. Niin joo, se ei tarkoita että doulan hankkiminen olisi kaikkien pala kakkua. Sei ei myöskään tarkoita ett doulan läsnäolo mitenkään takaisi sitä, etteikö komplikaatioita tms. voisi syntyä. Se ei tarkoita myöskään, että mikäli sullei ole varaa doulaan niin et voi saavuttaa hyvää synnytyskokemusta..jnejne... Ja kun esimerkiksi puhun tosta doulan hyödyistä, niin en puhu mitenkään henkilökohtaisella tasolla, en ole itse doula, en aio doulaksi EIKÄ mulla ole koskaan ollut doulaa synnytyksessä.

 

[Tinkerbell]

Just tän takia itse tykkään puhua aiheista yleisellä tasolla ja tutkimuksiin viitaten. Eli ettei elä missään pelkkien omien kokemuksien kuplassa. Mutta myönnän, että välillä itsellä jää itsestäänselvyyksien toistelu vähemmälle, ja se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Esim tuo että doulan palkkaamisesta on tutkitusti hyötyä. Niin joo, se ei tarkoita että doulan hankkiminen olisi kaikkien pala kakkua. Sei ei myöskään tarkoita ett doulan läsnäolo mitenkään takaisi sitä, etteikö komplikaatioita tms. voisi syntyä. Se ei tarkoita myöskään, että mikäli sullei ole varaa doulaan niin et voi saavuttaa hyvää synnytyskokemusta..jnejne... Ja kun esimerkiksi puhun tosta doulan hyödyistä, niin en puhu mitenkään henkilökohtaisella tasolla, en ole itse doula, en aio doulaksi EIKÄ mulla ole koskaan ollut doulaa synnytyksessä.

Nämä asiat, mitkä ovat sinulle itsestäänselvyyksiä, eivät välttämättä ole niitä muille Sinä olet selvästi perehtynyt aiheeseen, mutta kun asettuu toisen asemaan, voi ajatella, että he eivät ole, joten siksi jonkin noinkin tärkeän sanomatta jättäminen ei ole mitään ”itsestäänselvyyksien toistelua” heidän näkökulmastaan, vaan todella tärkeä osa keskustelua. Esim. Tuo viimeinen, että mikäli ei ole varaa doulaan, ei tarkoita, ettei voi saavuttaa hyvää synnytyskokemusta, voi olla jollekkin kultaakin arvokkaampi lausahdus, joka häivyttää syyllisyyden siitä, kuinka ei ole voinut sijoittaa rahaa synnytykseensä ja tulee sen vuoksi kärsimään seuraukset.

 

[Tiitikkä]

Mää olen ainakin kiitollinen niistä lukuisista vinkeistä mitä synnytykseen liittyen olen saanut lukea netistä! Siksi ehkä on halu jakaa tietoa eteenpäin; jos joku muukin synnyttäjä hyötyisi niistä. On totta että tässä(kin) aiheessa tulee aina se törmäyskurssi, kun jonkun tavan eduista puhutaan isommin, niin se voi satuttaa heitä jotka eivät syystä y rai x ole samoin toimineet.

 

[Tiitikkä]

Nämä asiat, mitkä ovat sinulle itsestäänselvyyksiä, eivät välttämättä ole niitä muille Sinä olet selvästi perehtynyt aiheeseen, mutta kun asettuu toisen asemaan, voi ajatella, että he eivät ole, joten siksi jonkin noinkin tärkeän sanomatta jättäminen ei ole mitään ”itsestäänselvyyksien toistelua” heidän näkökulmastaan, vaan todella tärkeä osa keskustelua. Esim. Tuo viimeinen, että mikäli ei ole varaa doulaan, ei tarkoita, ettei voi saavuttaa hyvää synnytyskokemusta, voi olla jollekkin kultaakin arvokkaampi lausahdus, joka häivyttää syyllisyyden siitä, kuinka ei ole voinut sijoittaa rahaa synnytykseensä ja tulee sen vuoksi kärsimään seuraukset.

Jep tän oon huomannut! Usein sorrun siihen, että yritän saada tekstistä ennemmin selkeän ja ytimekkään mut ehkä se jaarittelevampi, asioita perinpohjaisemmin avaava tyyli ois sittenkin parempi!

 

[Tinkerbell]

Usein olen huomannut, että keskusteluissa kompastutaan siihen, että liian usein ihminen olettaa. Olettaa ihan kaikkea. Olettaa tietävänsä, mikä on parhaaksi, miten kannattaa toimia, mitä toinen tietää/ajattelee/on mieltä.

 

[Tiitikkä]

Tässä keskustelussa näen esimerkiksi, että mainitsin heti eka viestissä kuinka kaikkeen ei itse voi vaikuttaa. Silti tuntuu, että osa sivuutti sen täysin ja laittoi mun suuhun sanat "olet itse syypää jos jotain komplikaatioita tapahtuu". Onko sitten mun velvollisuus toistella itseäni, vai lukijan velvollisuus lukea ajatuksen kanssa tekstini ja sisäistää mitä todella sanon. Ehkä molempi parempi!

 

[Kyfi7]

Synnytykseen valmistautuminen on muutenkin jännä oma aiheensa, mä lähdin ainakin ihan valmistautumatta asenteella että kyllä keho hoitaa, kätilöt kertoo ja lääkäri tarvittaessa leikkaa ainoa mitä otin selvää oli et koska kannattaa soitella sairaalaan ja arvuutella lähtöä sinne päin. En kokenut et yhtään enempää tarvii tietoa, mut ois mieleniintoista tietää miten oikeasti menee prosentit et miten tyypit valmistautuu tai ei sen kummemmin.

 

[Yönkukka]

Synnytykseen valmistautuminen on muutenkin jännä oma aiheensa, mä lähdin ainakin ihan valmistautumatta asenteella että kyllä keho hoitaa, kätilöt kertoo ja lääkäri tarvittaessa leikkaa ainoa mitä otin selvää oli et koska kannattaa soitella sairaalaan ja arvuutella lähtöä sinne päin. En kokenut et yhtään enempää tarvii tietoa, mut ois mieleniintoista tietää miten oikeasti menee prosentit et miten tyypit valmistautuu tai ei sen kummemmin.

Tää nyt menee kans vähän ohi aiheen. Mut mä valmistauduin paljon enemmän, kysyin äitin ja siskon kokemuksia, osallistuin synnytysvalmennukseen, kuuntelin ylen synnytys-podcasteja, katoin jonku kätilödraaman, ja luin näitä nettikeskusteluja, tein synnytystoivelistan ja juttelin puolison kans. Euroja en kyllä sijoittanut. Lopulta kuitenkin sitä oli sen uuden tilanteen edessä ja joutui vaan luottamaan just niinku säki teit, että kyllä kroppa hoitaa ja kätilöt auttaa, ja sairaalasta saa apua jos jokin menee pahasti pieleen. Jos jotenki haluaisin neuvoa ensisynnyttäjiä, niin mulla se olis just se, että et voi tietää mitä tulee tapahtumaan niin luota ittees ja niihin jotka sua auttaa ja koita pitää mieli kokoajan kasassa. Muu valmistautuminen on mun mielestä sitten ekstraa, yleensä se on ihmisen parhaaksi että tietää enemmän mutta ei aina. Itsetuntemus auttaa tässäkin asiassa.

 

[Meliora]

@Tinkerbell avasi hyvin tuossa sitä näkökulmaa, mitä olen itsekin koittanut ajaa takaa. (Itsellä kun tulee helposti ehkä vähän epämääräisenå ajatusvirtana ulos nämä kommentit, niin ymmärrän jos joku ei näistä ihan saa ajatuksesta kiinni )

Tuohon @Matilda-a kommenttiin viitaten, minusta täällä ei ole väitetty, etteikö synnytykseen voisi mitenkään valmistautua tai kielletty etteikö siitä voisi olla hyötyä. Lähinnä pointti on ollut se, ettei paraskaan valmistautuminen takaa asioiden kulkevan toivotusti. Sen mielessä pitäen ajattelisin, että on aivan hyödyllinen neuvo muistuttaa siitä, kuinka lopulta hallitsemattomasta asiasta on kyse ja että "älä sitten pety, jos kaikki ei mene kuten ajattelit". En ihan nyt hahmota, millä tapaa tuon tyylinen kommentointi vähättelisi toivetta fysiologiseen synnytykseen tai lääkkeettömyyteen. Ajattelisin tuolla haluttava sanoa, että myös kynsin hampain lääkkeettömyystoiveesta kiinni pitäminen voi olla jossain tilanteessa haitallista, eikä sen toteutumista myöskään kannattaisi pitää synnytyksen onnistumisen mittana.

Tuntuu kyllä jotenkin aika hassulta monet oletukset, mitä täällä on toisten näkemyksistä tehty. Kun esim. itsekään en missään nimessä kuulu heihin, joilla suhtautuminen vaikka lääkkeisiin olisi ollut luokassa "otan heti kaiken mitä vaan annetaan" vaan ennemmin " otan vain sen, mitä välttämättä tarvitsen". Satuin vaan tarvitsemaan lopulta aika lailla kaiken Mutta minusta tuossa on aika vissi ero. Ja tuosta suhtautumisesta todennäköisesti oli paljon apua: kun synnytys lopulta oli niin pitkä kuin oli, olisi ollut erittäin huono idea rynnätä heti ottamaan vaikkapa se epiduraali, koska eihän se teho kestä ikuisesti. Yksi yö meni lämpimällä suihkulla, yksi melkein kokonainen päivän ammeessa ja ilokaasun kanssa, siitä vielä yksi yö meni kohdunkaulan puudutteilla, sitten vasta ihan viimeinen päivä selkäpuudutteella.

Myöskään en kuulu heihin, jotka ovat menneet täysin valmistautumatta odottamaan kyllä että keho ja ammattilaiset hoitaa. Vaan todella ajattelen että valmistautuminen kannattaa, ja itsekin olin kyllä lukenut ihan kirjoja aiheesta sekä netin kautta perehtynyt itsenäisesti vaikkapa juuri näihin läihin lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin, vauvan asennon edistämiseen ynnä muihin, synnytysfysiologiaankin. Mutta kuten sanottua, mikään määrä valmistautumista ei takaa ongelmattomuutta, ja minusta sen ääneen sanominen on yhtä tärkeää kuin itse valmistautumisesta muistuttaminen.

 

[pilvikirsikka]

Mä en edes ymmärrä, miksi keskustelu lähti tähän suuntaan, kun tarkoitus oli vain pohtia, että karsastetaanko lääkkeellistä kivunlievitystä liikaa. Ei tässä ollut tarkoitus kiistellä onko parempi synnyttää lääkkeellisesti vai ilman mä olen itsekin pyytänyt toisessa synnytyksessä epiduraalia, koska silloin oli toiveena vain synnyttää alakautta, ei mikään muu (vaikka olinkin erittäin tietoinen synnytyksen fysiologiasta!). Mutta onhan se totta, että ne lääkkeetkin saattaa vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Ja toisilla taas ei vaikuta! Tai ainakaan niin paljoa, että sillä olisi merkitystä omalle synnytyskokemukselle. Joku toinen voi haluta haastaa itseään ja yrittää pärjätä ilman lääketieteellistä apua ja minusta sekin toive on täysin ok, vaikka tiedostaisikin sen, että suunnitelmat saattaa muuttua. Eikö se ole kuitenkin hyvä lopputulos, jos on tyytyväinen omaan synnytyskokemukseensa mäkin olin siihen epiduraalisynnytykseen, kun sain kiireellisen sektion jälkeen synnytettyä vauvan alakautta.

Olen myös saanut kuulla muilta joskus vähättelyä, kun toiveenani on ollut lääkkeetön synnytys. Anoppikin joskus tokaisi vaan, että "et tule kestämään sitä kipua". Että ainakin omalla kokemuksella enemmän kuulee tällaista lääkkeettömyyteen liittyen. No anoppini ainakin on elämälleen katkera, että toisaalta hänen suusta tuollainen kommentti ei yllätä mutta olen ehkä hieman "allerginen" tällaiselle naureskelulle ja vähättelylle.

 

[Tiitikkä]

@Tinkerbell avasi hyvin tuossa sitä näkökulmaa, mitä olen itsekin koittanut ajaa takaa. (Itsellä kun tulee helposti ehkä vähän epämääräisenå ajatusvirtana ulos nämä kommentit, niin ymmärrän jos joku ei näistä ihan saa ajatuksesta kiinni )

Tuohon @Matilda-a kommenttiin viitaten, minusta täällä ei ole väitetty, etteikö synnytykseen voisi mitenkään valmistautua tai kielletty etteikö siitä voisi olla hyötyä. Lähinnä pointti on ollut se, ettei paraskaan valmistautuminen takaa asioiden kulkevan toivotusti. Sen mielessä pitäen ajattelisin, että on aivan hyödyllinen neuvo muistuttaa siitä, kuinka lopulta hallitsemattomasta asiasta on kyse ja että "älä sitten pety, jos kaikki ei mene kuten ajattelit". En ihan nyt hahmota, millä tapaa tuon tyylinen kommentointi vähättelisi toivetta fysiologiseen synnytykseen tai lääkkeettömyyteen. Ajattelisin tuolla haluttava sanoa, että myös kynsin hampain lääkkeettömyystoiveesta kiinni pitäminen voi olla jossain tilanteessa haitallista, eikä sen toteutumista myöskään kannattaisi pitää synnytyksen onnistumisen mittana.

Tuntuu kyllä jotenkin aika hassulta monet oletukset, mitä täällä on toisten näkemyksistä tehty. Kun esim. itsekään en missään nimessä kuulu heihin, joilla suhtautuminen vaikka lääkkeisiin olisi ollut luokassa "otan heti kaiken mitä vaan annetaan" vaan ennemmin " otan vain sen, mitä välttämättä tarvitsen". Satuin vaan tarvitsemaan lopulta aika lailla kaiken Mutta minusta tuossa on aika vissi ero. Ja tuosta suhtautumisesta todennäköisesti oli paljon apua: kun synnytys lopulta oli niin pitkä kuin oli, olisi ollut erittäin huono idea rynnätä heti ottamaan vaikkapa se epiduraali, koska eihän se teho kestä ikuisesti. Yksi yö meni lämpimällä suihkulla, yksi melkein kokonainen päivän ammeessa ja ilokaasun kanssa, siitä vielä yksi yö meni kohdunkaulan puudutteilla, sitten vasta ihan viimeinen päivä selkäpuudutteella.

Myöskään en kuulu heihin, jotka ovat menneet täysin valmistautumatta odottamaan kyllä että keho ja ammattilaiset hoitaa. Vaan todella ajattelen että valmistautuminen kannattaa, ja itsekin olin kyllä lukenut ihan kirjoja aiheesta sekä netin kautta perehtynyt itsenäisesti vaikkapa juuri näihin läihin lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin, vauvan asennon edistämiseen ynnä muihin, synnytysfysiologiaankin. Mutta kuten sanottua, mikään määrä valmistautumista ei takaa ongelmattomuutta, ja minusta sen ääneen sanominen on yhtä tärkeää kuin itse valmistautumisesta muistuttaminen.

Missä tässä keskustelussa olet huomannut jonkun olettaneen toisesta keskustelijasta jotain? Mulla tulee mieleen vaan kohta jossa @problemsolved kysyi että mielestänikö sairaalasynnytys on vajavaivaista ja se vaikuttaa aivan hönen omalta lisäykseltä ja tulkinnalta, yritin häneltä siksi kysyäkin mistä moinen ajatus mutten saanut vielä vastausta.

 

[Tiitikkä]

Muutenkin kun tätä keskustelua lukee niin tuntuu että me hoetaan samoja asioita. Kaikki tietää kyllä nyt nämä faktat
a) synnytykseen voi valmistautua ja näin ollen vaikuttaa todennäköisyyksiin jotta saisi paremman synnytyskokemuksen ja
b) silti synnytyksessä voi käydä mitä vaan

Nämä ei sulje toisiaan pois vaan on molemmat tosia. Molemmat kannattaa synnyttäjänä ottaa huomioon.

 

[Pilkki24]

@Tiitikkä mie tulin aikanaan tänne forumille, että oppisin naisten keskisiä sosiaalisia tapoja. Päätellen siitä, etten ole viime aikoina onnistunut saamaan mitään hirveää hässäkkää aikaiseksi, niin olen tainnut jopa jotenkin onnistua siinä. Siulla on ihan ymmärrettävä, mutta sen verran suora ja koruton tapa ilmaista asioita, että se saattaa vaikuttaa hieman aggressiiviselta joillekin. Törmännyt tähän seinään useamman kerran itsekin, kun omissa ympyröissä on aika brutaalin suoraa puhetta.

Mutta @pilvikirsikka kai se ihmisten oma suhtautuminen siiheen lääkkeelliseen tai lääkkeettömään synnytykseen on olennaisessa osassa. Olisi tylsää vastata kysymykseen kyllä tai ei. Ihan mielenkiintoista kuulla miten muut kokee aiheen niin omalta kuin yleiseltäkin kantilta tai millaisiin asenteisiin ovat törmänneet eri konteksteissa. Meidän kaikkien kokemuspiirit kun ovat varmasti hyvin erilaisia. Joskus sitten tulee kommunikaatio-ongelmia, kun asioista keskustellaan, mutta parempi, että keskustellaan, niin meidän kaikkien maailmankuva laajenee ja voidaan ymmärtää paremmin niitä toisenlaisiakin kokemuksia.

Omassa synnytyksessä muuten jouduin anelemaan kivunlievitystä. Vasta kun henkilökunta vaihtui vuoronvaihdossa, sain kunnollista kivunlievitystä. Eli siinä tilanteessa varmasti vaikutti vuorossa olevien työntekijöiden omat asenteet siihen kuinka "pitäisi" synnyttää. Sain meinaan kuulla aika monta kertaa, että "tällaisia nämä synnytyskivut nyt ovat". Minusta aika vähättelevää. Mieskin yritti kovasti sanoa, ettei tuo eukko valita pienestä, mutta meitä ei kumpaakaan kuunneltu.

 

[Pikkuvarpunen]

Mä oon jotenkin kokenut että erityisesti nettikeskusteluissa on usein sellainen sävy, että lääkkeetön ”niin kuin luonto on sen tarkoittanut” -synnytys on se hyvä valinta, ja että ihminen on vähän heikko, jos siihen ei pysty. Mutta nyt kun asiaa tarkemmin mietin, en muista missä tai milloin. Jostain sellainen tunne on kuitenkin tullut. Väitän, että tällaisia näkemystä markkinoidaan esim. somessa, koska ei me muuten keskusteltaisi tästä asiasta.

Näkemys on mun mielestä outo. Miksi meidän pitäisi synnyttää samalla kivunlievityspatteristolla kuin kivikaudella, kun ihmisten hoidossa muissa asioissa asianmukaisesta kivunlievityksestä ei käydä samanlaista keskustelua. Ei ole tullut vastaan keskusteluja esim. ”Karsastetaanko lääkkeellistä kivunlievitystä turhan paljon juurihoidossa” tai ”Karastetaanko lääkkeellistä kivunlievitystä turhan paljon polvileikkauksessa”. En voi olla miettimättä, onko tässä sisäistettyä misogyniaa mukana.

Tähän aihepiiriin liittyy myös se, että osa lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä on ikään kuin sallitumpia kuin toiset. Ilokaasu (ja ehkä Panadol) on ok, selkäytimeen laitettavat puudutteet ei ja paraservikaali- ja pudendaalipuudutus jotain siltä väliltä