Ymmärrän kyllä
@Tiitikkä näkökulman. Ja jotenkin noin itsekin ajattelen, ettei se, että sanotaan luonnollisen synnytyksen tai imettämisen olevan paras vaihtoehto ja juurikin, ettei aina edes kaikella valmistautumisella voi kaikkeen vaikuttaa. Eli hyväksyy ne omat valinnat, mutta myös sen, ettei kaikkeen voi vaikuttaa.
Se menee kuitenkin minusta yli, että esimerkiksi somessa tai blogeissa sairaalasynnyttämistä tai lääkkeitä paheksutaan, sillä ihminenhän taitaa olla kaikista nisäkkäistä huonoimmin adaptoitunut jälkeläistensä synnyttämiseen. Ilman nykyaikaista lääketiedettä meidän synnytyskuolleisuus olisi ihan toista luokkaa kuin se nyt on. Mutta en myöskään haluaisi esimerkiksi normalisoida sektiota valintana, kun se on kuitenkin lapsen terveyden ja äidin palautumisen kannalta huonompi vaihtoehto. Joskus se voi olla suunniteltunakin paras vaihtoehto, mutta tietyllä tavalla sen rinnastaminen yhtä hyväksi ei ainakaan minun lukemieni tutkimusten perusteella ole välttämättä järkevää.
Mutta juurikin tuolla asenteella, että on sinut omien valintojensa kanssa, pärjää aika pitkälle elämässä. Ja nimenomaan sinut silloinkin, kun ne ovat johtaneet epäonnistumiseen. En ainakaan itse voi sanoa onnistuneeni aina tekemään hyviä valintoja. Toki ne omat vajavaisuudet kirpaisevat etenkin vanhemmuudessa, mutta se on elämää. Yritin esimerkiksi parhaani mukaan imettää, mutta jossain kohtaa lapsi ei vain suostunut rinnalle ja pumppaaminen ei onnistunut. Parhaani tein ja voin olla sinut sen kanssa, että lapsi sai lopulta pelkkää korviketta puolen vuoden säätämisen jälkeen. Synnytyksen jälkeen koin jonkin verran epäonnistumisen tunteita, mutta ymmärrettyäni lopulta mitä tapahtui ja hyväksyin olosuhteet, pystyin myös olemaan sinut omien valintojeni kanssa senkin suhteen. Ja sinut varsinkin sen kanssa, ettemme lapsen kanssa saaneet alatiesynnytyksen etuja. Ajattelen, että olen kuitenkin kiitollinen, että olemme hengissä ja se on kuitenkin niitä vähäisiä etuja tärkeämpää.