Kai kirjoitan tänne nyt siksi, että joku sanoisi tällaisen olevan ihan normaalia ja etten ole täysin huono äiti... Alla oleva teksti on todella lapsellisen kuuloista ja vaikutan äärettömän tyhmältä sellaista kirjoittaessani...mutta pakko purkaa jonnekin [&o]
Kävin eilen rakenneultrassa ja olen alusta alkaen sanonut kaikille, että aivan sama kumpaa sukupuolta vauva on, kunhan olisi terve. Jotenkin jo ihan alusta saakka minulla on ollut vahva tunne siitä, että pikkuinen masuasukkini olisi poika ja se on tuntunut ihanalta.
Saimme eilen sitten tietää, että "äidin vaisto" oli ollut oikeassa ja saisimme pojan, joka ultran sen hetkisen tiedon mukaan olisi täysin tervekin [:)] Vierailtuamme vanhempieni luona kerroin äidilleni, että ainoastaan harmittaa, kun olin haaveillut sisimmässäni hankkivani vauvalle tyttöjen ihania vaatteita ja hempeitä tavaroita ja nyt joutuisin ostamaan pojalleni ralliautoja ja pukisin lastani tummansinisiin verkkareihin, kun pojille ei ole mitään ihanaa...Enhän edes tiedä mitään pojista,osaanko edes kasvattaa lastani... (tiedän, hävettää sanoa edes tälläistä ääneen [&o]) Äitini sanoi, että "älä edes kehtaa laukoa tuollaista julkisesti, tulee aivan paha mieli pienen pojan takia". En edes tarkoittanut todellakaan, että olisin pettynyt pieneen ihanaan mussukkaani, mutta satuin vain laukomaan tuon ääneen...
Illalla minut valtasi aivan ääretön syyllisyys noista tyhmistä, lapsellisista ajatuksista ja purskahdin itkuun. Tuntui, että minusta olisi tulossa maailman huonoin äiti, kun en osannut tuon vertaa arvostaa kallista lahjaamme ja sitä, että lapsi olisi terve. Poikalapsen saaminen tuntuu edelleen ihan yhtä hyvältä kuin tytön saaminen olisi tuntunut, mutta, että edes päästin itseni ajattelemaan tuollaista potaskaa asiasta pelottaa minua ja tuntuu etten edes ansaitse tätä lasta... [:(]
Kävin eilen rakenneultrassa ja olen alusta alkaen sanonut kaikille, että aivan sama kumpaa sukupuolta vauva on, kunhan olisi terve. Jotenkin jo ihan alusta saakka minulla on ollut vahva tunne siitä, että pikkuinen masuasukkini olisi poika ja se on tuntunut ihanalta.
Saimme eilen sitten tietää, että "äidin vaisto" oli ollut oikeassa ja saisimme pojan, joka ultran sen hetkisen tiedon mukaan olisi täysin tervekin [:)] Vierailtuamme vanhempieni luona kerroin äidilleni, että ainoastaan harmittaa, kun olin haaveillut sisimmässäni hankkivani vauvalle tyttöjen ihania vaatteita ja hempeitä tavaroita ja nyt joutuisin ostamaan pojalleni ralliautoja ja pukisin lastani tummansinisiin verkkareihin, kun pojille ei ole mitään ihanaa...Enhän edes tiedä mitään pojista,osaanko edes kasvattaa lastani... (tiedän, hävettää sanoa edes tälläistä ääneen [&o]) Äitini sanoi, että "älä edes kehtaa laukoa tuollaista julkisesti, tulee aivan paha mieli pienen pojan takia". En edes tarkoittanut todellakaan, että olisin pettynyt pieneen ihanaan mussukkaani, mutta satuin vain laukomaan tuon ääneen...
Illalla minut valtasi aivan ääretön syyllisyys noista tyhmistä, lapsellisista ajatuksista ja purskahdin itkuun. Tuntui, että minusta olisi tulossa maailman huonoin äiti, kun en osannut tuon vertaa arvostaa kallista lahjaamme ja sitä, että lapsi olisi terve. Poikalapsen saaminen tuntuu edelleen ihan yhtä hyvältä kuin tytön saaminen olisi tuntunut, mutta, että edes päästin itseni ajattelemaan tuollaista potaskaa asiasta pelottaa minua ja tuntuu etten edes ansaitse tätä lasta... [:(]