Kamala syyllisyyden tunne...

Keskustelun 'Mitä mielessä? Aihe on vapaa' aloitti Wish, 20 marras 2009.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Tipitiitii Peruskäyttäjä

    OT:Hoopoli ja muut, tarkoittaako todella teidän mielestänne se, että toivoo tervettä lasta, sitä, että sairas lapsi ei olisi ihan yhtä rakastettu? Kai nyt tervettä lasta toivotaan ihan lapsen vuoksi, ei vanhempien? Onhan se nyt lapselle helpompaa ja mukavampaa olla terve kuin sairas, vaikkei kyseinen asia vanhempien tunteisiin varmasti vaikutakaan, ainakaan negatiivisesti.

    Olen ennenkin törmännyt tähän samaan asiaan keskusteluketjuissa. Aivan kuin olisi jotenkin väärin toivoa, että lapsi olisi terve. Miksi ihmeessä?

    Eli jos vaikka itseltäni löydetään kasvain, en saa toivoa sen olevan hyvänlaatuinen, koska sehän tarkoittaisi, että rakastan itseäni vähemmän, jos kasvain onkin pahanlaatuinen?
  2. Nyytti Rakastunut foorumiin

    Moikkelis.
    Ekana täytyy sanoa että tämä ketju on kyllä todella kiva ja tarpeellinen.
    Joku paikka missä ajatuksia jakaa ja huomata ettei todellakaan ole yksin ajatuksineen ja tuntoineen!!
    Miehen kanssa en näistä voi puhua. Hän ei halunnut tietää sukupuolta missään nimessä, emmekä pahemmin asioista keskustele muutenkaan.

    Minä olen aina haaveillut pienestä tytöstä. Ei sillä etteikö poika olisi aivan yhtä rakas, mutta jotenkin vain aina ajatellut että "kun minä saan tyttäreni".
    Nimiä olin ajatellut vain tytölle ja elämää eteenpäin miettinyt työttölapsen kannalta. Myös äitini ja sisareni ehkä enemmän tyttöä odottivat,tai sanoivat toki et kumpi vain niin aivan yhtä ihanaa! Mutta koska perheessämme (veljelläni) on jo 2 poikalasta ja sisarellani yksi tyttö niin tämä minun tyttäreni toisi sen balanssin[;)]
    Tänään oli sit vihdoin ja viimein rakenneultra.
    Kerroin heti aluksi että tilanteemme on sellainen, että mieheni ei halua missään nimessä sukupuolta kuulla ja minä taas tahtoisin kovasti tietää jos se sattuu näkymään eli pyydettäisiin sitten miestä poistumaan jos jotain näkyy.
    Kätilö oli todella mukava ja noin vartin muun tutkimisen ja mittailun jälkeen sanoi et nyt saattais jotain näkyä ja mies lähti sit käytävälle odottelemaan loppuajaksi.

    Kätilö sanoi ensin, ettei hän nää mitään poikaan viittavaa, joten tyttö sieltä taitaa olla tulossa. Minä onnesta huhkuen et Mä Tiesin[:)]
    Hetken siinä juteltiin ja katseltiin ja sitten kätilö sanoi yhtäkkiä, että hetkinen..nyt taidankin perua puheeni, taitaakin olla poika..joo näyttäis tuolla jalkovälissä sittenkin pippeli näkyvän ja tuolla kivespussit. Menin aivan hiljaiseksi ja tuijotin kuvaa..Kätilökin tais huomata järkytykseni sillä hänkin hiljeni ja hetken päästä tajusin että hän tuijotti mua..  Sanoi vielä et ei tästä nyt voi kyllä ihan varma olla mitenkään, mutta olettaisi nyt nähdyn perusteella että poika on.
    Mä siis todella järkytyin. Olin AIVAN varma että tyttö tulee ja siihen olin asennoitunu ihan lapsesta asti ja nyt todellisuus iski ja lujaa, ajatukset rupes sinkoilemaa päässä ja tätyy myöntää et vähän myöhemmin tuli tippakin silmään.
    Lapseen en siis missään nimessä ole pettynyt ja rakkautta on aivan yhtä paljon pikkuiselleni oli sukupuoli mikä vaan, mutta se omien haaveiden ja kuvitelmien romahtaminen vihlas.
    En pidä itseäni huonona ihmisenä enkä varsinaisesti häpeä ajatuksiani. Jokaisella on oikeus toiveisiin ja haaveisiin.
    Nyt vaan uusi asenne silmään ja matka jatkuu[:)] Mä saan siis suloisen ihanan pojannassikan enkä sitä haaveissa elänyttä tytöntylleröä ja sillä siisti, ei se mitään loppupelissä =)
    Lopullisen varmuudenhan sukupuoleen saa vasta sitten synnytyksessä, tai minun kohdallani varmuus saattaa tulla istukan sijainnin kartoituksessa parin kk päästä kun ultrataan uudelleen ja lääkäri silloin asialla. Mutta nyt mennään sillä fiiliksellä että poika tulee kunnes toisin todistetaan :)
    Tässä on nyt ollu viitisen tuntia aikaa uudelleen asennoitumiseen ja olo alkaa jo helpottaa ja fiilis on onnellinen. Pääasiahan tässäkin oli että vaavi oli terveen oloinen ja kasvanut aivan toivotulla tavalla :)
  3. ninanina Peruskäyttäjä

    Ihanaa huomata tosiaan etten oo yksin näitten fiilisten kanssa.
    Itsekkin toivonut jotenkin aina tyttöä ja tytön nimikin on ollut selvä jo monta vuotta.
    En ikinä ajatellutkaan että mitä jos tuleekin poika.
    Mieheni sekä hänen perheensä myös halusivat kaikki tyttöä, koska heidän suvussaan ei ole muita kuin poikia.
    Ultrassa kun saatiin nähdä erittäin selvästi että poika olisi tulossa niin kyllä minäkin järkytyin ja samoin mieheni.

    Myöhemmin kun kerroimme tuleville isovanhemmille niin mua oikeastaan hävetti kertoa että poika olisi tulossa koska tiesin että kaikki odottavat sitä pikku prinsessaa.

    Nyt on ollut jo niin monta viikkoa aikaa sopeutua ajatukseen pojasta niin ei enään tunnu niin vaikealta. Meidän asuntokin on aikalailla pinkki koska tosiaan se on yksi lempiväreistäni niin olen yrittänyt pikkuhiljaa totutella ajatukseen mm. vaaleansinisestä.
    Meillä meinaan yksi seinäkin maalattu vaaleanpunaiseksi niin se pitää mielestäni vaihtaa koska poika on tulossa...

    Kun luin teidän muiden tekstejä niin itkin pitkästä aikaa, luulin etten enää tässävaiheessa olisi näin herkillä, mutta näköjään niin "arka" ja läheinen aihe, että mahdoton olla itkemättä.

    Taas tuntuu siltä, että on itse niin hiton turhamainen jos pahoittaa mielensä kun tulokas ei olekkaan sitä sukupuolta kun enemmän toivonut.
    Meidän pitäisi olla onnemme kukkuloilla kun meille on siunattu nämä pienet ihmeet <3
  4. Pixie79xxx12 Vieras

    Minulla ei ole vielä käynyt niin onnellisesti että olisi edes ainuttakaan perheenlisäystä tulollaan, mutta kerronpa siitäkin huolimatta miten näkökulmani sai muuttua[:)]

    Moon kans aina toivonu ekaks tyttöä, oon aina aatellu että kunhan vaan esikoinen olisi tyttö niin sitten sais tulla vaikka sata poikaa. Epäilin oikeasti että osaisko sitä olla yhtään minkään poikavauvan kans, nehän pissiikin mun päälle kun vaippaa vaihtaa yms yms. Lapselliseltahan tuo kuulostaa (varsinkin kun ei tiedä kuin kauan täs joutuu vielä yrittämään ylipäätään raskautumista [8|]) mutta näin mie vaan ajattelin ja turha on ketään näistä ajatuksista syyllistää. Nyt raskauden ollessa ns. työn alla oon pyöritellyt näitä asioita päässäni tosi paljon ja onhan se katsantokanta muuttunut poikavauvaa kohtaan.

    Mä hoksasin (hoksasin oikeesti ihan yhtäkkiä [8|] [:D]) että HEI: poikavauvastahan kasvaa pikkupoika, ja nuori mies, ja siitä voi tulla isänsä kaltainen, yhtä ihana aikuinen mies kuin oma kulta rakkaani, mies johon tulenpalavasti rakastuin. Eli jos minä voin saada sellaisen pojan, oikean söpöliinin (fyysisesti ja henkisesti - en siis tarkota että pitäis tulla kaunis/komea lapsi) ja sydäntensärkijän, kuin minun anoppini aikoinaan sai, se olisi suurta onnea. Että minun pojasta voi sitten tulla jollekin suloiselle tytölle yhtä tärkeä kuin minun mies on mulle nyt.

    Ja tässä, hyvä ystävät, oli The Suuri Ajatus joka muutti minun mielen [:D] Ugh. Olen puhunut.
  5. örkki Tuttu foorumilla

    Mä en vielä odota kumpaakaan, mutta jännä huomata, että tääl moni toivoo tyttöä. Itse toivoisin poikaa. Ihan vaan siitä syystä, etten mä ymmärrä tyttöjä, vaik tyttö olen itsekin - outoa. Olen leikkinyt poikien kanssa ja ollut poikamainen. En ymmärrä meikeistä, naisen logiikasta, vaaleanpunaisista mekoista, enkä takanapäin juoruamisesta. Miehet ja pojat ovat selkeitä ja suoria. Mutta en sano, etten koskaan haluaisi tyttöäkään. Olen myös tullut siihen tulokseen, että itse elämän tilanteet opettavat. Me emme ole heti lapsen synnyttyä täydellisiä vanhempia, virheettömiä. Mutta me voimme oppia, ja opimme kaiken aikaa lapsen mukana. Lapsi itse opettaa meitä. Emmehän ole olleet parisuhteeseenkaan valmiita ja täydellisiä, puolisomme on meitä opettanut. Yhdessä eläminen on opettanut. Että ei huolta, kyllä meidän tuleva lapsi opettaa meille vanhemmuudesta paljon. Tyttöydestä ja poikuudesta.
  6. Hoopoli Vieras

  7. Wish Aloittelija

    Äitiys näyttää tuovan tullessaan monenlaisia ajatuksia, välillä olen vellonut ahdistuksessa ja halunnut vain käpertyä peiton alle nukkumaan pahaa mieltä pois (ei siis tästä poikalapsi-asiasta, vaan yleisesti, joku pienikin asia on saanut valtavat mittasuhteet ja aiheuttanut ärtymystä, ahdistusta ja itkua) ja sitten taas kuitenkin seuraavana aamuna mikään elämässäni ei voisi olla paremmin kuin se hetki kun oma kultalapseni potkaisee  tai kääntää kylkeä masussa juuri kun itse heräilen uuteen aamuun [:)]

    Miksei näistä tunnemylläköistä ja negatiivisistakin tunteista puhuta/kerrota neuvolassa?! Miksei kukaan jo siellä kerro, että on normaalia tuntea välillä ahdistusta, pelkoa, vihaa, syyllisyyttä, katkeruutta jne..kaiken sen onnen ja ilonkin keskellä? [8|] Vaikka painin jatkuvasti tunnemyrskyssäni (muhun hormonit on nähtävästi vaikuttaneet aika reippaasti) ja syyllistän itseäni alakuloisuudestani ja ajatuksistani, alan pikkuhiljaa tajuta, että juuri se taitaa olla sitä äidiksi kasvamista, että tiedostaa omat tunteensa ja osaa käsitellä niitä.
  8. noppa Peruskäyttäjä

    Minä en ole vielä raskaana mutta halu tullu raskaaksi on todella suuri. Oon alkanu vasta miettimään että mikähän sukupuoli mun lapselle vois joskus tulla. Oon ajatellu myös tyttöö ja mieheni on taas poikaa. Mut toisaaltaan kun aattelen et miehen puolella kaikki on tyttöjä ni ois kiva tehä poikkeus. Mut mulle on todellisuudes ihan sama kumpi sieltä tulee, kunhan nyt vaan tulis.
    Luulen että kun on saanu ekan lapsen niin toisen kohdalla toivoo sitä toista sukupuolta[:)] Mut aika näyttää.

Jaa tämä sivu