Kaksoset tulossa?

Meilläki on kaikki lähipiirissä ollu hirveen kannustavia sit loppujen lopuks, vaikka ihan oman itsen lisäks ollaan taidettu järkyttää kyllä aluks vähän kaikki kelle ollaan kerrottu :) eilen käytiin rakenneultrassa ja meillä oli kaikki ihan mainiosti. Viikot vastas nt-ultraa, eli 19+1 olis sitte tänään. Kaks semmosta hiukan alta 250 grammasta sielä pyöri. Tyttö ja poika veikattiin:Heartred naureskelin, että miks ihmeessä nähdä vaivaa uudesta raskaudesta, jos jompikumpi puuttuu, ku ne voi tällee samalla kertaaki hoitaa :D
 
Me saatiin tänään myös nt-ultrassa kaksosuutisia. Meillä monokoriaalinen kaksosraskaus, eli yhteinen istukka ja kalvo välissä. Uutinen oli shokki.

Meillä ennestään kolme lasta, eikä siinä kaikki esikoinen 5v. ja kaksospojat 3v. Eli nämä ovat meidän toiset kaksoset. Pian meillä onkin sitten viisi lasta, jos kaikki sujuu hyvin. Ja ikää mulla on 26 vuotta ja kaikki lapset ovat ns "luomuja". Ajatukset on sekaisin..
 
Onnea Jennie kaksosuutisesta! :happy: Meniko viimeksi kaikki hyvin monokoriaalisessa raskaudessa? Nyt meitä on sitten ainakin kaksi siinä veneessä... Meillä oli eka ultra silloin 3.9. ja seuraava on 30.9. Olen kyllä miettinyt että onkohan se varmasti tarpeeksi pian ja miten usein siellä ultrassa pitäisi päästä käymään.
 
Viimeksi kaikki meni hyvin. Molemmat kasvoivat tasaisesti ja hyvin. He syntyivät viikolla 35+1. Nyt vaan pelottaa enemmän kuin viimeksi, voiko olla niin hyvä tuuri että kahdesti kaikki menisi hyvin? Meillä oli viimeksi nt-ultra ja sen jälkeen vasta rakenneuä ja sen jälkeen saimnekin käydä kahden viikon välein ultrassa.

Nyt meillä on seuraava ultra vasta 14.10. Ja tuntuu että siihen on ikuisuus. Dopplerilla sitten kuuntelen melkein päivittäin ja sekin lohduttaa että kuulee liikkeet.
 
Kävin tänään työreissun yhteydessä lääkäri-sukulaisen luona hänen työpaikallaan ja ultrattiin vatsan päältä. Olipa hauskaa katsoa kahta sätkivää tyyppiä omissa kammiossaan. :) Hienot sykkeet molemmilla ja viikkoja siis 10+0. Istukat erotin mielestäni myös itse omilla puolillaan. Nla-lääkäri oli viikko sitten tästä vielä hiukan epävarma. Jännitän nimittäin ihan kamalasti sitä 12 viikon ja ehkä vielä 20 viikonkin ultraa. Että kaikki vain olisi molemmilla kunnossa. Joten oli kyllä mahtavaa päästä kurkkimaan, koska se viikon takainen ultra oli kaikin puolin shokkikokemus.
Ja raskausoireetkin on aika lailla kadonneet, niin on epätodellinen olo koko jutusta vieläkin.

Kyllähän se 12 viikon ultra on joillakin se eka, jolloin kaksosten mahdollisuus edes selviää. Näin olisi omalla kohdallanikin ollut ellei nla-täti olisi halunnut tarkistuttaa viikot. Ja toi siis siksi, että kierukka oli vasta vastikään poistettu ja raskaaksi tylin heti ekasta kierrosta.

Osaatteko sanoa, miten nt-arvo ja trisomiariskin suhdeluku kaksosten kohdalla mennessä? Onko edes olemassa arvoja tähän?
 
Nt katsotaan normaalisti, mutta niitä trisomia-labroja ei pystytä tekemään jos odottaa kaksosia. Niin mulle ainakin sanottiin, en tiedä sitten vaikuttaako kun meillä on yhteinen istukka..
 
Mulle sanottiin että viikon sisään nt ultrasta soittavat jos on jotain hälyttävää mutta silloinkaan ei pysty tietämään kumpi vauva hälyttää. Ja selitti että riskiä laskettaessa laitetaan pidemmän vauvan mitta ja kummanki nt joista sit lasketaan riski.
 
Joo luin äsken pari Duodecimin juttua ja yhtä luotettavia tuloksia ei saa. Punktion saisi kyllä tehtyä erityisesti di-di -kaksosille.
 
Meille kätilo sanoi, että riskiä ei nyt määritellä verikokeiden perusteella vaan katsoi suoraan jostain taulukosta niskaturvotuksen ja olikohan äidin iän perusteella.
 
Millaiset vatsatuntemukset teillä muilla on? Mulla nyt rv 15 tänään ja kovasti on viimeisen viikon kiristäny ja tuntunut kovalta koko maha. Ihan kun ois harjoitussupistuksia nyt jo! Muuten siis myös mun maha on ihan kauheen iso jo, kohtu samassa kohdassa kun olisin normiraskaudella viikolla 20-21. Huolettaa että onko kaikki niin kun pitää, että onko vain kasvukipuja. Suoraan häpyluusta ylöspäin menee ihan kun kolottava, särkevä viiva.
 
Meille on kans tulossa kaksoset ja harjoitussupistuksia tuli jo rv 11+4, sen jälkeen ei onneksi oo tullu! Nyt siis jopa 12+0 :D
 
Meille tehtiin kaikki seulonnat ihan samalla tavalla, ku ihan "yksösraskaudessaki". Neuvolasta sanottiin, että ei tehä, mutta täällä terveystalo tekee ultrat, ni sitte ku soitin sinne aikaa, ni sanoivatki, että kyllä nykyään tehään. Ja nyt meillä oliki rakenne taysin äitiyspolilla ja siellä seurailee täst eteenpäinki. Eli rv24 ois sit seuraava.

Mun kertomusten ja kätilön vahvistuksen mukaan mullaki on näitä harjotussupistuksia ollu varmaanki jostaki rv17 asti ja kovin liikkuvaisia ovat. Päivä päivältä tuntuu liikkeitä enemmän.
 
Paljon onnea teille kaikille kaksoisraskaudesta :)
Lilli meille syntyi kaksoispojat niin, että vanhin ei ollut täyttänyt 4v. Meillä siis nyt 4v, kohta 3v ja 3kk pojat. Arki on haastavaa, mutta todella palkitsevaa. Älkää murehtiko, miten arki tulee sujumaan. Asioilla on tapana järjestyä.
Meille raskainta oli eka 6viikkoa, koska minulle sektiosta palautuminen oli niin hidasta. Nyt on jo nautinnollista vaikka luonnollisesti univelkaa on. Isommat lapset rytmittävät arkea ja alku mustasukkaisuus on vähentynyt huomattavasti. Nyt isommat hellivät ja yrittävät vauvoja hoitaa. Parisuhde on nyt luonnollisesti taka-alalla, kun olemme ylityöllistettyjä :D
On todella hienoa, jos loppuraskaudessa sekä vauvojen synnyttyä saatte konkreettista apua. Hyödyntäkää kaikkia ketä voitte. :)
Hyvää odotusta kaikille ja toivotaan, että pääsette hyville viikoille.
 
Miten useesti teillä on ultria? Miulla oli nt 11+4 ja seuraava on vasta rakenneultra viikolla 20+
 
Mä kävin kai kertaa nt ultrassa ja nyt meen ylimääräiseen koska mul on korkeet verenpaineet nii neuvolasta laittaneet lähetteen mut unohtaneet kirjottaa siihen minkätyyppinen kaksosraskaus..
 
Ajattelin et mie oon ainut kenen raskautta seurataan harvemmin, mut näköjää suunnilleen saman verran seurataan :) Rakenneultran jälkeen seutataan useemmin, ensin neljän viikon välein, sit kahden ja lopuksi viikon välein :)
 
Mä just kysyin, ku oltiin rakenneultrassa, että miks meitä ei otettu nt:n ja ru:n välissä ollenka, ku monia on otettu, ni sain vastaukseks, että koska meillä on se riskittömin, eli didi-raskaus, niin sitä myös seurataan kaikista harvimmin. Sano myös, että just siks ei kannata vertailla kauheesti toisten kaksosten odottajien kans, koska niin monta, ku on kaksosraskaustyyppiä, ni niin monta on myös tapoja seurata.

Eli meil oli siis nt 11+6 ja ru 19+0 (lähete kierron, ei nt:n mukaan, ni siks jo 19) ja seuraava on sit 24+1.
 
Mulleki selkis että seuraava ultra 5.11, rakenneultra ellei sit tarvi aiemmin kontrolloida verenpaineiden takia..
 
Takaisin
Top