Helmikuussa 2016 minut ohjattiin puhelimitse lähtemään Hyvinkäälle, koska NKL, Jorvi ja Kätilöopisto olivat kaikki sulussa. Toki moneen kertaan puhelinkätilö oli sitä mieltä, ettei minun tarvitse lähteä yhtään mihinkään, koska en kuulosta siltä, että synnytys olisi käynnissä. Aluksi pidin sitä huonona vitsinä, ja kyselin, että miten sinne Hyvinkäälle on tarkoitus Helsingistä päästä, meinasivatko, että hyppään bussiin vai ajanko ihan itse ja painan supistuksen tullen vahingossa kaasun pohjaan, ja sanoivat, että itse pitää kyyti järjestää, taksilla vaikka. Eikä ambulanssi kuulemma kuljeta. No siinä piti sitten ruveta soittelemaan tuttuja läpi, että pääsisikö joku töistä pois ajamaan minua Helsingistä Hyvinkäälle synnyttämään, koska järjestelmä on suoraan sanottuna paska. Onneksi pääsi, ja minäkin pääsin sairaalaan synnyttämään -- Hyvinkääkin oli sen jälkeen täynnä, ja synnytyksen jälkeen olin neljän äidin ja neljän vauvan kanssa samassa huoneessa. Mitään puudutuksia minulle ei ehditty antamaan ja lapsi syntyi luomuna. Pahin vika tuossa on se, että Helsingissä käsketään odottamaan mahdollisimman pitkään kotona, ja lähtemään sairaalaan vasta sitten kun ei enää kestä kotona, ja sitten yhtäkkiä sairaalamatka kestääkin tunnin, kun lähetetään hornantuuttiin synnyttämään.
Seuraavan kanssa hengailen Naistenklinikan kahviossa, ja jos en Naistenklinikalle mahdu, jää se täysin heidän vastuulleen lähteä kuljettamaan minut sinne, mihin sillä hetkellä puhelinkätilön kristallipallo sattuu osoittamaan. On kyllä sen verran avuton olo olla kotona synnytyskivuissa ja kuulla, ettei mihinkään lähisairaalaan pääse ja kauemmaksi kyydistä ei ole tietoakaan, että sitä en toiste aio kokea.
Oletusarvoisesti ensisynnyttäjän uskotaan aina olevan turhaan ja liian aikaisin lähdössä sairaalaan, ja puhelimitse saadut neuvot ovat sen mukaisia. Jos tuntuu siltä, että pitää lähteä, niin sitten kannattaa lähteä, vaikka saisi puhelimesta mitä neuvoja tahansa.
Mutta minkäs tekevät kun resurssit rajalliset..