Kärsitkö sekundaarisesta lapsettomuudesta?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Onko täällä sekundaarisesta lapsettomuudesta kärsiviä? Siis äitejä (tai isejä) joilla on lapsi, mutta toista ei yrityksestä huolimatta ole kuulunut. Tässä myös aihetta käsittelevä artikkelimme.

Itse en ole voinut edes miehen syöpien takia yrittää toista (jos ei lasketa tuloksetonta puolta vuotta ennen syövän löytymistä), mutta jaan tämän tuskan. :sad001 Poikamme täyttää syksyllä 5-vuotta, toinen on ollut haaveissa siitä lähtien kun hän täytti vuoden. Kaipuu on kova, mutta elämä ei ole sallinut tehdä toista. Pelkään myös ettei sen toisen tekeminen ole niin helppoa sitten kun joskus siihen asti päästään. Miehen syövät hoitoineen on voineet vaikuttaa hänen siittiöihinsä. Ja ensimmäistäkin saatiin yrittää reilu vuosi ennen kun tärppäsi.
 
Joo, samanikäinen laps kun Vargynjalla, toista kyllä suunniteltu vasta n. vuoden. Varmaan yritetään vielä vuosi tai pari, mutta ei ole katastrofi vaikkei onnistuisi. Teillä on paljon rankempi juttu, voimia! Meillä varmaan kyse ihan siitä, että ikää on tullut lisää.
 
Kohta varmaan kärsin. Kuukauden päästä tulee vuosi yritystä täyteen. Ikääkään ei ole vielä paljoa. Alkaa kyllä tuntua pitkältä, kun lapset tulee niin hitaasti meille. Toivoisin kuitenkin useamman lapsen ja mieli kyllä murtuisi jos ei enempää saadakaan.
 
Ei varmaan voi puhua vielä sekundaarisesta lapsettomuudesta, kun vasta marraskuulta ollaan yritetty. Mutta kyllähän se vähän kirpaisee, että juuri omalla kohdalla tämä lapsien tekeminen tuppaa aina ottamaan astetta kauemmin aikaa... Ekaa tehtiin reilut pari vuotta ja juuri parhaillaan selvityksen alla vuotohäiriöt, joten tuskinpa se toinen tässä lähiaikoina on tulossa:(
 
Meidän esikoinen täyttää heinäkuussa neljä vuotta ja syyskuussa tulee neljä vuotta täyteen toisen yritystä. Yksi tuulimuna ja yksi kemiallinen mahtuu tähän väliin. Lapsettomuus hoidot aloitettiin yksityisellä viime syksynä. Itsellä ikää jo 40 vuotta, joten varmasti ikä on se mikä vaikuttaa. Ja painoakin on muutama kilo tullut lisää esikoisen syntymän jälkeen...
 
Tuntuu välillä, että olisi helpompi ymmärtää jos olisi jokin ymmärrettävä syy hitaudelle. Itsellä aina ollut säännöllinen kierto, ovuloin, ei mitään häiriöitä kierroissa. Viimeksi onnistui ihan luomusti juuri kun oltiin tutkimuksiin menossa. Toki jos tällä kertaa sinne asti päästään, syy saattaa selvitä. Turhauttavaa odottaa aina se vuosi vähintään "turhaan".
 
Tuntuu välillä, että olisi helpompi ymmärtää jos olisi jokin ymmärrettävä syy hitaudelle. Itsellä aina ollut säännöllinen kierto, ovuloin, ei mitään häiriöitä kierroissa. Viimeksi onnistui ihan luomusti juuri kun oltiin tutkimuksiin menossa. Toki jos tällä kertaa sinne asti päästään, syy saattaa selvitä. Turhauttavaa odottaa aina se vuosi vähintään "turhaan".

Tämä. Meillä tärppäsi kun olin päättänyt että kun seuraava vuoto alkaa hakeudutaan tutkimuksiin. Jäi sitten tutkimatta että onko jotain vikaa vai miksi siinä kesti. Hieman turhauttavaa ja pelotttaa jo valmiiksi että tälläkin kerralla kestää. Nyt elättelen toiveita että tällä historialla ainakin mies tutkittaisiin ennen kun on vuosi yritetty toista.

Kiitos voimista AiraP ja voimia kaikille joilla toisen saanti ei ole ihan läpihuutojuttu. :Heartred

Oletteko te muuten törmänneet asian vähättelyyn? Kun kävin juttelemassa syöpäosaston psykologin tms kanssa hän sanoi tyyliin "onhan teillä jo yksi lapsi". Ei lohduttanut vaan tuntui paremminkin siltä että en "saisi" surra sitä ettei toista tulla saamaan pitkään aikaan.
 
Minäkin ajattelin, että toinen lapsi varmaan tulee helpommin, kun keho muistaa. Mutta eipä niin käynytkään.

Minulle ei ole vielä vähätelty, koska en tietoisesti puhu yrityksestä. Varmaan sanottaisiin kuten Vargynjalle tai sitten, että onhan teille yksikin tullut niin kyllä se toinenkin tulee, älä hätäile.
 
Mulla selvitellään parhaillaan vuotohäiriöitä. Ihana lääkäri, ei vähätellyt tipan vertaa, vaikka pelkäsinkin juuri siksi edes hakeutua lääkärille.
 
Mun mielestä on uskomatonta että vieläpä psykologi vähättelee sekundäärisen lapsettomuuden tuomaa surua. "Onhan teillä jo yksi lapsi" ei kyllä ole mikään syy ettei asia voisi painaa ja kovasti. Sanookohan sama tyyppi esim. syöpään sairastuneen puolisolle että onhan sulla sentään terveet vanhemmat? Tai jos olisi vaikka menettänyt työpaikan niin "olishan sulla sentään onnellinen lapsuus". Se että jokin asia elämässä on hyvin ei tarkoita etteikö saisi surra kun unelmat eivät toteudu. Jokaisen elämästä löytyy varmasti sekä iloja että haasteita, ja aina löytyy maailmasta joku jolla menee vielä huonommin. Ihmisten surujen laittaminen tärkeysjärjestykseen on maailman turhinta hommaa; se tarkoittaisi lähinnä sitä ettei kukaan saa surra mitään ja eihän se näin mene!
 
Oletteko te muuten törmänneet asian vähättelyyn? Kun kävin juttelemassa syöpäosaston psykologin tms kanssa hän sanoi tyyliin "onhan teillä jo yksi lapsi". Ei lohduttanut vaan tuntui paremminkin siltä että en "saisi" surra sitä ettei toista tulla saamaan pitkään aikaan.
Tätä juuri tuo artikkelissakin esiintyvä Simpukan toiminnanjohtaja ajoi takaa. Että ei yhden lapsen olemassaolo poista surua siitä, ettei toivottu lapsiluku ole toteutunut. Eikä se, että suree asiaa tarkoita, etteikö olisi onnellinen olemassa olevasta lapsestaan. En ole itse koskaan kokenut lapsettomuutta missään muodossa, mutta ihan varmasti olisi ollut kriisin paikka, jos toista lasta ei olisi kuulunut.
 
Musta tuntuu että puhun jo ehkä turhankin paljon toisen lapsen haaveesta. Ekan yrityksestä ei tiennyt melkein kukaan. Nyt vaikka toista ei edes vielä yritetä, tietää moni että se on haaveissa. :rolleyes:

Voisi luulla joo että psykologi tietäisi olla möläyttelemättä tuollaisia, mutta ei sitten näköjään. En ole oikein ikinä käsittänyt asennetta ettei jokin saisi harmittaa, jos asiat on muuten hyvin tai vaihtoehtoisesti jos jokin isompi asia on todella huonosti. Kyllä pitäisi olla oikeus surra kaikenlaisia asioita. Siitäkin huolimatta että Afrikan lapset näkee nälkää. En kyllä muutenkaan oikein pitänyt tästä psykologista, vaikka muut oli sitä mieltä että hän on ihana ja sympaattinen ihminen. Jäi vahvasti tunne että me ei ymmärretä toisiamme.
 
Täällä yksi joka tippui taas kovaa ja korkealta kun menkat tänään alkoi. Toista lasta yritetty kohta vuosi, en tiedä "kuulunko" vielä lapsettomuusongelma-ketjuun mutta kyllä tämä alkaa olla kova pala. Esikoista tehtiin lähes vuosi eikä tämäkään näytä helpolla tulevan. Yksi keskenmeno oli alkuvuodesta ja sehän tässä masentaakin että olisi jo yli puoliväli jos tuo raskaus olisi jatkunut... olen alkanut pelkäämään että jommassa kummassa on jotain vikaa kun lasten teko on niin vaikeaa. Olen reilusti alle 30 ja mies on 31. Lähipiirissä paljon raskaana olevia ja olen tottakai iloinen heidän puolestaan mutta myös niin surullinen, kun omalla kohdalla ei tunnu onnistuvan. Ymmärrän että monet joutuvat yrittämään vuosikausia eikä meidän yritys siihen nähden ole edes pitkä, mutta se musertava pettymys kuukausi toisensa jälkeen alkaa olla yhä vaikeampi kestää. Tietääkö kukaan voiko jotain hormonilääkityksiä kokeilla "varmuuden vuoksi" ilman tarkempia lapsettomuustutkimuksia? Emme pääse vielä julkiselle lapsettomuustutkimuksiin mutta olen alkanut miettiä jos ongelma on munasolun kiinnittymisessä tms. Kuukautiset ovat säännöllliset mutta ovista en ole koskaan tikuilla bongannut.

Tsemppiä kaikille saman ongelman kanssa painiville.
 
Täällä yksi joka tippui taas kovaa ja korkealta kun menkat tänään alkoi. Toista lasta yritetty kohta vuosi, en tiedä "kuulunko" vielä lapsettomuusongelma-ketjuun mutta kyllä tämä alkaa olla kova pala. Esikoista tehtiin lähes vuosi eikä tämäkään näytä helpolla tulevan. Yksi keskenmeno oli alkuvuodesta ja sehän tässä masentaakin että olisi jo yli puoliväli jos tuo raskaus olisi jatkunut... olen alkanut pelkäämään että jommassa kummassa on jotain vikaa kun lasten teko on niin vaikeaa. Olen reilusti alle 30 ja mies on 31. Lähipiirissä paljon raskaana olevia ja olen tottakai iloinen heidän puolestaan mutta myös niin surullinen, kun omalla kohdalla ei tunnu onnistuvan. Ymmärrän että monet joutuvat yrittämään vuosikausia eikä meidän yritys siihen nähden ole edes pitkä, mutta se musertava pettymys kuukausi toisensa jälkeen alkaa olla yhä vaikeampi kestää. Tietääkö kukaan voiko jotain hormonilääkityksiä kokeilla "varmuuden vuoksi" ilman tarkempia lapsettomuustutkimuksia? Emme pääse vielä julkiselle lapsettomuustutkimuksiin mutta olen alkanut miettiä jos ongelma on munasolun kiinnittymisessä tms. Kuukautiset ovat säännöllliset mutta ovista en ole koskaan tikuilla bongannut.

Tsemppiä kaikille saman ongelman kanssa painiville.


Meillä melkein sama tilanne. Yk 12 menossa. Paitsi että ovis on kuukausittain, saan tikuilla sekä olojen perusteella. Ensimmäistä yritettiin reilu vuosi myös.
 
Tsemppiä Mimmu! Kyllä se vuodon alkaminen vain aina kirpaisee. :( Ja itseäkin mietityttää onko jotain vikaa, kun ekaa yritettiin reilu vuosi. Alkoi siinä olla jo aika epätoivoinen olo, vaikka se vuosi onkin toisaalta vähän moneen muuhun verrattuna.
 
Meillä se onnistui lopulta kuin ihmeen kaupalla...

5 ja puoli vuotta tuloksetta! Tutkimukset parin vuoden kohdalla; ei mitään vikaa kummassakaan ja hormonit buustaamaa. Näillä pari vuotta. Hakeuduttiin uudelleen tutkimuksiin kun muutettiin Lappiin, hormonit, yksi inssi ja nyt meillä on 9kk poika Ihmeenkaupalla siksi, ettei KUKAAN uskonut inssin mahdollisuuteen! Se tehtiin vain, koska jouduttiin ajamaan 500km miehen näytteen takia ja sitä ei haluttu heittää hukkaan. Hoitaja antoi vielä lähtiessä ohjeet "soita tähän numeroon KUN vuoto alkaa". Raskaus oli vaikea. 24 viikosta asti vuosi istukka, joka kohdunsuun edessä. Tulin ambulassilla muuttokuorman perässä Sodankylä-Rovaniemi-Oulu-Hyvinkää. Rovaniemellä yksi yö, Oulussa 10vrk. Pari viikkoa kotona ja taas sairaalaan vuodelepoon reiluksi viikoksi. Kotiin ja rv 33 poika syntyi hätäsektiolla Naistenklinikalla. Luojalle kiitos terveenä ja 2300g 45cm. ❤

Nyt kierto on taas startannut, ensimmäinen 34 päivää... Kun vuoto alkoi romahdin vessan lattialle; tästäkö se vuosien piina ja pettymys TAAS alkaa... Meillä kun toiveena on ollut 3 lasta...
 
Paljon voimia ja tsemppiä PikkuMinski! Kurjan kauan jouduitte odottamaan. :sad001 Onneksi saitte sen inssin ja sitä kautta pojan. Hurjan kuuloinen raskausaikakin. Toivottavasti saatte kolmannen lyhyemmällä yrityksellä (tai taistelulla) ja helpommalla raskausajalla!
 
Ensimmäinen raskaus alkoi luomuna 1v 4kk yrityksen jälkeen. Toista lasta alettiin toivomaan heti tyyliin ensimmäisen synnyttyä, hän täyttää nyt kolme! Pian vuosi oltu lapsettomuushoidoissa ja siihen mahtuu 2 IVF:ää, yhteensä kuusi alkionsiirtoa. Yksi päätyi kemialliseen ja yksi keskenmenoon viikolla 10. Kaikki muut puhtaita negoja. On tämä sekundaarinen lapsettomuus raskasta ja mietimme jaksaako vielä kolmanteen IVF:ään ryhtyä. Yksi alkio vielä pakkasessa joka siirretään elokuussa.
 
Hoitoja tarvittiin sekä ensimmäisen että toisen lapsen alkuunsaamiseen, ja pakko sanoa, että kyllä se täydellinen lapsettomuus kirpaisee enemmän kuin yhden lisälapsen lapsettomuus. Jos ei ole yhtään lasta, ei ikinä koe äitiyttä, ei varmasti isovanhemmuutta, ja jää kokonaan perhe-elämän ulkopuolelle. Muut aikuiset, joilla on lapsia, lakkaavat aina välittömästi puhumasta itsestään ja perheestään kun kuulevat, ettei minulla ole lapsia, ikään kuin minä en mitenkään voisi olla kiinnostunut tai ymmärtää niitä asioita, ja kohdistavat puheensa jollekin toiselle. Täysin lapsettoman ihmisen elämä siirtyy siitä nuoruuden vapaasta hedonistisesta hengailusta suoraan vanhuuteen, jossa päivitellään maailmanmenoa täysin ulkopuolisena.

35-vuotiaana täysin lapsettomana koin minulla olevan enemmän yhteistä seitsenkymppisten vanhusten kanssa kuin oman ikäisteni kanssa, että suku loppuu tähän ja tässä sitä nyt odotellaan kuolemaa ja katsellaan kun muiden perheissä on lapsia, kasteita, koulunaloituksia, rippijuhlia, valmistujaisia, häitä, jne, omassa tulevaisuudessa ei mitään muuta kuin se kuolema, toivottavasti aikaisemmin kuin myöhemmin, koska onhan tuo kuoleman odotus tavattoman tylsää, kun kaikki ajantappaminen harrastuksista maapallon kiertämiseen on jo kokeiltu kyllästymiseen asti. Kaikki tuo muuttui kun sai ensimmäisen lapsen. Olen äiti, minusta voi tuurilla tulla isoäitikin, olen lapseni kautta mukana monessa sellaisessa asiassa, jota en ilman lasta kokisi ikinä, enkä jää enää ulkopuoliseksi. Minusta ei voi tulla lapsetonta, ellei esikoinen jostain syystä kuole ennen minua.

Toinen lapsi? Kyllä halusin toisenkin. Keskeytyneen keskenmenon ja tyhjennyksen jälkeenkin halusin toisen, ja raskaus lopulta onnistui IVF:n ja alkiodiagnostiikan avulla. Yksityiseltä tietysti, oman talouden kustannuksella, koska julkiselta ei tämän ikäiselle hoitoja tipu (eikä sieltä tipu myöskään alkiodiagnostiikkaa jos ei vanhemmilla ole todettu geenivirhettä), ja tärppäsi viimeisestä yrityksestä, koska rahaa ei enempää ollut. Luomuna en edes ovuloi, joten hoitojen lopetus olisi kohdallani sama kuin yrityksen lopetus.

Silti elämä yksilapsisena perheenä olisi ollut äärettömästi parempi kuin elämä täysin lapsettomana. Tästä minulla ei ole pienintäkään epäilystä, enkä toista yrittäessä kehdannut edes rinnastaa näitä kahta täysin erilaista tilannetta toisiinsa. Suruahan toki voi tuntea siitäkin, ettei toivottu lapsiluku täyty, senkin siis olen kokenut, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna täysin lapsettomuuteen. Kukaan ei myöskään kiellä tuntemasta surua, vaikka se ei olisikaan absoluuttisesti maailman suurinta surua tai identtistä jonkun toisen ihmisen surun kanssa. Tulee sitä paljon pienempiäkin asioita surtua, kuten sitä, kun vahingossa rikkoo rakkaan edesmenneen mummun lasivaasin, eikä mummusta ole enää muuta tavaramuistoa olemassa. Ehdottomasti kaiken kokoisia asioita saa surra, ja ainakin minua auttaa monesti surussa se, että muistan ettei minun sen hetkinen ongelmani ole onneksi maailman suurin ongelma.

Niin, sellainenkin kuriositeetti: jos täysin lapseton saa keskenmenon, hänen on sen jälkeen sekundaarisesti lapseton, vaikka yhtään elävää lasta hän ei olekaan koskaan saanut. Primaarinen lapsettomuus on sitä, ettei raskaus ala, ja jos taas yksikään raskaus on alkanut, sen jälkeen on sekundaarisesti lapseton, huolimatta siitä, menikö se aikaisempi raskaus loppuun asti vai ei. Tämän vuoksi vältän käyttämästä näitä termejä, koska keskenmenon kokenut esikoistaan yrittävä on virallisissa papereissa sekundaarisesti lapseton, eikä tuo termi todellakaan tarkoita sitä, että kotona olisi jo lapsi.
 
Minulle olisi ehkä ollut helpompaa jäädä kokonaan lapsettomaksi kuin saada tämä yksi lapsi ja todeta, ettei näitä ihanuuksia voi enää saada lisää.

En ole koskaan ollut kovin lapsirakas, en koskaan ole kokenut olevani mitenkään erityisesti äitityyppiä. En koskaan ole kokenut kateutta (tai mitään muitakaan tunteita) lapsiperheitä kohtaan siinä määrin, että olisin osannut kokea oman elämäni jotenkin vääränlaiseksi ilman lasta, tai että olisin ollut suruissani siitä, ettei minulla ole lapsia, oikeastaan ennemminkin päin vastoin. Jos en olisi saanut tätä yhtä lasta, en olisi ikinä voinut edes kuvitella, mitä oikeasti olisin menettänyt, ja olisin voinut jatkaa elämääni niin kuin ennenkin. Nyt taas tiedän: valtavan rakkauden tunteen, joka jyrää kaiken muun, halun suojella lasta kaikin mahdollisin keinoin yms. asioita, joista minulla ei ollut lapsettomana minkäänlaista haisuakaan.

Kuitenkin olen aina tiennyt, että haluan lapsen/lapsia. Kaikesta edellä mainitsemastani huolimatta. Kummallinen yhtälö. Oma suhteeni äitiini on monimutkainen, eikä aina kovin hyvä, mutta toivon, että voin omalle lapselleni olla se maailman paras äiti heikkouksistani huolimatta.

En varsinaisesti lue itseäni sekundaarisesti lapsettomaksi, vaikka takaraivossa onkin salainen toive toisesta lapsesta, jonka saaminen olisi vastoin kaikki todennäköisyyksiä ja faktoja. Yritystä on, mutta lopputulosta tuskin koskaan tulee.
 
Takaisin
Top