Jurputusta :/

Eemi: Mulla on ihan sama juttu ton Kelan kanssa. Soittelin sinne jo toista viikkoa sitten, kun aina vaan siellä sähköisessä asiointipalvelussa kaikki tuet on "Käsiteltävänä". Ja asian pitäis munkin logiikan mukaan olla päivän selvä, haen siis äitiyspäivärahaa samojen tulojen perusteella, kun esikoisesta pari vuotta sitten. Sain saman vastauksen eli odottelevat noita verotietoja, jotta voivat verrata aikaisempiin tuloihin! No siinähän sitten vertailevat, mutta koittaisivat nyt pikkuhiljaa lähettää niitä päätöksiä. Mammaloma alkaa ens kuussa ja tää joulukuu on aina yhtä pyhäpäivää, jolloin mikään byroo ei ole auki! Argh! Seksijutuista sen verran, että haluja on kyllä täälläkin ja varsinkin aamuisin olisi virtaa, iltaisin alkaa aina vähän väsy painaa. Mut varsinkin silloin, kun miehellä on vapaa päiviä, niin koitetaan toi aamuhimo hyödyntää. Pojalle vaan aamupalaa ja lastenohjelmia ja sit äiti menee yläkertaan "laittaan pyykit" isän kans. :D Ja täällä myös tuo lusikka-asento on toimivin.
 
Tää ei nyt varsinaisesti oo enään jurputusta, mutta päätin ottaa ohjat omiin käsiini koskien mun seksuaalista nautintoa. Mulla on ollut koko raskauden ajan hieromasauva (vai miksi sitä sanotaan) pölyttymässä yöpöydän laatikossa. Jostain muistelin lukeneeni, ettei väriseviä vekottimia saisi käyttää raskauden aikana, joten olen sitten antanut sen vehkeen olla rauhassa.
Eilen hieman googlettelin aiheesta ja tulin siihen tulokseen, että anti palaa vaan. Tuskin siitä nyt kovin suurta haittaa on, jos nätisti käyttää. Ja ainakaan mulla se ei aiheuttanut mitään ongelmia. Ja sainpahan nautintoa itselleni

Eikös se ole ihan hyvä, että äiskä välillä rentoutuu ja nauttii olostaan?
 
Jos vaan jostain nautintoa ja rentoutumista saa irti nii ainakin omasta mielestä aivan vapaasti, me ollaan miehen kans käytetty sillon tällön raskauden aikana, eikä oo mitää ongelmia tullu.

Ihtellä meinaa stressiä pukata sen verran että, saa nähä kuin käy... Muutto nyt perjantaina-lauantaina eessä, mies otti loparit uudesta työpaikasta, selkä kivut käyny nii tuskalliseksi, ettei sille enää lääkärikään mitään voi, ilman että vauva kärsis, mihin en mistään hinnasta suostu, kituutetaan siis loppuun asti. Ja vatsa kasvaa nii vauhilla että vatsan iho repeilee turhankin kipeästi. Joulun alla kaikki nii meinaa pikkuisen olla pinna tiukilla, varsinkin tuon miehen työjutun takia. On se vaa kumma ku en oo vielkää oppinu ettei pitäs luottaa raha-asioissa muihin ku ihteeni, tähän asti oon aina huolehtinu taloudesta ja kun viimein tohtii sen verran luottaa toiseen käy taas näin. Nonni tulipahan taas vähä purettua tuntoja, helpottaa oloa kummasti.
 
 
Harmi miehesi työn puolesta =( Itse sekoaisin stressistä jos mies tulis yhtäkkiä kotiin ja ilmoittais ottaneensa loparit. Mut onneks ei ole pelkoa ku herran suurin motivaatio on raha ni tähän tekee täällä ylitöitä joka toinen ilta ja firaabelia päälle.
 
Eikai hieromasauva mitään vahinkoa voi tehdä? Varmaan vaan sillon jos seksi muutenki kielletty. Itse rentouduin sen kanssa paljon useemmin ku miehen viimeks ku olin maha pystyssä =D
 
Enpä usko että normiraskaudessa tommonen sauva mitään vahinkoa tee, varsinkaan jos sitä käyttää silloin tällöin. Eriasia jos sinne tunkis jotain reiden paksusta parrua, mutta epäilisin että näin ei ole teillä asianlaita :P

Ja jeps, mäkin vetäisin aivan hirveet herneet nenään jos tuo mies ilmottais jotain tuollaista. Varsinkin kun nyt joka paikassa tuntuu tulevan lomautuksia, irtisanomisia jne. Meilläkin mies joutuu vuodenvaihteessa pitämään pakkolomaa (onneks meillä on tapana pekkasia säästellä juuri tälläsiä tilanteita varten). Mutta eiköhän me pärjätä, ollaan tähänkin asti pärjätty. Varsinkin kun tulen kuitenkin äippälomalla keikkaluontoisesti töitä tekemään.. niin kuin edelliselläkin kerralla :)
 
Mulla taitaa olla omena tuol nenäs tuon asian tiimoilta, tosin miehellä on entinen työpaikka mihin pääsis heti takas ku vaa menis, mut haluaa ehtiä hommia mistä oikeasti nauttii, no kahtotaan kuin käy. Toivottavasti ei tarvi melonia vetää nenään ennen vuoden vaihetta. Saapahan matikkapääni jälleen harjoitusta, sillä sitä o tähänki asti pärjätty. Voi ku oma mieski ois rahan perään, nii ei ois tätä ongelmaa.
 
Takaisin
Top