Juotteko alkoholia raskausaikana?

Meillä oli kaverin polttarit ennen kuin tiesin odottavani, mutta kun itsellekin tärkeämpää on viineissä yms. se maku, niin ei paljon tullut juotua, kun tarjolla ollut viini oli suoraan sanottuna ihan kuraa ( en minä ole elitisti, mutta kun on jonkin aikaa harrastanut viinejä, niin eron huomaa )

Raskaus- ja imetysaikana en alkoholiin koskenut, vaikka joskus yllytettiinkin. Ei vaan tehnyt mieli. Sukulaisen syntyäreillä oli ravintola järjestänyt omat alkoholittomat viinit ja kuoharit :) Saa nähdä miten tänä vuonna, kun nyt on puolestaan serkku raskaana.
 
Ei tippaakaan raskausaikana kiitos minulle. Jos on niin kova saunakaljanhimo etten kestä, niin Lidlin alkoton bisse on ihan törkeen hyvää :P Sitä ja ykköstä tulee muutenkin juotua. Imetysaikana rajana olen pitänyt 2 juomaa ja sen jälkeen imettänyt huoletta, jos ottaisin enemmän, niin en luottaisi vauvan käsittely kykyyni. Muutenkaan en kyllä ota jos lapset on kotona kuin korkeintaan kaksi.
Jokainen tekee tavallaan, mutta kyllä mä silti syvällä sisimmässäni tuomitsen ne raskausaikana yhdenkin ottavat, samoin kun tupakoitsijat. Ketään en kuitenkaan moralisoi, itsekseni paheksun.
 
Nyt oli munkin pakko vääntää rautalangasta itselleni rintamaidosta erittyvän alkoholin määrä:
- Yhden promillen humalassa naisen veressä ja rintamaidossa on 1000 millilitrassa verta 1 millilitra alkoholia
- 1000 millilitraa on yksi litra
- Jos nainen imettää yhden promillen humalassa YHDEN LITRAN rintamaitoa, saa vauva YHDEN MILLILITRAN (yksi viidesosa teelusikallinen) alkoholia.

Eli siis rintamaidosta erittyvä alkoholimäärä on todella todella vähäinen. Edellä kuvattu tilanne on utopistinen, koska kukaan tuskin imettää litraa rintamaitoa. Lisäksi harvempi edes käsittelisi vauvaa yhden promillen humalassa.
 
miettikää niitä jotka polttaa joka päivä useita savukkeita raskaana ollessaan eikö se ole pahempi asia kuin silloin tällöin nautittu lasillinen alkoholipitoista juomaa????????
 
Pallon kanssa samaa mieltä että jatkuva tupakointi, kohtuullinenkin, on pahempi kuin lasillinen alkoholia silloin tällöin, vaikka kerran viikossa. Lasillisesta ei tule humalaan eikä tilannetaju heikkene. Humalaan saakka juominen on ihan eri asia, sitä en ymmärrä odottavalta, imettävältä kuin lapsista vastuussa olevaltakaan. Jos pitää juoda niin luotettava lapsenvahti siihen saakka, kunnes on itse taas varmasti selväpäinen!
 
En ihan ymmärrä tuota perustelua että olisi ok juoda alkoholia raskausaikana koska jotkut tupakoi ja se on pahempi. Jotkut vetää huumeitakin raskausaikana, ja vaikka alkoholi ja jopa se tupakointi olisi pienempi paha niin paha varmaan silti. Voi olla ettei yhdestä alkoholiannoksesta aiheudu haittaa sikiölle, mutta ihan satavarma ei voi olla, niin parempi varman päälle ja olla ilman. Jos pystyy olemaan ilman niin miksi pitäisi juoda. En juonut tippaakaan raskausaikana, en polttanut, enkä tietenkään käyttänyt huumeita. Kaipasin välillä punaviinin makua, mutta sitähän ehtii sitten juoda muulloin. Raskausaika on kuitenkin alle vuosi ja todella pieni osa äidin elämää. Lapsen loppuelämän kannalta sillä on iso merkitys miten äiti on raskausaikana elänyt.
 
Moni raskaana oleva kaverini on perustellut täydellistä absolutismia raskaus- ja imetusaikana omilla juomatottumuksillaan. He kertoivat, että eivät halua ottaa yhtä annosta, sillä pelkäsivät, että siitä tulisi mieliteko ottaa toinen (ja ehkä vielä toinen). Mielestäni tuo oli rehellinen ja hyvä perustelu. Pitää tuntea itsensä ja asettaa itselleen rajat sillä perusteella.

En ole kuullut, lukenut tai nähnyt tutkimusta, jossa olisi osoitettu, että yhden alkoholiannoksen (1,2dl viiniä tai 3,3dl olutta) nauttiminen kerran viikossa vaurioittaisi sikiötä. Mutta juttu on, että kysymys on yhdestä alkoholiannoksesta. Jos tietää, että yhden juominen saa haluamaan lisää, niin kannattaa takuulla jättää juomat kokonaan pois raskausajaksi. Jos on epävarma, niin jättää alkoholin pois. Raskaana ei kannata testailla itseään.

Itselleni alkoholijuomat liittyivät ennen raskautta ruokailuihin, joiden yhteydessä saatoin nauttia n. 1,2dl viiniä. Suuremman määrän nauttiminen tapahtui harvoin ja liittyi illanistujaisiin, silloinkin enimmillään join kolme annosta alkoholia.

Raskaana ollessani olen muutaman ruokailun yhteydessä(ennen pahoinvoinnin alkamista) nauttinut viiniä ja olutta. Koska olen siro ja tunnen kehoni alkoholin sietokyvyn olevan aika huono, olen juonut kerrallaan puolikkaita alkoholiannoksia. Viiniä esimerkiksi otin 0,5dl ruuan kanssa, olutta 1,5dl.

Ketjun aloittajahan halusi tietää juovatko muut odottajat alkoholia raskausaikana. Eli vastasin viimein minäkin tähän kysymykseen :)
 
Muokattu viimeksi:
Itse olet ottanu vaan holitonta saunassa ja muuten limsaa/vichyä. Omilla synttäreillä join puol lasia (1dl) 8% kuoharia... ei jääny huonoa omatuntoa, koska tuollasesta ei voi aiheutua mitään. Enkä pidä pahana ruuan kanssa juotavaa lasillista, vaikka olen itse väliin sellaiset nyt jättänyt.:p
 
Ainut mitä on tehnyt mieli niin Foster's Radler juomaa saunassa, alkoholia 2,0% :grin hörpyn otin sitä mieheltä mut jotenki ei vaan tuntus hyvältä vetästä noinkaan mietoa tölkillistä :)
 
Mulle neuvolan täti sanoi suoraan, että jos haluat joskus juoda hiukan viiniä päätä mikä on se määrä viikossa mikä on sulle ok äläkä sen jälkeen ota siitä huonoa omatuntoa. Tämän pohjalta olen toiminut. En ole varsinaisesi "juonut" mutta välillä nauttinut hiukan kuplivaa tai viiniä. Olen raskauden aikana muutamaan otteeseen juonut puolikkaan lasin skumppaa, ja ravintolassa tai kotona hyvä ruuan ääressä ottanut pienen lasillisen viiniä. En koe että veren alkoholimäärä nousee näin pohjalta niin paljon että lapselle lasillisesta olisi haittaa. Oluesta ja siideristä en muutenkaan välitä, mutta joskus hyvä ruoka kaipaa rinnalle hyvää viiniä. Ystäväpiirissä muutama oli kauhuissaan kun otin rapujuhlissa puolikkaan kuohuviinilasillisen. Musta jokainen tekee oman päätöksen ja kurjaa että tämä tuomitaan myös hyvien kavereiden kesken. Tietysti runsaaseen juomiseen tulisikin puuttua.

Enemmän mua huolestutti tilanne ennen raskauden huomaamista.. Oltiin juhannus Ranskassa jossa tuli maisteltua alueen viinejä ja juustoja koko loman (ei misään kännissä mutta lasi oli kädessä koko illan). Raskaus huomattiin vasta juhannuksen jälkeen ja olin tietysti huolissani miten juhannuksen vietto on mahdollisesti vaikuttanut vauvaan. Lääkärit ja terveydenhoitajat vakuuttivat ettei ole huolta. Toivottavasti ei.
 
Ympäristön suhtautuminen raskausmasuun ja yhteenkin lasilliseen esim. viiniä on aika ehdoton. Joku (sori, en muista kenen kommentti tämä oli..) kertoi tässä viestiketjussa terveydenhoitajasta, joka oli sanonut, että ylppäreissä voi huoletta nauttia yhden lasin skumppaa. Aloin pohtia, että varmaan aika automaattisesti tuotaisiin se pommac-lasi eteen skumpan sijaan raskaana olevalle. Eikä itselläni olisi ehkä pokkaa siitä kieltäytyä kyseisessä tilanteessa..

Toki parempi noin päin kuin että tyrkytettäisiin viinaa raskaana oleville. Mutta mä liitän tän ehdottomuuden suomalaiseen juomakulttuuriin, jossa alkoholi on ennen kaikkea päihde. Kuulin, että esim. Irlannissa lääkäri saattaa suositella raskaana oleville viikottaista "half pint"-annosta quinnesiä (sisältää b-vitamiinia!). Siellähän noi half pintit on muutenkin tosi yleisiä pubeissa ja niille on omat söpöt lasit. Suomessa jos pyydät puolikasta stobea, niin saat merkitsevän katseen ja juoma lasketaan tylsästi normituoppiin.

Itse aion toimia koko raskausajan fiilispohjalta juomisen suhteen toki huomioiden turvallisen käytön rajat. Tarkoitan siis, että jos mun ei tee mieli ottaa enää kertaakaan pientä määrää viiniä, niin en ota. Ja nyt ei todellakaan tee mieli. Kiitos pahoinvoinnin, joka sais jo loppua.
 
Olikos se nyt niin, että herkimmät viikot alkoholille oli 7-12. Asia huoletti itseänikin, koska raskaustietoa edelsi muutaman aika isot juhlat. Ajan kuluessa pääsin eroon syyllisyydestä, mikä on hyvä koska asialle ei jälkikäteen mahda mitään. Kaikki on sujunut hyvin, ultrissa ei ole ollut mitään poikkeavaa.

Enkä usko, että pienellä määrällä silloin tällöin on todellakaan merkitystä. En ole törmännyt tutkimukseen, jossa olisi todettu että absolutistien vs. vähäisiä määriä alkoholia nauttineiden äitien lapsilla olisi eroa absolutistien lasten hyväksi. Sen sijaan säännöllinen alkoholinkäyttö ja kun ei puhuta vähäisistä määristä, on haitallista vaikka jossain yksittäisissä tapauksissa ongelmia ei tulisikaan.
 
Tällä hetkellä 11+1 ja tippaakaan ei ole tehnyt mieli. Ehkä jossain vaiheessa alkaa tekemään mieli, mutta luulen että jätän väliin. :wink
 
Mua kans huolestutti jossain vaiheessa raskautta tosi paljon, kun raskauteni tajusin vasta 8. raskausviikolla joulunpyhinä ja joulua edelsi tietysti ylläpylläri pikkujoulukausi ja joulunakin pari lasia viiniä join ruualla. Sätinja syyllistin itseäni tosi paljon tästä asiasta jossain kohtaa raskausaikana. Sittemmin olen osannut asian antaa olla, kun lapsessani ei syntyessään ollut mitään poikkeuksellista.
 
Mä olen pitänyt itselleni sallittuna 2 annosta viikossa. Sen jälkeen kun mun mielestäni raskaus alkoi näkyä, en ole enää ottanut niitä. Mä kuitenkin maistan, jos törmään esim. uuteen olueen tai kaveri kehuu ruokaviiniä tai glögiä. Olen viikkotolkulla haaveillut kaapissa olevasta portviinistä, mutta ei ole tullut sitä sormustimellistakaan otettua. Sitten kun tulee, otan sen ilman tunnonvaivoja. Kuten syön sen sushinkin.
 
En ole juonut raskauden aikana alkoholia, ja kaikki alkoholijuomat rupee jo kuvottaa kun näkee kaupan hyllyllä.. :S
 
Mä sanon myös täysin ei alkoholille raskauden aikana. Viimeksi tuli otettua muutama ennen kuin tiesi raskaudesta, mutta nyt en ota tippaakaan.
 
Itse olen jättänyt holit kokonaan hyllyyn :) eikä kyllä ole tehnyt mielikään. Siitähän ei itseasiassa ole eksakteja tutkimuksia, että mikä on se turvallinen raja tai määrä, ettei vauvalle aiheudu haittaa, joten koen turvallisemmaksi pitää nollatoleranssia. En ole aiemminkaan ollut mikään kova juomari, joten ei tee tiukkaakaan :) Sen viinilasillisen voi nauttia sitten synnytyksen jälkeen :P
 
Piti muuten kirjoittaa vielä, että meidän esikoisella on sydänvika. Tosin kukaan lääkäreistä ei pysty sanomaan onko se alkoholista johtuvaa vai ei. Se nimittäin voi olla myös sukurasite...
 
Takaisin
Top