Joulumassut, syyskuun höpinät

Heipä,hei!

Sannakoo: Helpommin sanottu kun tehty, mutta elä välitä tollasesta typerästä lääkäristä. Noi erimaalaiset varsinkin osaa välillä olla tosi ärsyttäviä. Mulle yks venäläinen lääkäri ehdotti nunnaksi alkamista, kun ei mikään hormonaalinen ehkäisy sovi ja kumikin vaan sattuu..Ennen sitä se sano että kierukkaakaan ei laiteta ennenkun on lapsia..johon meinasin tokasta että eikö kaksi riitä vai? (Vaikka en periaatesyistä kyllä olis kierukkaa halunnutkaan)
Ja painoa on täälläkin liikaa..raskauden aikana ei onneksi ole tullut kun 2kg, mutta siinäkin 2 liikaa. Tärkeintä on että voi hyvin ja sokerit ei kokoaika korkeella. Ite jouduin automaattisesti sokerirasitukseen ja toiseen olen parin viikon päästä menossa. Mutta tsemppiä sinulle ja toivottavasti unohdat koko neuvolakäynnin! Kyllä sitä kerkee raskauden jälkeen miettiin painoa jos itsellä halu laihtua, olen sitä mieltä! :)

Diza: Täällä yksi joulunvastainen immeinen! :) Mä en oo koskaan kotona viettäny eikä joululla ole mulle mitään merkitystä. Ihan samansuuntaiset on ajatukset kuin sullakin. Mies kuitekin viettää meilläkin jonka vuoksi olen joutunut myöntymään jotta rauha säilyy talossa. Siis teen ruokaa ja laitan pöydän koreeksi yms. En halua loukata ketään mutta meillä menee näin. Itse talvesta kyllä pidän. Ihanaa kun on lunta ja sellasta rauhallista..mukavaa polttaa kynttilöitä ja nauttia hämärästä. Lapsilla on paljon puuhaa ulkona kun on talvi. :)

Jos uskallan paljastaa niin petihommiin ei olla päästy kun kaksi kertaa koko raskauden aikana. Viimeksi meilläkin päädyttiin katkeraan itkuun kun sattuu ja tunnen itteni niin kömpelöksi. Se oli siis kolmas kerta viiteen kuukauteen. Halut on ihan kadoksissa ja jos sitte sattuu innostamaan niin ei onnistu kun joka paikka on niin arka.

Oli tullut niin paljon teksitä viime kerran jäkeen, jotta en kaikkiin ehtinyt vastata, mutta ihanaa lukea kun kaikilla tuntuu pyörivän ajatukset/tuntemukset niin samoilla linjoilla. Kiitos kaikille tuesta ja kokemuksista!

Mukavaa viikkoa kaikille!
 
Mie puuhastelin tässä tulevalle isille isyyspakkausta, onko muita sellaista suunnitelevia, jotain juttujapitäis vielä siihen keksiä, tilasinäänenvaimentimen ja kuviollisen harson ja ruokalapun jossa on "täyttöohjeet" ja olikohan siinä jotain muutakin...

Nyt mulla on ollu sellanen 2 päivän ihmellinen virtapiikki ja jaksamusta on ollu ku pienessä kylässä! Toisaalta en minä mitenkään kamalan väsynytkään kyllä ole ollut, mutta ehkä saamaton!!! Mieskin sitä tosiaan ihan ihmetteli, nyt alan minäkin laittelemaan vauvajuttuja kohilleen kotosalla jms, jee!!!
 
Heippis, ja parempaa iltaa täältäkin ruudun takaa :)

Kiitos kaikille lohdutuksen sanoista! Aattelin, et kysäsen ens kerralla neuvolassa omalta tätsältä, et onko mulla minkäänlaista sanavaltaa tohon lekuriin. Tai sit jätän vaikka neuvolalääkärit väliin. Mut en enää jaksa yhtään tällaista päivää...
Tähän pohjana voin kertoa, että joskus 12v:aana mulla todettiin yliliikkuvat nivelet, ja jouduin jättämään rakastamani rytmisen voimistelun pois. Sittemmin meni nilkka futistellessa, joka ei koskaan luutunut kunnolla, enkä halunnut rautaa sinne, joten jouduin lopettamaan kilpaurheilun myös sukelluspuolella. Pahimmissa yläasteen teinivuosissa sitten alkoi painoa kertyä, kun en enää liikkunut ja lopulta olin niin vihainen itselleni, että sairastuin bulimiaan. Painon kanssa siis on soudettu ja huovattu kymmenkunta vuotta. Juuri, kun olin päässyt yli siitä, että myös meiltä evättiin ylipainon takia vauvavakuutus, niin sitten sattui tämä. Vielä nyt nousee kyynelet silmiin, vaikka oon päivän yrittänyt rauhoitella... Mä vaan TIEDÄN, että mulla on sitten taipumus sortua vetämään ruokavalio överiksi, ja taas tänään oon vuoroin ahminut, vuoroin pohtinut oksentamista. Eikä hormonit tosiaan auta tässä nyt yhtään, kun kuuppa muutenkin sekaisin ja hetkittäin on ollut lievää depressiivisyyttä. Mutta mulla on onneksi vahva tukiverkko, jotka tuntee mut ja tietää nää asiat, joten hekin osaavat kyllä ottaa kiinni, jos romahdus meinaa tulla täysin. Vaan silti jo vähän kauhulla odottelen babybluesia saapuvaksi... Mutta en siis kaipaa sääliä, halusin vain jakaa. Tällaisia asioita ei kai kuuluisi puolitutuille huudella, mutta tietty luottamus teihin on syntynyt... Kiitos! <3

Diza, mä harrastaisin seksiä kyllä melkein päivittäin, mutta meillä se on (ja aina ollut) mies joka pihtaa. Raskausaikana vaihdellu parista kerrasta viikossa sellaseen kerran kuussa. Ja siis pari kertaa viikossa on jo ihan joulu - hihih, sori, piti tää nyt sit tähänki sotkea :D Ja niin, koitahan sinä kestää meidän joulutyyppien kanssa. Yritetään olla hehkumatta vielä, joulu tulee sit ajallaan :)

Terhituuli, hyvä, ettei tyrä, toivottavasti ei myöskään muutenkaan mitään haitallista. Vaan kai noita kaikenmaailman harmittomia rasvapatteja voi kasvaa ihan minne vaan! Toivottavasti saat yösi nukuttua murehtimatta! <3

Hihhih, mä en ehkä haluis myöskään avata laatikkoa, jossa on kotisynnytykseen apuvälineet, kuten Ailime kirjoitti! Vois päästä parku! Mut ne jumalattomat terveyssiteet on oikeesti tosi jees. Ja jos ei sulla omassa käytössä tuu tarvetta, niin teet niistä sitten kertakäyttöimuja kestovaippaan beibelle ;) Ailimelle vielä, että suomalaisesta äitiyskortista stalkkasin, ja 33cm sf-mitta osuis tonne viikoille 34-> että ehkä se mittanauha on livennyt kuitenkin väärään paikkaan :) Sun viikoilla pitäis olla käyrien mukaan jossain 23-28 senteissä, kokeile näillä koordinaateilla saada mittanauhaa uudelleen johonki toiseen kohtaan ja arpoa sit uudestaan :) (olipa sekavaa, sori!)

hennas, kiitos lohdutuksesta, mut mä en vaan suostu ymmärtämään sitä naispahoilaista. Etenkin, kun ei mulla ole paino noussut edes sen vertaa, mitä lapsesta on tullut, vaan tosiaan ollaan edelleen miinuksella. Ja näillä lanteilla kun tuupattais maailmaan vaikka kolmoset yhtäaikaa ;) Ja johan suomessa sanotaan, että talvivauvaa ei saa viedä ees ulos, jos se ei paina sitä kolmea ja puolta kiloa! Hmm, tyhmät venakot. (normisti mulla ei oo mitään rasistisia ajatuksia, mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että tässä raskausaikana oon dissaillu jo brittimammoja, jotka juo "vain" limuviinoja raskaana ollessaan, eikä nää venäläiset pääse näemmä myöskään mun äitiyskunnioitukseen!)

Pranametrille "onnea", oot meistä nyt sit vissiin eka äippälomalainen ;) Hyvä, että vihdoin sait saikkua loppuun asti, ettei tarvitse vähän väliä siellä hypätä. Mä oon yrittäny saada miestä kuuntelemaan mahaa, mut se aina vaan sanoo, ettei se sieltä mitään erityistä kuule, pelkkiä suolistoääniä :)

Hoopoli, linkkiä avaamatta voin todeta, että todennäköisestihän asia menee juuri, kuten olit tulkinnut. Yleensä jos tulee muutoksia, niin ei oo saanu nauttia noita etuuksia ennen muutosjuttujen voimaantuloa. Minä laiskana vaan kysyin teiltä, enkä ees googletellu :D

Rinkku, isyyspakkauksen aattelin mäkin kasailla. Isänpäivänä sen aattelin antaa! Sisältöä en vaan oo vielä edes sen suuremmin aatellut, mutta ei siitä kovin massiivinen tuu!

Nyt täytyy kai painaa pää tyynyyn ja yrittää unta. Töistä juuri tulleena ei vaan uni vielä oikein maittais, mut aamulla pitäis taas ponkasta kuudelta ylös, et ehtii töihin 6.45. Onneks on taas kyyti appiukolta tilattu, niin ei tarvii sentään lähteä julkisilla sompailemaan! Ja ONNEKSI tämä on viimeinen työviikko kesätyöpaikassa, eli näitä siirtoja ilta-aamuvuorojen väliin ei tuu enää yhtään! Ja sit mäki saan jäädä äitiyslomalle, tosin jatkan edelleen keikkavuorojen tekemistä ainaki tonne marraskuulle, kun alkaa äitiysrahat juoksee. Jatkoa katellaan jaksamisen mukaan sit :)
 
Huomenta!

Ihan pakko tulla Pulullekertomaan että löysinhän minäkin nyt sen kohdan sieltä neuvolakortista, ja painonmuutos/viikko on ollut Heinäkuulla +780, mutta noihin kahteen muuhun kohtaan (eli edelliseen ja seuraavaan käyntiin) ei ole mitään merkattu...
Samoin tuo Sf-mitta olikin mulla viime kerralla (eli viikolla 26 +4) tuon 26.
Lisäksi se mun hemppa oli 104, kun aiemmin ollut 120....että rautaa pukkaa...

Mutta taas suunta kohti työmaata ja uutta syksyistä päivää [:)]
Mukavaa päivää kaikille!
 
Tervehdys naiset!

Mä oon kärvistellyt flunssan ja oksennustaudin kourissa pari päivää. Nyt jo oon takasin töissä, mutta viime viikon loppuviikon oli saikulla. Inhottavaa kun on nenä tukossa ja oksettaa ja ei saa hengeä. Puh, onneksi se on jo ohi. TUntui, että sairauden jälkeen vauvakin olisi potkiskellut ja liikkunut vähemmän ja olin ihan huolissani jo, mutta nyt se taas monottaa tohon navan vasemmalle puolelle sellaisella tarmolla, että taisi olla vain joku parin päivän hiljainen hetki ja kasvun paikka.

SannaKoolla oli kyllä inhottava lääkäri, mutta tosiaan nuo venakot on aika tarkkoja tuosta painosta, eli varmaan kun on tottunut eri lailla kyttäämään sitä, niin ei käsitä kuinka Suomessa asiat menee eri tavalla. Mulla oli nuorempana ukrainalainen valmentaja (joka oli ihan luufigeli), ja se myös kommentoi mun painoa joskus aika kovastikin. Onneksi ite pystyin vaan naureskelemaan sen kommenteille ja ohjeille, kuinka mun pitäs tehä enemmän vatsalihaksia yms., mutta herkemmille ja omaa painoaan enemmän jo pohtineille tuollaiset kommentit olisivat voineet olla tosi kova paikka. Ota vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja iloitse raskaudesta kun kaikki on kuitenkin sulla hyvin ja arvot kohallaan!

Oliko se Terhituulin naistenklinikan keikka jo? Mitäs siellä sanottiin? Sehän voi tosiaan olla joku ihan harmiton rasvapatti tms. Google on kyllä vihoviimeinen paikka mistä kannattaa etsiä tietoa, kun ei siellä saa kuin pahimmat kauhukuvat esiin. Minäkin olen jo sairastanut ties mitä kauheita sairauksia kun olen oireiden perusteella googlannu ja saanut sitten pyöriskellä yöt valveilla murehtien.

Te ootte niin kauheesti kirjotellut, etten muista mitä kaikkea mun pitikään kommentoida, mutta ainakin tuo isyysloman pidennys-juttu menee juurikin niin, että vain ne joilla alkaa vanheimpanrahan maksu ensi vuonna aikaisintaan 1.1.2010 olisivat oikeutettuja siihen. Ainakin vielä tässä vaiheessa. Voihan se olla, että se vielä muuttuu. Toivottavasti!

Minäkin olen kasannut pientä isyyspakkausta, jonka ajattelin antaa isänpäivänä. Ostin miehelle sellaisen sinisen isä-mukin, kirjan isyydestä ja vauvasta, korvatulpat ja sitten pienen pullon viskiä. Ei mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin jotain pientä. Äitiyspakkaus ei ole vielä meille tullut, eikä edes saapumisilmoitus. Laitoin paperit postiin viime maanantaina(muistaakseni), eli varmaankin ensi viikolla tulee ilmoitus postista.

Mulla on vielä 7 aamua jäljellä töitä. Onneksi niin vähän. En jaksaisi kyllä yhtään enempää. Olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä duunia ja mun tyhmää pomoa, että ihan v*tuttaa suorastaan raahautua tänne joka aamu. Enkä saa enää nukuttua kunnolla öisin, joten olen varsinainen päivänsäde aamulla herätyskellon soidessa, kun tuntuu että silloin nukuttaisi sitten koko yön edestä. Tänäänkin makasin tunnin valveilla ennen herätyskellon soittoa ja mietin vaan, että kohta se soi ja pitää nousta enkä voinut nukkua sitä tuntia. Meinas lentää seinään koko kello ja yöpaitakaan ei suosiolla lähtenyt päältä vaan kiroten revin sen rätin irti mun päästä ja marssin vessaan. Viikonloppu aamut sujuu paljon mukavimmissa merkeissä ja silloin saa nukuttuakin. Kai se on jotain stressiä joka valvottaa arkisin. 

Niin vielä siitä sekstailusta. Meillä on ollut aika tasainen tahti 2-3 krt/vko nyt pitemmän aikaa. Meillä on aikamoista säätämistä se seksi, kun miehellä on selkä kipeä eikä oikeen kaikissa asennoissa onnistu kivutta miehen puolelta eikä taas toisissa asennoissa minun puolelta. Mutta kyllä me ollaan löydetty parit uudet ja kivat, ettei aina tarvi jyystää takaapäin. [:D] Vaikka onhan sekin ihan mukavaa.

Huomenna meen mammajumppaan ekaa kertaa, kun viime viikolla jäi sairauden takia välistä. Kivaa! Toivottavasti siellä tehtäis paljon pakara- ja reisilihaksia, koska järkytyn nykyään joka kerta peilin edessä mihin mun lihaksikas pylly on hävinnyt! Toivottavasti se sieltä löytyy sitten raskauden jälkeen kun pääsee kunnolla treenaamaan!

Voikaa hyvin mammat ja nauttikaa kauniista syyspäivistä! 
 
Hui kauhee mitä vauhtia täällä kirjotellaan! [:D]
Ois niiiin paljon taas asiaa....
 
SannaKoo ja Pranametri: en kestä! Oon pahoillani mun hehkutuksista, tuntuu et teillä menny rahat hukkaan tukivöiden kanssa.[:o]
Mutta täytyy sanoa et mulla edelleen joka päivä käytössä ja tuntuu mahtavalta!
Nyt ku olin saikulla, en pitäny tuubia olleskaan ku makasin kokoajan. Nyt sitten laitoin taas töihin ja voi että tuntuu ihanalta <3
 
SannaKoo: vai että sinultaki evättii vakuutus? Eikö tunnu niinku tulis isku suoraan munille (jos ois)?
Mä oon päässy nyt pahimman pettymyksen yli ja toivon vaan ettei vauva sairastuis ekaan kahteen kuukauteen...
Me ollaan kyllä monessa asiassa sielunsiskoja [:)] tuntuu sun kirjotukset aina niiiin omilta!
Aikoinaan olin avoliitossa 3vuotta (!!!!!) jona aikana harrastettiin seksiä 4 kertaa (!!!!!)
Siis tää lähti miehestä, sitä vaan ei haluttanu. Aina jouduin torjutuksi ja jonkulaisia traumoja siitä jäi. Nyt tuntuu jokapäivä et oon
jotenki huono ihminen jos miestä ei haluta. Vollotan välittömästi jos mies torjuu ja sit tulee tosi tiukkoja tilanteita...
On tää vaikeeta...[&o]
 
Hoopoli: itse just selvisin maailman kamalimmasta poskiontelotulehduksesta ja sen jälkeen vauva liikkunu tooosi vähän!
Potkuja tuntuu tuskin olleskaan päivän aikana. Eilen sain jonku kohtauksen taas ja mies kaivo kotidopplerin esiin ja kokeiltiin ni sieltä
ne sydänäänet ainaki löyty et hengissä kaveri on. Sit laitoin palan suklaata suuhun ja johan alko hirvee meinkinki masussa <3
(luin jostain et loppuajasta pitäis tosi makealla välissä tarkistaa et kaveri potkii normisti)
Öööh, onkohan sun tikkeri jotenki rikki? [:D] ei oikeen näytä oikeelta noi päivät mitä lusittavana...
 
Sape83: just noi joululaulut mua ahistaa eniten. Ne on surullisia ja tulee ikävä kaikkia pois nukkuneita läheisiä... [&o]
 
Mä en oo ajatellu koko isänpäivää! Oispa ihana idea tehä "selviytymispakkaus" [:)]
Vaan mitenhän sitä saa aikaseksi, sit ku mies päivystää kokoajan kotona ni miten saan sen piilotettua...hmm...
 
Ensimmäinen hääpäivä lähestyy! Varattiin Edeniin yö et saadaan jotain luksusta ees... onhan tuohon hurjat 5km matkaa kotoa
mut halusin ehottomasti jotai spesiaalia hääpäiväksi [8D] sitä odotellessa...
 
Ihanaa pääsen tänää kampaajalle vihdoin ja viimein!
Täytyy vaan ottaa riski uuden kampaajan kanssa ku omalle vanhalle ei saa aikaa olleskaan ku se nii suosittu setä [&o]
Aloin jo näyttämään niiin raskaana olevalta äipältä tän mun letin kans et pakko mennä [:D]
 
Mukavaa päivää!
 
 
 
 
 
Hei, luulin että se on maanantai, mutta sehän meni jo!

Mummu ja vaari lähti justiisa takasin keskisuomeen. On syöty hirvipaistia kermassa ja ilman. Siinä on huomisessa neuvolassa ihmettelemistä. Pitäs olla sellanen "läskikontrolli" käynti. Jos vetäis mahan sisään mittanauhan alla ja jois aamun pelkkää vettä varovasti lasin toiselta reunalta... miettipä sitä ja heti on uus nälkä.

Näistä, näköjään meitä kaikkia NYTJUURI vaivaavista mittaus/arvaus/huonoäiti-buumista kärsiviä luohdutan seuraavaksi. ( ja itseäni) Ajatelkaa, jos meidän rakkaat siittäjämme joutuisvat lirauttelemaan valkuaisnäytteitä neuvolareissuilla? Ottaisvat niiltäkin makkaranvaritjoilta sokerirasitukset ja mittaisvat vyötärönympäryksen. Sauna-olut pupillit sirillään ne antaisivat hemoglobiini näytteitä pelon vallassa ja vertailisivat jollakin "VAU-olen mies"-palstalla tuloksiaan. Saattaisi sitä löysää olla muuallakin kuin leuan alla, luulen minä. Saatika sitten näiden trimmattujen kauniiden venäläisnaisten esimerkkimiehet. PISTE.
YHTEENVETONA: Johan se on pr**le kumma kun syömällä kasvaa. MInä olen sitten viime käskytyksestä alkanut ahmimaan omenoita, puolukoita ja persikoita. Ja PASKAA tulee kyselemättä! Eipä ummeta! Ja Pranametri, meidän mamman vatsahapot voittaa ainakin äänen voimakkuudessa muutaman rekkakuskin töräykset.

Ja lisää Pranametrille. Hyvä kun muistutit, meni perille minullakin! Piti jo aiemmin antaa sulle noista patikkareissuista kateellista palautetta. Olet sitten varmaan tämän palstan kovapuhkeisin mimmi! Muuten samoilla harrastuksilla näköjaan ollaan, mä vaan käännyn noin, ehkä puolen km.n kohdalla takaisin kotiin. Jos jonain päivänä saan lenkkarit jalkaan. (entinen kympin juoksija)

Sain vauvan sukat ja tumput valmiiksi päivässä. Aloin innoissani kutomaan myssyä. Luin sitä kutoessa jonkun elokuisen synynnytys kertomuksen. Siellä oli vauvan pää ollut 39 cm ympäryysmitta. (meinasin sanoa halkaisija) Minun kudelma vaikutti jotenkin aika pieneltä... Mies lohdutti, että kyllä se myssy mahtuu,varmaan pari viikkoa. Yritää nyt kutoa löysää..

Diza. PEITOALUS PUUHAT. Meillä nyt tuli tollanen ärsyttävä panotauko. Ensin iski hiiva.Kirvelevä raejuusto rako ja sillee... Sitte tuli nää isovanhemmat jotka kuuntelee koko yön luonnon ääniä ja hymisee merkitsevästi aamiais pöydässä. (Jos ovat sattuneet mahdollisesti kuulemaan jotain.) Kaks yötä olen katellut linnunradankanavilta porno viritteisiä unia. Mieheltä henki salpautui, kun kerroin sille ylimalkaisia viitteitä pääni-näkysistä. Jospa se peitto tänään lentäisi lattialle. Kun sitä öljyäkin tuli ostettua!

Meillä kokeilemme: VEHNÄNALKIO ÖLJY. By: Oy Valioravinto Ab. Luontaistuotekaupasta. Saapi ottaa suuhunkin, 5 ml.päivässä. Alussa varovasti.... He hee!

Täällä kodissa on sitten VAUVAN VAUNUT! Kopoti kopoti. Hyssyttelin niitä pihalla ja kärräsin sisään ihailtavaksi.  Musta-harmaat Briot. Käytetyt, kuin uudet. VAIN 80 euroo!!!Eikä tässä vielä kaikki! Saatiin se  pienokaisen perintö sänky. Eikä tässäkään vielä kaikki!
Tupaan tuli eilen ihana sivusta vedettävä ikivanha hämäläinen puusohva. Koristeellinen seinäpääty ja kädensijat. Mies sitä parhaillaan testaa. Kuorasaa kyljellään seinään päin. Herätän sen pian, koska mun
vuoro alkaa kohta! Ja sokerina pohjalla: haaveilemani imetys/glögin juonti-keinutuoli, pehmustettu sellainen, tuli myös. Täällä on niin ihanaa, että silkasta kodikkuudesta innostuneena, laitan vielä yhden omena-kookos piirakan uuniin!

Kiitos SannaKoo, verbaliikka palusteesta. Ne on sellaset savossa siitetyt perintö palikat! Lukihärön sain lahjaksi lukutaidottomalta orvoksijääneeltä ruotsalais peräiseltä isoäidiltäni. Hulluus ja huumorintaju matkustaneet "laina hevosella" mustalaisten mukanan sodan jälkeen venäjältä suoraan kitukasvuisiin korpimetsiin kirkkaiden vesien äärelle, rikkaan savon maan reunalle. Mieheni sukujuuret  ovat likimain samankaltaiset. Joten odotamme näillä geeneillä risteytetyn tyttäremme olevan se unieni KOHUKAUNOTAR!
Semmonen topakasti kasvatettu nätti viidennenpolven mulatti-mukula!

Äitini tuossa lähtiessä muisti rukoilla Taivaanisältä siunausta! Kiitos! Kyllä sitä varmasti tarvitaan.

Jaaha. Näillä kuulumissa tähän viikkoon, joka meillä alkaa siis tiistaista.
 
maarinen eeeeee helevettiläinen noita sun juttuja!
Tarttee vissii alkaa sun postaukset lukemaan kotona ku pojjaat tuolla ihmettelee että mitä se taas omassa karsinassa
räkättää, töitähän mun pitäis tehä [:D] joojooo!
Mä voin niiiin hyvin kuvitella miehille oman VAU-palstan jossa miehet vertailis tuloksia!
Ainaki meillä oltais ihan täpinöissään, on tuo mies muutenki keskustelupalsta-friikki...
 
No mutta jos jatkaisin muka töitä =)
 
Heiiii, ootteko muuten ottanu jo paljon kuveja massusta?
Meillä alettu ottamaan joka sunnuntai, samaa seinää vasten kuva. Hassua sitte seurata miten masu kasvanu [:)]
 
Maarisen jutuille pitää kohta asettaa joku enimmäismäärä viikkoa kohti. [;)] Menee ihan mahdottomaksi tämä palstan lukeminen töissä, kun joka päivä pissat housuun lirahtamaisillaan nauraa räkättää työpöydän ääressä työkavereiden yrittäessä tehdä töitä. [:D] Mutta mukavaa, että viihdytät meitä savolaisella sanasulokkuudellasi.

Diza täälläkin hiuspehko on päässyt hiukan villiintymään. Viikonloppuna sentään värjäsin tukan pitkästä aikaa, kun löysin uuden hiusvärin, joka ei sisällä ollenkaan ammoniakkia. Tuoksuikin jopa aika hyvälle!

Huomenna olisi sitten ensimmäinen neuvolalääkäri. Edellisestä neuvolakäynnistä onkin jo 5 viikkoa... Ja tänään täyttyy 26. viikko. Hurjaa!!!

Nautinnollista tiistaita!
 
... anteeksi yks juttu vielä.

Meidän iskä ei halua isyyspakkausta. Minussa on sille kuulema pakkausta tarpeeksi. Toivoo että pysyisin kasassa edes isänpäivän yli. Tietääköhän se edes koska tämä juhlapäivä olisi?

Olen minä sitä viskiä sille kuskannut muutenkin. Suurissa ja hiukan pienemmissä puteleissa. Hierojan palkkaa.

hennas :Täällä on villiintynyt vähän muukin kuin hius-pehko. Ähinällä salassa ajelemasta tavarasta on tullu brazilialainen siili. Kuumavahaa ja liisteri liuskoja en sille tarjoa. Vieläkään.

Noista pidemmillä olevien palstoista vielä. Siellä oli jollakin sf-mitta 89 cm. Auuu... kuulostaa kireeltä. Toivottavasi luin pahasti väärin tai oli sitte kirjotettu väärin. Täytyy etsiä nla.kortti ja kattoo ne käyrät.Heti.

Ps. Koittakaa pijätellä pissiä! Aamuvirtsa alakaa haesta puolen päevän jäläkeen. Jos ootta vielä työssä. loput saa otta lommaa.
 
Moikka moi!

Tosiaan joo toi kokemus oli lääkärikäynnillä ihan tarpeeks mulle. En luultavasti ole samalle lääkärille menossa ollenkaan enää. Mies aikoi lähteä seuraaville kerroille mukaa, koska ties että mulla on ollu mieshoitajia kohtaan tosi kielteinen asenne. Ja sen tutkimuksen tekijä oli sit nimenomaan semmoinen noin 24 ikäinen pikkupoika.. Huoh. oonhan sitä nuorempi, mutta siitä hoksas et se oli häpeissään ja paniikissa siinä tilanteessa.

JEppe jep.. äippäloman alkuun enää vajaa 6 viikkoa.:D Sitte sitä ollaan jo viimeisillä metreillä.. Aika nopeeta menny aika..:D Kui moni on alottamassa loman 50 päivää ennen la? Minä alottelen vasta sit ihan oikeeseen aikaa eli 30 päivää ennen..:) Kyllä mä luulen töissä jaksavani käydä ko käyn muutenkin jo niin vähän..:)

Diza, Noista kuvien ottamisista.. Meillä ei oo kyllä edes hoksattu ajatella semmosta..:D vois sitte iha raskauden lopussa näpsästä muistoks vaikka vauvakirjan välii tms..:) Onhan se tietty mukava kattoo jälkeenpäinkin.. ja vaik vertailla välillä..

Mukavaa illanjatkoa.. nyt mä lähen nukkuu vähä..:D
 
olipas tänne tullut juttua ku en muutamaan päivään käynyt lukemassa, ompahan nyt aikaa lueskella :)
 
Mulla iskeny kauhee flunssa, eka kurkku kipeä eilen ja tänään sitten kauhee nuha, onneks ei sentäs kuumetta ole. Supistuksia ja selkäkipua oli viime viikolla ku vähän liikaa rasitin itteeni ku tuli pengottua koko kämppä kellariin asti pihakirppistä varten, ärsyttävää vaan ku ei sitten paljoo ostajia käynytkään. Tarttee vissii viedä roinat tavalliselle kirppikselle kuhan saa aikaseks. Supistukset on nyt rauhottunu ku ottanu rauhallisesti ja selkäkipuun auttoi pari saunassa käyntiä. Huomenna olis neuvola, piti olla jo viime viikolla mutta sielläki sairastumisia niin siirsi mun aikaa. Toivottavasti ei flunssa pahene että sinne pääsen... Sitten olis sokerirasitus torstai-aamuna, pitää neuvolasta kysyä että haittaako tämmöne flunssa siellä, tietty jos kuume nousee täytyy sitten sitäkin siirtää... Ärsyttävää ku kaikki noi olis just sillo ku oon kipeenä. Mä oon vielä harvoin kipeenä mutt sillon ku oon kestää kyll parantua. Meidän tyttö täyttää 2-vuotta ensi viikon perjantaina, juhlat pidetään kyll lauantaina. Niin se aika vaan menee, tuntuu että sehän vasta syntyi [:)] Tuntuu edelleen sopivalta lasten tuleva ikäero, tyttö pääsemässä nyt jo vaipoista ja leikkii ulkona jo nätisti itekseen. Tietty vieressä istun mutta en mahan kanssa ole tykännyt enää kyykkiä hiekkalaatikolla, keinuun sentäs vielä jaksan nostaa. Mulle tuli tänään päätös aippärahoista ja muista, pakkausta en ottanut niin saan jo parin päivän päästä rahana avustuksen. 13.11 pääsee sitt äippärahoille [:)] Tuntuu ihan luksukselta ne tulot ja sain ne edellisten työtulojen mukaan mitä esikoisesta sain äippärahaa ku nyt eläny tosi kauan kotihoidontuella mikä on tosi pieni. Onneks miehellä sentäs vakkarityö niin on pärjätty näin jotenkin.
 
Jaksamista kaikille, voikaa hyvin, pian palkinto on sylissä [:)]
 
SannaKoo: piti tulla tänne äkkiä huutelemaan, että tosiaan olin mittaillut vähän miten sattuu... Nyt kun mittailin kunnolla, ja metsästin sen kohdun korkeimman kohdan huolella, niin mittari näytti 27 cm. Hiukkasen vähemmän siis. :) Eli kiitoksia!
 
Hei unohdin muuten kertoa, että meille tuli nyt se paljon puhuttu äippäpaketti!!! Maanantaina jo, eli tasan viikko siitä, kun sain ilmoituksen. Kävin sen tietysti samoin tein hakemassa. Sori vaan, mutta pakko sanoa, että oli ihan joulu-olo! [:)] Purin sen heti, mutta pakkasin sitten tavarat nätisti takaisin, että sain purkaa uudestaan miehen kanssa. [;)] Aika tylsän väristä oli sisältö - hirveästi valkoista!!! [:'(] Amppu ei ilmeisesti tykännyt talvihaalarista, mutta minusta se oli aika toimivan oloinen. Sitä paitsi käy hyvin meidän vaunujen väriin. [;)]  Isoja ne vaatteet kyllä oli!!!

Kävin tänään neuvolalääkärillä. Ei ollut samanlainen kauhukokemus kuin monella on ollut, mutta pari asiaa särähti korvaan. Ensiksikin kaikki arvot oli hyvät. Sf-mitta oli 23 cm, joten keskikäyrällä mennään. Kohdunsuu oli kiinteä ja kiinni. Vauveli makoili ja välillä potkuili pää alaspäin. Asia, joka todella kävi korvaan, koskee tuota paljon puhuttua painoa. Paino on noussut lähtöpainosta 5,2 kg. Lääkärin ensimmäinen kommentti oli, että "oho, paino on ainakin noussut reippaasti". Ai onko?! Totesin sitten vain hänelle, että syön terveellisesti ja liikun sen verran kun huvittaa ja paino on noussut sen minkä se on noussut. Ja ihan oli kyllä suomalainen lääkäri!!!

Välillä on rankkaa olla raskaana oleva nainen, kun osa kauhistelee, miten pieni maha on, osa miten iso se on ja lääkäriltäkin saa "kannustavaa" palautetta. [&o]  Mutta onneksi sentään neuvolan täti on ihana!!! [:)]

Hyvää keskiviikkoa!
 
Aurinkoista aamupäivää kaikille!

Täällä jälleen pitkästä pitkästä aikaa. Teidän juttujakin oli lukematta monta sivua, kun on edelleen ollut kaikenlaisia juttuja pahoinvoinnista supistuksiin niin koneella oleminen on ollut todella vähäistä.

No joo, kerronpas teille vähän tarkemmin kuulumisia. Mulle tehtiin toinen sokerirasitus. 1h ja 2h jälkeen otetut arvot olivat jonkin verran koholla, perhana! Kotiseurannassa arvot olleet kuitenkin ihan normaalit. Olin aivan kauhusta kankeena, että nytkö se insuliinihoito on sitten aloitettava! Neuvolasta laittoivat synnytyssairaalaan ja lääkäri sanoi, että kun kotiseurannassa ei ole ollut poikkeavia arvoja niin ei nyt ensimmäiseksi aloiteta insuliinin käyttöä. ONNEKSI! En mä vaan voi kuvitella pisteleväni itteeni, kun jo se sokeriarvon mittaaminen iteltä tuottaa tuskaa :( Lääkärin ohjeet olivat, että pitää kolmesti viikossa mittailla sokeriarvoja ite ja kiinnittää tarkemmin huomiota ruokavalioon. Hyvähän se on lääkärin sanoo et kiinnitä huomiota ruokavalioon, kun useimpina päivinä oksentelen ja eipä sitä silloin pysty syömään tai juomaan mitään... Vasta sitten illalla ehkä jotakin voi kokeilla, huoh! Noo, jotakin positiivista tässä asiassa myös on, nimittäin se että "pääsen" käymään synnytyssairaalassa (n. 30km päässä) muutaman kerran ennen synnytystä ja silloin tutkitaan vauvaa tosi tarkasti. Tietää ainakin sen, että vauvalla on kaikki hyvin. Tulikin tuosta vauvasta mieleen, et painoarvio meidän pikkuisella on tällä hetkellä noin 1400g. Tosi nopeesti pikkuinen kasvaa :) Ja sf-mitta oli 30cm kun eilen mitattiin. Pikkuisen käyrän yläpuolella mennään, mutta lääkärin mukaan se on ihan normaalia. Niin ne vaan viikot ovat vierähtäneet, ihanaa :D

Olen siis edelleen sairaslomalla juuri tuon oksentelun vuoksi ja onpa niitä supistuksiakin ollut jonkin verran. Varsinkin jos kävelen pidemmän aikaa niin se tuottaa melkoista tuskaa :( Alavatsaan tulee kamala paineen tunne ja se menee todella kipeeksi. Myös alaselkä ja nivuset menee tosi tosi kipeeksi.. Siivotessa sama juttu :( Taidan "joutua" olemaan saikulla sinne äippälomaan asti. Noo, toisaalta ihan hyvä, kun työsoppari loppui juuri ja periaatteessa olen työtön työnhakija, niin eipä musta varmasti töihin menijäksi olisikaan olotilan vuoksi. Sitä mieltä oli lääkärikin.

Minä vein jokin aika sitten kelaan paperit päivärahasta ja pakkauksesta. Päätös pakkauksesta tuli viime viikolla, joten kohta meilläkin on äitiyspakkaus. Jipii! :) Päivärahapäätöstä joudun vielä odottelemaan, kun saan työpaikalta viimeisen tilinauhan vasta tämän kuun lopussa niin asia ei voi edetä ennen sitä mihinkään suuntaan. Ja nyt sitten pitää täytellä vielä lisää papereita kelaa varten, kun olen ollut sairaslomalla työsuhteen aikana ja myös sen jälkeen. Milloinkahan tämä papereiden täyttely loppuu? HUOH!

Synnytyksestä vielä.. Itse olen miettinyt synnytystä aika paljonkin viime aikoina. Hieman pelottaa, kun on aika hankala migreeni taustalla ja nyt vielä kun raskausaikana on ollut niin rajua oksentamista todella usein, että verisuonet katkeilee naamasta ja kaulasta niin mitähän sitten kun joutuu ponnistamaan ihan urakalla? Lähinnä mietityttää se, että jos tulee raju migreenikohtaus tai sitten verisuoni katkee päästä synnytyksessä, niin mitäpäs sitten?? Juttelin tästä kätilön kanssa, kun kävin niiden sokeriarvojen takia synnytyssairaalassa. Kätilö oli kyllä mukava, mutta jotenkin itelle tuli sellainen olo et ihan kun mun tunteita ja ajatuksia väheksyttäisiin.. :( Siis ensinnäkin kun mulle tuli aika äippäpolille niin sieltä sanoivat, että pitää tuossa asiassa ottaa yhteyttä synnytysosastolle. Otin yhteyttä synnystysosastolle ja tyyppi siellä puhelimessa sanoi, että kun olet tulossa synnytysvalmennukseen niin siellä voi kysellä asioista ja jutella synnytyksestä. No voi toki, mutta ihan kun mä haluaisin kaikkien ihmisten edessä ja kuullen rueta kyselemään omasta asiastani! No en todellakaan! No kuinka ollakaan, kun menin sinne synnytysosastolle niin se kätilö tuumasikin, että olisit nyt sitten jutellut tästä asiasta siellä äippäpolilla lääkärin kanssa! No hitto, mistä mä voin tietää kenen kanssa mun pitää jutella, kun joka suunnasta tulee eri ohjeet?!? Pitää vissiin sit seuraavan kerran jutella oikeesti siellä äippäpolilla sen lääkärin kanssa, et mitä tässä tilanteessa vois tehdä. Pieni juttu tämä on kyllä verrattuna SannaKoon kokemuksiin! Halaus myös täältä suunnalta kovia kokeneelle SannaKoolle! <3

Diza: Meillekin tuli hylätty päätös yhdestä vauutusyhtiöstä, tämä päätös tuli kylläkin ennenaikaisten supistusten takia. Laitoimme hakemuksen myös kahteen muuhun yhtiöön ja mitään ei ole kuulunut pitkään aikaan. Lisäselvityksiä ovat kuulemma pyytäneet toisesta yhtiöstä ja toisesta pyysivät lisätietoja multa iteltä, kun äitiyskortista puuttui veriryhmää koskevat tiedot. Luulen, että myös toisessa yhtiössä vakuutuksen saaminen kaatuu noihin supistuksiin tai ylipainoon ja kolmannessa varmaan myös kaatuu ylipainoon (siellä eivät siis kyselleet supistuksista mitään). Että näin täälläkin.. Noo, arveltiin sitten ottaa vauvalle vakuutus viimeistään, kun hän on 2kk ikäinen. Tuli tuossa vielä mieleen, että Pohjantähti yhtiöstä voi hakea vauvalle vakuutusta jo silloin, kun vauva on 7vrk:den ikäinen. Sitäkin me olemme miettineet mieheni kanssa, mutta saas nähdä.

Hennas: Mullakin on painoa tullut vähän reilu 5kg ja mulle lääkärit ovat sanoneet, että onpas tullut aika vähän! Mulla kyllä on tuota painoa omastakin takaa, joten ihan hyvä ettei painoa ole tullut enempää. Mutta siis käytännöt vaihtelevat melko suuresti paikasta ja paikkakunnasta riippuen.

Tulipas taas paljon asiaa tauon jälkeen, toivottavasti edes joku jaksoi lukea :D No mutta nyt mä lähden kokkailemaan jotakin, etten ihan tuuperru. Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille ihanille ihmisille <3

Terkuin Piukku + pikku-ukko

P.s Edelleenkään siis ei ole varmuutta vauvan sukupuolesta, mutta pikku-ukko siellä on, ainakin mieheni sanojen mukaan.. :D
 
No niin, tänään ehdin sitten hiukan paremmalla ajalla taas koneelle. Mies on siivoamassa vanhaa kämppää, ja minä pötköttelen sohvalla... Vähän on huono omatunto, mutta kun mulla alkaa kyljestä vetämään heti kun jotakin alan tehdä, ajateltiin että on parempi että mä jään tänään lepäilemään. Nyt onkin muuten mukava köllötellä, kun me käytiin ostamassa mulle monikäyttötyyny (imetystyyny?). Siis pitkulainen tyyny, jolla saa raskaana ollessa hyvän lepäilyasennon, ja jota voi sitten vauvan synnyttyä käyttää myös apuna imettäessä.

Amppu: juu, ehdottomasti siis meinaan jossain vaiheessa panostaa siivoojaan! Koskas te muuten olettekaan menossa naimisiin? Mulla jotenkin on se lipsahtanut ohi...

Hoopoli: Salmiakki on mulla kanssa se kompastuskivi. Järkyttävää, miten paljon salmiakkia mä voisin syödä kerrallaan!

SannaKoo: Juu, tosiaan, ne kuulemma todellakin on tarpeellisia ne siteet, järkytyin vaan niiden koosta! Pitääkin ottaa kuva tuosta paketista teille jossain vaiheessa... [:)]

Diza: mun mielestä sun hääpäiväsuunnitelma kuulostaa oikein kivalta. Mulle kelpais kanssa reissu Edeniin! [:)]

Ja oho, hennas, saitpas kommentit painonnoususta.. Mitähän se lääkäri ois mulle sanonut, kun tosiaan 14 kiloa on tullut lisää...? [;)]

Ja Piukku81:lle tsemppiä sokereitten ja migreenien kanssa!

Tulipa mieleeni, kun olette kirjoitelleet kampaamoreissuista: uskallatteko värjätä hiuksianne, vai sinnittelettekö värjäämättä raskausajan? Mä olisin pari kuukautta sitten halunnut värjätä hiukset, mutta kun mies meni niin paniikkiin siitä, niin en sitten värjännytkään... Juurikasvu on melkoinen, mutta aika lähellä omaa väriä kumminkin, joten ajattelin olla kokonaan värjäämättä nyt. Värjään vasta vauvan synnyttyä, jos silloinkaan.
 
Moi te kaikki ihanaiset!

Pitää minunkin taas hämmästellä uusien kirjoitusten määrää, me olemme ahkeraa porukkaa [:)]

SannaKoolle edelleen kovasti tsemppiä. Sinun lähtökohdistasi katsoen ei ole ollenkaan tarpeellisia tuollaiset ajattelemattomat lääkärin kommentit.

Maarinen, kiva kuulla että porukassa on muitakin "rekkamiehiä"[:D]

Nyt en jaksa ihan jokaiseen hyvään juttuun enää kommentoida, enemmillä voimilla sitten. Luin kyllä kaikki.
Eilen aamulla heräsin siihen, että mieheni oli taas tiskaamassa kun minä nukun <3 Me lähdimme eilen aamupuuron jälkeen yönyli reissuun meren ääreen. Paljon tuli ajamista ja paljon kävelemistä. Nyt mahaan koskee tietyissä asennoissa taas tuosta oikealta puolelta ja on jännityksiä. Vaikka olimme kumpikin päivän jälkeen tosi väsyneitä, niin minulle vain ei uni tullut. Lonkkiin sattui ja koska mahan takia jopa kylkimakuuasento on erilainen kuin ennen, niin jopa olkapää tuli aina nukkumakyljen puolelta kipeäksi. Siinä sitten kuuntelin mieheni tuhinaa ja ihmettelin ettei sitä häiritse kauhean kova ilmastoinnin ääni. Nukuimme ikkuna auki ja ajattelin kovan kohinan tulevan jostain ilmastoinnista joka puhaltaa ilmaa ulos. Joopa joo, merihän se siellä oikeasti kohisi ja sitäkin pitkin yötä tajusin jopa arvella, kun aikaa oli unta odotellessa. Välillä varmaan horrostelin, koska aamun pari viimeistä tuntia nukuttuani olin melko virkeä kuitenkin. Ei ole herkkua nämä valvomiset. Melkein itku tuli yöllä ilman sen kummempaa syytä yksin valvoessa. Mies aamulla ihmetteli miksi en häntä herättänyt kaveriksi, mutta enhän nyt toisen hyvää unta voi keskeyttää..

Nyt olemme kotiutuneet ja äitiyspakkaus on edelleen avaamatta. Huomenna sitten levänneinä niin tulee nautittua tilanteesta enemmän.

Hyvää vointia jokaiselle, tämä vointi kun tuntuu aina vain nopeammin hankaloituvan. Ihan päivä päivältä kuten joku jo sanoikin.
 
Hiustenvärjäyksestä, itse olen 2 kertaa värjännyt juurikasvun raskauteni aikana ihan hyvällä omallatunnolla. Otin toki selvää asiasta aikaisemmin ja mitään siihen viittaavaa ei tullut esille, miksi en hiuksiani voisi värjätä. Toki vain silloin, kun on sen aika, en minäkään joka kuukausi alkais päätäni värjyyttään raskaana ollessa.

Äippäpaketti tuli ja täytyy sanoa että kaikki ilmainen on tervetullutta, tosin jos kaupasta itse ostaisin, en valitsisi näitä värejä mitä siinä oli... ja tosiaan isojahan ne olivat, häätynee muutama viiskymppinenki vaate ostaa ettei vauvaparka huku niihin... Mieskin intoutui ostamaan vaaville pari vaatetta tänään kaupasta [:)]

Viimeyön näinkin sitten imettämisestä unta, hassua kuinka noita vauvajuttuja tulee uniin [:D]
 
Iltoja!
päivät menee ihan liika nopeesti. Se on kun herää ja nukkuu ne päiväunet syömisten välissä ja käy jossain niin uus yö on heti vastassa.
Tänään oli se "läskikontrolli". Hyvä oli, että oli nyt. Eihän tässä painossa mitään yllättävää ollut. Noussut se on niinkun ennenkin. Onneksi sf oli enää 31 cm. Se on näille viikoille ihan ok, vaikkakin liehuu käyrän yläpuolelle. Pistivät kuiteski dietille. Ja sen paastoarvon mittaukseen parin viikon päästä.  Muksu oli RAIVOTARJONNASSA! Huvittaa aina tuo termi. Olin sitä vähän itsekin tänään, suhteessa tiskivuoreen...

Ailime. Minä olen tukkaani värjäillyt ihan suruttomasti. Eihän se väriaine verenkiertoon imeydy. Ainoo mutta on ne höyryt, jotka siinä värin kiinnittymis ja kehitysvaiheessa haihtuu. Ne on aika kipakoita. MUTTA, toisaalta onhan ulkona puskeva pakokaasu vielä vaarallisempaa ja monet siivousaineet ym. Tukkavärin kärylle altistuu sentää aika harvoin, loppujen lopuksi. Ja voihan sitä käyttää hilpeitä kevytvärejä! Nätti pitää olla, koska se tekee hyvää omalle sydämelle! Ja siinä sivussa muillekin! Pistä vaan se juurikasvu piiloon ja osta uus huulikiilto. Käske ukko kameran kanssa sohvan kulmale jo poseraa masun kanssa ylpeänä ja nättinä. Se ei satu!

Pranametri. Nuo yövalvomiset on jotain järkyttävää!!! Tähtihetkiä on ne kun säpsähtää ja tajuaa nähneensä vilauksen unesta. SE hoksaamisen hetki on niin vapauttava kun tajuaa nukkuneensa edes hiukan. Muuten teidän reissu ja meren kohinat kuulosti kauniilta!

SannaKoo. Sympatiat minultakin. Koita jotenki unohtaa. Jonain päivänä, vuosien päästä, tuo saattaa naurattaa. Kuulostaa kauheelta, mutta taas on kokemusta historiassa täällä....

ÄIPPÄPAKKAUSTA EI VAAN KUULU VIELÄKÄÄN. eI PÄÄTÖSTÄ EIKÄ MITÄÄN! Onko tää Helsingin Kelan touhu tosiaan noin hemmetin hidasta? Kaks viikkoo jo papereiden viennistä. Minä en oikeen jaksais odottaa!
Mulle kyllä passa ne neurtaalit värit ja muut, kunhan tulisivat vaan!

Ja muille painonnostajille terveisiä! Eipä tuo viiden kilon painon nousu ole mitää hirveää.
Veertaa tähän: 14,5kg! Polvi raukkani nitisevät 87 kg:n painon alla. Tämä kyllä passaa tuolle yhä piinavalle kenkä ongelmalle. Ei kait mikää siro italialais korko kestäis vääntymättä tätä tankkia.

Hoh hoijaa. Yötä kohti! Saispa sellaisen ettei pierettäis ja närästäis ja vetäis suonta. Sellaisen että peitto lämmittäisi koko yön ja uni tulisi heti pissalla käymisen jälkeen. Sellaisen ettei verhonraon valo herättäisi viideltä ja syöttäisi nihkeitä ajatuksia hikisen tukan alle ja jättäisi valvomaan nälässä. Sellaisen, että heräisin valmiin kahvin tuoksuun ja puurolautasten kipsahduksiin pöytää vasten. Makaisin hiljaa heräämässä ja odottaisn aamiaiselle huhuilua!
 
Takaisin
Top