Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Poikkesin siinä neuvolan puolella, kun olin esikoisen vieny päiväkotiin. Oma terkka ei ollu vielä paikalla, mutta sieltä sitten varattiin tälle iltapäivälle uus aika. Mahtaakohan laittaa jo sitten lähetettä äippäpolille..? Nyt rv 40+5, ja kuopuksen kohdalla laittoivat lähetteen heti kun laskettu oli ohitettu.. Nyt on vaan odoteltu, mutta mitään ei oo tapahtunu.
Alapäässä kyllä paineen tuntua ja häpyluuhun vihloo oikeen huolella kävellessä, mutta siihen ne vaivat sitten jääkin.
 
Sainille ja wildikselle tsempit!

Täällä kanssa viime yönä ekat supistelut! Puol kahdentoista aikaan alkoi selkää juilimaan ja kohtu kovettelemaan, nappasin panadolin ja nukahdin. Kahden aikaan taas särki ja vessareissun jälkeen otin toisen panadolin. Pitkään meni, että sain taas unen päästä kiinni ja katkonaisesti nukuin, mutta aamuun mentiin ja särky lakkasi. Saapi katsoa jatkuuko tänään vai oliko joku hetken huuma... Neuvola puolen tunnin päästä. Tuntuu kyllä turhalta käynnillä taas, kun kuitenkin jälleen äp poli perjantaina. Toisaalta hyvä tsekkailla usein, kun taas oli tullut viikossa 1,5kg painoa ja turvotus melkoinen... Neuvola vaan siirty sisäilma/homeongelmien takia ihan törkeän kauas, joten hankala tänne päästä. Nyt mies heitti aamulla, mutta kotiin pitää muutamien kilometrien matka mennä kahdella bussilla ja aikaa menee noin 52min... :oops: Ihan turha olis miehen tänne tulla mukaan vaan kyytimään, kun joutuisi olemaan taas töistä pois. Kaikki kun pitäisi takaisin tehdä.

Kuinkakohan monta joulutonttua tänään syntyy? :)
 
Onko joku jo synnyttäneistä kokeillut sitä imetysteetä? Mullakin oman maidon riittävyys viim. 2kk kuluttua alkanu olee heikkoa ja luulen et historia tulee taas toistamaan itseään. Kandeisko tota kokeilla?
 
Rahi mulla ainakin näyttää siltä että historia toistamassa itseään... Ei vaan maito nouse niin nopeasti kun vaavi vaatis, vaikka tyttö tissillä koko ajan ja pumppaan, vaan ei niin ei:(
 
Mistä saa tätä sarviapilauutetta? Lifestä? Onko mun jo liian myöhä ruveta tätä napsimaan? Voiskin kotikaljaa ostaa kun tänään käyn kaupassa suklaata on tullut mässättyä mutta ei vaikutusta... Valitettavasti ;)

Tsempit unettomille ja mahan kanssa painiville, kohta sekin on vaan kaunis muisto... Noniin nyt rupes sit itkettää kun mietin tätä ajan juoksua, mun pirpana on huomenna 2 viikkoa:,( se kasvaa niin nopeasti! Äh johan tässä oli 2 pv ilman itkua... Baby Blues :,)

Saa Lifestä tai missä myydään Solgareita. Kannattaa kokeilla!
 
Onnea Mush!

Imetysteetä saa Lifestä, Punnitse & Säästä puodista, Ruohonjuuresta, citymarketista jne. Kokeilkaa ihmeessä, toimii tai ei. Suosittelen!
 
Osastolla ootellaan ballongin laittoa :) lääkäri eri ku aiemmin ja oli ku liukuhihnahomma mutta ny aletaan käynnistelee :)

Mush onnea :)
Jospa itteki sais pian nyytin syliin. Meinasin kyll tulomatkalla itkut tirauttaa ku tajusin että joutuu esikoisesta olemaan erossa :/ no toivotaan nopeaa vaikutusta :)
 
Paljon onnea Mush! Tsemppiä Saini!

Blaah, mulla oli niin korkeet odotukset, että tänään pääatäis lähtee kotiin. Mut sit viime yönä sokerit dippas 2,6. Aamuarvo oli taas hyvä, mut lääkäri haluu vielä kolme peräkkäistä hyvää arvoa. Illalla oli ihobilikin ihan matala, nyt oli sillä rajalla että otetaanko verikokeet. Noh siitäkin viideltä vielä kontrolli... Illalla siis vielä mahkut päästä kotiin jos vaan kaikki arvot ois ok. Muuten vaavilla kaikki hienosti :) Ite en vaan pysty nukkumaan täällä, ni tullu vuorokausikaupalla valvottua nyt sit.. Melko tärähtäny olo...
 
Mun äitillä käynnisty kummatkin synnytykset suppareil eikä vesien menolla.. ni oon sata varma et mullaki sama juttu.. mun mielestä mulla ei oo ees limatulppa lähteny.. nyt köyn wc 15min völein pissalla.. oon väsyny
Itsellä puhkaistiin kalvot koska olin kymmenen senttiä auki ja valmis ponnistamaan. Kannattaa siis kuunnella /tunnustella omaa kehoa ja unohtaa vertailu muihin synnytyksiin.
 
Onnea Mush! :)

Tsemppiä saini! :)

Itsellä alkoi kauhea stressi ja huoli huomisesta äippäpoli käynnistä, kun viimeksi lääkäri sanoi että pitää varautua siihen, että jäädäänkin suoraan käynnistelemään. Nyt tuntuu että tuhat kysymystä ja pelkotiloja pyörii päässä, kuinka hitaasti/nopeasti käynnistys etenee, mitä jos joudunkin osastolle kipujen kanssa yöksi ilman miestä, kuinka kestän kivun, onhan vauvalla varmasti kaikki hyvin yms...
Täällä on rukoiltu, että itsekseen olisi lähtenyt käyntiin, mutta niin ei näytä tapahtuvan.. :(
 
Takaisin
Top