Joulukuun jutustelut

Gnome

Tietävä tietäjä
Elokuunmammat 2014
Huhtimammat 2016
Helmimammat 2018
Näin se aika rientää, ja ensimmäinen joulu uuden perheenjäsenen kanssa onkin jo edessä. Jännää! :)
 
Täällä laiteltiin tänään joulujuttuja. Jossei tyttöä olis, en varmaan olis näin paljon koristellut joulua varten :oops: Vaikka eihän tuo pienokainen vielä mistään ymmärräkkään..korkeintaan katselee silmät pyöreinä noita punaisia tonttuja kaapin ovissa :grin

Kuinka moni mamma on päässyt jo viihteelle? Minä kävin viikonloppuna ja (hirmuisesta ikävästä huolimatta) teki hyvää päästä tuulettumaan :) Jaksaa taas tätä arkea. Alkoikin jo tuntumaan, että seinät kaatuu päälle ja jokainen päivä on ihan samanlainen. Mies jäi tytön kans kotiin, sai hänkin viettää tytön kans enempi aikaa kahdestaan :) Nyt onkin kiva keskittyä tulevaan jouluun :rolleyes:
 
Joulua täälläkin odotellaan innolla ja valoja&koristeita ollaan laiteltu ympäri asuntoa. :) Valoa pimeyteen. :D
Kovasti on mietinnässä, mitä se pukki tuo neitille näin ensimmäisenä jouluna. :) Joku sellainen joka säilyisi mukana kun vuodet vierii eteenpäin. :)

Kaks kertaa oon käyny nyt itseä ulkoiluttamassa, tosin en ole ottanut kun muutaman lonkun ja vielä pikkujoulut olisi edessä. Oon tässä näinä muutamana kertana todennut, että tuo viihteellä oleminen ei ole enää oikein minun juttu. En viihdy enää baareissa ja kamala ikävä pienen luo. Kyllähän sitä voi silloin tällöin parilla käydä, mutta ei mihinkään disco h*lvettiin, jossa teinit riehuu kännissä kun käet. :D

Mukava kyllä on käydä omissa harrastuksissa viikottain. Tekee tosiaankin hyvää olla välillä kotoa pois ja on jotain muutakin elämää vaikka lapsi on saapunutkin maailmaan. :)
 
Joo, ei kyllä hirveästi mihinkään disco-baariin tee mieli, mieluummin istuisi kotona sohvalla töllöä katsellen oman perheen kans :rolleyes: Itse kävin siis lemppari bändiä katsomassa ja sekin ois jääny käymättä ellei mies ois pakottanu lähtemään :grin
 
Mä en ole hirveästi käynyt viihteellä enää muutamaan vuoteen, lähinnä jos on joku hyvä bändi, niin sitä sitten menty katsomaan. Oon ottanut omaa aikaa joka viikko syyskuusta alkaen pari tuntia tanssituntien verran ja välillä käynyt yksin ruokakaupassa tms. joka sekin on ihan kiva tauko. Yksi jouluateria viinin ja glögin kera takana ja toinen vielä edessä (työjuttuja), siinä varmaan tän vuoden tuuletukset. Kaverit tulee itsenäisyyspäiväksi meille ja varmasti sit ruualla on viiniä tms.

En ole kyllä sellaista koko illan vapaata vielä kaivannut, tuo kaksi tuntia viikossa on ollut ihan riittävä. Mulla tosin koittaa heti alkuvuodesta työarki, joten yritän nyt nauttia vauva-ajasta kun vielä kaiket päivät saa olla kotona. Jotenkin liian nopeasti mennyt tämä aika, ennen kuin tajuaakaan niin poika menee jo kouluun.
 
Tää mamma on sit päässy muidenkin puolesta ketkä ei ole päässyt! No joo olen käynyt kaksi kertaa vauvan syntymän jälkeen ja voin sanoa että tarpeeseen on tullut. Mulla ei edes ole omia harrastuksia mihinkä esim viikolla tai viikonloppuna karkaisin joten... ja ei noita kavereitakaan nyt niin usein nää. Jos joka toinen kuukausi porukalla kokoonnutaan niin se minulle sallittakoon. En mä ehkä sitten enää halua edes käydä niin usein kun tyttö kasvaa, sitten kun voi oikeasti viikonloppuna touhutakin jotain. Oon tää kotona olo ainakin mulle ollut osittain aika rankkaa joten tarvitsen välillä päästä tuulettumaan. Ja on musta hyvä isänkin oppia olemaan lapsen kanssa kaksin myös iltoja kun mä en ole kotona. Ja luotan kyllä isään niiin täysillä että jätän tytön mielelläni hänen hoitoon sillon tällöin. :)
 
Miten ootte muuten tavannu hoitaa yösyötöt? Alkuviikkoina mä syötin lapsen sängyssä, mut siitä oon sit siirtyny alakertaan sohvalle, missä hoidan muutkin syötöt. Lähinnä sen takia, et lapsi kuitenkin jonkun verran vänisee siinä röyhtäytysten välissä, joten isä heräis kanssa. Plus nykyään vauva jää ainakin tunniksi hereille syötön yhteydessä, et ite voi sit olkkarissa ollessa katella yön laatuohjelmia, kuten ennustaja-TV:tä :grin
 
Minä nappaan tytön sänkyyn mun viereen syötön ajaksi. Tyttö sammuu ihan syötön lopussa tai viimeistään kun nostan takas omaan sänkyyn. Minä taas sitten pyörin sen pari tuntia.. :confused: Ja jos pitää syöttää toisen kerran (siinä viiden aikaan) annan tytön nukkua mun vieressä kun isikin on jo noussut ylös..
 
Munki mies patistaa mua koko ajan johonkin, mutta menen sitten kun tuntuu siltä. :)
Mulle myös riittää se, että käyn koiran kanssa joka päivä lenkkeilemässä ja sillon tällön yksin kaupassa. Ja tosiaan viikottain harrastuksissa, että nyt kun ajattelee niin on kuitenkin suht paljon sitä omaakin aikaa vaikka mies käykin töissä. :)

Alkuun kun imetin niin mentiin vauvan omaan huoneeseen ( hommattiin sinne "imetystuoli" ), mutta sitten kun pelkkä pullo tuli kuvioihin niin mentiin olkkariin. Meillä neiti on ollut alusta asti tosi hyvä nukkumaan joten meillä vedetään semmosia 12h yöunia niin ei ole tarvinu yösyötellä sen alun jälkeen. :) On tullut vissiin äitiinsä. :D Mutta ensimäisten rokotuksen jälkeen meillä alkoi tuttikätinät. :/ Unissaan neiti tiputtaa tutin suusta ja alkaa kätisemään ja kätisee niin kauan, että saa tutin suuhunsa. Viimeyö oli ensimmäinen yö, että tuttia ei tarvinut juosta laittamaan suuhun. :) Sai iskäkin nukkua rauhassa ja nousta pirteänä töihin. :wink
 
Tuli tästä keskustelusta mieleen, vaikka nyt meneekin vähän ohi aiheesta, että mä kovasti odotin että vauvan syntymän jälkeen oppisin tykkäämään kaupassa käymisestä. Oon siis tosi kauan inhonnut kaupassa käymistä. Niin paljon, että sinkku aikoina se oli hyvä laihdutuskeino, koska mun kaapit oli aina tyhjät :D

Tosi monet aina puhuu sitä, että vauvan saamisen jälkeen on niin ihanaa kun pääsee yksin vaikka kauppaan. Mä sitten oikeen odotin, että jee, kohta mäkin sitten oikeen nautin siitä. No en nauti. Se on edelleen ihan yhtä perseestä kun aina ennenkin
 
Gnome, meillä ei ole yösyöttöjä vaan tyttö rupee unille puol 10 maissa illalla ja nukkuu sinne aamu 7 asti kun isi on jo lähteny töihin.. Mutta muuten vaihtoehtoja ei ole kuin olkkarin sohva tai meidän sänky missä syöttää. Tytön huone on edelleen remontissa.. :/
 
meillä poika nukkuu perhepedissä, alkuun yritettiin omaan sänkyyn, mutta mulle on kätevintä kun poika on vieressä. Mies alkuun siirtyi välillä vierassänkyyn, kun nukkui niin huonosti ja heräili aina syötölle meidän kanssa, mutta nykyään mies nukkuu jo useimpina öinä ainakin yhden syötön ohi... just muuten kun kehuin täällä että meillä nukutaan hyvin (yli6h putkeen), niin viimeiset kaks yötä on sit mennyt huonommin. Pojan unet 3,5+3+3 ja 3+2+2 ja äitin vielä vähemmän. Kohta poika siirtyy omaan sänkyyn, koska nukkuessaan liikkuu niin paljon, että äiti ei meinaa mahtua enää sänkyyn.
 
Meidän tyttö on nukkunu alusta lähtien omassa ja en mä uskaltais viereen ottaa kun pyörin aika paljon. Mutta hyvä et nukkuu omassa. :)
 
Meillä poju ottanut aimo harppauksen viimeisen parin viikon aikana :) Nukkuu 7-10 tunnin katkeamattomia unia (mitä nyt tutinasennuksia ei lueta keskeytyksiksi) , nukkuu jopa kunnon päikkäreitä, seurustelee (vaatii seurustelua), viihtyy selällään ja jopa vatsallaankin hetkiä. Leikkimatolla antaa kyytiä roikkuville örkeille :gen045:talk017

Rokotuksista selvittiin tosi hyvin, ei tullut kitinää eikä kuumetta.

Pikkumies rupeaa olemaan jo ihan oma tapauksensa :flower

Hampaita ei ole vielä näkyvissä, nyrkki kyllä suussa on ja silloin pitää eniten älämölöäkin :grin

Vielä ei kääntyile kyllä yhtään minnekään - mutta eipä tässä mitään kiirusta ole - pääasia on että on päivä päivältä aktiivisempi ja iloisempi :love7

Ja hienoa olisi jos omat kauppareissut pikkujäbän kanssa sujuisi pikkasen "rennommin" - kiva kun tyyppi saa kilarit jo tuulikaapissa ja koko lähteminen reissuun aiheuttaa hikikarpaloita otsalle. Ehkä syy enempi itsessä - en osaa relata mutta toisaalta - kaikki muksut ja äiditkin on erilaisia :rolleyes:
 
AarreSaari mä en kestä kitinää ja huutoa, siis jotenkin mun korviin koskee se ääni ja helposti tulee paniikki ja stressi. On kuulema ollut aina näin (itse en muista varmaksi, sisko muistaa) joten ei ole vain oman lapsen itku, joka aiheuttaa mulle hikikarpaloita... Ei siis käydä pojan kanssa paljon kahdestaan missään, kun reissut sujuu paremmin, jos on toinen aikuinen edes henkisenä tukena. Tänään olikin kiva et sain siskoni kylään ja päästiin ostoksille ja kohtuullisesti meni.
 
Hah, mitä unta viime yönä :D Heräsin unessa siihen kun mulla hulahti lapsiveet sänkyyn enkä ees tienny olevani raskaana. Aloin siinä paniikissa miettimään, että mitä mun pitää ottaa synnärille mukaan.. :rolleyes: Ja kyllä piti sitten oikeasti herätessä kurkata peiton alle, ettei patja oo märkä :grin

Meillä on tyttö kyllä niin rauhallinen, että voi helpostikin käydä vaikka vähän pitemmänkin kauppareissun. Yleensä nukahtaa samantien kaukaloon ja joskus nukkuu kaupassakin. Mutta yleensä neiti on rauhallinen ja tuijottelee suurilla silmillään hiljaa ympärilleen :p Ähisee sitten jos tulee liian kuuma tai tutti tippuu..
 
Alotta, Mä otin ja kävin tossa naapuri kaupungissa shoppailemassa pari viikkoa sit tytön kans kaksin. Tunnin ajomatka yhteen suuntaan. Muuten meni reissu ihan hyvin, mutta kun päästiin ostoskeskuksen pihaan niin tyttö täräytti silmät auki ja sit alkokin huuto ja jouduttiin menemään perhehuoneeseen sitten vaipanvaihtoon, missä ei mitään ollut, sit koitettiin syödä, eikä nälkäkään ollut... Sit hyssyttelin sylissä sen puolisen tuntia ja sain kuin sainkin takasin nukkumaan. Kerkesin käydä kolmessa kaupassa ja kun astuttiin ikean ovesta sisään niin alko taas huuto! :grin Siinä vaiheessa mä käänsin vaunut ympäri ja pakkasin tytön auton kyytiin ja ajettiin kotiin. Joo ei menny ihan ku strömsössä, mut ois voinu mennä huonomminkin, mutta en kyllä lähde noin pitkälle kauppareissulle kaksin tytön kans ihan lähiaikoina!! :rolleyes: Katsotaan sit kun on vähän vanhempi että osaa jo istuakin rattaissa ja "nauttia". :p
 
Hanski_ me kokeiltiin tuota samaa kauppakeskusta lokakuussa! Mulla oli kaveri poikansa kanssa mukana, mut silti mua ahdisti reissussa. Jännitin imettämistäkin niin paljon, ettei sitten kai tullut kovin paljon maitoa, vaikka perhehuoneen rauhassa saikin olla. Poika sai uudet nälkäraivarit kun itse yritettiin syödä, joten aika menikin siihen, että vuorotellen annettiin pojalle pullosta ja toinen söi sillä aikaa. Nyt ei sit ole aikaa eikä rahaa tehdä mitään ennen toukokuuta, sit poika onkin jo sen verran isompi, että uskaltaa vaikka kokeilla tuota kauppakeskusta uudelleen!
 
Me ollaan neitin kanssa kauppailtu tosi paljon. Autolla tai bussilla huristellaan pitkin kaupunkia. Ollaan ehditty käydä jo pariin otteeseen Haaparannassakin ja Tampereellakin shoppailtiin aina päivät kaupungilla, kun miehellä oli siellä koulutus ja lähdettiin mukaan. :) Alkuunhan neiti vaan nukkui vaunuissa. Herätin vaan syömään ja vaipanvaihtoon ja sit taas jatko unia. :D Nyt oli ensimmäinen kerta, kun käytiin Haaparannassa, että neiti oli HEREILLÄ! :D Oli mukava kanniskella sylissä ja hän sai katella kaikkea ja pitihän sitä käydä ikean sänkyjäkin vähän testaamassa. :D Lelukaupassakin silmät pyöreinä ja suu auki ihmetteli kaikkea. :) Oikein mainio kauppakaveri. :) Ainakin VIELÄ! :D

Oletteko suunnitelleet joululahjoja/lahjaa pikkusille? Jos, niin mitä? :) Me aateltiin muutama paketti laittaa vaikka eihän se vielä mitään niistä ymmärrä, mutta kiva jos ne sitten vaikka säilyisi niin voi kertoa ja näyttää vähän vanhempana, että mitä sitä on saatu ensimmäisenä jouluna. :) Sophie kirahvi purulelu on meillä harkinnassa ainakin. :)

Mitä muuten olette mieltä kirpputoreilta ostetuista joululahjoista vauvalle? Tuli tuossa kavereiden kanssa vääntöä, kun itse olin sitä mieltä, että ihan hyvin voi ostaa. Olenhan ostanut sieltä melkein kaikki vauvantarvikkeet lukuunottamatta hygienia juttuja. Eihän ne vauvat vielä ymmärrä pakkauksien ja muiden päälle vielä vuosiin. Ja muutenkin aion oman lapseni opettaa siihen, että sieltä voi ihan hyvin hankkia esim. vaatteita ja leluja. :)
 
Me ei itse osteta vauvalle mitään. Kummit ostaa ja isovanhemmat ja mun sisko, joka on ihan höpsähtänyt sekä siskonpoikaan, että veljentyttöön, molemmilla pienillä edessä ensimmäinen joulu :D

Mun mielestä kirpparilta voi hyvin ostaa lahjan. Varsinkin jos löytää jotain mitä lahjansaaja oikeasti haluaa. Viime jouluna teinille ostettiin kirjoja huuto.netistä ja hyvin kelpasi. Opettaa myös siihen, ettei aina tarvitse olla uutta, vaan käytettykin voi olla ihan hyvä. Omalle pojalle on ostettu hyvin vähän uutta, yhdistelmavaunut, turvakaukalo ja vähän vaatteita. Kaikki muu käytettyä ja jatkossakin saa olla käytettyä, niin lelut kuin vaatteetkin. Ehkä noin 3-vuotias alkaa ymmärtämään jo sitä pakettiakin, niin voi osan lahjoista ostaa uutena, eikä niitä sittenkään tarvitse vuorta olla. Viime jouluna sai lanko availla yli puolet nuoremman lapsensa lahjoista, en vaan voi käsittää miksi vajaa 3-vuotiaalle oli osteltu niin paljon, varmaan lähemmäs 30 pakettia...
 
Takaisin
Top