Joulukuun jorinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ElMa86
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Äiti suositteli viikko sitten käymään kunnon kävelylenkeillä, että synnytys lähtisi käyntiin. Olenkin käynyt joka päivä mahdollisimman pitkällä, tänään kävelin jo 2,5 kilsaa varsin reipasta vauhtia. Yhtäkään supistusta ei ole tullut, vaikka moneen viikkoon en pystynyt kuin löntystelemään hitaasti postilaatikolle, ja sittenkin alkoi maha kiristää. Alkaa vähän tuntua siltä, että olen ennemmin valmis maratonille kuin synnyttämään.
 
Onko kellään rautalisä vetänyt mahaa löysälle? Tänään otin ekan kerran ja parin tunnin päästä kauhea varpusparvi. Vai onko ennakoiva merkki lähenevästä synnytyksestä :D
Mä oon syöny rautaa jo niin pitkään, etten kyllä huomaa mitään. Maitohapon kanssa kylläkin, mutta silti. Muuten on kyllä ollu jonkun verran maha sekaisin, oon laittanu tän mahdottoman jännityksen piikkiin.
 
Alise just terkka tänään jutteli tuosta, että itse synnytys, varsinkin ensikertalaisilla, yleensä kestää vielä kauemmin kuin maraton. Ja että vaikka liikkua kannattaa mahdollisimman loppuun asti, kotona ja synnärilläkin, niin pitää muistaa, ettei mitään mahdottomia suorituksia tee. Että jos sitä joutuukin lähteä synnyttämään jonkun rankan lenkin tai minkä vaan jälkeen, on sitten jo valmiiksi aivan poikki. Kun kerroin, että toisina päivinä oon ahertanu vaikka mitä ja toisina en oo tehny oikeastaan mitään :)
 
Ite en oo kyllä saanu mitään aikaan sillä vaikka olen kokeillut..
Mulla kyllä kävellessä tossa tuntui olevan melkein kokoajan maha pinkeenä mut jotenkin taas tuntuu että laantumaan päin..
 
Mää kokeilin miehen kans yhteistyössä pumpata aamulla, siis pumpulla, lähinnä että harjotellaan sen käyttö ennakkoon ja mielenkiinnosta tulisko jo maitoa ja niitä supistuksia. mutta ai perkele kun sattu! itkin siitä kivusta mikä tuli jo muutamasta ekasta pumppauksesta eikä ees tullu ku pari pisaraa maitoa. näitten hormoonien ansiosta itkin sit tyynyä vasten ja ajattelin etten voi pumpata kun sattuu eli turha ostos ja pystynkö ees imettää jos sekin sattuu. Ja toki sitäkin siinä itkin jo ennakkoon että jos itken jo tissien pumppaamista miten kestän mitään supistuksia...
 
Mää kokeilin miehen kans yhteistyössä pumpata aamulla, siis pumpulla, lähinnä että harjotellaan sen käyttö ennakkoon ja mielenkiinnosta tulisko jo maitoa ja niitä supistuksia. mutta ai perkele kun sattu! itkin siitä kivusta mikä tuli jo muutamasta ekasta pumppauksesta eikä ees tullu ku pari pisaraa maitoa. näitten hormoonien ansiosta itkin sit tyynyä vasten ja ajattelin etten voi pumpata kun sattuu eli turha ostos ja pystynkö ees imettää jos sekin sattuu. Ja toki sitäkin siinä itkin jo ennakkoon että jos itken jo tissien pumppaamista miten kestän mitään supistuksia...

Kokeile käsin pumpata! Ja joo kyllähän se pumppaus aluksi tuntuu tosi inhottavalta, mutta kyllä siihen tottuu. Eilen putsattuani pumpun kokeilin, eikä niin tullut mitään (eikä tuntunut miltään näin toisella kierroksella), mutta käsin tosiaan tuli jonkin verran :)
 
Mä en oo koskaan saanu käsin pumppaamalla mitään aikaiseksi. Koneella siis kylläkin. Ja kyllä se imetyskin ensin sattuu...tai tuntuu ilkeältä. Mutta kyllä siihen äkkiä tottuu. Ja imetykseen auttaa ne kumit...ja rasvailu.
Pakkohan mun oli testata että toimiiko mun pumput, ja lypsin hetken...heti kyllä lähti herumaan pari pisaraa...enempää en viitsinyt. Ja nyt juilii menkkamaisesti heti :P eeehkä täytyy ens viikosta pumppailla lisää...jos ei synnytys käynnisty, ni ei tarviis käynnistellä keinotekoisesti.
 
Mä ku kokeilin eilen tota pumppua, et onks se hyvä nii ny on tissi alkanu vuotaan itekseen, nytki ku heräsin päiväunilta nii oli vasen vuotanu vaik liiveis on suojat mut jotenki tullu ohivuoto :D
 
Oliko tänään joku yhteinen pumppujen testauspäivä?! Minäki testasin, ilman että teidän muiden aatoksista tiesin! :D

Kokosin pumpun (aventin käsikäyttöinen) ihan varmistaakseni, että osaan ja pumppailin kokeeksi. Herui n.10ml! Ja sitten harmittikin, kun en ollut desinfioinut pumppua. Meni arvokas tavara lavuaariin. Pöh! Pumppaus kyllä aiheutti lupaavia oloja, joten huomennahan voisi testata uusiksi! :)
 
Lähdettiin vaatekaupoille. Enhän mä onneton jaksa kävellä kun supistelee ja sukkapuikkoilee... Onneks äitini lähti mukaan, tuolla hän juoksee tytön kanssa kauppoja ja mä istun käytävällä penkillä... :P oon mä nolo ja vielä mun idea.
 
Mullakin vihloo.. Jotenkin hieman erilaisia tuntemuksia kyllä ku ne aiemmat sukkapuikkokivut.. Vituttaa ihan oikeesti jos nää ei merkkaa mitään..
 
Täällä olen käynnistyksessä 40+1 radin takia.

Yritin vielä eilen kaikkea, että ei tähän käynnistykseen tarvitsisi tulla mutta eipä auttanut.
Ballongi laitettiin aamulla (olin sormelle auki ja jonkin verran kohdunkaulaa jäljellä) ja nyt illalla se ballongi on vieläkin tuolla! Supistuksia ollut koko päivän, nyt illasta alkanut hiipumaan. 2 vuotta sitten käynnistyksessä ballongi tuli iltapäivällä jo pois!
Olen täällä Vaasan sairaalassa kun en halunnut ballongin kanssa kotiin mennä. Esikoinen alle 2-vee ja olisi saattanut säikähtää äidin kipuja.

Jos tämä ei tästä etene huomiseen aamuun mennessä niin varmaan sektioon taas päädytään!
 
Mulla toivottavasti ballongin laitto ens maanantaina. Mun oma vointi alkaa olla aika heikko kun ei saa nukuttua :sad001
 
Winnielle tsemppiä täältäkin, toivottavasti lähtis synnytys käyntiin yön aikana. :)
Pitää varmaan itsekin kaivaa toi pumppu esille ens viikolla, jos se vähän vauhdittais. Viime yönä ei tullut supistuksia, eikä niitä ole tullut tänään koko päivänä. Kävin äitini kanssa kiertämässä apteekki-, ruokakauppa- jne. reissun. Jalat ihan väsyneet siitä. Ja taas olen keksinyt uusia enteileviä oireita, kun nuo supistuksetkin tuossa laantuivat... :grin Mä nyt kuvittelen, että vauva laskeutui eilen lähtötelineisiin ja on kiinnittynyt, kun tuntuu niin alhaalla oletettu pää. Ja on ollut paljon vaisumpi liikkeissään, kun tähän asti, joten varmasti siellä nyt valmistelee maailmaan tuloa. Joopa joo, tuleehan se sieltä tietenkin jossain vaiheessa. Miten sitä onkin näin kärsimätön?! :p
 
Takaisin
Top