Joulukuun jorinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ElMa86
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
^ mul on samanlainen unirytmi! pikkuhiljaa vaa menny myöhäsemmäks ja myöhäsemmäks, ei vaan tuu uni ns.normiaikaan ja sit makaan melkee puolille päivin vaikka vielä pari kuukautta sitte nousin virkeänä 8 aikaan. nykyää ei voi sopia aamusta mitään!
 
Mulla ei eilen illalla meinannu nukkumisesta tulla mitään kun mies nukahti tosi levottomasti ja narskutteli hampaitaan :nailbiting: Se ääni teki niin pahaa että siirryin sohvalle nukkumaan ja palasin sänkyyn joskus kolmen aikaan :D Eilen puuhailin pirteenä ja kävelin jopa postilaatikolle (n.500m), kävin kaupassa, tein ruokaa yms, mutta nyt olen taas ihan aikaansaamaton. Harmi vaan ettei sohvaltakaan löydy kivaa asentoa kun aina maha roikkuu ja kiristää johonkin suuntaan!
Mutta koitan nyt nauttia ettei oo kerrankin pakkoa lähteä pihalle näin harmaana päivänä :)
 
Meillä mies taisi eilen tajuta, että tää vauva syntyy ihan just, kun kerroin neuvolakuulumisia ja että vauva on ihan alhaalla lähtövalmiina ja että synnytys voi käynnistyä milloin vaan. Se oli sitten ihan, että apua kohta niitä on kaksi, siinä sitten ollaan 20 vuotta eteenpäin :grin Sit tietty alkoi huolehtimaan, että miten ehtii kotiin ja saamaan esikoisen hoitoon. Häneltä kestää kotiin töistä siis 3min autolla ja hoitoapu asuu 10min päässä ja sairaalaan menee meiltä 5min :joyful: Eli ehkä me ehdikään kuitenkin ajoissa...
On tää kyllä, kun itse on monta kuukautta miettinyt näitä asioita ja hän oivaltaa nyt! :hilarious:

Vaikka tää on jo meille kuudes ipana, niin minusta tuntuu, että mitenkähän tuo isäntä oikein ajattelee.. Hän tosiaan puhuu koko ajan lasketusta-ajasta.. kuvittelee, et se on just se päivä, jolloin lähtee käyntiin o_O. Vaikka minun kohdalla ei todellakaan voi sanoa, milloin syntyy. On syntynyt viikolla 36+4 ja yksi lapsista 41+6 viikolla ja muut siltä väliltä sitten. Kuopus 2 päivää ennen laskettua-aikaa. Ja toisen hyvä kommentti: Yritä ajoittaa viikonlopulle, että hänen ei tarvitsisi montaa päivää olla pois töistä.. On kotona vain sen, mitä mä oon poissa. (Joo, voin mä yrittää, mutta mitään en lupaa)

Meil on matkaa synnärille 90 km, miehellä menee töistä kotiin 30 minuuttia, jos ei hidasteita matkalla. Joten jonkin verran joutuu odottamaan, jos ei ole kotona.. Mutta jos hätä alkaa olemaan, niin pitää yrittää saada joku tulemaan tänne katsomaan ipanoita, kun lähtö tulee.

Nyt on mokkapalat paistettu ja maustekakku uudessa vuoassa paistumassa. Lisäksi ois vielä keksit kaapissa.. Joten mitään muuta en ole esikoiselle myyjäisiin enää tekemässä.

Mukavaa iltaa!
 
Hep! Täällä yks samanlaisella unirytmillä varustettu! 10.15 sain lopulta tänä aamuna itseni kammettua ylös. Eipä tässä sitten ole mitään tänään vielä ehtinytkään. Porukat piipahti, kaupassa kävin ja samalla reissulla siskon luona. Nyt ruoka uunissa ja kohta ajattelin sinne vielä taatelikakun lykätä. Saa laittaa joulua varten pakkaseen.
Torttutaikinaa ostin ekan kerran tänään, katsotaan millon niitä sitten teen. Kovasti uskottelen itselleni, että tämän viikon aikana lähtö tulee.
Vähän sekava olotila kyllä oikeastaan. Kamalasti odotan, että joko kohta. Mutta en sitten kuitenkaan uskalla kokeilla mitään näitä akupisteiden paineluita tms, millä voisi saada suppareita voimistumaan tai mitään. Jotenkin kuitenkin niin pelkää sitä kipua ja kaikkea ja tuntuu, että ei nyt vielä sittenkään ehdi, kun pitää tehdä sitä ja tätä kotona :joyful:
 
Unirytmi on täällä kans ihan mitä sattuu, joskus nukun koko yön tosi hyvin, ja sit seuraavana yönä pyörin melkein läpi yön. Mä nyt oon koittanut olla sen kummemmin huomioimatta asiaa, kun sitten nukkuisin vielä entistäkin huonommin. Nythän tässä on onneks mahdollista nukkua pitkin päivää niin halutessaan.
Tulipa eilen tehtyä vielä pieni heräteostos, kun huomasin haluamastani syöttötuolista esittelykappaleen hyvässä alennuksessa. Nyt tuli sit vastasyntyneen 'sitteri'-osa ja itse syöttötuoli turvakaarella hyvään hintaan. Tai kallistahan se edelleen oli, mutta minkä sitä itselleen mahtaa kun on kallis maku.
 
Musicro stokkeako ostit? Meillä on se ja hyväksi on miehen siskon lapsella jo testattu siihen kuuluva new born set. :) Itse tuoli meillä on jo esikoisen ajalta, mutta sehän toimi vielä koroketuolina ja minun työtuolina vuosia ennen kuin palatui alkuperäiseen tarkoitukseensa miehen tyttären tultua elämäämme 4v sitten (siis uusperhe ollaan, miehellä nyt 6v tytär ja itsellä kohta 13v poika). Mainio ja monikäyttöinen tuoli. Peukut!
 
Huh Huh... Masu parantunut, ja sain siivottua. Pupu pomppii tuossa jaloissa ja käy näykkimässä pulttua. Ihana nähdä miten tuo hermeliini neiti on kuntoutunut. Se tuli meille kodista jossa asui omissa ulosteissaan huoneen nurkassa, aina häkissä. Oli arka ja pelokas. Eipä oo enää. Lapsia vielä vähän aristaa eikä hakeudu luokse, aikaisemmassa kodissa oli paljon lapsia. Mua seuraa ja hakeutuu jalkoihin. Pitäs vaan pitää pää kylmänä ja yks pupu kerrallaan, mutku noi on nii ihania... :P
 
Noniin. Ruoka tehty ja syötykin jo. Taatelikakku valmiina. Imuroitu ja pölyt pyyhitty. Nyt jos ulos lähtisi jotain touhuilemaan. Äkkiä sitä saa kaikkea aikaan kun vaan alkuun pääsee. Nyt iltapäivästä ollu kyllä selkeesti jotenkin kipeämpi olo, ei kuitenkaan mitään varsinaisia suppareita minusta. Mutta semmonen jännä tunne vähän koko ajan. Täytyy seurailla tilannetta ja vaikka pistää itseään tuolla ulkona vähän koville taas. Kokeilla alkaako mitään tapahtua tai tuntuuko enemmän.
 
Mä en voi sietää mitään light juomia. Pepsi max on ainut mitä just pystyy juomaan.
 
Mulle on nyt tullut tämä kauralämpötyyny ihan päivittäiseksi kaveriksi näköjään. Joka päivä enemmän tai vähemmän menkkamaista jomotusta, kipua (vaan ja ainoastaan oikealla puolella????). Haluisin tietää pitääkö näitä vielä kestää 1pv vai 4vko :arghh:
 
Mulle on nyt tullut tämä kauralämpötyyny ihan päivittäiseksi kaveriksi näköjään. Joka päivä enemmän tai vähemmän menkkamaista jomotusta, kipua (vaan ja ainoastaan oikealla puolella????). Haluisin tietää pitääkö näitä vielä kestää 1pv vai 4vko :arghh:

Tosta tuli mieleen että jos on kyseessä se latenssivaihe niin sehän kestää jopa 2 päivää.. Mut sit kans en tiiä miten noi muut jomotukset.. Mietin meinaan ite kans justiinsa että jos näitä pitää kestää koko viikonloppu niin ei tuu olemaan kivaa.. :(
 
Onpa kiva taas kun ei uni tuu.. tää on jo 3 yö putkeen ku ei unta kuulu.. :sad001
 
Kerrankin ku olisin ehkä olon puolesta saanu nukuttua pidempään ku sen vajaa 6h niin eikö perkele kissat herätä.. Kävin joskus varttia vaille 5 vessassa ja toinen kissoista heräs siihen ja päätti että nyt on hyvä aika tiputtaa kukkanen olkkarin pöydältä.. Ja nyt sitä viimeiset 45 Min ku yritin uudestaan saada unta niin eikö tietenkin toi toinen herännyt ja ruvennu pureskelemaan kelloradion johtoa! Ja sit ku hän alottaa ton niin se ei lopu ihan tosta vaan.. Pitää itse vaatia että toi kissa nukahtaa johonkin eikä yhtäkkiä herää uudestaan puremaan johtoja..
 
Takaisin
Top