Joulukuun jorinat

Kaisu89 meillä näyttäisi olevan sama laskettu aika ja tuo Tyks ☺ Mistä tiedon perhevalmennuksista olette saaneet?

Minulla sitten taas ei niinkään hyviä omakohtaisia kokemuksia Tyksistä ole ja veljen pojasta aikanaan lääkärit kaiken muun lisäksi turhaan pelottelivat, että tämä on cp vammainen kun imukuppisynnytyksen jäljiltä pää oli erimallinen.. tämän pikkuveli taas syntyi cmv viruksen vuoksi erittäin pahasti vammaisena eikä tätäkään missään näkynyt tai osattu huomioida vaikkei sikiö kasvanut kunnolla ja äiti tuskissaan.. Tämän jälkeen päätin, että itse menen joka ikiseen tutkimukseen ja tapahtumaan johon vain pääsee varmistamaan oman lapsen tilanteen ja kiukku on päällä kun on saanut huomata, ettei täällä ole mahdollista..

Lisäksi mietityttää Tyksin sisäilmatilanne.. Missä Tammikuussa ollaan synnyttämässä, onko esim perhehuoneeseen mitään mahdollisuuutta..
 
Niimpä näyttäisi olevan! :) Ehkä törmätään. :D
Asutaan siis Turun naapurikunnassa ja neuvolasta tuli kotiin kutsu noihin valmennuksiin. Olin jo kyllä etukäteen kysellytkin että koska sellaiset alkaa, on nimittäin sellanen olo että vertaistuki on kyllä tarpeen ja niin paljon asioita ja kysymyksiä pyörii mielessä joten ehdottomasti halusin noihin valmennuksiin. Tämä ketju on myös hyvää vertaistukea vaikken todellakaan ole aktiivisesti itse kirjoitellut, lukenut olen sitäkin enemmän. :) Kaveri muuten asuu myös Turussa ja synnytti keväällä, eikä myöskään ollut missään valmennuksissa...
Ohhoh, hurjalta kuulostaa tuo juttu sinun veljesi lapsien kohdalla. Tietty Tyksikin on sen verran iso laitos että kyllä sinne monenmoista hiihtäjää mahtuu sekaan näköjään... Täytyy vaan toivoa että meillä kävis hyvin ja osuis hyvät hoitajat kohille! :)
 
Juu, toivotaan parasta.. Ehkä loppua kohden paranee kun alku on ollut niin hankalaa ☺ Eipä kai nuo valmennukset niin tärkeitä varmaankaan ole, olisi vain halunnut osallistua, lähinnä miehen vuoksi kun tuntuu olevan välillä pihalla kaikesta, eivätkä ne itsellekään huonoa olisi tehneet.. ;) Millaisia asioita niissä on käsitelty?

Suuri kiitos tämän foorumin olemassaololle kyllä.. auttanut moneen mieltä askarruttavaan asiaan ☺
 
Muokattu viimeksi:
Mitä ootte mieltä sokerittomasta glögistä? Se kun on makeutetun aspartaamilla...

Toiset juo light-juomia, itse olen raskauden aikana siirtynyt sokeripitoisiin. Töissä makeutin kahvin keinomakealla, joten kokonaan en siirtynyt pois noista aspartaameista, kotona käytän sokeria. Määrä vaan tuntuu siinä hallitummalta kuin mehuissa ja limsoissa mutta lähinnä helppouden ja tavan mukaan tuota makeutusta jatkoin, kun ei ollut tilaa pitää omaa sokerikulhoa.

Noissa perhevalmennuksissa runko lienee usein aika samanlainen. Kuulin, että osalla on Turussa ollut perhevalmennus neuvolan kautta + mahdollisuus osallistua Petrean tilaisuuksiin (jonne kuulemma kuka vaan voisi periaatteessa lampsia sisään).

Perhevalmmennusten runko lienee enemmän tai vähemmän samanlainen kaikkialla.
Ekalla 3 tunnin kerralla katsottiin video Tyksista ja käsiteltiin kivunlievitystä ja sitä, milloin kannattaa lähteä sairaalaan. Video oli aika rasittava pling-plong -musiikkeineen. Videota katsellessa totesin miehelle, että se muuten ei sitten laita farkkuja, kauluspaitaa tai slipooveria päälleen vaan lökäpöksyt ja hupparin.
Neuvolassa ei tns-laitteesta osattu sanoa oikein mitään, videolla kivunlievitys luki ranskalaisin viivoin.

Ja kerrottiin, että varastosta saa itse (tai doula/tukihenkilö/mies) hakea säkkituolin, synnytysjakkaran, jumppapallon tm. itse.

Samalla kerralla kerrottiin lapsivuodeajasta ehkä 5 minuutissa, koko kokoontuminen kesti n. 3 tuntia.

Toisella kertaa kerrottiin avoimesta päiväkodista, psykologipalveluista ja leikkipuistojen toiminnasta, kysyttiin vuorotellen isien ja äitien odotuksia vauvasta ja parisuhteesta ja mikä on kumppanissa parasta ja miksi tästä tulee hyvä äiti/isä. Lisäksi paikalle saapui tuore perhe, joka kertoi kokemuksiaan (Tyksistä), kaikki oli sujunut hyvin vaikka lopulta oli päädytty sektioon. Kaikkea sai kysyä, mm. vaippamerkit ja korvikkeet tuli puheeksi.

Kolmannella kerralla kerrottiin neuvoja lantionpohjanlihasten harjoitteluun ja hammashygienisti kertoi, miten lapsia ei kannattaisi suukotella suulle/sormiin/varpaisiin alle 3 vuoden iässä, eikä lapsi saisi kaivaa vanhempien suuta, ettei kariesbakteeri tartu. 8 kk iässä tulee kutsu hammashuoltoon ja että mitään sokeripitoisia tuotteita ei ole tarpeen pienelle lapselle antaa. Kouluiässä voi siirtyä aikuisten hammastahnoihin, sitä ennen fluorin määrän tulisi olla vähäistä, mutta xylitolia on syytä käyttää, se vähentää vanhemmillakin kariesbakteerin siirtymistä.

Tulipa pitkä, huh.
 
Kiitoksia KoBe infopaketista :) Harmitus osallistumattomuudesta hälveni heti ;) Tyksiä on tullut nähtyä osasto jos toinenkin.. synnytysosaston olisi halunnut nähdä, mutta eiköhän tuon sitten ehdi nähdä, sen mitä tarvitsee.. Jos vaihtoehtona olisi tutustua siihen vain videolta.. Ainoa josta itselle olisi siis ollut hyötyä ensimmäisellä kerralla, olisi ollut kivunlievitys ja milloin sairaalaan kannattaa lähteä - infot.. Mutta molempia on tullut tutkittua tässä oma-aloitteisesti nyt viime päivinä.. Uusi ja hyödyllinen asia tuossa oli säkkituoli / jumppapallo yms tieto.. :wink

Toisessa en välttämättä mukana olisi halunnut todellakaan olla, ahdistaa niin paljon tilanteet, jossa pitää kaikkien kuullen puhua jotain, varsinkin itsestä tai miehestä tms henkilökohtaisesta :grin Tiedän monta asiaa, miksi miehestä tulee hyvä isä, mutten siitä halua esitelmää kellekään pitää :Heartpink Kaikki parisuhdejutut muutenkin jotka on muutettava jonkinlaiseksi selonteoksi vaikkapa neuvolassa on yhtälailla ahdistavaa :wink Itse tiedämme millainen parisuhde meillä on ja olemme siihen tyytyväisiä, mutta sen ylistäminen ääneen vieraalle ihmiselle ei ole kummallekaan luontevaa..

Joten hyvä näin.. :):) Neuvolalääkäriltä voinee kysäistä onko viimeisellä kerralla, jos sellaiseen vielä ehtii, jotakin hyödyllistä tietoa.. Mutta.. Paremmilla mielin kohti Joulua :)

Sitä saakin odotella jo levollisin mielin, kaikki lahjat hankittu hyvissä ajoin, suurimmat siivoukset tehty ja koristeet esillä, ne vähät joita kotiin laitetaan :)
 
Jeps, aika samat asiat on käyty läpi meilläkin. Synnytyskerralle ei edes päästy, mikä olis ollut varmaan se kaikkista hyvödyllisin. Lisäksi viime kerta käsitteli imetystä mistä oon kyllä aika pihalla, mut kai se sitten alkaa sujumaan kun käytännössä asia tulee ajankohtaseksi. Mies on kyllä ollu joka kerralla tyyliin "hohhoijjaa", ja ohan siellä nyt kaikenlaista diipadaapa-juttuakin. :P Saa varmasti kaiken tärkeimmän tiedon myös neuvolasta!
 
Meillä neuvolassa täti sanoi, että se synnytysvideo mikä ainakin täällä valmennuksessa näytetään, on mahdollista lainata kotiin katottavaksi, jos ei ko.valmennuskerralle pääse.

Täällä noi valmennukset menee vähän eri tavalla, mutta kuulemma on ihan tavallista, että jopa vantaan sisällä on eri neuvoloilla erilaiset ohjaukset. Riippuu vissiin siitä millaiset tädit sitä milloinkin ohjaa. Täällä eka kerta on enemmän imetyksestä (imetysvideo), ja siitä millainen äiti tai isä haluaisi itse olla, ja miten kokee itse tulevan, toiveet, pelot jne. Toisella kertaa on asiaa synnytyksestä, ja oisko vasta kolmannella kerralla ollu mukana vauva tuoreine vanhempineen. Kunkin kerrran kesto se noin 2 tuntia.

Synnärikäynnillä oli sitten tuota kivunlievitystä, ja eri synnytysasentoja, tai lähinnä siis näytettiin että huoneissa on pallo, matala synnytysjakkara ja keinutuoli, joita voi sitten synnytyksen aikana kokeilla.
 
Totta, ekalla kerralla käsiteltiin imetystäkin, ja ostin sen perusteella maidonkerääjän. Kuulemma voi auttaa, jos nännit on rikki ja liivit hiertää. Toki sitten niitä pitää olla kaksi. Mainittiin myös, että Tyksistä saatetaan rintakumeja antaa mukaankin (?). Ja sairaalassa ohjataan imetys, jos on ongelmia niin yhteys neuvolaan.

Tosiaan, tärkeimpiä tietoja tuntuivat olevan, että
  1. Itse pitää hakea "apuvälineitä"
  2. Oma sisäkengät pitäisi ottaa mukaan
  3. 1. Huoneessa on amme, muualla ei. Jos kalvot on ehjät eikä ole epiduraalia, voi olla ammeessa
  4. Perhehuoneissa on tv (muissa ei, ilmeisesti isät ehtivät tv:tä katsoa), mutta siellä ei ole digiboxia :laughing021
Perhehuoneissa sairaalamaksu menee molemmilta vanhemmilta, mutta molemmat saa sitten ruokaa..
 
Mä kun kävin just äitiyspolillla tyksissä niin siellä tosiaan oli seinällä lappuja että "ota omat sisäkengät mukaan". 2012 ei ainakaan kukaan näin kehoittanut ja sieltä sellaset kammottavat lipsuttimet saikin. Nyt ilmeisesti pitäis jotkut tossut sitten keksiä mukaan...
 
Uu-lalaa. Saatu unta pollaan yhtäsoittoa 20.30-2.15! Todella harvinaista herkkua. Tosinjust ennen pitkälleen menoa oli viety kortit, käyty koiran kanssa metsässä lamppukävelyllä ja siihenpäälle kaupassa. tuntu että selkä sanoo sopimuksen irti kaupassa ja aika vaikeeta oli olla - kotona koiran pesu, ruokaa ja pötkälleen, kun edelleenkään ei ollut hyvä olla. Nyt sai eka kerta tuta sitä mitä monet on jo vissiin kokenut pitkään. mut ei niin paha ollu etteikö ottais uusiksi, jos sillä saa edes vähän pitemmät unet!

edit: vähän huijasin, pitkäkseen 20.30, mut suht nopeesti siitä sitten taju läks kankaalle...
 
Muokattu viimeksi:
Itse en ole vieläkään nukahtanut, vaikka on väsyttänyt jo monta tuntia. Piti siirtyä sohvalle, josko täällä nukahtaisin paremmin tai ainakin häiritsis miestä vähemmän... Tällä menolla ei tarvi huomenna miehen kanssa tehdä mitään yhdessä, koska nukun todennäköisesti koko päivän. Rasittavinta on just se, etten ole pirteä, uni ei vaan tule yöllä.
 
Täälläkin ollaan sohvan puolella ja pitkistä unista johtuen turhan pirteenä. söin porkkanoita dipillä, vähän suklaata ja toivon että pääsisi uneen uudelleen. Jollei niin pitää alkaa pölyjä pyyhkiä tms. Tai kokeilla lämmintä kaakaota unilääkkeeksi. Aika usein nukahdan ihan vaan jotain tyhmää ohjelmaa kattoessa, mitä netistä tulee kaivettua.
 
Mulla särkee jalat.. Ei ole kyse supistuksista, vaan liikunnan aiheuttamasta rasituksesta. Ei ne kyllä pidä hereillä, vaan varmaan hormonit. Nyt alkaa jo väsyttää kunnolla, eli todennäköisesti saan unta. Toiset herää tähän aikaan..
 
Voi teitä yökukkujat! :( Ite sain pitkästä aikaa nukuttua 01.30-07.00 ja nyt virtaa ku pienessä kylässä! Varmaan aika aktiivinen päivä tulossa. ;)

Mutta takas yökukkumiseen. Mä ite mietin että ois tehtävä jo valmiiks joku sotasuunnitelma noille öisille valvomisille. Se on niin tuskastuttavaa pyöriä sängyssä (varsinkin kun se pyöriminen ei oo niin ketterää, siinä mieskin herää jo monta kertaa....) kun ei saa aikaseks nousta ylös pelkästään siks kun ei siellä sängyssä keksi että mitä sitä alkais tekeen. Esikon aikana meillä oli iiihanan loikoinen mekanismilaiskanlinna olkkarissa ja siinä oli mulla yöviihdykekeskus valmiina. Koneessa TäydellisetNaiset, tuolissa peitto, vieressä kaukosäätimet ja vesipullo, sopiva yövalo, käsityöt tai jotain lukemista. Siihen mä yöllä kapusin peiton alle tekeen milloin mitäkin, ja sama laiskanlinnasysteemi toimi myös vauvan synnyttyä kun öisin valvoskeltiin tai otettiin tissimaratoneja. (Kävin muuten pari viikkoo sit isoveljellä jossa toi laiskanlinna nykyään on ja kun istuin siihen niin välittömästi yritin ostaa sen takas että sais tän vavin kans toteuttaa ton saman mutta ei se pirupentele myyny sitä!)

Siis mutta. Mun mielestä ne yövalvomiset menee huomattavasti kivuttomammin jos jo yöllä herätessä on valmiina jotain rauhallista tekemistä, sängyssä valvominen ja pyöriminen on ainakin niin turhauttavaa! Mä en vaan voi virkkuukoukkuun yöllä tarttua kun sit koitan pysyä väkisin hereillä saadakseni tekeleitä valmiiks.. :D Pitäis varmaan alottaa joku yöprokkis joka ei ois niin tärkee, malttaiskohan sellasen laskee yölläkin käsistään..

(Suunnittelin muuten jossain vaiheessa perustavani sellasen yökukkumisketjun tänne jossa vois öisin kirjotella muiden valvovien kanssa, mutta se jäi...) Tsemppiä kaikille unettomille! ♥♥
 
Mä tilasin vampyyrinpäiväkirjat (oon jäänyt jostain kumman syystä koukkuun) tuotantokauden jos öisin valvottaa ja myös vauvan kanssa valvottuihin öihin. Esikolta muistan että katsoin ally mcbealin tuotantokausia dvdltä kun esikko öisin nukahti-heräsi-nukahti niin nopealla tahdilla etten itse välissä edes viitsinyt yrittää unta..ja viihtyi tissillä monta tuntia..katoin sitten sen ajan telkkaa! Nyt varmaan sama suunnitelma, ei itseäänkään tuskaile valvomista niin paljon kun on kunnolla hereillä eikä puoliunessa. Valoja en viitsinyt laittaa ja alkaa kunnolla touhuumaan ettei vauva opi siihen.
 
Palaan vielä noihin tutustumiskäynteihin. Hämeenlinnassa on tutustuminen torstaisin klo 16-16:30, mutta sinne täytyy ilmoittautua etukäteen netissä Kanta-Hämeen keskussairaalan sivuilla. Siellä pidetään ryhmät kohtuullisen kokoisina, joten heti seuraavana torstaina ei yleensä pääse, mekin saatiin aika kolmen viikon päähän. Neuvolassa asiasta kuitenkin mainittiin.
Tuli vain mieleen, että kannattaakohan Marielin odottaa seuraavaan neuvolaan, ehkä Tyksiinkin voisi ottaa suoraan yhteyttä ja kysyä että sopisiko tulla tutustumaan osastolle?
 
Eipä taida Tyksiin kovin helpolla päästä tutustumaan, jollei sinne kerran tutustumiskäyntejäkään järjestetä.. Mutta neuvolalääkäriin on aikaa vain muutama päivä kun jo Keskiviikkona heti aamulla tuo aika on.. :) Kyselen silloin, tuskinpa sitten viimeiselläkään kerralla mitään maailmaa mullistavan tärkeää ohitse menee jollei enää pääse osallistumaan tai tutustumaan.. Omat sisäkengätkin tuli hankittua jo hyvissä ajoin viime sairaalareissusta viisastuneena :) Miehelle pitänee vielä keksiä jotkin tossut mukaan, jollei lenkkareissa saa siellä hänkään tepastella..
 
Takaisin
Top