Älä murehdi ihan hirveästi Mariel.. Oon synnyttänyt kaksi nuorimmistani (ja tämänkin synnytän) TYKSissä, eikä se niin paha paikka oo. Olen aiemmin asunut Turussa, jolloin välimatka on ollut ok, nyt välimatkaa tulee n. 60km. Olen aiemmin käynyt Pansio-pernon, Varissuon ja mullintien äitiysnlassa. Ihan kohtalaisesti mulla on siellä aina mennyt, ihmiset on vaan tupannut vaihtuun turhan tiheeseen. Täällä "maalla" on taas sitten tullut ihan tosi tutuksi nla henkilökunnan kanssa, ihan eri meininki, mutta näin se useasti taitaa olla.
Valmennukset Turussa järjestettiin vuonna 2010 Petreassa yhteisluentoina, joihin annettiin aihe ja päivämäärä-infot neuvolassa a4 arkilla. Me ei osallistuttu yhteenkään, kun mulla oli jo kolmas lapsi, miehellä eka, eikä ne aiheet kyl kiinnostanut. Tutustumista sairaalaan ei ollut silloinkaan.
TYKSissä en kokenut olevani mitenkään heittopussina ja kyllä minua synnyttäjänä kuunneltiin. Vauvan halusinkin heti vierihoitoon, koska halusin myös nopeasti kotiin. Tosin synnytykset menivät nopeasti (3h), eikä tikkejä tai repeämiä oo tullut. Kummipoika kun syntyi, niin hänet oli jätetty vierihoitoon äidille heti, mutta äidiltä ei ollut kukaan kysynyt, että jaksaako hän hoitaa vauvaa pitkän synnytyksen jälkeen. Kannattaa vaan siis pitää kovaa ääntä tahdostaan, eivätköhän nuo kuuntele.