Joulukuun jorinat

Mä oon kyllä juonut glögiä ja syönyt pipareita, vaikka molemmissa sitä inkivääriä mausteena usein onkin. Määrät on kuitenkin sen verran pieniä, kun ei noita nyt pääasialliseksi ravinnokseen kuitenkaan vedä. Olen pari kertaa syönyt myös ruokaa, jossa käytetty tuoretta inkivääriä. Eviran ja THLn suositukset koskevat lähinnä inkiväärivalmisteita (kapselit, uutteet) ja inkiväärijuomia, joita saatetaan juoda suuriakin määriä. Mausteena, etenkin satunnaisesti käytettynä ei pitäisi olla haittaa. Suurenkin käytön kehitystä haittavaat riskit on kiisteltyjä, mutta itse ainskin mieluummin varon kuin kadun :)
 
Höh, edellinen viesti näkyy mulla monin kertaisena! Eikä niitä saa edes itse poistettua. ?

Mulla oli babyshowerit, siskoni järjesti ja kaveri oli leiponut kakun. Oli kivat ja rennot bileet, juotiin glögiä ja syötiin kakkua, pipareita ja pähkinöitä yns pientä :) ihana ettei itse tarvinnut stressata niistä yhtään!
 
Ennen raskautta tehtiin itse mehuja, jonne tuli inkivääriä ihan kunnolla. Ja thai-kuutioita olen syönyt edes ajattelematta, että niissä taitaa olla olla inkivääriä.
Tuntuisi jotenkin oudolta, että jossain maissa inkivääriä käytetään mausteena joka päivä ja täällä sitä ei saisi olla missään. Kuulin sellaisen väitteen, että joissain maissa inkivääriä käytetään isoina määrinä alkuraskaudessa aikaansaaman keskenmeno... Mutta eiköhän se koske nimenomaan viikkoja 7-12 jolloin sikiönkehitys on herkimmillään.

Huh, missä on ollut listeriaa? Onko suomalaista vai norjalaista lohta?
 
Taitavat olla vakuumipakattuja. Aion syödä graavilohta, mutta ostan tuoreena ja teen itse. Hallista saa varmaan myös tuoretta kylmäsavulohta, sitä tosin en itse niinkään syö kun en tykkää niin paljon.

Maksalaatikkoa olen satunnaisesti syönyt läpi raskauden, mutta jouluruokavalikoimaani se ei kuulu.
 
  • Tykkään
Reaktiot: DT
Minä oon etsiny tietoa siitä, millaisissa tapauksissa kaloista listeriaa löytynyt, sillä vakuumipakatut kalat on niitä listeriaherkkiä ja sen vuoksi en esim. kylmäsavulohta ole syönyt, mutta kalatiskiltä/kalakauppiaalta ostettua itsesuolattua graavilohta kylläkin, joista ei ole ainakaan ennen varoiteltu! Eviran ohje on koskenut ainoastaan vakuumipakattua kalaa ja vakuumeissa oleva kala kyllä kuvina jutun yhteydessä esiintyi, mutta siitä ei tarkemmin mainittu!
 
Muokattu viimeksi:
Tuon jutun perusteella vaikuttais just, että kyseessä tyhjiöpakatut kalatuotteet. Neuvolassa on mulle myös sanottu, että voi syödä graavilohta, ellei se ole vakuumista. Glögiä olen myös juonut ja pastöroidusta maidosta valmistettuja tuorejuustoja, lähinnä kuitenkin AUra-juustoa (olen välttänyt etenkin homejuustoja tuota Valion Auraa lukuun ottamatta). :)
 
Muokattu viimeksi:
ŪNjooo. Mies heräs puol5 ja läks ajeleen töihin. Eihän sitä sit itte saanu jotenki enää nukutuks ja rupes hirveesti tekeen mieli omenaa! No alakertaan puuroa keitteleen ja omenaa kuorimaan.
Ja telkkarista ei kyllä tuu yhtää mitään ennen kuutta! :D Onneks tajusin yhtäkkiä että niin. Meillähän on tää smart tv ja sitä kautta voi kattoa areenaa, ruutua ja katsomoa ilmatteeks. Ei muutaku Pasila pyörimään, kun en oo niitä muutamaan vuoteen kattonu :D
Pitäs lähtee vaan klo 12 serkun luona käymään. Toivottavasti kerkeis ja pystyis ottaan ees tunnin unet tässä välissä :)


Muok. 2,5h unet sain vielä, jes! :)
 
Muokattu viimeksi:
Synnärille käyty tutustumassa. Jännä olo. Alko siellä jotenki ihan kauheasti jännittää mutta silti odottava fiilis. Synnytyssalit oli paljon miellyttävämpää kun luulin, ei ollenkaan niin kliinisiä kun oletin.

Vaikea se on koittaa käsittää että tää raskausaika on pian ihan oikeasti ohi ja tämä mahassa melskaaja potkiskelee ja huitoo ilmaa eikä mun sisäelimiä. :p
 
Täälläkin alkanut mukavasti jännittämään :) välillä tuntuu ettei malttaisi odottaa vauvan saapumista mutta toisaalta on ihanaa ottaa nyt rennosti ja keskittyä itseensä ja hemmoitteluun :) vielä kun miehen kanssa käytäs jossain pihvi-illallisella ja vietettäis vaikka joku shoppailupäivä. :D
 
Nunnuliina, mä totesin aivan saman asian, kun käytiin synnärillä tutustumiskierroksella ti. Eli niiden synnytyssalien ilmapiiri. Odotti jotain ankeaa kaakeloitua huonetta, mut sehän oli ihan miellyttävän oloinen paikka. :)
 
Miten nuo tutustumiskierrokset järjestyy? Ohjataanko sinne neuvolan kautta? Onko siellä jokin ryhmä vai omaan tahtiinko sinne katselemaan mennään? Meille ei ole neuvolassa ainakaan puhuttu mistään tutustumisista tai perhevalmennuksista jne mitä näitä nyt on..
 
Mariel, riippuu varmaan sairaalasta. Meillä Seinäjoella järjestetään joka torstai klo 14 esittelykierros, mihin pitää vain ilmestyä paikalle, ei tarvitse ilmoittautua etukäteen :) Neuvolassa meille tuosta mainittiin.
 
Meillä on ymmärtääkseni perhevalmennus vain ensisynnyttäjille, 1-2 kk ennen synnytystä.

Esim. Tykssa ei enää järjestetä kierroksia, vaan perhevalmennuksessa katsotaan videota jossa kerrotaan käytännöistä. Moneen muuhun sairaalaan pääsee tutustumaan paikan päälle. Mihin oletkaan menossa synnyttämään, Mariel?
 
Turussa ollaan, eli Tyksiin menossa.. Aina vaan vähemmän kiinnostaa vaan tuo paikka kun tuntuu, että kaikki on niin paljon huonommin kuin muualla :sad001 Ihankuin meidän neuvolassakin.. Pitänee kysyä tuosta perhevalmennuksesta sitten ensi neuvolalääkärillä, alkaa tuo kuukausi laskettuun aikaan lähestyä (kun joulukin tulee väliin), eikä ole mitään puhetta ollut.. Turhauttavaa kun pitää KAIKKI lukea jostain itse ja kysellä neuvolassa sitten..
 
Kokkolassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa kans tuo tutustuminen joka torstai klo 14, ei erikseen ilmoittauduta kun mennään vaan. Tänään meitä oli 8 pariskuntaa, viime viikolla ei kuulemma ketään. Kerrottiin mistä ovesta mihinkin aikaan vuorokaudesta synnärille pääsee, näytettiin missä ilmoittaudutaan, esiteltiin pari synnytyssalia, perhehuoneet ja ns. normihuoneet, joissa 2 sänkyä kaikissa. Kerrottiin vierailuajoista ja käytännöistä jne.

Tosi kurja jos tällaista ei järjestetä halukkaille joka paikassa! Neuvolassa meillekin asiasta kerrottiin ja näytti neuvolan infotaulullakin olevan tieto tästä.
 
Älä murehdi ihan hirveästi Mariel.. Oon synnyttänyt kaksi nuorimmistani (ja tämänkin synnytän) TYKSissä, eikä se niin paha paikka oo. Olen aiemmin asunut Turussa, jolloin välimatka on ollut ok, nyt välimatkaa tulee n. 60km. Olen aiemmin käynyt Pansio-pernon, Varissuon ja mullintien äitiysnlassa. Ihan kohtalaisesti mulla on siellä aina mennyt, ihmiset on vaan tupannut vaihtuun turhan tiheeseen. Täällä "maalla" on taas sitten tullut ihan tosi tutuksi nla henkilökunnan kanssa, ihan eri meininki, mutta näin se useasti taitaa olla.
Valmennukset Turussa järjestettiin vuonna 2010 Petreassa yhteisluentoina, joihin annettiin aihe ja päivämäärä-infot neuvolassa a4 arkilla. Me ei osallistuttu yhteenkään, kun mulla oli jo kolmas lapsi, miehellä eka, eikä ne aiheet kyl kiinnostanut. Tutustumista sairaalaan ei ollut silloinkaan.
TYKSissä en kokenut olevani mitenkään heittopussina ja kyllä minua synnyttäjänä kuunneltiin. Vauvan halusinkin heti vierihoitoon, koska halusin myös nopeasti kotiin. Tosin synnytykset menivät nopeasti (3h), eikä tikkejä tai repeämiä oo tullut. Kummipoika kun syntyi, niin hänet oli jätetty vierihoitoon äidille heti, mutta äidiltä ei ollut kukaan kysynyt, että jaksaako hän hoitaa vauvaa pitkän synnytyksen jälkeen. Kannattaa vaan siis pitää kovaa ääntä tahdostaan, eivätköhän nuo kuuntele.
 
Ollaan kans Tyksiin menossa synnyttämään ja kysyin neuvolasta tosta tutustumisesta... Salossa on joka to kanssa sellanen et voi vaan mennä, mietin et siellä näkis hiukan millasta on synnytysvuodeosastolla vaikka Salossa kai on jonkun verran erilaista kun Tyksissä. Ehkä meen jos joku to ois sopivasti aikaa ni sais vähän käsitystä. :) Ja meillä on ollut nyt kolme kertaa perhevalmennusta ja yks kerta on vielä ennen synnytystä.
 
Ja oon kyllä kuullut ihan hyvää Tyksistä, kolme kaveria on siellä nyt synnyttänyt vuoden sisään. :) Mul on luottavainen olo!
 
Takaisin
Top