Tervehdys kaikille... ajattelin liittyä tänne jutustelemaan, kun muutaman viikon olen jo keskustelujanne seuraillut ja vaikuttaa että täältä saa sitä kaipaamaansa tukea ajatuksilleen, jotka vain pyörivät päässä vaikka mitä tekisi tai olisi tekemättä.
Kirjoittelin siis vielä viime kuussa tuolla joulukuun odottajissa mutta raskaus meni kesken/tuulimuna havaittiin viikoilla 10+4... sen jälkeen tässä ollaan vaan paranneltu kroppaa (kohdallani meni kaikki ihan luonnon voimin) ja odottelen nyt seuraavia kuukautisia, jonka jälkeen uskaltais alkaa uutta raskautta yrittämään. Ensi viikolla on kontrolliultra, jossa katsotaan että kaikki on kohdussa ok, ja toivottavasti on, niin tämän menneen vois jättää ainakin ns. fyysisesti taakseen ja kääntää katsetta tulevaan. Uusi raskaus on siis täälläkin kovasti haaveissa, sitä ehti jo tottua ajatukseen siitä, että tässä kropassa asuukin yhden sijasta kaksi, niin nyt on niin tyhjä olo, vaikka ihan hyvin oon keskenmenosta toipunutkin. Sillä varmaan tulee täällä formuilla pyörittyäkin, ei jotenkin osaa enää päästää irti, kun täällä tottui jo vertaistukea saamaan.
Ihmiset ovat kyllä niin ajattelemattomia tämän asian suhteen! Me mentiin viime syksynä mieheni kanssa naimisiin, niin nyt aina säännöllisin väliajoin joku tuuppaa olkapäähän että nooh, millos sitä teillä niitä lapsia?? Ja hehe, hehe hörönaurua siihen päälle. Olipa naamassa pitelemistä ainakin sillon kun keskenmenosta oli ihan vähän aikaa vasta kulunut, eikä siitä niin pitkä aika ole vieläkään, että siinä tilanteessa mikään kiva olo olisi. Toisekseen, paras ystäväni (joka ei tiennyt raskaudestani eikä myöskään ainakaan toistaiseksi tiedä myöskään keskenmenosta) juuri tänään pohti, että kun hän valmistuu koulusta niin sitten pitää varmaan ruveta niitä lapsia pukkimaan maailmaan niin saapahan nekin tehtyä pois alta... Eihän se sitä varmaan ihan tolleen tarkoittanu, mutta kyllä se aika pahasti särähtää omaan korvaan, kun yhden keskenmenon jälkeen on luonnollisesti pelko seuraavista, ja kunnioitus herännyt lasten saamista kohtaan. Voihan sitä tosiaan lapsia yrittää tehdä mutta kyllä ne maailmaan asti syntyvät lapset saadaan.
Mutta ihan samaa mieltä olen, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tältä haaveilupalstalta mahdollisimman pian tuonne odottajien palstoille, ja pysyy siellä sitten loppuun saakka! Meille syntyi juuri viime yönä sukuun pikkuprinsessa vanhemmille, joilla on raskas taival takana, monta vuotta yritystä ja keskenmonoja ym. Joten kyllä kaikki on mahdollista, ei pidä vaan menettää toivoa! Se tapahtuma virkisti vähän omaakin mieltä, toivottavasti mekin jonain päivänä se oma lapsi syliin asti saataisiin. Näine sanoin, aurinkoisia plussatuulia kaikille!