IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Frostino: Keväällä ensimmäisen ivf:n yhteydessä, mulla oli tuota pahoinvointia. Etenkin aamuisin. (pariin otteeseen yökin töihin mennessä oikein tosissani). Lopulta keksin, että banaani oli oikeastaan ainoa mitä pystyi aamupäivällä syömään ja sillä sai vähän hillittyä pahinta oloa. Yleensäkin jos tuli nälka, niin olo oli sitten samantien etova. Päänsärkyä en sentään kokenut. Itse kuvasin tuota oloa, että jatkuva matkapahoinvointi. Ukolle totesinkin punktion jälkeen, että vitsit kun on hyvä olo, kun en voi pahoin.

Nyt toisella kierroksella menee paremmin tiistaina aloitin ja tänään on ensimmäinen kerta kun meinaa vähän tulla paha olo. Annos oli ensimmäisellä kerralla 125, eli hyvin samalla määrällä.
 
Heippa, kaipa mäkin uskaltaudun tulla tänne nyt jo enempi höpisemään. Kävin siis kannasta lukemassa, että seuraava juttu meillä on sitten lähete ICSI:hin.

Saas nähdä koska päästään tosi toimiin.

Lyhykäisyydessä meidän tarinaa sen verran, että 11/13 jätimme ehkäisyn pois ja annoimme vauvalle luvan tulla. Tiesin etten helposti raskaudu, esikoistani yritin kolmisen vuotta, mutta tämä toivottu haave on siis minulle ja miehelleni ensimmäinen yhteinen. Sen takia yllätyksenä tulikin miehen diagnoosi teratozoospermia ja niinkin huono tulos tuli, että 100% on päästä epämuodostuneita. Nyt sitten ootellaan milloin käynnistyy ICSI hedelmöityshoito meillä.
Enempi meidän matkasta tähän asti voi käydä lukemassa blogistani, jonne olen välillä kirjoitellut tuntemuksia ja tilanteita ylös.
https://muurahaisenunelma.wordpress.com/
 
Tervetuloa Murkku tällekin puolelle!! Toivottavasti teillä lähtee nyt hommat rullaamaan joutuisasti ja saisitte toivotun tuloksen pian :)

Haittavaikutuksista olitte puhunu, mä oon ite päässyt kyllä niin vähällä ettei oo todellista! Käytössä on ollut tän taipaleen aikana letrozol, menopur, gonal f, pregnyl, gonapeptyl, zumenon, terolut, primolut ja lugesteron.. Ainoot oireet on tullut primoista, niin jäätävä turvotus, ilmavaivat ja vatsanväänteet että vaihdoin kesken kuurin lennossa teroihin, enkä primoja enää huoli..

Mites hileisellä ja kaakaolla menee? :) oliko meillä muita piinistelijöillä? Varmasti, mutta anteeksi ku en nyt muista nimeä!

Rive ja Aawa onnittelut plussista, toivottavasti kaikki menee hyvin!! <3

Täällä tänään vihdoin kp1 (km jälkeen) ja zumenon aloitettu. Eli reilun parin viikon päästä olis tarkoitus saada toisen ivfn toinen ja samalla viimeinen pakaste kyytiin :)

- Ninukki, kp1 lääkkeellistä pas kiertoa
 
IVF/ICSI/PAS-lista:

Junttura, lyhyt kaava, toinen ivf, punktio 17.5, soluja 25kpl => 17hedelmöittyi, yksi top siirrettiin =>nega, pakkasessa 9 huurunenää, PAS syksyn aikana toivottavasti
Pisama, lyhyt kaava, punktio pe 20.5. Siirto 25.5. Testi 6.6. Kotitesti negatiivinen. 3.IVF elo/syyskuu
Helmilotta, 1.ivf 1/2016, tuoresiirto nega, 4 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 5/2016 nega, 2. PAS yritetään lääkkeelliseen kiertoon syyskuussa 2016
Kaakao, lyhyt kaava, punktio 7.6. -> soluja 11 kpl, 7 hedelmöittyi, tuoresiirrosta plussa ja samantien km, PAS 23.8., testipäivä 3.9.
Larissa, pitkä kaava, punktio 8.6. --> soluja 4 kpl, 3 hedelmöittyi, PAS syyskuussa
Hileinen, pitkä kaava, punktio 20.6, 1 solu, se hedelmöittyi ja siirto 22.6., 4.7. kotitesti nega, 2. ICSI lyhyt kaava: 1 solu. Punktio 17.8, siirto 19.8. Testi 2.9.
Birita, lyhyt kaava, punktio 17.6, 5 solua ja 2 hedelmöittyi, testi 1.7.
Tipu82, 2.icsi, pitkä kaava, punktio 19.8?
Hopsan, ICSI, lyhyt kaava, punktio 2.9?
Ninukki, 2.ivf:n 2.pas syyskuun puolivälissä
Auringonkukka![/B], pitkä kaava, ensimmäinen ivf(icsi?), punktio vk 36
Dansku, 1. IVF 5/2016, tuoresiirto nega, 3 alkiota pakkaseen, 1. PAS kemialliseen kiertoon 8-9/2016.
Maleen77 Lyhyt kaava 3. ICSI, punktio 15.8, tuoresiirto 17.8
Floral2 lyhyt kaava,ICSI punktio vk 38


Plussanneet:

PikkuTikku
Mustikk4
, 1.ivf/tuoresiirto plussa 20.6.
Aawa 1. ivf tuoresiirto, plussa 20.8.
Rive 1.icsi tuoresiirto, plussa 24.8




Oma päivitys, vaikka sen kerran jo laitoin, on matkalla tippunut teksti kyydistä..
 
Maleen77 taitaa minun lisäksi vielä kuulua piinailijoihin :)

Sullahan ninukki on kaikenlaista lääkitystä ollu käytössä. Paljon tsemiä alkaneeseen kiertoon, onnea sulatukseen ja muihinkin vaiheisiin!
 
Kiitokset vastauksista jarrujen suhteen! :happy:

Ninukilla on tosiaan ollu vaikka mitä lääkettä käytössä! Ja peukut nyt pystyssä, että passista tulee teille se palkinto kotiin!

Piinailijoille isot tsempit! Hileinen millon meinaat testata? Entä kuinka lähellä Kaakaolla ja Maleen 77 oli testaus?

Mulla ei ainakaan ekasta gonal f piikistä tullu mitään oloja.. onneksi. Jaksoin koko yön puuhata synnyttäjien parissa.. helpoksi tätä omaa odotusta ei siis tee se, että näkee ihania pieniä varpaita ja kuulee ensimmäisiä parkaisuja lähes joka päivä. :wink
 
Auringonkukka, ens viikolla kai se olis testattava... yks ovistesti on jemmassa ni koklaan sillä eka. Pe ois virallinen testipäivä. Jotenkin epätoivo meinaa taas hiipiä :(
 
Kiitos kaikille piinailutsempeistä! Tiedän, ettei oireettomuus ole välttämättä huono asia, mutta kun siinä edellisessä tuli niin selvät tuntemukset kun kiinnittyi niin odotin niitä nytkin. Tosin olin vähän hätäinen, nimiättäin ne jomottelut ja kohdun "kuumottelu" on alkanut tänään, eli päivää myöhemmin kuin tuoresiirrossa. Uskallan olla vähän toiveikas... :nailbiting:

Meillä on täällä asunnonhaku päällä. Ollaan asuttu tätä nykyistä rivaria nyt 5,5 vuotta ja mieli tekisi isompaa. Ollaan nyt aktivoiduttu näyttöihin asti ja välittäjä kävi jo tämän entisenkin arvioimassa. Asuntoja on aina mukava katella ihan huvikseenkin, mutta kun saa ihan tosissaan katella niin se vasta hauskaa onkin :p

Onpas Frostinolla tullu rajut oireet! Huh. Onneksi pahin helpotti. Saitko lääkärin kiinni?

Tervetuloa tännekin murkku! Onpa hienoa, että miehesi on alkanut lämmetä hoitoihin. Olisi kurjaa jättää kaikki kivet kääntämättä ja mahdollisesti harmitella ja jossitella sitten myöhemmin. Toivottavasti pääsette pian tositoimiin ja saatte sen plussan jonka olette ansainneet! :)

Toivotaan Ninukki että tämä teidän viimeinen alkio nyt sitten tarraa lujasti kiinni ja pysyy mukana ensikesään :)

Hassua miten paljon nuo käytännöt vaihtelee. Mulla tosiaan virallinen testipäivä varsin varhain, pp 11 pakastesiirrosta, eli 14 vrk ikäinen olisi alkio silloin. Hileinenhän voisi tällä matematiikalla testata jo paljon aiemmin kuin perjantaina :wink Ja älä nyt menetä siellä toivoasi!! :happy093.

Itse olen ajatellut, että testaisin ehkä pp10 ennen patikkareissulle lähtöä eli perjantaina. Voi tietty olla vielä liian aikaista, mutta tuskin maltan odottaa kuitenkaan patikkareissun yli :) Sitten jos on nega, niin sillä voi ainakin lohduttautua, ettei se vielä välttämättä näy. Edellinen näkyi mulla tuoresiirron jälkeen pp11 testissä jo ihan selvästi ja se kuitenkin meni heti kesken, että voisi ajatella että pp 10 voisi jo näkyäkin jos on "hyvä" raskaus lähtenyt käyntiin.
 
Nyt neljäs päivä piikittelyä ja oireet kadonneet lähes täysin. :)

Taisi olla joku vatsapöpö taikka sitten kropan joku ihme reaktio tuohon ensimmäiseen piikkiin. Homma menee nyt jo rutiinilla ja huomenna ultraan ja verikokeisiin. Ilmeisesti tsekkaavat hormonitasoja, kun eka hoito kyseessä. Joiltain osin kuulun hyperin riskiryhmään, kun amh on vielä korkea ja oon suht pienikokoinen.

Tsemppiä muille piikittelijöille ja kaikille plussanneille isot onnittelut! <3
 
Kaakao, iiks oisko se papu nyt siellä kiinnittymässä! ;) mikä pp sulla on nyt?

Hileinen, älä menetä toivoa!

Frostino, hyvä että olo on parempi :) ehkä se oli joku kehon ensireaktio hormoniin..? Sillon kun mulla oli letrozolit niin nosti ekan kuurin aikana kuumeen aina pillerin ottamisen jälkeen :O puregonin piikittämisestä ei muistaakseni tullut mitään ihmeempää

Larissa kp 7
 
Hileinen, minä olisin sinuna varmaan jo pissinyt yhden tikun :D Vai oliko sulla irroituspiikki, joka voisi näkyä vielä testissä?
 
Eli siinä mielessä voisit jo testata ;) Mutta onhan se totta, että sitä haluaa suojella itseään mahdolliselta pettymykseltä. :( Mulla näkyi testissä haamu vielä 11 pv pregnylistä. Nyt pas:ssa sitä ei (ymmärtääkseni) tarvita niin voi olla kova paikka pitää itsensä pois testikaapilta :D
 
Takaisin
Top