IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Omanapa: Tässä viikko 4 Endovellen lääkityksen kanssa, aika matelee samalla kuin menee nopeasti. kaveri laittoi viestiä että siellä kaikki menee hyvin ja olen iloinen siitä samalla kun näen kaiken mitä hänelle tapahtuu ja voisin itsekin olla siinä vaiheessa. Ilo ja suru samaan aikaan, vaikeaa kertoa miltä tämä tunne tuntuu mutta uskoisin että moni täällä tietää :red-heart: :Eyes: Oma fiili on ihan ok vieläkin, vartaloni kestää yllättävän hyvin tätä lääkettä ja ei ole hurjia sivuoireita. Himot ovat aika poissa ja energia on hyvin keskinormaalia, eli ehkä sellaiset jää kaipaamaan (varsinkin ehkä mieheni) mutta kaikki on tulevaisuutta varten huomioitu!
 
Täällä uusi kirjoittelija, oon kyllä seurannut palstaa jo pitkään mutta nyt vasta jostain syystä rohkaistuin kirjoittamaan. Täällä olisi ensi viikolla ensimmäisen ivf-hoidon aloitus jos mahdutaan mukaan ja olisi heti kysymys kokeneemmille. Ollaan julkisella hoidossa ja lyhyellä kaavalla ainakin tämä eka kerta. Huomenna pitäisi tulla tieto että päästäänkö mukaan tästä kierrosta ja pitäisi käydä ostamassa lääkkeet. Niitä on nyt vain tosi huonosti saatavilla, joten onko kellään kokemusta, että voiko fyremadelin vaihtaa apteekissa toiseen vastaavaan lääkkeeseen, kun tuota fyremadeliä ei tunnu saavan mistään.
 
Täällä uusi kirjoittelija, oon kyllä seurannut palstaa jo pitkään mutta nyt vasta jostain syystä rohkaistuin kirjoittamaan. Täällä olisi ensi viikolla ensimmäisen ivf-hoidon aloitus jos mahdutaan mukaan ja olisi heti kysymys kokeneemmille. Ollaan julkisella hoidossa ja lyhyellä kaavalla ainakin tämä eka kerta. Huomenna pitäisi tulla tieto että päästäänkö mukaan tästä kierrosta ja pitäisi käydä ostamassa lääkkeet. Niitä on nyt vain tosi huonosti saatavilla, joten onko kellään kokemusta, että voiko fyremadelin vaihtaa apteekissa toiseen vastaavaan lääkkeeseen, kun tuota fyremadeliä ei tunnu saavan mistään.

Heippa ja paljon onnea matkaan ekaan ivfään, toivottavasti mahdutte mukaan 🤞🏼

Vastailen tuohon sun kysymykseen. Apteekissa pystytään vaihtaan lääke silloin jos on samat vaikuttavat aineet. Fyremadel ja Ganirelix on rinnakkaislääkkeitä, joten tsekkaappa ganirelix jos sitä löytyisi paremmin 😊
 
Täällä uusi kirjoittelija, oon kyllä seurannut palstaa jo pitkään mutta nyt vasta jostain syystä rohkaistuin kirjoittamaan. Täällä olisi ensi viikolla ensimmäisen ivf-hoidon aloitus jos mahdutaan mukaan ja olisi heti kysymys kokeneemmille. Ollaan julkisella hoidossa ja lyhyellä kaavalla ainakin tämä eka kerta. Huomenna pitäisi tulla tieto että päästäänkö mukaan tästä kierrosta ja pitäisi käydä ostamassa lääkkeet. Niitä on nyt vain tosi huonosti saatavilla, joten onko kellään kokemusta, että voiko fyremadelin vaihtaa apteekissa toiseen vastaavaan lääkkeeseen, kun tuota fyremadeliä ei tunnu saavan mistään.
Tervetuloa palstalle! :)
Tsekkaan vielä että soititko sä siis johonkin apteekkiin tai kävitkö paikan päällä, vai katoitko jostain laajemmasta hausta kuten lääkehaku.fi tai yliopistollisen apteekin chat tms?
 
Tervetuloa palstalle! :)
Tsekkaan vielä että soititko sä siis johonkin apteekkiin tai kävitkö paikan päällä, vai katoitko jostain laajemmasta hausta kuten lääkehaku.fi tai yliopistollisen apteekin chat tms?
Kiitos! 😊 Katsoin siis tuon lääkehaku.fi, kävin paikanpäällä yhdessä apteekissa ja soitin vielä yhteen. Mulla on siis resepti jossa on 1x5 x 0,5ml tuota fyremadeliä. Sitä ei löytynyt mistään kuin yksittäisiä ehkä parista paikasta ja lääketukusta ei saa kuulemma ollenkaan tällä hetkellä. Mutta puhelimessa sanottiin että vastaava pysyvät kyllä tilaamaan eli sitä saan sitten loppuviikkolla kun tarvitsen.

Tää oli vähän hankala alku kun kierto alkoi lauantaina ja huomenna vasta ottavat yhteyttä että mahdutaanko mukaan ja huomenna varmaan pitäisi sitten jo aloittaa pistelyt. Ja suunnittelukäynnillä sanoivat että kannattaa ostaa lääkkeet vasta kun tietää että mahdutaanko mukaan, koska seuraava mahdollisuus on varmaan vasta sitten kesäsulun jälkeen. Mulle tuli nyt ihan yllätyksenä että näitä lääkkeitä on näin vähän saatavilla, gonal-f:n kanssa on myös ongelmia mutta sitä sain nyt varattua huomiseen asti täältä yhden paketin. Ja sitä saa sitten tilattua lisää apteekkiin. Täällä on kuitenkin 4 apteekkia ja lähikaupungeissa myös, mutta missään ei näyttänyt olevan kuin tuo yksi.

Ehkä tää tästä, kaikki on niin uutta vielä... Ihana että on tällainen paikka jossa voi kysyä muilta 🥰
 
Tää oli vähän hankala alku kun kierto alkoi lauantaina ja huomenna vasta ottavat yhteyttä että mahdutaanko mukaan ja huomenna varmaan pitäisi sitten jo aloittaa pistelyt. Ja suunnittelukäynnillä sanoivat että kannattaa ostaa lääkkeet vasta kun tietää että mahdutaanko mukaan, koska seuraava mahdollisuus on varmaan vasta sitten kesäsulun jälkeen.
Ganirelixia minäkin metsästin huhtikuussa. Siinä ollut ilmeisesti toimitusvaikeuksia. Ganirelixissa on hiukan pienempi neula kuin Fyremadelissa, niin siksi jotkut käyttää sitä mieluummin. Itse en huomannut suurta eroa. Pakkauksessa neuvotaan pistämään reiteen, mutta klinikalla vatsaan. Oleellista pistää viistossa kulmassa.

Erikoista, että ohjeistavat hankkimaan lääkkeet vasta hoidon alussa. Niissä on kuitenkin pitkät käyttöajat, kunhan säilyttää viileässä ja pakkaus avaamaton. Lääkkeet ei kuitenkaan vaihdu hoidon suunnittelun jälkeen, joten senkin puolesta voi hankkia.
 
Joo ja Ganirelixissa siinä alkuperäisessä pakkauksessa on vähiten inhottavat neulat! Eli Gideon Richteri. Mäkin viime kuussa piipahdin jossain apteekissa jossa ei ollutkaan, siis Helsingin ydinkeskustassa (seuraavassa oli). Mun vieressä jonottanut nainen muuten osti sitä kans :D en tahallaan kuunnellu mut korva poimi sen heti. Kukahan se teistä sit oli :D Mä pistin sen ganirelixin reiteen kun sain jotenkin ajateltua että ¨reidet on kauempana musta¨ (ne on kirjaimellisesti mua). Klinikalta sanoivat että kumpikin käy.

Ja joo tää lääkeralli on just tommosta ruljanssia, olin alkuun muunkin stressin keskellä aivan kauhuissani, sit punktiota lähempänä kun kävin suoraan ultran jälkeen jossain apteekissa jossa ei ollukaan jotain mitä tarvitsin, se työntekijä oli aivan kauhuissaan että sullako on enää tunteja jäljellä kun se pitäis pistää, ja mä että jooh mutta vielä tosi monta tuntia mähän ehin noihin muihinkin apteekkeihin. Tuli pian semmonen paatunut olo noiden aikaikkunoiden kanssa, tunnit ei enää tuntuneetkaan mitenkään hurjan kiireisiltä. Ja sama nyt IVF kierron jälkeen, oon eläny ihan semmoses mielentilassa että ¨kiva olla lääkkeetön ja luomu" kun elän ¨ihan vaan modifioituu kuukautta¨ eli mitä tässäkin on jo menny, siis esim pelkästään yks pistettävä pikkuneulalla ja rintasyöpälääkkeet :D

Kivaa kun oot täällä @Pioni_90 laita vaan kaikkia kysymyksiä ja kuulumisia :) samassa veneessä tai ainakin samoilla merillä tässä kaikki soudetaan

Joo, verikokeisiin! Progesteronia tsekkaamaan. Sit toivottavasti huomenna alkionsiirto!
 
Muokattu viimeksi:
@*Ninni* Seinäjoella ja Tampereella meidän hoidot toteutetaan 😊

@punktiopikkarit toivottavasti pääsette huomenna alkio siirtoon 🫶🏻
Kuulostaapa hyvältä, että gonal f on helpoin pistettävä. Pistäminen on oman työn puolesta hyvinkin tuttua, mutta itsensä pistäminen ajatuksena tuntuu hurjalta, mutta mies on onneksi lupautunut pistämään, jos en itse pysty. 😄

Just jätin takaisinsoittopyyntöä naistenpolille, koska nyt olisi kp 1, pistäminen siis alkakoon keskiviikkona 🙏 Olikin miettiminen mihin aikaan ajoittaa pistämisen, kun tekee kolmivuorotyötä ja tietenkin siihen osuu iltaa ja yövuoroa😅 ja vielä se varaus, jos en kykenekään itse pistämään, että mies sitten pääsee laittamaan piikin 😄 Lääkkeet vielä haetaan tänään. Nyt alkaa se jännitys hiipimään, kun tähän asti ollut vähän turhankin rennoin mielin 🫣

Tää pisti itsellä silmään, kun useamman kerran lukenut, että mahtuuko mukaan hoitoon. Mietin siis kun meille ei ole puhuttu mitään tälläistä, mutta onko se sitten eri kun on suoraan ICSI? 🤔
 
@Pioni_90 tervetuloa ja toivottavasti pääset kierrokselle mukaan! Mulla kans ihan samat pohdinnat fyremadelin kanssa, apteekin sivuilla luki että saatavuushäiriö päättyy keskiviikkona. Tarttisin loppuviikosta täydennystä. Täytyy soitella että milloin on oikeasti saatavilla ☺️

@punktiopikkarit siellä onkin jännät päivät🤞 Toivottavasti pääsette alkionsiirtoon ja tärppää!

@*Ninni* mitä sinne kuuluu? Oliko sulla kans hoito ihan näillä hujakoilla alkamassa?

@StellaMom todellakin kuulostaa tutulta ilo ja suru samaan aikaan toisen onnesta 🩷 itelläkin kolahtaa erityisesti ne, joiden kanssa on menty samaa tahtia tai aiemmin jaettu samanlaista elämäntilannetta. Sit kun polut lähteekin eri suuntiin, sen näkee niin konkreettisesti että tuolla mekin voitais olla.

Omia kuulumisia: tänään jo seitsemäs pistospäivä ja nyt alkaa tuntua että jotain tuolla vatsassa on meneillään. Sellaista pientä follien kasvuun liittyvää kipua, mitä mulla on normikierroissakin, mutta nyt vaan vähän enemmän. Ja ihan kreisit limat. Torstaina ultra, jännä nähdä miten on reagoinut. Mulla lääkeannos on kai suht maltillinen 150, lähtötilanteessa afc oli lähelle kolmeakymmentä. Toivottavasti ois sopiva vaste, iui-hoidoissa letroilla munasarjat ei ainakaan turhaan riehaantuneet ja tuli aina vain yksi folli.
 
@*Ninni* Seinäjoella ja Tampereella meidän hoidot toteutetaan 😊

@punktiopikkarit toivottavasti pääsette huomenna alkio siirtoon 🫶🏻
Kuulostaapa hyvältä, että gonal f on helpoin pistettävä. Pistäminen on oman työn puolesta hyvinkin tuttua, mutta itsensä pistäminen ajatuksena tuntuu hurjalta, mutta mies on onneksi lupautunut pistämään, jos en itse pysty. 😄

Just jätin takaisinsoittopyyntöä naistenpolille, koska nyt olisi kp 1, pistäminen siis alkakoon keskiviikkona 🙏 Olikin miettiminen mihin aikaan ajoittaa pistämisen, kun tekee kolmivuorotyötä ja tietenkin siihen osuu iltaa ja yövuoroa😅 ja vielä se varaus, jos en kykenekään itse pistämään, että mies sitten pääsee laittamaan piikin 😄 Lääkkeet vielä haetaan tänään. Nyt alkaa se jännitys hiipimään, kun tähän asti ollut vähän turhankin rennoin mielin 🫣

Tää pisti itsellä silmään, kun useamman kerran lukenut, että mahtuuko mukaan hoitoon. Mietin siis kun meille ei ole puhuttu mitään tälläistä, mutta onko se sitten eri kun on suoraan ICSI? 🤔

Meillä myös tehdään hoidot satelliittisairaalasta käsin, eli ainoastaan punktiot ja alkionsiirrot tehdään yo-sairaalassa. 😊 Tähän mennessä yo-sairaalana on toiminut tays. Husissa ja tyksissä ainakin (voi olla muitakin mut nuo tiedän varmaksi) on käytäntö että potilaat ilmoittautuu ivf hoitoon kun menkat alkaa, ja sitten katsotaan mahtuuko listoille. Jos ei mahdu niin sitten seuraavista menkoista uusi yritys. Mutta joku poikkeus noissa täytyy olla jos toimii satelliittisairaalasta käsin, koska seuraava hoito meillä toteutetaan tyksissä, ja ei ole tarvinnut ilmottautua yhtään mihinkään. Samoin taysissa ei tarvinnut sen koommin ilmoittautua ja jännittää mahtuuko mukaan, vaan suunnittelukäynnillä sovittiin miten toimitaan. 🤔 Eli veikkaan että tää liittyy nimenomaan satelliittisairaalakuvioon. Täällä varmaan on tyyppejä joilla hoidot toteutetaan kokonaan taysissa, niin onko siellä sama kuin husissa ja tyksissä että täytyy jännittää mahtuuko mukaan kierrokselle?
 
Kivaa kun täällä on nyt useampia jotka ovat IVF:ää aloitelleet! On kohtalotovereita sitten :Dizzy Symbol: Ja niin mielenkiintoista seurata, että miten asiat etenee. Onko @Pikkuviikuna ollut yhtään jännittävää pistellä piikkejä, vai kuinka se on sujunut?

Täällä odotellaan uutta kiertoa :Person With Folded Hands: Tänään dpo 7, eli viikon päästä pitäisi olla ihan h-hetket käsillä. Toivon niin kovasti, että mahdutaan kierrokselle mukaan! Koska alkaa olla sellaiset ajat, että välttämättä ei seuraavaan kiertoon sitten kesäsulun myötä pääse? Onko kellään tarkempaa tietoa vielä Tilkan kesäsulun ajankohdasta? :Face Without Mouth:
 
@Pikkuviikuna Thanks :folded: Tässä odotellessa niin tuo fiilis että tiet erkaantuvat ovat kyllä se pahin matka. Kaveri laittoi tosiaan sellainen "miten siellä menee?" viesti kun itse on noin 3kk raskaana ja tiedät että hän yrittää olla mindful kaikeasta mitä mä käsittelen mutta samalla iloinen omastatilanteesta. Siksi en purkaa tunteita keneenkään, ei ole kovin paljon tunteitakaan kun on tämä jatkuva ketutus olo Endovellen takia.

Juttelin siskoni kanssa joka on kahden pojan äiti, kun kerroin mitä voisi olla edessä niin sieltä tuli se perinteinen "voitte olla iloisia ilmankin" tyylinen vastaus. Ymmärrän että hän ei ymmärrä. Annan tällaiset kommentit mennä vähän niinku ohi, mutta jälkeenpäin miettii että miksi joku sanoo noin? Luuleeko ettei ole itse ajatellut että voi olla että jää tyhin käsin tästä? Luuleeko ettei ole yrittänyt sanoa itselleen että voin olla iloinen ilman omia lapsia? Kaikkea on ajateltu, juuri nyt en ole vielä antanut periksi, ehkä lääkäri kertoo mulle sitten milloin kannattaa antaa periksi.

Tänään on päivä 27 Endovelle suppression kanssa, eilen alkoi tiputteluvuodot. Luulin että pahin olisi ollut jo ohi mutta ihan kuten pienet menkat ois alkaneet tässä. Gemini kertoo mulle että kaikki on hyvin ja tämä on normaalia, mutta samalla ketuttaa ettei vain olisi voinut olla poikkeuksellinen ja ei tarvis tällaista vuotoa kestää enää. Gemini sanoo myös että ensi kuussa on suurempi mahdollisuus että ei tule mitään tai todella hentoa vuotoa. Ja tämähän olisi juuri juhannuksen aikana sitten. Kivaa! :Upside Down Face: Kunhan lomamatka sitten olisi ilma vuotoja.
 
Samaistun kanssa tosi hyvin näihin ristiriitaisiin tunteisiin läheisten uutisten ja tilanteitten osalta, ja muutoinkin kaikkeen kommentointiin. Olisi niin tuhat sanaa tästä. Huomaan, että käyn tosi paljon pääni sisällä "keskusteluja" läheisteni kanssa tästä tilanteesta, mutta harvemmin ne keskustelut sitten saa kuitenkaan päivän valoa. Kun ei ne kuitenkaan niin ymmärrä, ja riskit hassuille kommenteille on niin suuret, vaikka empaattista porukkaa onkin. Joskus kun jotain avaa, niin se on aivan vaan pieni huippu lopulta. Esim. viime viikolla yksi mun kaveri koitti lohduttaa ja tsempata IVF-hoidoissa olleen somepersoonan raskausuutisilla, ja sitten kun itse lähtee sieltä että ei, tää uutinen ei oo hyvä eikä tsemppaava, kenenkään raskausuutinen ei tällä hetkellä ole. Niin toisen on vaikea ymmärtää.

Huomaan että itsellä on nyt taas vähän vaikeampi ajanjakso tän henkisen kuorman kanssa. En vaan kerrassaan jaksaisi enää olla aina vaan se kiva täti.
 
Minulla alkaa myös ivf luultavasti vielä ennen kesää. Nyt on kp 27, ja huomenna käyn nollaultrassa tarkistamassa että munasarjat kestää toisen stimulaation suht lyhyellä aikavälillä. Kun niitä rakkuloita oli tosiaan niin paljon viimeksi. Eli minäkin liittynen kohta piikittelijöiden iloiseen joukkoon.

Hyvin samaistuin tuohon, että joskus vaan avaa pienen jäävuorenhuipun verran lapsettomuusasiaa. Eihän kukaan jaksaisi edes kuunnella koko stooria. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka ovat kuulleet kaikista käänteistä ja sattumuksista matkalla. Toisaalta vähän sama kuin keskenmenon kanssa, että olen kokenut myös vapauttavaksi sen, että kaikki eivät tiedä lapsettomuudesta. Että on ihmisiä, joiden kanssa voidaan puhua ihan mistä tahansa muusta kuin lapsettomuudesta, kun se kuitenkin pyörii riittävästi päässä muutenkin. Mun lähipiiriin ei ole onneksi vuosien varrella osunut yhtään töksäyttelijää, vaan pääasiassa olen kohdannut vaivautuneesti hiljaisia reaktioita. Harva edes uskaltaa kysyä enempää. Ja yllättävän harva uskaltaa kysyä, miten on homma jatkunut.

Olen tänäänkin pahoillani teidän puolesta, jotka olette saaneet kuulla huonoja reaktioita ja typeriä kommentteja lapsettomuuteen liittyen.
 
Piikittelijöiden iloinen joukko kuulostaa just siltä ryhmältä mihin haluan näin alkukesästä liittyä 😄 ihanaa että on palsta 🩷

@*Ninni* pistelyt on ainakin toistaiseksi meillä mies hoitanut, niin ei ole ollut liian jännittävää. Varmaan itsekin alan kyllä pistää kun on jo vähän tutumpaa. Gonalin neula on tosi ohut ja piikki tuntuu selvästi vähemmän kuin esim verikokeissa. Toivottavasti pääsette nyt hoitoon ja ennen kesätaukoa! Voimia odotteluun. Oliko teillä lyhyt kaava suunnitteilla?

Toisten ymmärtämättömyys ja yksinkertaistavat kommentit on kans tulleet tutuiksi. On tuntunut tosi epäreilulta se että toisten ei tarvii kokea tätä mutta myös se että heidän ei tarvitse edes ymmärtää tai tietää mitä tämä on! Toi on syönyt mua ja tunnistan kans päänsisäiset keskustelut joidenkin tuttujen kanssa, jotka mulla lähtee siitä epäreiluuden tunteesta. Mut tähän on yllättäen auttanut tosi paljon se että oon pari kertaa kirjoittanut itelleni jonnekin puhelimen muistiinpanoihin ajatuksella viestin heille. Kirjoittaessa oon ihan tosissani ajatellut lähettäväni viestin, muotoillut huolella ja tuonut esiin asian eri puolet rakentavasti mutta myös niin että tunteet tulee esille ja kertonut omasta kokemuksesta. Sitten en ole kuitenkaan niitä vielä lähettänyt. Ehkä voisi jonkun lyhennetyn version lähettääkin. Mutta ihan vaan jo tuo kirjoittaminen helpotti omia oloja valtavasti. Sain sanottua niille mun päänsisäisille kavereille kaiken mitä tarvitsin - ja siis todellisuudessa mun ajatus siitä mitä jotkut mun tutut ajattelee tai ymmärtää tuskin vastaa ihan todellisuutta. Se viesti oli eniten tarpeen mulle itselleni ja rauhoitti ihmeen paljon. Ehkä joskus jaan osan siitä heille ihan oikeasti, mutta silloinkin sitten tarkkaan punniten että mitä hyötyä siitä on ja mikä on just se pointti minkä haluan jakaa.
 
@StellaMom onpa ollut ajattelematon kommentti siskoltasi.

Itselle äitiys on aina ollut se elämäni suurin tarkoitus ja merkitys elämälle. Tämä kun ei ole toteutunut ainakaan toistaiseksi, on sitä välillä pohtinut, että pystynkö löytämään elämään muuta merkitystä. Tässä vaiheessa kommentit tyyliin "olet niin tärkeä meidän lapsille kummina tms." Samaan aikaan tekisi mieli huutaa takaisin "että en halua olla tärkeä teidän lapsille, haluan olla sitä omalle" ja samaan aikaan kyseiset lapset ovat tietenkin tärkeitä, vaikka tällä hetkellä muistuttavatkin koko ajan siitä mitä itsellä ei ole. Sanoitin miehellekin viime viikolla, että mitä jos tästä jäädään tyhjin käsin, että tuleeko itsestä vain kärttyinen ja katkera vanha ämmä, joka mielellään eristäytyisi kaikista 🙄 huomaan tällä hetkellä tekeväni tuota eristäytymistä, en vastaa ystävien soittoihin, viesteihin vielä olen vastaillut, mutta katsotaan miten tämä menee nyt kun on käsitellyt tätä epäonnistunutta siirtoa ja huomenna on jälkitarkastus. Katsotaan miten ja millä aikataululla päästään etenemään seuraavaksi. Jostain syystä tuo huominen pelottaa ihan hirveästi, vaikka kyseessä onkin perus ultra ja keskustelu jatkosta.

Onko kenelläkään kokemusta Felicitaksesta, onko heillä jotain kesätaukoja?
 
@Anisiina aa no tämähän selventää jo paljonkin. 😊

Lasketaankin nyt, että tänään on kp 2 ja aloitetaan tänään pistot. Eli kaikki aikaistui puolella viikolla. Huh, vielä kun pää pysyy mukana 🫣 Onhan ollut tunteiden vuoristorataa tämä päivä.

Mä oon kertonut vain kahdelle lähimmälle ystävälle. Oon kyllä miettinyt kertovani parille läheiselle, mutta juuri tuo mitä kommentteja sieltä voi tulla niin en tiedä haluanko kuulla. Mutta toisaalta uskoisin myös, että heiltä myös tukea saisin.
 
@vanilj mäkin uskoin saavani tukea näiltä parhaimmilta ystäviltäni, mutta nyt olenkin huomannut, että vaikka he ovat tänä tärkeimmät ystäväni on tämä asia kuitenkin liian kaukana heidän omasta elämästä ja kokemuksista, että toinen ihan sanoitti olleensa pitkän tovin hiljaa, koska ei tiennyt mitä sanoa missäkin tilanteessa, eikä halunnut sanoa mitään väärää tai loukata vahingossa. Ymmärrän tämän, vaikka se toisaalta kyllä myös sattuu. Tuntuu, että en ole ikinä ollut näin yksinäinen, mitä tällä hetkellä koen olevani, mies on toki rinnalla.
 
Tää pisti itsellä silmään, kun useamman kerran lukenut, että mahtuuko mukaan hoitoon. Mietin siis kun meille ei ole puhuttu mitään tälläistä, mutta onko se sitten eri kun on suoraan ICSI? 🤔
Icsi on hedelmöitystapa, jossa siittiöt valikoidaan käsin ja viedään munasoluun. Hoito ei poikkea mitenkään ns. perinteisestä koeputkihedelmöityksestä, paitsi että siinä hedelmöitys tehdään laittamalla siittiöt ja munasolut maljalle, josta niiden tarkoitus luontaisesti löytää toisensa. En usko, että missään on eri jonoa riippuen siitä kumpaa hedelmöitystapaa käytetään.
 
Takaisin
Top