IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Lääkärit sanoivat että lähdetään maksimilääkkeillä kun oma toiminta on niin pientä, olen kuitenkin lukenut että pieni lääkemäärä voisi myös olla oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa. Kuullut myös mini-ivf:stä.

Nyt kuitenkin täytyisi saada toivoa ja positiivisempi mieli, uskoa tähän hoitoon. Olen perusvireeltäni positiivinen ja uskon aina että kaikki järjestyy, huomaan vaan jo uupuvani näiden ajatusten kanssa ja on vaikea pysyä positiivisena pettymysten jälkeen. Mies uskoo ja on ihanan kannustava, hän on varma että saadaan vielä lapsi. Haluaisin itsekin nyt vaan toivoa ja olla positiivinen, että ehkä tästä hoidosta on meille apua. Ja niinhän se on ettei tarvita kuin yksi hyvä munasolu joka hedelmöittyy ja kiinnittyy!
Millä annoksella määräsivät Pergoverista? Mulla 350 yksikköä. Olen kuullut, että eri paikoissa enimmäisannos voi olla eri ainakin Gonalilla.

Lääkäri sanoi kerran, että ei tarvitse huolehtia omista ajatuksista ja tunteista, että ei ne heikennä hoitojen tehoa. Tuo oli itselleni aika lohduttava ajatus. Saa olla pelokas, surullinen ja epätoivoinen.

Toivottavasti teillä sujuu hoidot hyvin!
 
Kiitos! Tuo mun juuri tarvitsi kuulla! Sitä miettii ihan hulluja juttuja, että jos ei ole tarpeeksi positiivinen, toiveikas, kiitollinen, mitä lie voisi sillä olla huonoja vaikutuksia eikä sitten rangaistukseksi ainakaan tule raskaaksi.

Mulle määrättiin 325, eli näköjään sitä on vähän varaa nostaakin jos tarvitsee 🤔
 
Lueskelin sun viestejä ja sainkin niistä vastauksen yhteen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Olen siis pohtinut, voiko tän hetken AFC 3+1 muuttua stimulaation aikana ja sun kokemusten perusteella näköjään voi! Eli ei oo kiveen hakattu että 4 follikkelia olisi meidän maksimimäärä tässä kierroksessa vaan niitä voi innostua kasvamaan enemmänkin. 🤩
Joo todellakin voi muuttua stimulaation aikana! Ja lisäksi AFC:kin aaltoilee. Mulla oli parhaimmillaan 11 mikä oli ihan älytön määrä verrattuna neljään ja mun AMH-lukemaan nähden. Eka hoito tehtiin gonalilla ja toinen tosiaan pergoveriksella. Jos kolmannen tekisin niin toivoisin pergoverista uudelleen.

Kiitos vastauksestasi koskien esivaihdevuosista. Pitää pitää asia mielessä ja seurata omaa kiertoa tarkasti.

Onnea vielä hoitoihin, pidän peukut pystyssä että kaikki menee hienosti ❤️
 
@StellaMom mie juttelen tekoälyn kanssa antaen sille keskusteluun parametrit, että kertoo vain faktatietoa ja jättää turhan tsemppaamisen. 😅
Joo mä sanoin sille että perusta tietosi faktaan tästä eteenpäin. 😅 Nyt se on rauhallisempi mutta aina ihmettelen kun se latoo niitä onnistumisprosentteja. Välillä liian innokas! 😁
@Mami91~ Voi että, kuinka raastava tilanne. Toivon, että olisi kuitenkin harmitonta vuotelua, kun testikin oli noin vahva.. 🙏

@StellaMom Toivottavasti rauhallisuus olisi hyvä juttu! Kyllähän siinä loogisesti ajateltuna ihan perää voisi olla, että tasapainoiset hormonit = seesteisempi olo. 🙏

@paketsu Menikö ne loput blastot uudelleen pakkaseen? En ole tiennytkään, että noinkin tehdään, ensin pakastetaan nuorempina. Hyvä onnistumisprosentti kehityksessä, tai eihän paremmin voisi ollakaan. ☺️ Kovasti toivotaan, että tarraa kiinni. 🙏

Ootteko muuten kertoneet töissä esimiehelle hoidoista? Mä pohdin asiaa, kun on niin hankalaa ennakoida, että mikä päivä mahdollisesti joudun olla töistä pois ja voi tulla sitten muutoksia suunnitelmiin lyhyellä varoitusajalla. Ei tarvisi keksiä mitään verukkeita. Kalenteriin kuitenkin väkisin tulee varauksia niillekin päiville, milloin joudunkin sitten olla pois. Saahan sitä ihminen haluta perheenlisäystä, mitä salailtavaa siinä on. Plus tietäisi sitten muutenkin, että ei mun varaan laske ihan mitä tahansa. Mulla on nyt ollut iso projekti, joka kestänyt jo pian kaksi vuotta ja tämän vuoden loppuun asti menee ennen kuin valmistuu, toki alkaa työllistämään nyt vähemmän.
Mun onneksi olen itse oma pomo, eli päätän mitä teen ja milloin itse 👍🏻 mun pomo on toimitusjohtaja ja häntä kiinnostaa tulos eikä työajat. Meillä on muutenkin tosi rento työpaikka. En halua kertoa koska sitten odottavat että kohta hän on poissa ja info lipsuu varmasti muille nopeasti. Ajattelen myös että vältyn kysymyksiltä, epätietoisuus on mun järjelle parempi.
 
@Mami91~ Voi että, kuinka raastava tilanne. Toivon, että olisi kuitenkin harmitonta vuotelua, kun testikin oli noin vahva.. 🙏

@StellaMom Toivottavasti rauhallisuus olisi hyvä juttu! Kyllähän siinä loogisesti ajateltuna ihan perää voisi olla, että tasapainoiset hormonit = seesteisempi olo. 🙏

@paketsu Menikö ne loput blastot uudelleen pakkaseen? En ole tiennytkään, että noinkin tehdään, ensin pakastetaan nuorempina. Hyvä onnistumisprosentti kehityksessä, tai eihän paremmin voisi ollakaan. ☺️ Kovasti toivotaan, että tarraa kiinni. 🙏

Ootteko muuten kertoneet töissä esimiehelle hoidoista? Mä pohdin asiaa, kun on niin hankalaa ennakoida, että mikä päivä mahdollisesti joudun olla töistä pois ja voi tulla sitten muutoksia suunnitelmiin lyhyellä varoitusajalla. Ei tarvisi keksiä mitään verukkeita. Kalenteriin kuitenkin väkisin tulee varauksia niillekin päiville, milloin joudunkin sitten olla pois. Saahan sitä ihminen haluta perheenlisäystä, mitä salailtavaa siinä on. Plus tietäisi sitten muutenkin, että ei mun varaan laske ihan mitä tahansa. Mulla on nyt ollut iso projekti, joka kestänyt jo pian kaksi vuotta ja tämän vuoden loppuun asti menee ennen kuin valmistuu, toki alkaa työllistämään nyt vähemmän.
Mä olen kertonut töissä esimiehelle. Alkuun en kertonut, kerroin vaan, että olisi pakollinen lääkärikäynti. Mutta näitä oli niin usein ja paljon, joten halusin itse kertoa näille syyn. Mun poissaolot töissä vaatii nimittäin esimieheltä aina järjestelyä, kun täytyy hankkia sijainen. Mua helpotti tosi paljon, kun sain kertoa mitä mun poissaolot koskevat. Esimies oli ihanan ymmärtäväinen. Nyt on ihanan helppoa, kun esimies tietää ja voi vaan ilmoittaa, milloin olisi seuraava käynti ja esimies sen aina järjestää.
 
@Puolikuu joo voi pakastaa uudelleen☺️
Esimiehelle ollut pakko kertoa syy miksi pitänyt kesken työpäivän välillä lähteä ja ottaa palkattomana hoito käynnit. Onneksi on ollut ymmärtäväinen ja tsempannut kovasti.

Välillä harmittaa oma saamattomuus kirjoitella tänne kuulumisia, muka aina liian väsynyt tai kiireinen. 2023 ryhmästä asti kuitenkin hengessä ollut mukana ja lukenut innolla muiden kuulumisia😊

Onko muilla ollut siirron jälkeen vuotoa? Muistaakseni aikaisemmista yrityksistä ei ole ollut mutta nyt tullut rusehtavaa vuotoa🤔 pieni pelko koko ajan kuitenki pyllyssä onnistutaanko vieläkään.
 
Onpa jotenkin ahdistavaa, miten ei saa apuja, vaikka on useita keskenmenoja takana. Kun on kuullut, miten yksityiseltä määrätään useampaa eri keltarauhastukea päällekkäin isoillakin määrillä, niin tuntuu ihan minimiltä tuo 400mg aamuin illoin. Hyvä että kromosomit sentään testattu, vaikka ei niistäkään saa vielä kunnon vastauksia. Tsemppiä!
Jep. Harmi kun just nyt ei pysty omanustanteisesti käymään hcg mittauksessa, se maksaa noin 80€ ja tietty se pitäs uusiakin sit vielä. Joo aika jännä kyllä että tämmösellä taustallakaan ei saa enempiä apuja vaikka niitä ois olemassa. Nyt tosin tänään ei oo vuotoo ( toistaseks ) ainakaan tullu ja testit näytti hyviltä. Mutta ei uskalla toivoo liikoja. Kiitos tsempeistä, ne tulee kyllä tarpeeseen 🙏🏻
 
@Mami91~ Voi että, kuinka raastava tilanne. Toivon, että olisi kuitenkin harmitonta vuotelua, kun testikin oli noin vahva.. 🙏

@StellaMom Toivottavasti rauhallisuus olisi hyvä juttu! Kyllähän siinä loogisesti ajateltuna ihan perää voisi olla, että tasapainoiset hormonit = seesteisempi olo. 🙏

@paketsu Menikö ne loput blastot uudelleen pakkaseen? En ole tiennytkään, että noinkin tehdään, ensin pakastetaan nuorempina. Hyvä onnistumisprosentti kehityksessä, tai eihän paremmin voisi ollakaan. ☺️ Kovasti toivotaan, että tarraa kiinni. 🙏

Ootteko muuten kertoneet töissä esimiehelle hoidoista? Mä pohdin asiaa, kun on niin hankalaa ennakoida, että mikä päivä mahdollisesti joudun olla töistä pois ja voi tulla sitten muutoksia suunnitelmiin lyhyellä varoitusajalla. Ei tarvisi keksiä mitään verukkeita. Kalenteriin kuitenkin väkisin tulee varauksia niillekin päiville, milloin joudunkin sitten olla pois. Saahan sitä ihminen haluta perheenlisäystä, mitä salailtavaa siinä on. Plus tietäisi sitten muutenkin, että ei mun varaan laske ihan mitä tahansa. Mulla on nyt ollut iso projekti, joka kestänyt jo pian kaksi vuotta ja tämän vuoden loppuun asti menee ennen kuin valmistuu, toki alkaa työllistämään nyt vähemmän.
Tänään oli testit vahvempia ja rfsu viikkotesti oli hypänny 4+ viikolle. Ehkä tässä pientä toivoa on.

Mää kerroin pomoille töissä, just siks kun vaikee ennustaa menoja ja oon päiväkodissa töissä niin mun menot vaikuttaa muihinkin niin ajattelin että on reilua kertoa vaikka ei pakollista. Kerroin myös tiimikavereille ja se oli hyvä koska viime keskenmenon hanat auki vuoto alko töissä ja piti lähtee kesken päivän kotiin.
 
Kiitos! Tuo mun juuri tarvitsi kuulla! Sitä miettii ihan hulluja juttuja, että jos ei ole tarpeeksi positiivinen, toiveikas, kiitollinen, mitä lie voisi sillä olla huonoja vaikutuksia eikä sitten rangaistukseksi ainakaan tule raskaaksi.

Mulle määrättiin 325, eli näköjään sitä on vähän varaa nostaakin jos tarvitsee 🤔
Mulla lääkäri mietti olisiko annos 300, 350 vai 400. Eli kyllä niissä on pelivaraa.
 
Joo todellakin voi muuttua stimulaation aikana! Ja lisäksi AFC:kin aaltoilee. Mulla oli parhaimmillaan 11 mikä oli ihan älytön määrä verrattuna neljään ja mun AMH-lukemaan nähden. Eka hoito tehtiin gonalilla ja toinen tosiaan pergoveriksella. Jos kolmannen tekisin niin toivoisin pergoverista uudelleen.
Näkyvien munarakkuloiden määrä voi vaihdella kierron vaiheen mukaan ja kiertojen välillä. Luin, että parhaiten määrä näkyisi ihan kierton alkupäivinä, mutta ei multa ole koskaan katsottu juuri silloin tilannetta.

Mulla määrä ollut 11-29 ja afc kyllä heijastellut saatujen munasolujen määrää. Tuossa matalimman afc:n kierrosta saatiin selkeästi vähemmän munasoluja. Siksi suosittelisin tsekkaamaan tilanteen useammassa kierrossa ja hiukan ajoittamaan hoitoa, jos mahdollista.
 
Kuinka pitkään olette syöneet Progynovaa estrogen priming -hoidossa? Minä ehdin syödä sitä viimeksi 10,5 päivää ennen kuin kuukautiset alkoi.

Tuntuiko Progynova vaikuttavan kierron pituuteen? Mihin suuntaan?
 
@Kirppuliini aiotteko vielä tehdä uuden ivf hoidon? Mietin täällä samaa mutta ilmeisesti progynovan ei pitäisi vaikuttaa kierron pituuteen. Meillä ilmeisesti tarkoitus käyttää sitä kierron ajoittamiseen pgt:n takia ja jatkaa joitain päiviä vuodon alkamisen jälkeen.

Oliko sulla siis normaalia pidempi kierto kun käytit tuota? Kasvoiko follit tasaisemmin?
Mua vähän hirvittää käyttää koko estrogen primingia endometrioosin takia..
 
@Mami91~ Hienoa, että hCG ainakin noussut hyvin ja että vuotoa ei enää ole tullut! 🙏

@paketsu Ajattelisi, että rusehtava vuoto siirron jälkeen olisi vain pieni määrä kohdunsuun hipaisusta esim. Mutta mullahan ei vielä mitään kokemusta ole, peilaan vain muuten aiempiin kokemuksiin. Kerran mulla alkoi vuotamaan ihan papanäytteen oton jälkeen, kun oli pyyhkäissyt "sopivasta" kohdasta.

Juu, tuo työkuvio on tosiaan siksi hankala, kun palaveri- ja kokouskutsuja pukkaa kalenteriin kutsumattakin tai sitten muuten sovitaan ennalta. Ei pysty etukäteen tietämään varmasti, milloin olisin pois. Ja sitten pitää järjestää varahenkilö, jos olenkin yllättäen pois sovituista miiteistä. Niin olisi kyllä helpompaa, jos kertoisin asiasta etukäteen. Muuten en välttämättä haluaisi kertoa. Varasin kehityskeskusteluajan maaliskuun alkupuolelle, niin ehkäpä siinä yhteydessä kerron asiasta.
 
Kuinka pitkään olette syöneet Progynovaa estrogen priming -hoidossa? Minä ehdin syödä sitä viimeksi 10,5 päivää ennen kuin kuukautiset alkoi.

Tuntuiko Progynova vaikuttavan kierron pituuteen? Mihin suuntaan?

Mulla oli lyhykäinen priming, vain viisi päivää. Siitä meni pari päivää ja alkoi vuoto, muistaakseni aika normikierron mukaisesti ja myös kutakuinkin stimulaatiosuunnitelman mukaan. Lääkäri siis määräsi kuurin vain viisipäiväiseksi eli ei syöty vuotoon asti. @Purkkapallon tapaan meilläkin oli kai osasyy primingille tuo kierron ajoittaminen alkiodiagnostiikkaa varten (jota ei sitten tehtykään). Vaikea arvioida oliko siitä muita hyötyjä, kun oli mun eka lyhyen kaavan hoito. Ainakin tasaista kasvua ihailtiin, vaikka kovin montaa follia ei silläkään kertaa kasvanut.

@Mami91~, paljon kasvuvoimaa sinne pikkuiselle, toivon niin kovasti, että tämä on teidän kierto. 🙏❤️
 
Hei, olen lueskellut kirjoituksianne ja ajattelin liittyä mukaan. Takana on 2 tuloksetonta yritystä ICSI:llä ja lyhyellä kaavalla. Ensimmäinen oli viime vuoden puolella, ja jälkimmäisestä sain tänään negatiivisen tuloksen. Tämä jälkimmäinen epäonnistuminen ottaa koville, sillä täytin myös joku aika sitten 41 vuotta (mies on vielä vanhempi), ja tuntuu että taistelen aikaa vastaan, vaikka näitä yrityskertoja onkin vielä suhteellisen vähän. Kummallakaan meistä ei ole aikaisempia lapsia, ja toive olisi kova.

Ekalla kerralla tehtiin PGT-A -testi, ja siirrettiin yksi testattu alkio, ja jälkimmäisellä kerralla 3 kpl testaamattomia 3 pvän ikäisiä alkioita tuoresiirtona. Mietityttää olikohan se alkionsiirto heti stimulaation jälkeen liian rankka tämän ikäiselle keholle… Pakkasessa on vielä 5 kpl viiden päivän ikäisiä alkioita.

Tsemppiä kaikille, toivottavasti vuosi tuo tullessaan hyviä uutisia meille kaikille <3
 
Takaisin
Top