IVF/ICSI-HOIDOT 2021

Meillä oli tämä sama. Sen takia mennään Terveystaloon huomenna. Varmistin vielä erikseen, että saahan mies tulla mukaan.

Onneksi mies saa olla neuvolassa sentään mukana. Onhan tämä ihan yhtä lailla hänen raskautensa ja hänen pitää saada olla yhtä lailla mukana ja oppia asiat.

Vähän on kurjia nämä rajoitukset. Toivon mukaan syksyllä saa olla mies mukana synnytyksessä.

Siis joo, mullakin on varattuna aika erikseen Kaunis Odotukseen Vantaalle toukokuun alkuun (10+0) ja sinne pitäis päästä kyllä mies mukaan.
Meillä nyt tietty yksi yhteinen lapsi entuudestaan eli ei sinänsä mitään uutta mutta olisi kiva jos varhaisultraan saisi kuitenkin tulla kuulemaan tilanteen. :sad001
 
En osaa sanoa vielä et saadaanko sumplittua miehen työt sillein, että onnistuisi. Tosiaan toivon, että saadaan onnistumaan. :sad001

Tähän on lisättävä, että me ei olla menty omalla autolla Tilkkaan. Vihaan sitä pysäköintiä Töölössä ja jos on sitten ruuhkaa niin voisi myöhästyä. Toisaalta koronan takia emme käytä julkisia lainkaan. Menen siis taksilla ja jos kävisi huonosti niin kotiin pääsee onneksi nopeasti (ja mies on kotona töissä). Kyllähän se vähän ahdistavalta tuntuu, että 20 min aika varattu ja siinä sitten pitäisi kerätä itsensä uutisten jälkeen ja lähteä kotiin. :sad001
 
Näin muuten viime yönä unta, että mies ei ehtinyt mukaan huomiselle ajalle ja varhaisultrassa ei näkynyt muuta kuin ruskuaispussi ja jotain raskausmateriaalia. Lääkäri ei sanonut sanallakaan sykkeestä eikä antanut edes kuvaa mukaan. Sain mukaan paperin, jossa todettiin hcg:n olevan vain 526 ja uni loppui siihen kun odottelin omakantaan tarkempia tietoja.

Huh huh, kun stressaan huomista. Toivon mukaan olisi kaikki hyvin ja sykekin jo näkyisi (huomenna 6+0).
 
Tähän on lisättävä, että me ei olla menty omalla autolla Tilkkaan. Vihaan sitä pysäköintiä Töölössä ja jos on sitten ruuhkaa niin voisi myöhästyä. Toisaalta koronan takia emme käytä julkisia lainkaan. Menen siis taksilla ja jos kävisi huonosti niin kotiin pääsee onneksi nopeasti (ja mies on kotona töissä). Kyllähän se vähän ahdistavalta tuntuu, että 20 min aika varattu ja siinä sitten pitäisi kerätä itsensä uutisten jälkeen ja lähteä kotiin. :sad001

Me asutaan Tuusulassa eli matkaakin on hiukan enemmän. Mä vihaan kans Tilkan pysäköintiä, viimeksi menin ihan hitosti etuajassa et sain varmasti pihalta parkkipaikan eikä tarvii ajaa sinne halliin.
 
Minä tajusin vasta viime kerralla, että Tilkassa on se parkkihalli :laughing002 ajan aina Mannerheimintien toiselle puolelle jos (yleensä kun) pihalta ei löydy paikkaa. Sieltä löytyy aina tilaa eikä maksa mitään, mutta suurin osa paikoista on kadunvarsipaikkoja, joten pitää olla taskuparkkeerauksen alkeet hallussa.
 
ON

Tänään on mieli vähän matalana. Munasaalis oli 21, josta 16 kypsää, mutta vain 7 oli hedelmöittynyt. Emme pääse tuoresiirtoon hyperriskin vuoksi ja PAS on aikaisintaan toukokuussa. Ymmärrän, että moni meistä olisi varsin tyytyväinen siihen, että on jopa seitsemän alkionalkua, mutta olen silti vähän pettynyt kun monasoluja oli niin paljon ja suurin kato tapahtuu tilastollisesti vasta myöhemmässä vaiheessa.
 
Jospa nuo seitsemän ovatkin huippulaatua :Heartblue
 
:Heartred
ON

Tänään on mieli vähän matalana. Munasaalis oli 21, josta 16 kypsää, mutta vain 7 oli hedelmöittynyt. Emme pääse tuoresiirtoon hyperriskin vuoksi ja PAS on aikaisintaan toukokuussa. Ymmärrän, että moni meistä olisi varsin tyytyväinen siihen, että on jopa seitsemän alkionalkua, mutta olen silti vähän pettynyt kun monasoluja oli niin paljon ja suurin kato tapahtuu tilastollisesti vasta myöhemmässä vaiheessa.

ymmärrän että harmittaa ja kuten sanoit, jokaisella meistä eri määrä joka on oma henkinen ’hyvä’ tavoite, oli se sitten 1 tai 10:Heartred

kuitenkin erinomainen saalis! Ja voihan että sinullakin käy hyvä tuuri kuten muutamalla muulla täällä palstalle että kehittyvät melkein kaikki eteenpäin! Harmi tuo hyperriski ja varmisti ärsyttää kun siirtyy eteenpäin :sorry: mutta nyt itse lievästä hyperistä kärsivänä, niin melkein toivon että oltais odotettu seuraavaan kiertoon.Ei ole paha, mutta hyvin epämukava olo 24/7

Tsemppiä odotteluun ja toivotaan hyvää kestävyyttä alkioille!
 
ON

Tänään on mieli vähän matalana. Munasaalis oli 21, josta 16 kypsää, mutta vain 7 oli hedelmöittynyt. Emme pääse tuoresiirtoon hyperriskin vuoksi ja PAS on aikaisintaan toukokuussa. Ymmärrän, että moni meistä olisi varsin tyytyväinen siihen, että on jopa seitsemän alkionalkua, mutta olen silti vähän pettynyt kun monasoluja oli niin paljon ja suurin kato tapahtuu tilastollisesti vasta myöhemmässä vaiheessa.

Ymmärrän että harmittaa. Meillä kerättiin 18 kypsää munasolua, joista 6 hedelmöittyi. Lopulta saalis 3 blastoa. Iso kato oli kyllä ja aluksi harmitti sikana! Mekään ei päästy tuoresiirtoon hyperriskin takia. Toivotaan että mahdollisimman moni jatkaa eteenpäin teillä! Mua vähän helpotti kun biologi sanoi, että jos seuraava Ivf kierros tulee, kaikki icsataan. Näin voisi tulla enemmän alkioita, nyt tehtiin 50/50 maljahedelmöitys ja icsi. Vain 1 hedelmöittyi maljalla ja icsillä loput. :angelic:
 
Tehdäänkö icsi vain, jos simpoissa mahd häikkää? Vai kannattaako silti tehdä, vaikka simpat olisi erinomaisia? Jos siis ei moni hedelmöity. Mä pelkään että mun munissa kovasti jotain vikaa :sorry: taikka sitten kiinnittymisessä
 
Omapolun mukaan voidaan tehdä icsi jos korkeintaan 25 % munasoluista on IVF:llä hedelmöittynyt.
 
Tehdäänkö icsi vain, jos simpoissa mahd häikkää? Vai kannattaako silti tehdä, vaikka simpat olisi erinomaisia? Jos siis ei moni hedelmöity. Mä pelkään että mun munissa kovasti jotain vikaa :sorry: taikka sitten kiinnittymisessä

Mä en oikeen tiiä, luin joskus et jossain paikoissa tehdään automaattisesti osaan icsi jos vaan munia tulee hyvin. Voihan sitä varmaan kysästä lääkäriltä varmuuden vuoksi? :)
 
Mä en oikeen tiiä, luin joskus et jossain paikoissa tehdään automaattisesti osaan icsi jos vaan munia tulee hyvin. Voihan sitä varmaan kysästä lääkäriltä varmuuden vuoksi? :)

Meille tuli munia vain 6 eikä edes harkittu ICSI. Vaikka edellinen IVF oli päättynyt niin, ettei yksikään hedelmöittynyt normisti. Minulta siis saatu ensimmäisessä 4, toisessa 3 ja nyt viimeisessä 6 solua.
 
Mitä piti sanoa melatoniinista?:rolleyes:

Cherry, ehkä meillä siirto samaan aikaan! Jos nyt saan mitään siirrettävää...niin touko-tai kesäkuussa voisin päästä siirtoon :smiley-angelic001

Olispa hauskaa piinailla samaan aikaan! :joyful: Raskauduttiin viimeksi about samaan aikaan :Heartred

Tänään tuli loppuraportti labrasta, niin 6 blastoa saatiin 9 kypsästä munasolusta, jotka kaikki hedelmöittyi :Heartred Odotin maksimissaan kahta blastoa per stimulaatio ja sekin oli optimistinen arvio, että olen tosi onnellinen tuosta saaliista. Nyt vaan toivotaan, että siellä oisi terveitä tyyppejä. :smiley-angelic001
Tuosta melatoniinista... mä käytin nyt stimulaation aikana apteekin reseptitöntä, koska oli univaikeuksia. Että ei ihan huonosti vaikuttanut mun stimulaatioon. Mutta voihan olla että jos mulla oli korkeat etrogeenitasot ja melatoniin oli tasottanut niitä niin vaikutus vain hyvä.
Kun ei ole mitattu vuoteen, niin tasoa ei tiedä.

Mä luulen että jos käyttää melatoniinia niin siitä kannattaa mainita lääkärille ja kuulostella mikä hoitavan lääkärin mielipide on. Tässä voi olla kirjavaa tulkintaa vähän niinkuin Ubiqinonin ottamisessa tai pienen kortisoniannoksen annoksen kanssa kiinnittymisen aikaan.

Muoks. Meillä ei ole ollut ICSI, mutta täältä muiden hoitoja seuranneena, niin melkein seon niin että 1 IVF on sellasta tunnustelua, että miten hormonit vaikuttaa, miten kyspyy munat, miten hedelmöittyy ja miten kehittyvät blastoiksi ja sitten toisella IVF kierroksella tiedetään miten ekassa kävi ja korjataan sitä hoitoa sen mukaan. Että voi olla ettei tule automaattisesti ICSI:ä jos simpoissa ei ole mitään vikaa. Ja jos ei hedelmöity niin 2.IVF:ään varmaan korjataan ICSI.
 
Muokattu viimeksi:
Kiitos tsempistä, todellakin helpotti oloa:Heartred Ihana kuulla että lopulta saitte pojan syliin asti. Nää onnistumiset luo kyllä toivoa kovasti. Oliko teillä vielä alkioita pakkasessa? :happy:

Voi kun kiva kuulla, että helpotti sun oloa! Näissä hoidoissa on kyllä paljon tunteita ja aika paljon enemmän negatiivisia kuin positiivisia, niin on aina hienoa jos hitunenkaan tulee parempaa oloa :Heartred Mulle on näistä keskusteluista ollut paljon apua, kun löytyy muita, jotka ymmärtää ja joita on koeteltu sellaisilla tavoilla, joista hoidoissa käymättömillä ei ole tietoa.

Meille jäi toisesta houtokierroksesta kolme alkiota, joista nyt siirrettiin yksi, joka siis päätyi kemialliseen. Vielä on kaksi alkiota pakkasessa. Saa nähdä onnistutaanko niistä jommalla kummalla vai tuleeko vielä kolmas punktio. Mikäs tilanne teillä onkaan?
 
Takaisin
Top