IVF/ICSI 2020

Hanat aukesivat jouluaattona ja aloitin eilen Zumenonit, suuntana PAS. Täytyy maanantaina soitella klinikalle ultraan varten. Meillä siis lääkkeellinen kierto vaikka omakin toimii, tämä aikataulusyistä. Ei ole varaa hukata yhtään kiertoa väärään aikaan ovuloimiseen tai muuhun sellaiseen. Olen ajatellut että vielä yhden kierroksen jaksan stimulaatiota jos tästä ei tärppää, mutta mietin sitä sitten...
 
Täällä kans odotellaan toivottavasti pian alkavaa uutta kieroa. Meillä oli punktio marraskuussa eli tästä seuraavasta päästään pasiin ja zumenoneilla eli lääkkeellisellä mennään myös. Vähän samasta syystä kuin muirilla, eli ei aikaa odotella omaa kiertoa ja säätää aikataulujen kanssa, vaikka omaankin kiertoon on aiemmin pas tehty, mutta lääkkeellisellä saadaan varmemmin aikataulu kohdalleen.
 
Heippa kaikille ja tsemppiä tulevaan! Meillä sain valita kummalla yritän ja valitsin lääkkeellisen sillä se mahdollisti passin ennen joulua. Nyt on siitä 3 päiväisen siirrosta 5 päivää ja tulen hulluksi, lääkkeet ilmeisesti aiheuttaa hieman huonovointisuutta, ja vatsa juilii enemmin ja vähemmin. Yritän ottaa rauhallisesti, mutta pahat ajatukset vaanivat tuolla, että tämä ei tule onnistumaan
 
Meillä siirrettiin kolmipäiväinen tiistaina, alkukierrossa oli letrot, mutta muuten luonnollinen kierto. Pari päivää tunsin nippailua vasemmalla puolella, nyt ei enää mitään. Eilen pistin Gonapeptylin kiinnittymisen tueksi. Vähän huolettaa kun ei oireita, ja muutenkin yllättävän levollinen olo henkisesti :wideyed: mutta luin pas keskustelusta, että monella myös oireettomin siirto tuottanut plussan.

Tsemppiä Sweetbaby piinailuun! Millon sulla on testipäivä? Mulla 4.1.
 
Koronavirusrokote ja hoidot. Tuli mieleen, että meinaatteko ottaa rokotteen, jos se on mahdollista? Aloitan työt 12.3 sairaalassa ja mietin, että uskallanko tota rokotetta ottaa, jos olen raskaana. Vai onko isompi riski jos sairastuisi koronavirukseen? Miten te muut olette ajatelleet tehdä?

Tällä hetkellä raskaana olevat eivät saa ottaa rokotetta. Ja jos rokotteen ottaa, tulee 2kk käyttää ehkäisyä. Itse saisin rokotteen nyt ensimmäisten joukossa työn puolesta. Minulla punktio viikolla 5, joten nyt kyllä skippaan rokotteen ja otan mahdollisesti myöhemmin.
Rokotteen vuoksi hoidot siirtyisivät 3kk:lla.. (rokotteeseen kuuluu tehoste joka annetaan 21vrk:n kuluttua ensimmäisestä annoksesta ja sit tuohon lisäksi vielä se 2kk varoaika).
Nämä siis tämänhetkisiä thl:n ohjeita, koska tutkimustietoa ei ole vielä tarpeeksi niin siksi tämmöiset varotoimet. Voihan ne suositukset tässä muuttua.
 
Täällä kans odotellaan toivottavasti pian alkavaa uutta kieroa. Meillä oli punktio marraskuussa eli tästä seuraavasta päästään pasiin ja zumenoneilla eli lääkkeellisellä mennään myös. Vähän samasta syystä kuin muirilla, eli ei aikaa odotella omaa kiertoa ja säätää aikataulujen kanssa, vaikka omaankin kiertoon on aiemmin pas tehty, mutta lääkkeellisellä saadaan varmemmin aikataulu kohdalleen.
Milloin yleensä lääkkeet aloitaan? Kuukautisten ekana päivänäkö? Laitoin hussiin viestiä että toivon lääkkeellistä
 
Meillä siirrettiin kolmipäiväinen tiistaina, alkukierrossa oli letrot, mutta muuten luonnollinen kierto. Pari päivää tunsin nippailua vasemmalla puolella, nyt ei enää mitään. Eilen pistin Gonapeptylin kiinnittymisen tueksi. Vähän huolettaa kun ei oireita, ja muutenkin yllättävän levollinen olo henkisesti :wideyed: mutta luin pas keskustelusta, että monella myös oireettomin siirto tuottanut plussan.

Tsemppiä Sweetbaby piinailuun! Millon sulla on testipäivä? Mulla 4.1.

Heipp! Mulla sama päivä! Ihana jännitetään yhdessä :)
 
Milloin yleensä lääkkeet aloitaan? Kuukautisten ekana päivänäkö? Laitoin hussiin viestiä että toivon lääkkeellistä

Toisena päivänä alkaa zumenon. Mulle on jo sovittu, että kp12 (jos arki, muuten siirtyy lähimpään arkipäivään) on ultra, missä tarkistetaan mm. limakalvon tilanne ja sen mukaan päätetään sitten siirtopäivä ja milloin keltarauhaslääkitys lähtee mukaan. :)
 
Itse odotan että kuukautiset alkaisi, pitäisi alkaa tänään tai huomenna. Mulla ei ole vielä määritelty milloin aloitan Progynovan (lääkkeellinen PAS). Lääkäri sanoi että se voidaan aloittaa kierron 1-3 päivä. Toivon että saan nopeasti vastauksen kun ilmoittaudun hoitoon.
 
Virallinen testipäivä koitti ja kyllä se tulos on edelleen positiivinen. Viivat olivat vahvistuneet. Tein kaksi eri merkkistä testiä, mutta en siltikään meinaa uskoa. Kai se on totta, kun on oireitakin (väsymys, arat rinnat, tuntemukset alavatsalla, ei menkkoja).

Jättäydyn siis pikkuhiljaa keskusteluissa taka-alalle, ja toivon, etten joudu palaamaan tänne vähään aikaan.

Kiitos hyvistä keskusteluista. Vaikka puoliso on ollut vankka tuki, on ollut hirveän tärkeää saada kuulla muiden käyvän samoja asioita ja ajatuksia läpi. Toivon kaikille onnistumisia vuodelle 2021!
 
Aivan mahtava juttu, Enkelinsiipi! Onnea! Muistanko oikein, että tämä oli teidän ensimmäinen siirto?

Mä oon jäänyt kaipailemaan kaikkia plussanneita näistä keskusteluista, itse ainakin toivoisin että olisi keskustelu, jossa kuulisi ihmisten kuulumisia ja miten hoitoalkuiset raskaudet edenneet :)
 
Komppaan tätä että on hirveän suuri mielenkiinto kuulla miten hoidoista alkanut raskaus etenee :Heartred Ihanaa kun jotkut tulee tänne päivittelemään joko ultrastaan tai synnytyksestään. Antaa niin runsaasti toivoa ja tsemppaa jaksamaan.

Oikein paljon onnea Enkelinsiipi!! :hello2
 
Onnea Enkelinsiipi! :smiley-bounce013 Nyt on ollut paljon tärppejä, vaikka ei toki jokaiselle. Mutta antaa varmasti toivoa kaikille!

Omia kuulumisia voin kertoa (vaikken kauaa täällä ehtinytkään kirjoitella mutta rohkaistuin jostain syystä vasta siinä kierrossa missä plussasin, olin ihan varma ettei onnistunut..) sen verran että hitaasti mutta varmasti edetään ja kaikki on mennyt tosi hyvin! Ei siis mitään isompaa vaivaa ja nyt 26 vkoa. Vauva pärjäisi jo hyvin keskoshoidossakin jos päättäisi syntyä. Lämpimästi toivon että pääsette kukin vuorollanne tälle matkalle :smiley-angelic003 kun sen aika on. :Heartred Toiveikasta uutta vuotta kaikille!
 
Mä oon jäänyt kaipailemaan kaikkia plussanneita näistä keskusteluista, itse ainakin toivoisin että olisi keskustelu, jossa kuulisi ihmisten kuulumisia ja miten hoitoalkuiset raskaudet edenneet :)

Moikka! Minähän tein ihan yllätysplussan letroilla yhteensä 3 alkion siirron jälkeen.

Tänään näin viimeksi ultrassa pienen. Vastaa viikkojaan. Nyt siis 10+3. Kääntyili ja heilutteli jalkojaan. Pää-perämitta vajaa 4cm.
Oon ollu tosi huonossa kunnossa. Hyperemeesi. Sairaalassa 7.12 alkaen melkein yhtä kyytiä. Myös Joulun. Tällä hetkellä ravitsemus CVK:n kautta. Mustikkakeittoa on kyllä mennyt yöaikaan muutamana yönä/aamuna. Varovausen toiveikas, että oltaisiin menossa vähitellen vähän heloompaan. Pienen näkeminen tsemppaa.

Tsemppiä kaikille ja onnittelut plussista! Oon seuraillu kyllä taustalla ja pitänyt peukkuja. :)
 
Aivan mahtava juttu, Enkelinsiipi! Onnea! Muistanko oikein, että tämä oli teidän ensimmäinen siirto?

Mä oon jäänyt kaipailemaan kaikkia plussanneita näistä keskusteluista, itse ainakin toivoisin että olisi keskustelu, jossa kuulisi ihmisten kuulumisia ja miten hoitoalkuiset raskaudet edenneet :)

Oli ensimmäinen PAS meille, ja kun on historiaa huonosta tuurista näissä hoidoissa muuten, niin vaikea tätä onnistumista on uskoa. Meidän hoitopolku alkoi 2v 10kk sitten, että on tätä odotettu hartaasti.

Minulle ilmeisesti soitetaan huomenna vielä tuloksista ja jatko-ohjeista (jouluruuhkaa). Sain kuitenkin jo sähköiseen järjestelmään tiedon ajasta varhaisultraan jo 14.1. En tiennyt, että hoitava yksikkö tekee näitä, luulin jotenkin hölmönä, että se on hei hei ja soita neuvolaan
Kiva näin, sillä taidan päästä nyt aiemmin ultraan.
 
Olipa kurja kuulla Upunup että noin teillä :sad001 toivottavasti helpottaa pian ja pääsisit kotiin :Heartpink

Jos haluat ja pystyt, kannattaa kuunnella Angela Braniffin Love beyond borders äänikirjaa (tai lukea). Hän on kärsinyt vastaavasta valitettavasti. Ei siis siinä mitään vinkkejä, yms, mutta ihastuttava persoona (8 lapsen äiti, kaksi biologista, adoptoiduista alkioista saadut kaksoset ja neljä vauvana/taaperona adoptoitua). Hänen This gathered nest YouTube kanava on yksi omista lemppareista.
 
Hei, tulin myös kirjoittamaan kuulumisia. Meillähän se meni niin, että 1. Ivf ei yhtään hedelmöittynyttä ja ei siis siirtoa. Sitten icsi ja munasolut karkasi ennen keräystä. Saatiin kuitenkin 3 kerättyä ja 1 hedelmöittyi. Siitä alkoi raskaus. Nyt menossa 17+1.

Olo on ollut koko ajan suht hyvä. Vähän oli pahoinvointeja. Myös väsymys vaivaa, mutta ne on pieniä sen rinnalla, mitä esim Upunup kokenut, tsemppiä! Toivottavasti helpottaa pian. Nyt odotellaan rakenneultraa 25.1.

Paljon voimia kaikkille hoidossa oleville ja onnea plussanneille! Vaikka olo olisi kuinka epätoivoinen niin sitä ei koskaan tiedä, Olisiko nyt se oma onnenpäivä.
 
kp28 ja kuukautiset eivät ole vieläkään alkaneet :wtf:

Syy hämmenykseen on että tämän 3,5 vuoden yrittämisen aikana minun luteaali on aina ollut noin 9 päivää. Kierron pituus voi vaihdella mutta luteaali on aina yhtä lyhyt. Ainoastaan Lugesteronilla saan pidennettyä luteaalivaihetta. Letrot söin kp 3-7. Kp13 olin ultrassa jossa todettiin että limakalvo on paksuuntunut mukavasti mutta johtofollia ei löytynyt. Näkyvyyttä haittaa noin 4 cm kokoiset kystat kummassakin munasarjassa. Digitaalisella ovistestillä bongasin ovulaation kp 15-16. Oletan näin että ovulaatio oli kp 16-17 ja nyt olisi siis meneillään dpo 11-12. Negatiivisia raskaustestejä on tehty jo 3, viimeisin hetki sitten :sorry:

Voiko olla etten ovuloinutkaan ja sen vuoksi menkat eivät ole alkaneet? Menkkamaista kipua ollut viimeiset 4 päivää.
Otan mielelläni vastaan spekulaatioita, kommentteja ja kertomuksia vastaavanlaisista kokemuksista.
 
Jos et olisi ovuloinut, niin kierron ei pitäisi pidentyä vaan lyhentyä, kun ei ole keltarauhashormonia pitämässä luteaalivaihetta yllä, näin olen ymmärtänyt.

Oliko sulla pcos taustaa? Voisko olla, että bongasit tuolloin kp15-16 ensimmäisen lh-piikin, joka ei kuitenkaan ollut vielä se oikea?

Mulla on ollut jotain sellasia kiertoja, joissa ensin tulee pienehkö huippu, joka näkyy liuskatestissä melkein kontrolliviivaan vahvuisena, mutta se kestää liian lyhyen aikaa, eli bongaan sen esim. illalla testatessa, mutta en enää seuraavana aamuna, ja sitten 2-3 päivän päästä tulee se "oikea" lh-huippu, joka kestää 1-1,5 vrk ja liuskatesteissäkin on kunnon kontrolliviivaa vahvempi viiva. Eli siis lh:n määrä ei nouse tasaisena käyränä vaan ikään kuin M-käyränä, jossa eka huippu matalampi ja lyhyempi. Ehkä siis ovuloit myöhemmin kuin arvelit?
 
kp28 ja kuukautiset eivät ole vieläkään alkaneet :wtf:

Syy hämmenykseen on että tämän 3,5 vuoden yrittämisen aikana minun luteaali on aina ollut noin 9 päivää. Kierron pituus voi vaihdella mutta luteaali on aina yhtä lyhyt. Ainoastaan Lugesteronilla saan pidennettyä luteaalivaihetta. Letrot söin kp 3-7. Kp13 olin ultrassa jossa todettiin että limakalvo on paksuuntunut mukavasti mutta johtofollia ei löytynyt. Näkyvyyttä haittaa noin 4 cm kokoiset kystat kummassakin munasarjassa. Digitaalisella ovistestillä bongasin ovulaation kp 15-16. Oletan näin että ovulaatio oli kp 16-17 ja nyt olisi siis meneillään dpo 11-12. Negatiivisia raskaustestejä on tehty jo 3, viimeisin hetki sitten :sorry:

Voiko olla etten ovuloinutkaan ja sen vuoksi menkat eivät ole alkaneet? Menkkamaista kipua ollut viimeiset 4 päivää.
Otan mielelläni vastaan spekulaatioita, kommentteja ja kertomuksia vastaavanlaisista kokemuksista.

Voihan se hyvinkin olla, ettet ovuloinutkaan tai sitten ovulaatio viivästyi. Itse mittailin jossain vaiheessa lämpöjä ja yhdessä kierrossa lämmöt nousivat vasta useampi päivä positiivisen ovistestin jälkeen. Eli jostain syystä ovulaatio viivästyi ja tapahtui vasta muutama päivä myöhemmin. Ehkä sulla oli nyt tällainen tapaus.
 
Takaisin
Top