Hei!
Me odotetaan nyt esikoista ja yritetään pohtia milloin isän olisi hyvä pitää isyysvapaata? Sen 1-18 arkipäivää, jonka voi pitää yhdessä äidin kanssa. Pahoittelen, jos tästä on jo keskusteltu jossakin, en ole kaikkia ketjuja lukenut.
Alunperin ajattelimme, että isä jää heti meidän kotiuduttua laitokselta isyysvapaalle ja pitää sen 18 päivää. Näin hän pääsee heti mukaan ja yhteistä arkea päästään harjoittelemaan sitten koko porukalla. Synnytyksen (tai sektion) jälkeen itsekin voin olla aika poikki, joten toisen läsnäolo helpottaisi kummasti.
Toisaalta aloin miettimään, että millaista se vastasyntyneen hoito silloin on? Varmasti se aika on yhtä arvokasta kuin muulloinkin, mutta eikös pienen lapsen elämä koostu nukkumisesta, syömisestä ja vaipan vaihdosta? Toki myös seurustelusta ja läheisyydestä. Mietin kuitenkin, että saisiko siistä isyysvapaasta "enemmän" irti sitten, kun lapsi on esimerkiksi muutaman kuukauden ikäinen ja on enemmän kontaktissa? Toki isä voi tehdä kaikkea mitä äitikin ja vaikka syöttää pullosta.
Yksi vaihtoehto on tietysti jakaa lomia osiin, eli pitää esimerkiksi viikko meidän kotiutuessa ja loput sitten kuukauden parin päästä, sittenhän tulee jo kesälomatkin.
Olisi kiva kuulla kokemuksia! Ei tässä mitään oikeaa vastausta ole ja lapsen kanssa vietetty aika on aina arvokasta, toivottavasti osasin nyt ilmaista tämän kysymykseni oikein. Olen onnellinen, että isä haluaa osallistua lapsen hoitoon mahdollisimman paljon. Olisipa tuo äidin kanssa yhtäaikaa pidettävä isyysvapaa pidempi