Inseminaatio/muut hoidot 2018

Ai niin:hilarious: tää sama sepustus on ainakin kolmessa ryhmässä:hilarious: mutta:

Käytiin eilen ultrassa. Oikealla 16mm ja 13mm follit, limis 7,6. Se isompi tosin saattaa olla/olla olematta sellainen mikä mulla oikeella on tupannut näkymään ennenkin kiertoon nähden kummallisina aikoina.

Boostina oli tässä kierrossa letrot 2,5mg kp3-7. Irroituspiikkiä ei herunut, ehkä ens kiertoon, riippuen siitä milloin ovulaatio plus tulee kierron ajankohtaan nähden.

Tässä nyt kovasti ovulaatiota odotellaan ja toivotaan että päästään tässä koronan sekoittamassa maailmassa ensi viikolla inssiin.
 
Toiseen ketjuun jo kirjoitinkin, että meidän kolmas ja viimeinen inssi epäonnistui, joten hoidot on nyt tällä erää tässä. Suostuin miehen pyynnöstä, että mennään kuun lopussa vielä IVF-suunnittelukäynnille mutta tällä hetkellä fiilis on, että en halua enää jatkaa.
 
Pahoittelut Tiuski ja Annuliina:sad001

Mulla oli eilen ultra kp12 ja johtofolli löytyi 18mm ja kohdun limakalvo oli 8mm. Mulla ei oo ikinä ollut noin hyvä limakalvo, aina vaan parin millin luokkaa oviksen aikaan. Nyt jännätään millon ovistesti plussa, ei ainakaan vielä tänä aamuna ollut. Toivon että ei muutukaan tänään, koska inssiä ei voida tehdä sitten. Oli puhetta jos sunnuntaina tulis plussa niin maanantaina voidaan tehdä edelleen, meille siis maanantaille varattu ensimmäinen inssiaika :nailbiting:
 
Nyt tarviin kanssasisaret apua:grin Meille on huomiseksi varattu se inssi ja tein äsken ovistestin (kuvassa alin ja kaks ylintä eiliseltä). Oisko kuitenkin että tänään ovistesti on vahvin ja voidaan mennä huomenna inssiin. Mitä mieltä ootte? o_O
Ohjeistus oli tosiaan jos lauantaina plussa niin maanantaina ei tehdä inssiä mutta jos sunnuntaina plussa niin tehdään.
 
Liitteet

  • IMG_20200315_095054.jpg
    IMG_20200315_095054.jpg
    39.7 KB · Katsottu: 120
Nyt tarviin kanssasisaret apua:grin Meille on huomiseksi varattu se inssi ja tein äsken ovistestin (kuvassa alin ja kaks ylintä eiliseltä). Oisko kuitenkin että tänään ovistesti on vahvin ja voidaan mennä huomenna inssiin. Mitä mieltä ootte? o_O
Ohjeistus oli tosiaan jos lauantaina plussa niin maanantaina ei tehdä inssiä mutta jos sunnuntaina plussa niin tehdään.
Alin on kyllä mun mielestä selkeästi vahvin, joten menisin sen mukaan et plussa on vasta tänään. Mä menisin siis hyvillä mielin inssiin huomenna :) voithan sä testata vielä illalla, et näkee vähän mihin suuntaan kehittyy, jos vaikka tummeneekin vielä vähän :)
 
Mäkin menisin inssiin huomenna tuossa tapauksessa. Tai itseasiassa meenkin huomenna inssiin myös muutenkin:happy: jännäillään sit yhdessä lopputulosta:happy:
 
Liitteet

  • IMG_20200315_063402.jpg
    IMG_20200315_063402.jpg
    22.3 KB · Katsottu: 116
Kiva että kaksi teistä pääsee huomenna inssiin. Pääsette yhdessä jännittämään ja siitä on valtavasti tukea :happy:

Meilläkin inseminaatiopolku on päättynyt kun meidän kolme inseminaatiota ei tuottaneet tulosta. Mutta jään kuitenkin tähän ketjuun roikkumaan (kuten parissa muussakin) koska jonotus IVFään on pitkä ja pääsemme suunnittelukäynnille todennäköisesti vasta kesäkuussa ja aloittamaan hoitoja vasta elokuussa.
 
Täällä ollaan hiljaisuudesta huolimatta. Mulla olisi virallinen raskaustesti-päivä vasta perjantaina,mutta teen varmaan keskiviikkona jos menkat ei ala ennen sitä. Silloin ois 2 viikkoa inseminaatiosta. Oireista on vaikea sanoa ku olin tuossa flunssassa,niin ei tiiä mikä johtui ihan vaa siitä. Välillä on menkkakipumaisia tuntemuksia,mut nehän voi olla merkki kummastakin vaihtoehdosta...
 
Nyt on siemenet kyydissä. Ei niin hyvä näyte kun viimeksi, mutta kriteerit täyttävä. Nyt vaan rukoillaan plussaa, sillä seuraava hoito on sitten ties millon, koska korona:smiley-angelic001:smiley-angelic001:smiley-angelic001:smiley-angelic001 keskeneräiset hoidot pyritään suorittaa loppuun ja sit alasajetaan kaikki kiireettömät jutut portaittain
 
Täällä myös siemenet kyydissä ja lääkärin mukaan ajoitus oli paras mahdollinen, ovis oli nimittäin aamulla. Pregnyliä ei pistetty, koska munasolu oli irronnut.

Yllätykseks siemennesteen tulos parani todella paljon pesun jälkeen.

Nyt kyllä tulee tosiaan piinaviikot! :grin
 
Muokattu viimeksi:
Vaikka muuten ei korona hirveesti pelota niin se kyllä huolettaa hoitojen takia.
Olen näillä foorumeilla lukenut että kaikki lapsettomuuspolit lopettavat hoitoja jotta henkilökuntaa voidaan siirtää muihin kiireellisiin tehtäviin. Ja tämä on toki ymmärrettävää, sairaat ihmiset tarvitsevat hoitoa, mutta kyllähän sitä aina voi surutella omaa kohtaloaan kun itse kuuluu niihin jotka jäävät jostain vaille tämän epidemian vuoksi.

Sinällään itsellä on onnekas tilanne kun jonotetaan IVFää. Minua vaan huolettaa että kuinkakohan paljon kauemmin menee ennen kun päästään hoitojen suunnitteluun, kun tällä hetkellä oli arvioitu että ensisuunnittelu kesäkuussa ja hoito elokuussa.

Onko teille sanottu mitään tai mietityttääkö tämä teitä?
 
Ei sanottu muuta kun että ilmoittelevat sitten kun taas otetaan hoitoihin vastaan. Tällä hetkellä ei niinkään mietitytä muu, kuin jos talous pahasti kyykkää, että mitä se ylipäänsä vaikuttaa mihinkin omassa elämässä. Luulen että nämä hoito asiat palaa mielen päälle, kun ei enää tarvii pelätä milloin tulee kenkää tai jos lomautetaan, niin onko enää firmaa mihin palata:bag:
 
Täällä myös siemenet kyydissä ja lääkärin mukaan ajoitus oli paras mahdollinen, ovis oli nimittäin aamulla. Pregnyliä ei pistetty, koska munasolu oli irronnut.

Yllätykseks siemennesteen tulos parani todella paljon pesun jälkeen.

Nyt kyllä tulee tosiaan piinaviikot! :grin

Mites siellä sujuu inssin jälkeinen aika? Menikö sulla joku tukilääke tässä loppukierrossa?
 
Mites siellä sujuu inssin jälkeinen aika? Menikö sulla joku tukilääke tässä loppukierrossa?

Kiitos kysymästä, muutama päivä oli hirveä mahan turvotus ja nyt sitten valkovuoto lisääntynyt. Ei ole mitään tukilääkettä loppu kiertoon. Mutta ei kyllä mitään "tuntemuksia" ole.. Liekkö tässä vaiheessa oliskaan:grin

Mites siellä? :)
 
Ei niin mitään normaalista poikkeavaa.

Mulla on loppukierron tukena lugesteron 2x200mg pv mun vuotohäiriöihin. Oon käyttänyt niitä viime toukokuusta (ihan muutaman kierron oon jättänyt käyttämättä). Niistä tulee oireena (ainakin mulla) just turvotusta, rintojen aristusta, alavireyttä ja yleensä joitain hormoninäppyjä, joten paljon ei siks voi päätellä mitään. Ei valkovuodostakaan, kun se sekoittuu lugemöhnään.
 
Takaisin
Top