Inseminaatio/muut hoidot 2018

Heippa!

Uutena täällä kirjoittelen.

Miehelläni kivessyövän takia, joudumme käyttämään lahjoitussiittiöitä. Syöpä onneksi selätetty jo reipas viisi vuotta sitten:)
Kummallekaan meistä ei lahjasiittiöiden käyttö ollut mahdoton ajatus, ja muutama vuosi pohdiskeltiin ja tutkittiin asioita ja todettiin meille hyväksi vaihtoehdoksi.

Nyt viime vuoden syksyllä aloitimme hoidot yksityisellä. Joulukuussa meille löytyi sopiva lahjoittaja ja nyt se on menoa sitten:angelic:

Itse olen 25v perusterve, kierto säännöllinen yms. Ensimmäinen inseminaatio oli eilen eli torstaina. Keskiviikkona ovulaatiotesti näytti positiivista ja torstaina tosiaan tehtiin, rakkula oli kerennyt jo puhjeta, mutta lääkäri oli silti oikein positiivisella fiiliksellä. Mennään tosiaan ihan luomuna, ainakin aluksi.

Nyt sitten parin viikon jännitys:happy:
Hankalaa uskoa todeksi, että raskaus oikeasti voi alkaa.. Kuitenkaan en nyt liikoja innostu vielä!
 
Von maikki, onpa ikävää että meni noin. Toivotaan että isommalla letroannostuksella on parempi vaste jos uuteen kiertoon joudut.
Tervetuloa Annnika12!
Kp1 kolkutti täällä tänään ovelle ja katseet uuteen kiertoon. Soittelin polille ja sain ohjeeksi taas syödä letroja ja tikuttaa ovista. Kun ovistesti näyttää plussaa niin soitto polille ja seuraavana päivänä inssi. Olisin toivonut irrotuspiikkiä kun siitä viime inssissä lääkäri mainitsi, silloin piikin laitto olisi jo ollut myöhäistä. Hoitaja lupasi selvittää asiaa lääkäriltä ja soitti myöhemmin uudelleen: en saa piikkiä koska siihen ei ole kirjoitettu reseptiä ja minua ei ole opastettu piikitykseen. Että silleen! Aion inssin yhteydessä kyllä vaatia tukilääkitystä loppukiertoon ja irrotuspiikkiä mahdollisesti viimeiseen inssiin.
 
Mä täällä taas suren tota irrotuspiikin laittoa (ilman sitä seuranta ultraa )koska jos sitä ei olis laitettu ni oisin voinu jatkaa mun follikkeleitten kasvattelua:banghead: ja inssi oltas voitu tehdä sit ens viikol :facepalm: mut toisaalta taas oon kyllä ollut mielissäni lääkkeellisestä kierron "tuennasta" kun se on tuonut jotenkin itsevarmuutta ja olotilan että tämä homma otetaan tosissaan:smiley-angelic008

Ps. Mulle lääkäri määräs sen irrotuspiikin puhelimessa ja sit pöllähti sähköinen resepti siitä :pompus: ja ovitrellissä oli ainaki super helpot ohjeet!
 
Kysymys? Jos ovitrell laittaa irroruksen käyntiin 36h sen pistosta ni tuleeko sillon ovis oireita tms vai jääkö ne nyt niinku pois ku oli niin minifollit? Koska nyt on menos jo 45h eikä minkäänlaista tuntemusta missään päin kroppaa :bookworm: vaikka yleensä on oloja oviksen aikaan:facepalm:
 
Pregnyliä on ollut vaikea saada jopa isoista apteekeista. Kun meille eka inssi tehtiin kirjoitti lääkäri Pregnyl reseptin. Sitä saatiin 4 eri apteekista kysellä ennenkuin löytyi ja meillä tarve oli jo seuraavalle päivälle:schoked025. Ja pari päivää sen jälkeen oli radiossa juttua että kyseistä lääkkeestä pulaa eikä tahdo mistään saada.

Hillamarie tsemppiä. Toivotaan että ns. Hanat aukeaisi kunnolla. Mutta oudolta kuulostaa tuo.
Naisen kroppa on mysteereitä täynnä. Onko sulla normaalisti tuollaista tiputtelu/tuhru vuotoa?

Omaa napaa: täällä täti tuli sitten kylään perjantaina josta olin onnessani koska tiesin että kun ne alkaa on mahdollisuus toiseen inssiin. :happy: huolissani olin vähän kun alkoivat myöhässä mitä normaalisti mutta onneksi alkoivat. (ehkä sitä on melkein 7 vuoden aikana jo tottunut pettymyksiin niin paljon että ei enää putoa niin korkealta ja kovaa)
Mutta kuukautiset olivat todella oudot vuoto oli todella runsasta mutta silti se ei siteeseen asti tullut :wideyed: ja en vessassakaan kokoaikaa ravannut pyyhkimässä mutta sitten kun kävi niin melkein puoli rullaa paperia meni aina kerrallaan. :eek: :confused:
Meillä on nyt folliultra 11.3 maanantaina ja sit selviä millon olisi 2. inssi:happy093
Toivotaan parasta mutta pelätään pahinta. :love7

Viikon tuhrulla mentiin ja testi tosiaan nega. Joskus parikymppisenä on ollut oviksen aikaan tuhrua, mutta siitä on tosiaan jo iäisyys. Väsyttää, oksettaa, rintoja vihloo, päätä särkee ja kaiken maailman vihlovia tuntemuksia munasarjoissa. Tais mennä hormoonit totaalisen sekaisin:shifty:

Tsemppiä 2. inssiin:happy:
 
Ootteko jaksanu miettiä että mites jatkoo?
 
Tsemppiä kaikille insseihin! Varmasti turhauttaa, jos lääkkeillä kroppa menee entistä enemmän sekaisin Mulla ei näistä vielä ole tietoa, kun vasta ensi kierrossa alkaa lääkkeet...

Tämä on siis virallisesti viimeinen luomukierto. Tämän kierron alussa tehtiin aukiolotutkimus, jossa todettiin, että putket ovat hyvin auki ja johtofollikkeli kehittynyt. Nyt mennään dpo 9. Nykyään jo maltan olla testailematta, kun niin monta negaa takana. Mieluummin sitä haaveilee loppuun asti, kuin testailee ja ottaa päähän menkkojen alkuun asti

Oletteko kertoneet laajasti yrityksestä? Mä päädyin viimevuonna kertomaan läheisille ystäville, mutta sukulaisille ja muille kavereille ei ole kerrottu. Oon himmaillut alkoholin kanssa jo reilun vuoden ja silloin tällöin tulee sellaisia ärsyttäviä tilanteita, joissa olisi jotenkin oletettavaa, että juodaan enemmän. Nyt kun itse ajattelee asiasta vähän eri tavalla, tällaiset sosiaaliset pakkotilanteet näyttäytyvät aika hölmöiltä. On meillä erikoinen kulttuuri, kun omaa juomattomuutta joutuu jotenkin selittelemään. Absolutistiksi en ole ryhtynyt tai ryhtymässä tämän yrityksen aikana, mutta pitänee varmaan harkita, koska sekin olisi helpompaa selittää kuin himmailu
 
Mä oon tosi avoimesti kertonut niille jotka mun päivittäisessä/ viikottaisessa elämässä pyörii mukana, ehkä hieman silmiä avaavassa mielessäkin kun mulla on paljon ystäviä jotka huitelee yli 30v reilusti ja on asenteella että kyllähän sitä 40v ehtii lapsia saamaan... jotkut joo mut mut mut sit on tää toinenki tie mitä pitkin yllättävän moni pääsee / joutuu kulkemaan.

Tohon alkoholiin mä kuittaan aina vitsillä että emmä viitti ottaa kun on hormooni lääkkeet päällä ni ei tiedä millaisen myrskyn saa aikaan alkoholin kanssa... ni oon sit rauhassa saanu mun mehujeni kans juhlia.
 
Me ollaan myös avoimesti kerrottu lähipiirille ja kavereille hoidoista aina kun meidän lapsisuunnitelmia on sivuttu.. Eipähän jouduta enää vastaamaan siihen kuuluisaan "millon meinasitte tehdä lapsia"-kysymykseen. Ollaan lähipiiristä melkein ainoita lapsettomia. Ja kellään muulla lähipiiristä ei oo ollu ongelmia raskautua, joten vertaistukea ei oikein tule aidosti. Mies on avoimesti puhunu asiasta töissä, ja avauduttuaan on käyny ilmi että työyhteisössä on useampiakin jotka on yrittäny lasta vuosia. Me ei koeta että tästä aiheesta puhumista pitäs liiaksi salailla ja häpeillä. Huomaan kyllä että jotkut ystävät välttelee lapsista puhumista meidän seurassa.. Yksi kertoi pohtineensa miehensä kanssa että mitä meille uskaltaa puhua ettei pahoita mieltä. Toisaalta tuo tuntui pahalta, tässä tuntee olonsa jo muutenkin niin ulkopuoliseksi että..
 
Parasta kaikesta on nää ystävien kommentit "älä stressaa" "Kyllä se sieltä ajallaan tulee" muista olla zen :smiley-angry026 joo kato kun mä oon zen :evil3
 
Hei kiitokset hurjasti kaikille tsempeistä, ja joku ehti kyselemäänkin miten inssi meni, pahoittelut että kesti vastata.

Inssi meni tosi hyvin, ei sattunu (ainakaan paljoo) ja tottakai sitä pitää sormia ja varpaita ristissä että osuis hyvä munasolu, eikä tulis hassuuksia kehityksessä :smiley-angelic001
Rennosti nyt tietty yrittää ottaa se on vaan helpommin sanottu kuin tehty :smiley-bounce013
Ne ultras silloin aamulla vielä ja silloin oli vissiin ihan ok kokoinen folli (18)
Mä tunsin kyllä sit myöhemmin illalla (melkein 2 vrk ovitrelle pistoksesta) aika selkeet jomottelut sillä puolella missä folli oli, oletan et lähti irti silloin, noi jomotukset ja lääkkeiden vaikutukset kummiskin yleensä vähän yksilöllisiä :rolleyes:

Nyt on terolutit menossa (alkoi eilen) ja tuli tiukka ohjeistus ettei saa testata liian aikaisin, miten tässä pitäis malttaa :confused004
Varsinkin kun tuntuu että niitä muksuja alkaa kaveripiirissä ja nuoremmilla sukulaisilla olemaan paljon.

Me ollaan kerrottu ainoastaan yhdelle läheiselle frendille, mä tiedän et molempien vanhemmatkin odottaa että koska tulis, eikä haluta kertoo niille tai muille ennenkuin on tulossa. Ihmiset reagoi näihin niin erilailla ja jokainen tietää varmasti sen parhaan ratkaisun lähipiirille :Heartred

Täällä näyttää monella muullakin olevan tosi jännät paikat, yritetään pysyä positiivisina
:smiley-bounce016
Tää on kyllä ihan paras tsemppiryhmä
Iiiisssooooo plussapuhallus :hello2
 
Parasta kaikesta on nää ystävien kommentit "älä stressaa" "Kyllä se sieltä ajallaan tulee" muista olla zen :smiley-angry026 joo kato kun mä oon zen :evil3

Jep niin on.. :D "kyllä se sitten tulee kun et vaan stressaa asiasta" Juu niinhän se on! Tai sitten tää toinen: "mun kummin kaiman serkkukin yritti 10 vuotta ennenku tärppäs"

Kirjatoukka, kuulostaa lupaavalta! :) nyt toivotaan parasta lopputulosta teille ja muille piinailijoille!
 
Ihanaa, kun moni pystyy olemaan niin avoin ja kertoo lähipiirille. Mulla on sellainen käsijarru päällä, kun en oikeasti tiedä kauan jaksetaan yrittää, kun ikää on (38 ja 43) ja lapsia kuitenkin on jo, mutta ei yhteistä. No toisaalta nyt vasta aloitellaan hoitoja, joten vielä vähän aikaa on toivoa!!

Mä oon tässä pohtinut, että onkohan mulla ollut pms oireita tässä kierrossa. Periaatteessa niiden olisi pitänyt olla pe,la tai su. Yleensä olen niin kiukkuinen, että voisin purra pään poikki kaikilta vastaantulijoilta... Nyt kyllä oli jotain kiukkua, mutta ei samanlaista raivopäivää kun yleensä. No ehkä se iskee nyt alkuviikosta...

Mukavaa viikkoa kaikille! Toivottavasti täällä alkaa kohta tulemaan hyviä uutisia!!!
 
Viikon tuhrulla mentiin ja testi tosiaan nega. Joskus parikymppisenä on ollut oviksen aikaan tuhrua, mutta siitä on tosiaan jo iäisyys. Väsyttää, oksettaa, rintoja vihloo, päätä särkee ja kaiken maailman vihlovia tuntemuksia munasarjoissa. Tais mennä hormoonit totaalisen sekaisin:shifty:

Tsemppiä 2. inssiin:happy:

Tuo on jotenkin niin tutun kuuloista. Todella paljon tsemppiä. :hug013tuo hormonien sekasin meno on niin hanurista. Itellä kokoajan koko kroppa sekaisin. :smiley-angelic006

Tervetuloa uusille :smiley-angelic003

Omaa napaa:
Me ei olla kerrottu kenellekään että ollaan hoidoissa paitsi mun äidille jotain pientä mainittu sekä olen pomolle ja töissä muutamalle kertonut (joilla omakohtaista kokemusta) :love7
Tänään meillä sit oli folliutra jossa tuli hyviä sekä huonoja uutisia. Hyvä uutinen oli se että sieltähän löytyi 2 samankokoista n. 13mm olevaa follia kypsymässä. Inssi aika saatiin torstaille. Toivotaan että pystytään tekee ja kaikki menee hyvin kun lääkäri vähän epäili. :sad001
Toivotaan parasta. :hello2 apua piinaamiseen ja odottamiseen olen hakenut vyöhyketerapiasta joka pitäisi auttaa rentoutumaan. :thumright olen aikaisemminkin käynnyt ja siitä ollut apua mutta katsotaan onko tähän :biggrin

Ja huonot uutiset. Lääkäri löysi multa pienen kasvaimen kohdun alueelta. Onneksi hyvä laatuinen ja pieni mutta kuitenkin. :smiley-angry026
Itku pääsi kun kuulin siitä. Ja mielestäni viime kierrolla ei sitä ollut tai ainakaan tammikuussa ei näkynyt kun ultrattiin. Ja nyt näkyi aivan selvästi. :smiley-angry017
Lääkäri sanoi että on hyvä laatuinen onneksi ja ei vaikuta raskautumiseen eikä raskauteen mitenkään. Mutta tiedä sitten. Pää ollut koko päivän sekaisin ja mieli maassa tämän uutisen jälkeen. :confused1

Plussa tuulia jännääjille ja onnea meille kaikille.
 
Miks se lääkäri epäili ettei torstaina kaikki sujuis?

Onks se sun kasvain myooma? Mulla meinaa on kans myooma kohdussa ja se on sielä matkustanu mukana jo tovin...lääkäri totes että niil ei oo tapana muuttua hyvän laatusista pahan laatusiks ja jos se ei vaivaa mitenkään ( aiheuta kipua / kuukautisiin ongelmia ) ni siellä se sit on. Puhu aiheesta aikanaan vähän niinku rasvapatista olis puhunu. Itsehän olin jo mielessäni leikkaamassa kohtua pois ja ikuisesti jäämässä lapsettomaks:smiley-ashamed005 mut niin mulle hoitojen alussa vannottiin ettei oo ongelmaa raskaudelle siitä... Joten mä ainaki haluun uskoo siihen että nää lääkärit osaa asiansa koska kyseessä on erikoisala ja pakko niillä on joku ammatti kunnia olla joka ajaa niitä eteenpäin, että jos ne jotain sanoo ni sitten niin sen on oltava...tosin joskus tuntuu että jotku lääkärit vois käydä jonkun kurssin että näin kohdataan ihminen ja näin sille kerrotaan asioita:pompus: ja onhannekin tietty erehtyväisiä ihmisiä.
Luulis kuitenkin että jos ne totee kasvaimen olevan hyvä laatunen eikä haittaa menoo ni uskottavahan se on. Ite oon kyllä niin kova googlen käyttäjä ja millon mitäki sairastamassa :smiley-ashamed004

Mutta onneks se nyt löyty niin nyt sitä voidaan sitten seurata :bag: ja hulluna tsemppiä torstaille!
 
Muokattu viimeksi:
Onks kellää hyvin menneillä inssiläisillä jänniä paikkoja /mitään oloja? :love7 haluisin täällä myötä elää :happy093.kun itellä on niin tylsät 2vko :bounce
 
Uusi inssiläinen ilmoittautuu:happy:
Olen 34 ja mies myös 34 ei löydettyä syytä lapsettomuuteen.
Reilu vuosi yritystä takana, ja kunnalliseen päästin nopeasti ja kaikki sujunut ongelmitta.

1.inseminaatio
Tukena
Gonal pistokset 9kpl
Ovitrelle irroitus 10.3
Inseminaatio 12.3
Luget 1xaamuin ja illoin 14-25.3
Testipäivä 26.3

Toivottavasti tärppää:smiley-bounce016
 
Onks kellää hyvin menneillä inssiläisillä jänniä paikkoja /mitään oloja? :love7 haluisin täällä myötä elää :happy093.kun itellä on niin tylsät 2vko :bounce

Menkkojen odotettu alkamispäivä ensi tiistaina. Ei mitään tuntemuksia, ei mitään. Viikonloppuna ajattelin, että testailen jo, mielummin testaan mahdollisimman pian ja petyn kuin odotan loppuun asti ja petyn. Periaatteessahan voisi jo testailla huomennakin niillä varhaisilla, mutta ei ole kovin varma vielä, niin yritän malttaa viikonloppuun. Jotenkin taas asennoitunut niin, että saa sitten soitella ja varailla sitä ivf-infoa ja olen jo miettinyt, että miten saadaan järjestettyä vapaata, kun munasolupunktiota ja alkionsiirtoa ei meidän kaupungissa tehdä.
 
Täällä on myös piinapäivät. Tai en mä tiedä lasketaanko mua, kun ei oo vielä inssiäkään ollut :pompus::stop:. Tässä kierrossa oli siis aukiolotutkimus ja näillä näkymin maanantaina varailen ekaa inssiaikaa... Eli menkat odotettavissa viikonloppuna.

Miten se onkin, että nämä viimeiset päivät odottelua kehittelee itselleen ajatuksia siitä, että jospa olisikin onnistunut :smiley-bounce013. Vaikka todennäköisyys on niin pieni, kun ei ole onnistunut aikaisemminkaan...

Mulla on ollut pienoinen mörkö tuo vuosi 2020. Nyt taitaa olla viimeinen kierto, jotta lapsi syntyisi tällä vuosikymmenellä... Onko muilla tällaisia hassuja rajajuttuja, joista pitää päästä eteenpäin?

Tsemppiä hirmuisesti kaikille tasapuolisesti :happy093Mä jatkan piinailua ja lauantaina aamulla testaan...
 
Menkkojen odotettu alkamispäivä ensi tiistaina. Ei mitään tuntemuksia, ei mitään. Viikonloppuna ajattelin, että testailen jo, mielummin testaan mahdollisimman pian ja petyn kuin odotan loppuun asti ja petyn. Periaatteessahan voisi jo testailla huomennakin niillä varhaisilla, mutta ei ole kovin varma vielä, niin yritän malttaa viikonloppuun. Jotenkin taas asennoitunut niin, että saa sitten soitella ja varailla sitä ivf-infoa ja olen jo miettinyt, että miten saadaan järjestettyä vapaata, kun munasolupunktiota ja alkionsiirtoa ei meidän kaupungissa tehdä.

Apuaa miten sulla voi olla jo tiistaina odotettavissa menkat kun eiks me oltu melkein perättäin insseissä..ja mä saan vasta testata ens pe :sorry: ja sit viel ne terot:mad:

Onks seuraava steppi sit ivf? Eiks enää inssei? Mä kyl toivoisin et ylläri plussaisit:smiley-angelic001 jos toi oireettomuus olis "raskausoire" :love017
 
Takaisin
Top