Eilen alkoi sitten uusi kierto.
Meillä oli myös haaveena isompi perhe.
Onneksi päädyimme jo nuorena perustamaan perhettä ja se onnistuikin suhteellisen helpolla kahden ensimmäisen kanssa. Nyt nautitaan tästä pienestä ihmeestä vielä ja sitten meidän on aika suunnata toiveita ja haaveita johonkin muuhun asiaan elämässä.
Olen kyllä sitä mieltä, että koulussa pitäisi puhua nuorille myös lapsettomuudesta! Tuntuu, että ennemmin varoiteltiin vaan siitä, että ensimmäisestä kerrasta voi tulla raskaaksi. En jotenkin edes ajatellut ikinä, ettei lapsia vain saada silloinkun itse niitä haluaa.
Pitkä ja raskas on ollut meidän tie, tämän viimeisen ihmeen kanssa. Itse en jaksanut lähteä rankempiin hoitoihin, päätimme jo alussa, että kokeilemme vain inseminaatiota.
Täältä olen saanut valtavasti tukea ja neuvoja, suuri kiitos teille kaikille!
Toivon, että teistä jokainen saa kaipaamansa pienen ihmeen, kyllä olette sen ansainneet.

yksi onkin fb-kaverini mutta ehken viitsi aloittaa asiaani tällä aiheella
en tiedä minkä ikäinen olet, mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka luomuna tärppäisikin joskus, jos olette selittämätön tapaus
onneksi kohta ivf suunnittelukäynti

olo ei oo kovin luottavainen, mutta pitää yrittää pitää toiveikkuutta yllä

, kaikki tsempit sitten ens inssiin
mikähän lie sille tullut. Vaikka kuinka toinen lääkäri paineli ja kandi koitti ettiä, niin ei millään meinannut löytyä. Onneks kuitenkin pitkän ajan jälkeen se sieltä löytyi, vaikkakin oli huono näkyvyys. Limis ja muut näytti hyvältä, eikä ovista ollut ainakaan sillon vielä tapahtunut.
Sepä nyt ei ollut mikään ylläri.. Pitkä kierto taas tulossa.