Imetys

Lapsentahtinen imetys kahden ensimmäisen lapsen kanssa, ja olin lähinnä vain tyytyväinen, jos nukkuivat vähän pitempiä pätkiä. Ei mennyt yli 7 tunnin koskaan. Hyvin molemmat kasvoivat. Etenkin öisin tykkäsin imettää makuultaan, usein nukahdin itsekin. Meillä oli toisinaan myös pullo käytössä, jotta sain välillä hetkiä myös itselleni, vaikka kovin hanakasti kumpikaan ei pulloa huolinut. Tutti ei koskaan kelvannut kummallekaan. Joitakin takapakkejakin imetyksessä tuli, kun erikoinen sai välillä kauheita rintaraivareita, eikä silloin kelvannut pullokaan, mutta sinnikkyydellä niistäkin selvittiin.
Minusta tässä imetysasiassa on tärkeää kuunnella omia vaistojaan, yleensä äiti tulkitsee tilanteen parhaiten. Ja jos imetys ei ota sujuakseen, ei kannata potea syyllisyyttä korvikkeen käytöstä. Tärkeintä, että lapsi saa ravintoa.
Ihmettelen kyllä röpelö kaverisi neuvolan henkilökunnan ammattitaitoa! Minulle on fysioterapeutti kertonut, että vain noin puolet lapsista kävelee tuetta tasan yhden vuoden iässä, joten on todella outoa, että ollaan välittömästi lähettämässä fysioterapeutille.
 
Tää imetysasia on kyllä hirveen tulenarka. Se on niin henkilökohtanen juttu ja sen sujuvuus riippuu niin monesta tekijästä, että neuvoja kannattaa suodattaa ja soveltaa itelle sopiviksi.
 
Kyllä mäkin ihmettelin noita puheita mitä kaveri neuvolassa kuuli. Ihan ammattitaidottomuutta terkkarilta huolestuttaa turhaan äitiä joka muutenkin stressaa kaikesta. Esikoisen kanssa kun on aina epävarma kaikesta. Näin sivustaseuraajana oli ihan pakko sanoa kaverille, että nääthän sä ittekin, että lapsi kehittyy kokoajan, ei oo mitään syytä huolestua, jos kävely ei ihan heti kiinnosta, ja lopulta se oli vain parista viikosta kiinni. Nyt tyttöä ei tosiaan pidättele mikään.
Mä tässä mietin itte, että jos mun kaveri, joka on ollut kaikin puolin erittäin johdonmukainen kasvatuksessaan ja kannustanut tyttöään kaikin tavoin saavuttamaan kehitysetappeja, ottaa neuvolan sanat niin sokeasti vastaan ja pitää itseään epäonnistuneena, niin miten sitä itse osaa suodattaa näitä juttuja omansa kanssa. Pitänee kaverille sanoa, että antaa mulle sitten nää samat neuvot kun oon itte samassa tilassa.
 
Tää seuraava nyt ei varsinaisesti liity imetykseen mut vauvan ruokintaan kyllä. Luin Ainun sivuilta että tuttipullojen suositeltu käyttöikä on 6-8 kk ja tuttiosien 1-2 kk. Uskaltaako siis käytettynä ostettuja tai saatuja tuttipulloja ja tuttiosia käyttää steriloinnin jälkeen, jos ovat hyväkuntoisia ja ehjiä? Sori vähän typerä kysymys. :grin Onko tuo käyttöikä taas jotenkin kuluttajien huijausta, jotta saataisiin vaan myyntiä lisättyä, vai mihin perustuu? Oon saanut kaverilta pari pulloa ja kirpparilta ostin yhden 50 sentillä. En ajatellut heittää niitä pois kun ovat täysin hyväkuntoisia. Kokeneemmat neuvokaapas!
 
Kuulostaa kyllä vähän taas että hohhei... Jotenki tuntuu et jos pullo on edelleen kirkas ja siisti niin voi käyttää.. Yleensähän vauva/lapsiperheissä on monta pulloa yhtä aikaa "käytössä" niin eihän se yksi yksittäinen pullo kulu kerralla... Minä kait olin ajatellut ottaa käyttöön poikien vanhat tuttipullot, ne jotka näyttävät vielä hyvältä. Jos pari tyttömäisempää ostais, ihan siksi kun saa/voi ostaa vaaleenpunasena :Heartred

Toki noi tuttiosat ostan uudet, ihan siksi että ovat jo liki 5 vuotta olleet säilössä...
 
Kyllä meilläki mennään nyt kolmannen kanssa samoilla pulloilla. En kyllä edes tutiosia kaikkia uusi kun ehjiä ja pehmeitä ovat ja edellinenkin vielä käyttää niitä satunnaisesti. Uusin tarpeen mukaan aina.
Määki mietin pitäskö nyt sitte poikien jälkeen pari tyttömäisempää hommata :rolleyes:
 
Aventilla on ihanat kuosit tämän vuoden pulloissa. Vaaleanpunaisia elefantteja ja vaaleansinisiä apinoita. Molemmat kuosit oli niin söpöjä, että ostin yhden kumpaakin väriä. Jos nyt sattuu poika tulemaan niin maksan vaikka sitten sen terapeutin, jos sille tulee vaaleanpunaisista fanteista traumoja :p
 
Tänään juuri pohdin imetystä. Toivottavasti sujuisi tämäm toisenkin kanssa.

Mulla oli viimeksi ja on nytkin kova halu onnistua imetyksessä ja mies on myös tukena. Rintapumppu löytyy ja ajatus olisi, että omia maitoja voisi antaa tarvittaessa pullosta.

Viime kerrasta jäi jotenkin tunne, ettei sairaalassa ja neuvolassa kannustettu imetykseen. Voi toki olla, ettei sitä haluttu myöskän korostaa, ettei tuore äiti ota sitä painostuksena. Omat ikävät kokemukset kylläkin liittyvät sairaalaan ja neuvolaan. Tytön synnyttyä kätilö sanoi, kun harjoittelimme imetystä, että nännini on liian suuri vauvan suuhun, joten ei tule onnistumaan. No toisena päivänä oli toinen kätilö ja pienellä ohjauksella hoksasimme tytön kanssa nopeasti, miten imetys lähtee sujumaan. Neuvolassa sanottiin noin 3kk kohdilla, että pitäisi alkaa antamaan lisämaitoa, että tyttö ei kasva riittävästi. Seuraavalla käynnillä kehuttiin, miten hienosti tyttö on kasvanut. Jatkoimme koko ajan pelkällä rintamaidolla ja väliin tullut tiheämmän imemisen vaihe sai maitoa tulemaan enemmän. En varmaan olisi uskaltanut toimia vastoin ohjeistusta, jollei tyttö olisi ollut niin tyytyväisen oloinen tuolloin.

Itse yritän ajatella, että luotan itseeni ja omiin vaistoihini ja siten löydämme meille parhaan tavan ruokailuille.
 
Miten jo vauvan saaneilla on imetys lähtenyt käyntiin? Täällä on ollut niin hankala alku että olen miettinyt jo siirtymistä kokonaan korvikkeeseen. Olen alusta asti joutunut käyttämään rintakumia kun vauva ei saa muuten otetta rinnasta. Maitoa näytti alkavan nousta sairaalassa, mutta sitten vauvalle tuli keltaisuutta ja paino laski liikaa, huolestuin niin paljon että jotain on vialla ja stressasin kamalasti. Lisämaitoa annettiin eka ruiskulla ja sitten pullosta kun määrää piti lisätä kun tissistä ei tullut ja pieni ei valohoidon takia jaksanut imeä. Nyt kotona imettäminen on käynyt vielä hankalammaksi kun vauva ei malttaisi imeä rintaa kun sieltä ei tule riittävästi (ja nopeasti) mitään. Olen vuokrannut sähkökäyttöisen rintapumpun ja saan sillä 3-4 tunnin välein n. 25 ml (kerran tuli jopa 40 ml mutta oli pidempi väli). Kävin eilen imetysohjauksessa jossa neuvottiin imetysapulaitteen käyttö, eli pullosta menee pieni katetriletku vauvan suunpielestä hänen ollessa rinnalla, ja saa sitä kautta lisämaidon ja stimuloi samalla rintoja. Mutta voitte kuvitella millaista säätöä se on, kun on rintakumi, se letku ja vauva joka huutaa tissillä pää punaisena. Ei siinä omat kädet riitä mitenkään vaan mies on auttanut. Olen kokeillut maidon nostattamiseksi mammateetä, ykkösolutta, muutenkin runsasta juomista ja syömistä, lepoa aina kun on malttanut ja ehtinyt, vauvan sylittelyä, lämmintä kauratyynyä jne. mutta ei ole mainittavasti ollut apua. En tiedä kuinka pitkään jaksan vielä taistella. :sad001 Harmittaa ja surettaa niin kovasti koska olisin niin paljon halunnut imettää, mutta maitoa ei vaan tule. Imetysyrityksiin ja pullojen + rintapumpun osien pesuun ja itse pumppaukseen menee niin paljon aikaa, ettei mitään muuta ehdi juuri ajattelemaankaan. Pari päivää varmaan vielä yrittää, mutta jos ei lähde sujumaan niin sitten siirrytään suosiolla pelkkään pulloruokintaan.
 
Ota yhteyttä imetystukeen puhelimitse ja avaudu. Sieltä saa tsemppiä, neuvoja ja tietoa.
Imetystukiryhmään kannattaa mennä myös heti seuraavaan tapaamiseen.
Lue imetyksen tuki ry:n sivulta.
Oon pahoillani! Voimahali!
 
Täällä ei paljon imetystä mietitty etukäteen, ajattelin että hyvä jos maitoa tulee, mutta en koe olevani huono äiti jos joutuisin antamaan korviketta.
Kauhealta tuntuu avautua Autumnin jälkeen, mutta nyt täällä ollaankin järkyttyneitä siitä miten paljon tota maitoa tulee! Tyyppi vetelee todella pitkiä (3-5 tai jopa 6h) unia, enkä viitsi herätellä syömään kun on täysin tyytyväinen. Neuvolatätikin kävi eilen kotikäynnillä, paino oli noussut alle viikossa ihan reippaasti ja hänkin oli sitä mieltä että jos vaan on tyytyväinen niin mitä sitä turhia herättelemään kun selkeästi saa tarvitsemansa.
Päivällä suurimman osan ajasta mulla on maidonkerääjät rinnoissa kun sitä vaan tihkuu kokoajan, yöllä herään siihen että uidaan maidossa ja kun syödään niin silloinkin uidaan maidossa. Joudun käyttämään rintakumia, muuten ei saada kunnon imuotetta, ja kun sitä maitoa vaan tulee ja vauva vielä lisäksi imee eikä kerkeä niellä niin siitähän se lammikko sitten syntyy... :confused: Pumpata en uskalla, ettei se vaan lisää tätä maidon tuotantoa entisestään. :eek:
 
Autumn tiedän sun tuntemukset hyvinkin, ite kävin esikoisen kanssa samanlaista taistelua ja hampaiden kiristelyähän se oli. Mulla ei millään meinannu maito nousta, ja poika sai heti synnäriltä lisämaitoa kun oma ei riittäny. Rintakumi oli myös käytössä ja melkoista säätämistä sen kanssa. Melkein 2kk jaksoin osittaisimettää, mutta eipä sitä maitoa montaa tippaa lopuksi enää tullut, ja rintaraivoomiset sai aina molemmat itkemään. Oisin niin halunnu imettää, etten edelleenkään ole päässy asiasta täysin yli, vaikka aikaa on menny jo 2,5v. Nyt onkin paineita tän tulokkaan kanssa, että miten käy.

Ensinnäkin suosittelen kanssa tuota tukipuhelinta/fb:n imetyksen tuki ry:tä, jossa tukiäidit vastaa ongelmiin. Älä vielä luovuta jos tosissaan haluat imettää! Vielä on hyvin aikaa saada oma maidontuotanto kiihtymään. Suosittelisin yrittää ilman rintakumia, sillä ite veikkaan että mulla se ainakin vaikutti negatiivisesti omaan maidontuotantoon, sehän saattaa vähentää rintaan kohdistuvaa stimulaatiota. Köllikää sängyssä nakuina, anna vauvan olla rinnan vieressä vaikka olisi juuri syönyt, ja hamuilla rauhassa. Paremmin saattaa malttaa ottaa kiinni, kun ei ole liian kova nälkä. Imetä, imetä, imetä. Juo ja syö hyvin! Olkaa paljon ihokontaktissa, se on tärkeetä!

Mä en osaa sanoa muuta kun tsemppiä ja voimia! ❤️
 
Mulla on imetys lähtenyt hyvin käyntiin. Alkuun oli sairaalassa myös tuo imetysapulaite käytössä, maito ei ollut vielä noussut ja vauvalle annettiin pienen painon (2235g) takia lisämaitoja. Maito kuitenkin nousi pian, joten kolmantena päivänä ei tuota enää tarvittu. Rintakumi on kyllä käytössä, tänään kuitenkin onnistui imetys ilman sitä kumia, jee! Ehkä siitäkin pääsee pian eroon.

Maitoa mulla tulee kyllä paljon. Vauvalle riittää hyvin, paino on hienosti noussut. Olen joutunu pumppaamaan päivittäin n. 50ml kun rintoja alkaa pakottamaan niin paljon vaikka vauva syö 3h välein. Öisin olen kyllä laittanut kellon soimaan, vauvan pienikokoisuuden takia haluan olla varma ettei syöminen mene yli 3h. Rasittavaahan se on kun kello soi öisin, mutta ainakin vauva kasvaa varmasti.
 
Voi Autumn, voimia ja tsemppiä. Komppan muita, ota rohkeasti yhteyttä imetystukeen, sieltä saa tukea, apua ja neuvoja.
Toi Sintsin antama neuvo ihokontaktista on kyllä hyvä, iho ihoa vasten ja sitä tissiä sinne vauvan suuhun tyrkylle useesti.

Älä luovuta vielä jos haluaisit kuitenkin jatkaa.

Vaikka kasvaa se vauva sillä pullomaidollakin vallan mainiosti :-)

Täällä on menty ainoastaan tissimaidolla.Lisämaitoon ei ole ollut tarvetta. Eikä ole kyllä vielä kokeiltu edes huoliiko pulloa, vaikka olen pumpannutkin maitoa pakkaseen.
 
Meillä on käynyt nyt niin että synnärillä sai lisämaitoa kun multa ei vielä tullut maitoa. Kotona maito nousi ja imetin, vauva tyytyväinen ja nukkui hyvin, ei annettu lisämaitoa. Vauva alkoi kellastua ja paino tippui reippaasti. Eikun sinivalohoitoon ja lisämaitoa ja syöttöpunnituksia:/

Nyt ohjeena toistaiseksi ettei saa korviketta lopettaa ennen kun syntymäpaino saavutetaan. Mulla alkaa vaan maito vähän ehtymään tai enpä minä tiiä, tuleehan sitä mutta ei tarpeeksi meidän neidin tarpeisiin kun jää nälkä tissien jälkeenkin. Varmaan se korvike häiritsee maidon määrään?

Välillä huudetaan tissillä kun ei tuu tarpeeksi nopeesti. Luputtaa muutaman kerran ja huutaa, tähän voi mennä 5-10 min ennen kun ottaa kunnolla jos ei aina ees ollenkaan. Saa nähdä jaksanko itsekkään tätä rumbaa. Esikoinen 4v. ei ehkä ymmärrä kun isi menee töihin että miks äiti syöttää vauvaa tuntutolkulla tissistä ja pullosta... En tiiä... Katsotaan kunhan sen korvikkeen saa jättää pois.

Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville. Tämä imetys ei oo minusta ainakaan helppoa. Esikoista imetin 1kk, ja silloinkaan ei maito riittänyt pelkästään ja tissit oli kipeet. Luovutin silloin. Mulla on molemmat lähes 4,5kg vauvoja.
 
Hirmusti tsemppiä Autumnille, en yhtään ihmettele jos käy luovuttaminen mielessä :sad001 koeta jaksaa :Heartred

Meillä menee imetyksen kans periaatteessa hyvin, MUTTA vauvan paino ei juurikaan nouse... Maitoa tulee ihan tolkuttomasti, rinnat vuotaa koko ajan ja liivinsuojat vaihdan monta kertaa päivässä. Lypsämällä molemmat saan pulloon vähintään 100ml muutamassa minuutissa. Vauva on tyytyväinen ja nukkuu hyvin, mitä nyt masuväänteitä on jonkin verran... Mutta se paino, ei menny 3kg rikki nyt kun neuvolatäti kävi kotona eli sisällä kökkiminen ja kolmen tunnin syöttövälit jatkuu...
Laitokselta lähtiessä paino oli 2915g ja tänään 2990g... Ens viikolla painokontrolli...
 
Täällä näyttää alku ja vähän hankalalta, tosin onhan meillä ikääkin vielä
alle 2vrk. Mutta mulla ei siis maito vielä ilmeisesti ole noussut. Vauva sokeriseurannassa, eilen pysyi hyvin, tänään ei. Nyt siis syödään tästä eteenpäin 2-3h välein ja syötön päälle tippa lisämaitoa.
Mutta itkuhan tuosta suunnitelmasta äsken tuli.
Ja sitten kun sanotaan että pidä rinnalla.., anna imeä... Minä imetin reilun 2h välillä vaan ilmoja pois "hyppyyttäen", niin hoitaja moitti tuon imetysmaratonin. Nyt siis väli 2-3h, 15min per rinta, pois rinnoilta, lisämaito ja 2-3h....
No, eiköhän tämä tästä vielä, kunhan tuo oma maito vaan nousisi kunnolla
 
Jonsku87, eiköhän se oma maito sieltä vielä nouse :) itsellä se ainakin on noussut vasta kotiutuessa kunnolla. Ikävää että hoitajat antavat epäselviä ohjeita.. Ei kannata houlestua maidon noususta vielä :)
 
Kyllä tässä jotain edistymistä on ehkä tapahtunut, kun rintapumpulla tulee jo sama määrä maitoa lyhyemmässä ajassa. Lisäksi tissit ovat alkaneet vuotaa kun vauva itkee tai imee rintaa. Isoimpana ongelmana taitaa olla vauvan imuote ja -teho. Ote on aika kapea ja vauva suipistaaa suutaan liikaa, eikä malta imeä tehokkaasti kun pullosta tulee maito paljon helpommin. Lisäksi pojan rytmi on pitkä eli valvoo yleensä reilun tunnin ja nukkuu sitten kolmisen tuntia. Maitotilausta ei rinnoille siis tule usein, ellen jaksa pumpata joka välissä. Huoh, ei tää kyllä oo helppoo...

Mutta pientä kevennystä asiaan, saatiin eilen makeat naurut kun sängyssä imettäessäni ammuin itseäni tissimaidolla silmään kun puristin houkutustippaa! :grin En tiiä miten onnistuin siinä, mutta kyllä meillä oli miehen kanssa hauskaa!

Niin ja ilman rintakumia on imetys onnistunut nyt pari kertaa, jee!
 
Hienoa Autumn!

Imetystukihenkilö ehkä osaisi auttaa tuossa imuotteessa. Mulla esikoisen kanssa yksi kätilö manasi, ettei tule onnistumaan vauvan pienen koon/ suun ja mun "liian" isojen nännien takia. Seuraavana päivänä, kun yritin ja itkin ja yritin, toinen kätilö tuli kädestä pitäen auttamaan, niin onnistui heti. En olisi itse osannut ohjata rintaa vauvan suuhun niin kuin hän teki. Olin ja olen edelleen hänelle siitä avusta kiitollinen vaikka tuntui hassulta, kun toinen otti rinnasta kiinni.
 
Takaisin
Top