NoKo
Vauhtiin päässyt keskustelija
Synnytystapa-arvio käyty ja käynnistystä siis odotellaan ensi viikolle. Hoitajan ensimmäinen kommentti oli että sairaalaan et ehdi jos ennen sitä käynnistyy. No, olihan se tiedossa. Hengitysohjeita sain mukaani, jolla voi itse vähän yrittää vähentää ponnistamisen tarvetta ja synnytystä hidastaa jos alkaa syntyä ennen käynnistyksiä.
Tällä kertaa täytyy käynnistykseenkin mennä ensin osastolle odotteleen salin vapautumista että saa nähdä koska pääsee itse hommaa hoitamaan.
Muutamalle sormelle ollaan auki, mutta vielä pehmeetä kanavaa pätkä jäljellä. Kokoarvio ultrassa oli jo yli 3kg, eli taitaa olla katraan isoin vauva tulossa. Ja muissakin raskauksissa kokoarvio ultralla ollut aina vähintään 300g alakanttiin, eli hyvänkokoinen kukkutimuru jos syntyy viikoilla 38+ ja on kuitenkin 3,5kg.

Mutta hillitsin itteni jotenkin ja ajoin sitte vaan kotiin.... Oon ny ajatellu positiivisia puolia, ja huomasin että niitäkin on, peräpukamat ei oo kokonaan kadonnu mutta melkein, eivätkä vaivaa enää ja toi pirun kiusallinen hiivatulehduskin on laantunut ja ukkokin tulee kotiin to tai pe! Ja sit lupas ettei jätä mua yksin ennen synnytystä.... Mutta silti mä voin kyllä lähtee vaikka tunnin päästä jos sikseen tulee, että pistetäänpä "tilaukseen" 
Ja mä luulen että ihmistä ei voi vituttaa enää tän enempää, toi mun isä on täällä, mutta sekin ärsyttää niin että tekis mieli sanoo että lähe jo kotiis... Parhaansahan se yrittää, mutta mä en jaksa!!!!! Sais se ukko nyt hemmetin äkkiä ajella kotiin, se on kuitenki ollu mukana tätä lasta tehdessä niin sais nyt päästää mut tästä jatkuvasta pelosta ja kärsimyksestä. Nyt tää mamma tarvis jonkun rauhottavan piikin että tää pää ei räjähdä kokonaan
toivottavasti muilla olis vähän parempi fiilis tänä aamuna... Ehkä tääkin tästä paranee viä 