Huhtikuun huumaa

Huhtikuu on kiva kuukausi - tämän kuukauden puolella synnytän...tosin voi olla niin että vauva näkee päivänvalon vasta toukokuussa. Juu, omaa napaa, mutta niin kypsä tähän olotilaan...
 
Jännittävät ajat käsillä. Mä en ole mitenkään malttamaton vielä, oireilua on jos jonkin näköistä, mut aiemmista kerroista tiedän, et merkkejä on mun kohdallani aika turha kytätä. Jokainen synnytys on kuitenkin alkanut ihan puskista. Ja sit toivoisin hyvin hartaasti, että synnytys alkaisi viikonloppuna (joko tänä tai ens vkl) kun mun vanhin tytär on kotona. Muuten menee lapsenvahtihommelit melkoiseks säätämiseks. Siitä stressaan, mut järjestyy kai nämäkin. Oman lisänsä jännitykseen tuo se, et mun nopein synnytys on ollut alusta loppuun hiukan alle kolme tuntia. Ja meiltä on sairaalaan 70km, eli tunnin siivu. Pahimmassa tapauksessa enempikin, kun toi 8-tie on remontin alla.
Neuvolatäti kehotti lähtemään toisesta kipeästä supistuksesta tai vedenmenosta. Joopa, ei välttämättä onnistu, jos joudutaan lapsenlikkaa pitkään ootteleen. Sanoin kyl miehelle, et minä en kyl jää ootteleen kovin pitkäks aikaa, sit täytyy lähteä erissä :-) Mut lähellä ollaan jokainen, tämän pitkän taipaleen loppusuoralla!
 
Mulla alkaa pää hajoilee. On niin tukela olo jo. Haluis touhuta kaikkee, mutta illalla on sit karsee olo ja katki poikki olo jos ei oo osannu ottaa rauhallisesti. Esikoista odottaessa mulla oli kauheita mielialan vaihteluita viimiset kaks viikkooa ja nyt näyttää alkaneen sama homma taas. :/ Olin ajatellu, että tästä raskaudesta en ees oota, että syntyis laskettuna aikana kun esikoinen meni viikolla yli. Mut nyt kun on tuo koko ongelmana niin oon tosi kärsimätön. Toivoisin, että synnytys käynnistys itestään, ennen kuin vauva on mulle liian suuri synnyttää alateitse!
 
Jaahas, palailinpa minäkin tänne foorumille nyt kun meidän kuukausi ihan virallisesti alkoi. :) Tänään poksui RV38 ja erittäin malttamattomana jo odottelen minäkin. Eilisessä neuvolassa terkka sanoi, että vauva on hyvin kiinnittynyt ja saa syntyä kun syntyy. Syke oli laskenut ~150 -> 130, terkka meinasi, että siitä voisi jotain ehkä tulkita jos haluaa. :D Hän ei kovin paljon ota kantaa mihinkään, eikä siis saatu arviota mahdollisesta syntymästäkään tuon enempää. Eilen oli kuitenkin pitkästä aikaa todella hyvä olo, ja kävinkin koirien kanssa pidemmällä lenkillä kun aikoihin. Mukavat supistukset kävely sai aikaiseksi, ja koko illan supistelikin liikkuessa. Tänään on ollut ensimmäisiä "sponttaaneja" supistuksia, eli siis ihan paikallaan ollessakin tuntunut kevyesti. Miehen kanssa vietetyn ajan jälkeen ( :D ) supistelee taas kovemmin ja välillä vatsaa, selkää ja reisiä jomottaakin. Kai siellä siis jotain tapahtuu. Jotenkin sellainen fiilis, että viikon sisällä vauva voisi syntyä. Katsotaan miten käy. :)
 
Tuntuu että kaikki odottaa synnytystä kuin kuuta nousevaa jo paljon ennen laskettua aikaa. Meillä asia on päinvastoin. Miehellä on työhommia kasaantunut juuri tähän kohtaan niin paljon, että kaikkien kannalta ois paras jos syntyis lasketun ajan jälkeen. Saas nähdä miten käy. Nyt 38+0. Ei tuntemuksia suuntaan eikä toiseen.. Jännittäviä aikoja elellään!
 
Juu mullakaan ei ole kiire synnyttämään vielä kun olis paljon menoa tiedossa ennen laskettua aikaa. Mulla LA 26.4, ja kaksi aiempaa lastani ovat syntyneet pari-kolme päivää lasketun jälkeen. Nyt kuitenkin on vauva jo laskeutunut ja limatulppaa kun irronnut (en oo aikasemmin siihen tutustunutkaan vaikka kolmas raskaus onkin). Meneeköhän ihan laskettuun asti? :eek: Muuten olo hyvä, eikä juuri supistelekaan :happy:
 
Vähän jotenkin harmittaa että nyt jäi ylläri toteutumatta, ettei tarvi lähtee yhtäkkiä synnyttämään. Mutta jotenkin siihen sopeutuu eikä ole mitenkään sanottua että samana iltana lapsi syntyy kun käynnistellään. Hyvä näin.

Olen yrittänyt touhuilla ja siivoilla sillain ettei paljon tarvitsisi osastolla maata. Toistaiseksi ei ole tullut edes selkä kipeäksi o_O voikohan siivouksen tehdä jotenkin väärin?
 
oiskohan se oikea tapa se lattian kuuraus juuriharjalla kyykkyasennossa??:grin ois ainakin perinteistä...
Mustakin tuntui, että vattupuskan leikkuusta tuli tiistaina melkein oireettomampi olo :oops: vaikka sisälsi paljon kyykkäiilyä pensaiden juurilla...

Nyt vkl:na aattelin harkita vessojen siivousta ja imurointia... mutta sääli, jollei ne toimi...

Sen oon huomannu, että pahimmat selkäkivut tulee istuessa bussissa tai tietokoneella ja pahimmat liitoskivut jos kantaa jotain... mutta ne nyt ei hyödytä tähän...
 
Täällä on tänään 38+0 kunniaksi jynssätty vessa lattiasta kattoon, juurikin juuriharjalla lattia :D toivotaan vaikutuksia, illalla vois vähän saunoa ja viettää aikaa miehenkin kanssa. Alkaa tosiaan tuntumaan siltä, että hiljalleen otetaan erilaisia keinoja käyttöön :)
 
Hui, nyt alkaa jo jännittää! Koko päivän on hiljalleen supistellut, kuten jo aiemminkin sanoin. Alkuillasta kävin koirien kanssa kävelemässä ja taas alkoivat voimakkaammat supistukset. Mutta ne eivät ole vieläkään loppuneet! Reilu tunti sitten aloin oikein kellottamaan, vaikkei varsinaisia kipeitä supistuksia olekkaan, tasaista jomotusta vaan. ~10min välein tulee supistus, välillä voimakkaampi ja nyt jo vähän ehkä kipeäkin, välillä vähän kevyempi. :) Osasta on vaikea erottaa onko kyseessä supistus vai puskeeko vauva oikein kovasti kylkeä vasten, mutta aika hyvin tässä alkaa jo tunnistamaan. Miehellekkin soitin töihin, että mahtaakohan se syntyä jo, en kuitenkaan käskenyt kotiin vielä. Ajattelin tässä hoitaa iltatoimet rauhassa ja odotella, mies on parin tunnin päästä kotona niin katsotaan sitten tilannetta. Gramman Panadolia olen kyllä jo ottanut, että sitä ei enää saakkaan ottaa jos sattuu.

Jännää!
- tyttttii RV38+0

Edit. Supistukset alkoivat hiipua ja loppuivat sitten kokonaan. :sad001 Toivottavasti yön aikana tapahtuisi jotain vielä!
 
Muokattu viimeksi:
Itse voin ainakin sanoa että terveisiä synnäriltä!
Vajaan vuorokauden kärvisteltyäni jonkinlaisissa supistuksissa mies lähti kuskaamaan sairaalaan ja tänne tuli jäätyä muutamia tunteja sitten. Kyl alkaa jännittään! Tosi utopinen olo etten lähe täältä enää yksin kotio :eek: :D
 
Hui, nyt alkaa jo jännittää! Koko päivän on hiljalleen supistellut, kuten jo aiemminkin sanoin. Alkuillasta kävin koirien kanssa kävelemässä ja taas alkoivat voimakkaammat supistukset. Mutta ne eivät ole vieläkään loppuneet! Reilu tunti sitten aloin oikein kellottamaan, vaikkei varsinaisia kipeitä supistuksia olekkaan, tasaista jomotusta vaan. ~10min välein tulee supistus, välillä voimakkaampi ja nyt jo vähän ehkä kipeäkin, välillä vähän kevyempi. :) Osasta on vaikea erottaa onko kyseessä supistus vai puskeeko vauva oikein kovasti kylkeä vasten, mutta aika hyvin tässä alkaa jo tunnistamaan. Miehellekkin soitin töihin, että mahtaakohan se syntyä jo, en kuitenkaan käskenyt kotiin vielä. Ajattelin tässä hoitaa iltatoimet rauhassa ja odotella, mies on parin tunnin päästä kotona niin katsotaan sitten tilannetta. Gramman Panadolia olen kyllä jo ottanut, että sitä ei enää saakkaan ottaa jos sattuu.

Jännää!
- tyttttii RV38+0

Edit. Supistukset alkoivat hiipua ja loppuivat sitten kokonaan. :sad001 Toivottavasti yön aikana tapahtuisi jotain vielä!

Mulla oli samanlainen eilinen. Koko päivän supisteli on-off ja illemmalla jo muutamia napakampiakin mutta hiipui sitten. Nyt mietitään minne asioille lähdetään käynnistämään synnytystä :wink
 
Mulla oli samanlainen eilinen. Koko päivän supisteli on-off ja illemmalla jo muutamia napakampiakin mutta hiipui sitten. Nyt mietitään minne asioille lähdetään käynnistämään synnytystä :wink
Mekin tuossa mietittiin, että aamulenkille voisi lähteä, josko jotain tapahtuisi. :D Ja tietysti ne kolme ässää voisi olla paikallaan. :p

Ja tsemppiä sinulle Tillintallin!
 
Mun tekis myös mieli kävelylle.. Jos nyt lähtis, ei tuo kuitenkaan tänään syntyis.. Aikaisintaan huomenna.. :cool:
 
Tänään olis luvassa kesärenkaiden vaihtoa. Mies saa kyllä hoitaa homman ja mää katson päältä. Muutenkin pihakalusteita otetaan esiin. Semmosta pientä puuhastelua. :)

Ihana ilma meillä päin ulkona!

Ja vielä ootellaan sitä ekaa huhtikuun puolella syntynyttä. :)
 
Takaisin
Top