Huhtikuun hulinat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja odecca
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Sainpa viikonloppuna pienen muistutuksen minkälaisia ne supistukset tulevat sitten olemaan. Olipa mukavaa keskellä kaupungin keskustaa olla kivuissa :confused:
Sitten kun pääsin makaamaan, kivut jatkuivat jonkun aikaa ja kun oli alkanut helpottaa, niin huomaamattani olin nukahtanut :) Herättyäni, vatsa tuntui jotenkin aralta, että vähänkin kun tein jotain niin lähti kiristämään. Meni sitten loppupäivän ruokahalutkin siinä samalla..

Tuossa viime viikolla huomasin, että on alkanut muutenkin olo tuntumaan entistä raskaammalta. Alkanut tulla selkä- ja jalkakipuja..
Vauvasta on tullut entistä aktiivisempi, ja koska kokoakin on tullut, niin pikkasen jopa joskus häiritsee mun olemista :grin
Päivärytmi on muuttunut mielestäni jonkun verran, kun liikkuu nyt enemmän tässä päivällä ja yöllä en oo heräillyt enää niin paljon liikkeisiin.

Sain muuten kuulla, että yksi perheeni tuttu on kahdeksannella kuulla raskaana ja sai vasta nyt tietää... On jopa pidemmällä kuin minä :schocked028
 
Pikainen kommentti tähän väliin : APUA! kahdeksannella kuulla jo ja vasta nyt sai tietää !?! :eek:
Missä sen maha on?? ja vauvan liikkeet?
 
Onpa hurjaa kun tuntuu että täällä ainakin nuo liikkeet on sellasia että ei vain voi olla huomaamatta :eek: voi että oon hurahtanut noihin ns. toukkapusseihin. Kaveri sai kaksospojat tuossa joku aika sitten ja oli pakko kutoa sellaiset sukat siis villasukkien näköiset toukkapussit niille ja voi ihQ kun sain just kuvan pojista nauttimassa päiväunista näissä :) pitäisköhän tehdä sellainen itsellekin :wink
 
Mää en oo huomannu muutosta vauvan päivärytmissä, mutta välillä vähä meinaa häiritä ku pyörii tai monottaa nii että maha heiluu. Muuten ei missään nimessä haittaa, ihan innossani seurailenki toisen elämää, mutta kun tekkee kynsiä ja pitäs pitää käsi mahollisimman vakaana, rauhassa ja tasaisena...ei puhettakkaan vakaasta kädestä. :laughing025
Sitte vaa alkaa naurattammaan, ku toine sattuu just jonku kiekuran teon aikana tönäsemään nii, että koko käsi heilahtaa ja kiekura mennee pilalle. :grin
Toivottavasti ei ny ala kovin ripsienteon aikana häirihtemään, sitte ei ehkä nii naurattaiskaan :rolleyes:
 
Kyseessä on vielä tosi hoikka ihminen, että en tiedä missä siellä se vauva oikein on.. Ihan pikkasen on kuulemma painoa tullut ja ihan pieni vatsa. Elänyt tässä aika railakasta elämää, jos oikein oon ymmärtänyt, niin oli ajatellut, että siihen liittyvää turvotusta ja ilmaa vatsassa (eli luultavasti liikkeet). Kuukautiset oli tulleet ihan normaalisti kunnes sitten ei tullutkaan enää :confused005
Mutta tosiaan, tuntuu että tällaisia tapauksia on viime aikoina tullut ilmi vähän enemmänkin, mutta on se vaan jotenkin niin uskomatonta miten joku ei voi huomata, mitä kehon sisällä tapahtuu.. :grin
 
Mä tein kans meiän vauvalle toukkapussin, mielestäni laitoin tännekin kuvan mutta en kyl oo ihan varma. Tällanen siitä tuli
1978735_10152280220511893_483631539_n.jpg
 
Siis miten voi vauvan liikkeitä luulla enää puolivälin jälkeen pieruiksi...? :eek: On siinä jo sitten aika selkeä ero, kun maha nykii ja heilahtelee.
 
jossain päin suomea on, mutta en tiedä onko kaikkialla. Ainakin aktiivinen synnytys ry:llä on doulia
 
Tänään ollut jotenkin masentava päivä, vaikka aurinko on ihanasti päivän aikana paistanutkin. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä, ja saisi enemmän aikaiseksikin, etenkin koti- ja kouluhommia.
Ollut todella tukala olo vatsanseudulla ja pientä supistelua tullut.

Nyt tossa puolisen tuntia sitten innostuin yhtäkkiä viikkailemaan 50-56 cm vauvan vaatteita lipastoon. Muutenkin tässä illan aikana pähkäillyt, että pitäisi alkaa tekemään jonkinlaista sunnitelmaa, että kehen otan yhteyttä, jos tulee äkkilähtö sairaalaan. Tyttö pitäisi saada hetkellisesti jonkun luokse, jos mun perhe ei ole lähistöllä.
Mieskin kun on nämä arkipäivät muualla niin kestää ennen kuin ehtii saapua paikalle ja muutenkin haluaa tulla mukaan sitten sairaalaan.

Itselläni on nyt viikkoja 29+, mutta jotenkin on semmoinen tunne, että täytyy alkaa jo valmistautumaan..
 
meilläkin on täällä "lähes kaikki läheiset hälytysvalmiudessa" :D jos tulee äkkilähtö soitetaan naapuriin jotka tulee vahtimaan esikoista ja naapuri hälyttää isovanhemmat hoitamaan esikoista hieman pidemmän matkan päästä ja miehen pomo soittaa miehen tuuraajan töihin (tuurari joutuu siis olla tipattomalla koko kesäkuun :D) jne. :D oli varmaan vähän sekavasti selitetty :D
 
Hellyttävä tuo odeccan toukkapussi!

Ai että kuulostaa että porukka alkaa olla valmistautuneita lähtöön! Mä oon vielä ihan "kieltotilassa", ei se synny vielä PIIIITKÄÄÄN aikaan..mitään ei oikeestaan oo valmiina, jossain varastonperällä kyllä jotain, mutta ei tietoa missä..myöskään lähtövalmiudesta ei tietoa, kyllä se varmaan sitten aikanaan selviää miten lähdetään:grin,
mutta tuntuu tosissaan kaukaiselt vielä, kaksi kuukautta on pitkä aika(?),
varsinkin kun on noita karitsoivia vielä jonossa- ne pitäisi nyt ensin saada alta pois. josko sitten tulis oma vuoro! Tavallaan ärsyttää tämä oma valmistautumattomuus vauvaan, mutta toisaalta saa ajan kulumaan nopeesti, kun on muuta mielessä.
 
Mä aloin nyt vasta ekaa kertaa miettiä lähtöön valmistautumista. Tajusinkin samalla muutaman mutkan matkassa, joihin on ihan hyvä varautua. Mies on vuorotyössä 24 h vuoroissa, joten häntä ei välttämättä ihan helposti kesken työvuoron repäistä irti töistä, etenkin jos on keikalla toisessa kaupungissa. Ja meiltä on matkaa sairaalaan vajaa tunti. Onneksi miehen isä asuu kohtalaisen lähellä ja on joutilaana, ehkäpä hänen kanssaan saamme sovittua kyytivalmiudesta miehen työvuorojen aikana.

Sama muutenkin kuin lambilla, en ole vielä kauheasti valmistautunut vauvaan. Siis kaikkea kamaa löytyy jo ihan hyvin, mutta ei puhettakaan mistään valmiista vauvan huoneesta tai pestyistä, viikatuista vaatteista. Pinnasänky ja hoitopöytä ovat vielä remontin alla, joten hetki menee ennen kuin pääsee sisustamaan... Saas nähdä tuleeko paniikki vai ehditäänkö tehdä kaikki hyvissä ajoin rauhalliseen tahtiin. :rolleyes:
 
Mä ajattelin ensiviikolla alkaa vauvan huonetta huusaamaan, kun alkaa lomailut. Poika on vielä kolme viikkoa hoidossa ainakin osittain, niin nyt olis hyvä aika touhuta. Tosin aloitellaan myös vessaremppaa. Siskon palkkasin meille kaakelimaalaajaksi ja vaihdetaan vaan siis kalusteet. Eli ei mitään sen isompaa. Ja tytönkin huone jo kyllä muuten valmis, mutta pitäisi vaan raivata sieltä vähän kamaa pois ja elättelen haavekuvia kirpparikeikasta, niin pitäisi sieltä käydä pari kassillista vaatteita läpi ja hinnoitella.

Mutta esikoinen tosiaan nappasi itselleen vesirokon, eli sen parissa meni tässä hetken aikaa. Viime viikolla puhkesi ja tän viikon vielä kotosalla parantelemassa näppyjä. Aika raju tauti...
 
Me aletaan ihan kunnolla pistämään paikkoja kuntoon vauvaa varten tuossa toukokuun alussa, kun voihan se olla, että tyllerö päättää aikaisemmin tulla.
Tehdään siinä samalla kunnon suurkevätsiivous ja pistetään kaikki turhat tavarat ja huonekalut pois, koska meillä olisi muutto samoihin aikoihin, kun mulla on LA. Vähän pitää ennakoida, kun ei sitten tiedä missä kunnossa sitä on viimeisillä viikoilla, että jaksaako ja saako sitä edes touhuta :)
Ehdin kuitenkin synnyttää just ennen muuttoa, kun mulle sanottiin ettei diabetesäitien vauvoja anneta oikein yli mennä, niin sitten olisi tarkoitus käynnistää jos ei viimeistään laskettuna aikana synny :)
Esikoinenkin oli tarkoitus käynnistää, mutta syntyikin juuri sopivasti päivää ennen LA:ta.
 
Toukokuisten puolelta tulin vinkkaamaan, että varatkaapas ainaski kättärille synnyttämään menijät hyvissä ajoin tutustumiskäynti, itse vetkuttelin asian kanssa ja sain varattua tutustumiskäynnin sitten raskausviikolle 38, eli tänään varattu aika vasta kuukauden päästä! Toivottavasti vauva vatsan sisäpuolella ja äiti jaksaa vielä vaappua silloin..
 
Tänään on päivä alkanut jotenkin levottomasti. Poukkoilen täällä kotona sinne sun tänne, mutta en kuitenkaan saa oikein mitään aikaiseksi :happy7
Netissä on tullut pyörittyä ja katseltua pinnasänkyä ja kantoreppua. Taisinkin löytää sopivan pinnasängyn. Vielä miehen mielipidettä kysyn sitten illemmalla, kun on tulossa viikonlopuksi kotiin :) Kantoreppuja on ihan kamalasti etten oikein tiedä minkälaisen sitä sitten hankkisi. Sellainen tulee itselläni tarpeeseen, kun joudun käyttämään pesutupaa enkä halua vauvaa yksin jättää kotiin.

Malttamattomana odottelen, että tilaamani vaunut tulisivat, vaikka tässä asunnossa onkin vähän ahdasta. Meillä olisi kyllä vaunuvarastokin taloyhtiössä, mutta en tiedä uskallanko sinne laittaa upouusia vaunuja. Täällä on kadonnut ennenkin ihmisiltä tavaroita esim. pyöräkellarista pyöriä, eli sisäpiirikeikka kun ei ollut ovissa murtojälkiä..o_O

Tosiaan, näyttäisi nyt siltä, että on jonkinlainen pesänrakennusvietti tjn sen kaltaista iskenyt, kun sitä jo mietiskelee tämmöisiä ja sotkuinen koti ahdistaa normaalia enemmän :p
 
Huomenna koko perheen voimin lapsimessuille, josko sieltä löytys poitsulle kotiintulovaatteet kun ei oikein muutakaan hommattavaa ole kun kaikki tallessa esikoisen jäljiltä :) tai kyl mun pitäs tuplat hommata mutta kun ei tuu vastaan niitä mitkä tahdon sellaisella hinnalla kun haluan
 
Mulla alkoi tänään loma ja äittäri sitten virallisesti pääsiäisen jälkeen :) ajattelin kyllä viikonlopun vain rötvätä mutta maanantaina varmaan pakko aloittaa jo vähän tsemppaamaan tän kämpän suhteen... Olis ikkunoiden pesua ja yleistä kevätsiivousta edessä. Varastoonkin pitäisi roudaa kamaa, kun mies ei ole saanut niitä vietyä.
 
Me käytiin eilen lapsimessuilla, mutta jouduttiin lähtemään pois hiukan yli tunnin siellä olemisen jälkeen kun mua alkoi supistelemaan niin kipeesti. Tarkoitus oli et oisin kattonu vauvalle kotiintulovaattet, mutta jäi sit ostamatta. Tänään sit käytiin jumbossa ruokakaupassa ja samalla kävästiin sit kattomassa et löytyykö sieltä mitään ja nää tarttu matkaan mukaan. Näistä suunnitellaan sit kotiintulovaatteet vauvalle. Housuja en ostanut kun on ennestään 50cm jotka sopii noihin, viel kun keksis sen mieleisen yhdistelmän :)
10011473_10152302367326893_264901606591366525_n.jpg
 
Takaisin
Top