Huhtikuun hulabaloot

No huhhuh miten rankalta kuulostaa! Ja tosiaan ihmettelen ystäviäsi! :O erikoista, ei voi mitenkään ymmärtää miksi käyttäytyvät niin... Valtavasti voimia ja toivottavasti alat voimaan paremmin!
 
Ei kyllä kuullosta tosi ystäviltä elleivät edes joskus ehdi auttaa... Toivottavasti itse tajuavat joskus kun tarvitsevat apua ja eivät sitä saa miten törkeästi ovat käyttäytyneet.
Mulla on onneksi päiväkoti jossa pidän esikoista. Aluksi pidin kotona häntä mutta hyvin äkkiä hänellä meni hermot mun hitauteen ja siihen että äitin tarvii hetki levätä... Joten olkoon päiväkodissa lyhyitä päiviä purkamassa energiaa :-)
 
Kiitos tsempeistä!

Kai minun kaverit ovat niin käpertyneet itseensä ja omaan elämäänsä ettei kiinnosta olla avuksi. Tottakai ymmärrän että jokaisella on omat kipunsa ja haasteensa elämässä. Koen kuitenkin melko epäreiluna sen ettei YKSIKÄÄN kaveri ole tarjoutunut tulemaan käytännön apuun. Tämä apu veisi ehkä pari tuntia. Oon saanut empatiaa tasan "voi voi, koita nyt pärjäillä" verran. Mun tuki, apu ja neuvot ovat kyllä aina kelvanneet heille. Ovat ilmeisesti tottuneet siihen, että minä olen se vahva ihminen joka aina kannattelee kaikkia muita. Eipä kiinnosta vastata enää puhelimeen ja kuunnella tilityksiä enää yhtään mistään. Eikä tarvitse kyllä hetkeen kenenkään pyytää minun apua mihinkään. Niin rankasti vituttaa.

No ei kai tässä valivalit auta. Ensi viikolla soitan sitten siivouspalvelua jos ei selkä yhtään anna myöden... Tuntuu kamalalta pyytää vieras omaan kotiin siivoamaan. Ja rahalle olisi parempaakin käyttöä ollut. On sitä ennenkin menty rankoista paikoista läpi yksin niin tiedän ettei tähän kuole vaikka pahalta tuntuukin.
 
Jännää tosiaan ettei neuvolasta tai miltään taholta saa siivousapua. Joskus on sitäkin saanut, tosiaan se on ollut kotipalvelua ja heidän tehtäviin ei enää kuulu kuin yleinen siisteys. Mut onhan noita yksityisiä siivoojia ja koiran pissattajia.
 
Joo, yksityisiin tarvitsee turvautua tässä vaiheessa... Neuvolan täti soitti ja yrittävät saada tänne jonkun siivoamaan ensi viikolla. Mukavaa että otti noin asiakseen. Tässä vaiheessa edes ripaus aitoa välittämistä lämmittää. :angel1 Lääkärille pääsen taas tiistaina. Tehdään lähete tayssiin ylimääräiseen ultraan. Labrakokeissa ei löytänyt mitään syytä jatkuvalle supistelulle niin tutkitaan varoiksi vielä tarkemmin ja hyvä niin.

Iloa päivään tuo vatsassa möyrivä tyttö! :dummy1: :Heartpink Koirakin on ihana. Se on koko ajan käpertyneenä minuun kiinni.
 
Mesiangervolle paljon jaksamista. Ikavaa kuulla etta ystavat osoittautuivat hadan hetkella tuollaisiksi. Toki mista mina tiedan jos vaikka heillakin on omat vaikeat hetkensa elamassa juuri nyt, mutta kylla ystavia pitaisi pyrkia auttamaan o_O
 
Ystävyyssuhteet ovat kyllä merkillisiä. Oikeastaan on hyvin mielenkiintoista, että ystävyys toimii vain silloin kun roolit ovat sopivasti päin, eli heikko-vahva -asetelma, tai vaikkapa vertaisuus jossa kaksi ihmistä elää samaa elämäntilannetta (johon tämä foorumi perustuu). Palatakseni tuohon tukemiseen, olen myös huomannut että roolit hyvin harvoin pyörähtävät toisin päin, pois totutusta kaavasta. Näin on myös parisuhteissa, jos olet itse ollut se väkivahva arjen pyörittäjä, niin yhtäkkiä kun tarvitsisitkin tukea, kumppani ei sitä pysty antamaan.

Pakko kyllä tunnustaa ettei itsekkään ole jaksanut aina reagoida, vaikka olisi nähnyt tuttavansa hädän. Oman sirkuksen pyörittäminen vie mehut. Sukulaiset tekevät toki poikkeuksen, silloin laitetaan sirkus tauolle ja kääritään hihat.
 
Tuohon "mita tehda aitiysvapaalla/sairauslomalla..." sanoisin etta olettepa te varmasti jarjestyksen ihmisia lahes kaikki kun ei puuhaa riita! :happy: Toki asia taysin erikseen he jotka ovat siten sairauslomalla etteivat voi puuhastella kivulta tai muuten, mutta te muut! Onko teilla koti aina niin tip top ettei siella riita mitaan tekemista? Minua ihan nolottaa myontaa, mutta minun ajatuksenani on kayda kaikki kaapit lapi, siistia ne, karsia vaatteita ja tavaroita joita on aina liikaa ja lapsilla varmasti pieneksi jaaneitakin, ja putsata, puunata ja kiillottaa! Toki meilla on tassa viela muutto tulossa ennen vauvaa, joten kaikki kaapit pitaisi joka tapauksessa kayda lapi, mutta ilman muuttoa ohjelma olisi sama. Mina olen kateellinen teille joilla tallaista ohjelmaa ei ole, se tarkoittaa etta teilla on nama kaikki jo kunnossa! MITEN?? :hilarious:

Sitten kun kaapit on OK, niin pesen ikkunat, seinat, lattiat kunnolla, ja voi noita lasten lelulaatikoita, niitakin saa yhden paivan ainakin kayda lapi. Tietokoneella on valtavasti valokuvia jotka pitaisi lajitella. Kirjahylly (joka on kylla iso) pitaisi jarjestaa kun se ei koskaan pysy kauaa siiistina. Mattoja, tyynyja, peittoja, sohvatyynyja pitaisi puistella ja tuulettaa. Keittion ruokakaapit ja jaakaappi pitaisi tsekata, etta minkas vuotisia aarteita sielta loytyy... jne :bag:

Ja mina siis pyrin elamassa siihen ettei kamaa ja roipetta olisi ihan valtavasti... Ei uskoisi! :cat:

Hatunnosto teille joilla nama asiat ovat jo OK! Tulkaa meille kylaan auttaamaan mua jos tylsistyttaa! :grin
 
Viela ystavien apuasiaan. Itsellani suku on aika etaiseksi osin jaanyt, joten kaikkien sukulaisten hadasta en edes kuulisi. Eras isotati oli aikanaan niin yksinainen etta paatti lopettaa elamansa, se on jaanyt vaivaamaan - olisi pitanyt menna useammin kaymaan. Olin kylla itse nuori silloin enka tainnut tajuta mailman menosta paljoakaan.

Mutta sukulaisten sijaan minun extra-energian saavat ystavat. Ne ihan oikeat, todelliset ystavat, ne joilta voi itse pyytaa apua vaikkei hetkeen ole tullut pidettya yhteyttakaan. Heidan vuoksensa tekisin itsekin paljon. Olisi kauheaa huomata etta itse apua tarvitessani he eivat olisikaan tukenani. Pistaisi varmasti miettimaan elaman arvoja uudelleen. Siksipa erityistsempit Mesiangervolle. Onneksi ystavia saattaa saada uusiakin, ja vanhatkin voivat toisinaan "herata" :happy:

Itse en ihan ole ihan samaa mielta ole siita etta heikko-vahva asentelmat pysyisivat stabiilina ystavyyssuhteissa. Usein kylla, mutta olen saanut myos kokea naiden suhteiden muuttumisen "tarpeen mukaan" parhaiden ystavieni kanssa. Parisuhteessa minulla on kokemusta etta huonossa suhteessa asetelmat eivat muuttuneet, mutta hyvassa kylla. Mutta namapa vain omia kokemuksiani ja aatoksiani - joillain muulla voi ja saa ja pitaakin olla ihan erilaiset kokemukset :)

Oma ongelmani on etten pida tarpeeksi yhteytta kaikkiin ystaviini. Pitaisi nahda enemman vaivaa, mutta ei muka ole aikaa vierailla tai soitella. Ei aina tarvitsisi jotakin hatatilannetta tai erityista syyta tapaamisiin! Tassa minulla kasvun paikka. Liian helposti tulee selitettya etta kun on vaativa tyo ja lapset ja opiskelu ja blaablaa - varsinkin kun ystavien nakemisesta saisi itsekin taas lisaenergiaa!
 
Hattaraa, mä oon ollut jo niin monta viikkoa kotona että paikat alkaa olemaan jo koluttu :-D ikkunoita alan pesemään jossain kohtaa, se vaan ei oo mielekästä puuhaa niin ei oikein huvita edes aloittaa... Plus kesällä mies maalaa meidän talon niin en tiedä miten kannattavaa on ikkunat pestä. ja kun voin pyykkiä pestä vain joka toinen päivä kun kuivatus tila loppuu kesken. Omaa vaatekaappia en viitsi siivota kun ei tiedä mihin mittoihin palautuu tämän raskauden jälkeen. Pakastimen haluaisin sulattaa mutta siellä on niin paljon tavaraa etten tiedä minne ne tungen siksi aikaa :-D plus jokainen siivous ym. asia täytyy tehdä tupla hitaasti niin ihan pieneenkin asiaan saa menemään aikaa yllättävän kauan. Ennen valitti kun ei koskaan oo aikaa mihinkään ja nyt kun ois aikaa ei oo mukamas mitään tekemistä :-D
 
Hattaraa, mun onneksi me ollaan vasta alkuvuodesta muutettu tähän :D eli tuolloin on tavarat käyty läpi ja jätetty vauvalle omat kaappinsa tyhjiksi. Mä en tosiaankaan ole järjestyksen ihminen, eli toisessa tilanteessa olisin kusessa. Lisäksi mut pelastaa siivoava mies :D kyllä mä olen jotain ovia pyyhkinyt täällä, mutta mies jotenkin tarvitsee noi siivoushetkensä niin annan sen sitten siivota.
Mun tehtäväksi on jäänyt yhden lipaston tyhjennys... Ja veikkaan, että yhdessä vauvan kanssa sitten sitä tyhjennetään tai mies hajoaa ja tyhjentää sen itse :)
 
Mulla ei myöskään noi sukulaiset ole läheisiä. Ei tulisi mieleenkään heiltä pyytää tai odottaa mitään. Oma sisäpiirini koostuu ystävistä ja sielunperheestä. :) Osa läheisistä asuu melko kaukanakin.

Tuo taitaa melkolailla pitää paikkaansa tuo asetelman omaksuminen... Mä olen varmaankin aina ja kaikille ollut se kantava voima ja oraakkeli. Tähän asetelman muodostumiseen vaikuttaa varmaan osaltaan myös mun työ intuitiivisena hoitajana ja selvänäköisenä tulkitsijana. Oon yleensä ihan tyytyväinen tähän asetelmaan, näin se vaan on luonnollista. Silti se olisi niin ihanaa just nyt jos joku olisi vahva mua varten. Yleensä mulla on kyllä luotto siihen, että asiat järjestyy. Nytkin olen saanut apua sitten vierailta ihmisiltä. Ja tärkeä opetus on ollut se, että osaan myös itse ottaa apua vastaan. Niin ja pyytää, vaikka en sitä sitten saisikaan. Silti, suhteessa se on ollut ikävä huomata, että jos itse romahtaa niin leviää koko pakka. :dead: Siis hyvässä ja tasa-arvoisessa suhteessa. Yksin on tietyssä mielessä niin paljon helpompaa. Mutta juuri tällaisissa tilanteissa sitä kaipaisi ylimääräisiä käsiä ja jalkoja. Tosin ei taida olla riittävän hyvä syy seurusteluun/ liittoon "Emmä muuten, mutta jos tuun kipeäksi, ni on sit joku joka pyörittää arkea"... :grin

Kyllä auttoi omaan oloon jo se että kirjoitin tänne ja sain teiltä tukea! Kiitos!
 
Mulla sitten taas tuohon ystäväasiaan liittyen on sellainen "ongelma" että niitä ystäviä ei vaan ole... Ei siis ole koskaan ollut ystäviä tai kavereita yllin kyllin mutta nykyään on niin ettei ole oikeastaan ketään. Ennen raskautta mulla oli yksi ystävä jonka kanssa oltiin paljonkin tekemisissä mutta tämän raskauden myötä hänkin on kaikonnut pois.. Varmasti monen korvaan kuulostaa oudolta ja usein kuulenkin sitä ettei voi olla mahdollista ettei muka olisi KETÄÄN kaveria tai ystävää. Mutta sellainen tilanne nyt vaan on.. Kovasti kaipaan jotain ihmistä kenen kanssa voisi jutella niitä näitä (puolison lisäksi) ja käydä vaikka kaupungilla yhdessä. Kamalasti stressaa kummiasiatkin ihan vain sen vuoksi ettei oikein ole ketään ketä pyytää. Tässä kirjoittaessa tulee pieni häpeän tunne koko asiasta ja pariin kertaan jo mietin uskallanko koko kommenttia edes julkaista mutta menköön nyt :shy:
 
Ei niitä ystäviä liikaa ole minullakaan, tai on mutta me on muutettu joku vuosi sitten eri paikkakunnalle ja kaikki hyvät ystävät asuu nyt kaukana. Aikuisena ystävien löytäminen on vaikeampaa. On täälläkin kavereita, mutta sellaista hyvää kaveria jolle voi soittaa milloin vain kun tylsyys iskee kaipaan. Tuntuu että kaikkien kans pitää suunnitella treffit etukäteen ajoissa, että edes joskus nähdään.
 
Täällä sama, ei ole ystäviä liiaksi asti. Oon tosi sosiaalinen, mutta todella tarkka siitä kenet päästän oikeasti lähelle. Aina olen tällainen ollut, ja samalla myös tosi huono pitämään ihmisiin yhteyttä...
Itku tuli kun luin kuinka joillekkin on pidetty baby showereita. Mulla ei ole ketään ystävää kuka haluaisi sellaiset mulle järjestää... Mies sanoi, että se järjestää mutta ei se ole sama.
 
Bebe 7/16 kyllä tuo on varmasti melko yleinenkin tilanne, et varmasti ole ainut! Itsellänikin on ollut sellaisia vaiheita elämässä, jolloin ei ole ollut paljon ystäviä. Tai on ollut ystäviä, mutta ei sellaisia jotka asuisivat lähellä ja joiden kanssa voisi täten tehdä yhdessä asioita.

Tällä hetkellä tuntuu, että omat lähialueen kaverit koostuvat lähinnä miehen kavereista, sekä harrastuskavereista. Ne pari hyvää ystävääni asuvat kaukana, eikä siksi tosiaan varmaan minullekaan kukaan baby showereita järjestä. Vaikka sosiaalista elämää tällä hetkellä on, niin veikkaan että suurin osa harrastuskaveruuksista hiipuu pois vauvan myötä kun en enää pääse samalla tavalla harrastuksiin mukaan. Miehen kavereitakin tulee nähtyä lähinnä vain silloin kun mies on mukana. Toivon, että vauvan myötä saisin kuitenkin jostain leikkipuistotoiminnasta tms. uusia äitiyskavereita, joiden kanssa voisi rupatella vauva-aikaan liittyvistä jutuista ja treffailla ulkoilun merkeissä. Olen luonteeltani vähän introvertti, mutta enköhän saa patistettua itseni ihmisten ilmoille sosialiseeraamaan kun on tarpeeksi kituuttanut päiviä vauvan kanssa yksin kotona. :)
 
Mulla on oikeestaan yks semmoinen hyvä, pitkäaikainen ystävä. Olen kyllä siitä onnekas, että miehellä on tosi laaja kaveripiiri ja olen sieltä löytänyt kavereita ja sitten yhtä pariskuntaa voi oikeastaan kutsua jo tosi läheisiksi ystäviksi. Heillä on vieläpä 01/16 syntynyt tyttö, jonka kummeja me olemme :) muita samassa elämäntilanteessa olevia ei lähipiirissä olekaan.

Kovasti toivon saavani äitikavereita esim. perhekahvilasta, joka on viikottain tossa psrin sadan metrin päässä :) onko kukaan teistä yksinäisistä/muista Oulusta?
 
Tuntuu vaan että kaikilla "yksinäisilläkin" on edes jossain kauempana ystäviä tai kavereita ja siksi tuntuu kummalta että itsellä ei ole ketään missään. Ei siis läheisempiä eikä kaukaisempia kavereitakaan.. Mutta täytyy toivoa jos joku juttukaveri edes löytyisi perhekerhosta tms sitten kun niiden aika tulee.
 
Kunpa te yksinäiset tuntisitte mut :P mä olen hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin ja olen usein se aloitteen tekijä ja aktiivinen. Tykkään että mulla on laaja ystäväpiiri ja olen avoin monille ihmisille. Tietty mullakin on ne läheisimmät ystävät, mutta tavallaan tykkään elää "läpinäkyvää" elämää kaikille tuttaville. Tämä tosin vain IRL koska somessa en halua jakaa mitään.

Äitiys ja vauva-aika on hyvä mahdollisuus saada uusia ystäviä, tosi hyviä vielä! Se on niin iso ja yhdistävä tekijä naisten elämässä. Rohkeasti mukaan perhekahviloihin ym. Vauvan kanssa! Ja sitten vaan ehdotatte vaunulenkkejä toisille äideille :) saatte varmasti uusia ihania ystäviä!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top