Huhtikuun höpötykset

Jolane

Vauhtiin päässyt keskustelija
JEEEE! Vihdoin ja viimein on kauan odotettu huhtikuu täällä ja 37 viikkoa plakkarissa joten ei voi sanoa muuta kuin jee! emoticon Tää on tytöt nyt se meidän kuukausi! 

Vauva on jo täysiaikainen, joten ei siitäkään enää mulla huolta. Vaikkakin onhan pikkuenkelinkin prinsessa hyvin pärjännyt vaikka keskosena syntyikin. 
Eilen illalla jo oikeesti vähän säikähdin, kun tuli 4 supistustusta säännöllisesti ja kesti about 1min ja oli tukala olo. En kellottanut, mut arvelin keston olevan suunnilleen tuo ja väliä niillä oli joitain minuutteja, miehelle jo puhisin siinä että nyt alkaa vähän jännittää.. Mut sit nukahdin ja aamulla heräsin perinteisiin puutuneisiin sormiin ja alaselän jomotteluun.. 
Meillä on tänään miehen kans 4-vuotispäivä ja mennään illalla niinkin romanttisesti juhlimaan, kuin pizzalle pitkästä aikaa emoticon

Oikein paljon Akinna81:lle ja perheelle onnea pienestä pojasta! emoticon

Ja Cava on tainnut lähteä vauvanhakureissulle kun ei oo kirjotellut, tsemppiä koitokseen ellei se sitten jo ole ohi! 
 
emoticon

Huhtikuu!!!

Heti alkuun onnittelut AkinnA81lle ja minä uskoisin myös että Cava on lähtenyt vauvanhakuun kun ei ole muutamaan päivään täällä kirjotellut.

Eilisen neuvolareissun perusteella meidän poikanen ei ole vielä tuloillaaan, on kyllä pää tulosuuntaan edelleen muttei ole laskeutunut/kiinnittynyt vielä vaan hyvin on "liikuteltavissa". Alapaine on nousussa, voi toki johtua kertyneistä kiloistakin, mutta seurannassa on ja sain protskutikkuja mukaan. Viime yönä alavatsaa jomotteli pariin kertaan ja minä iloitsin siitä!! Harvemmin sitä menkkajomotteluja tähän saakka on hykerrellyt.

Mutta, älkää uskoko tänään mitään eikä ketään (aprillia!!) ja nautitaan meidän kuukauden ensimmäisestä päivästä!!  emoticon
 
Jee jee, huhtikuu ja aurinko paistaa heti aamustaemoticon! Nyt aamulehden lukuun, jos sieltä bongais aprillipilan.
 
Onnittelut AkinnAlle!
Täällä jatkuu hiljaiselo. Supistukset ovat vähentyneet aiemmasta, viime yön jopa nukuin ihan hyvin, kun ei ollut mitään kipuja. Eilen olikin silmien alla sellaiset mustat viirut, että oli ihan tarpeen..

Oon koittanut ottaa oikein rauhallisesti ja puuhailla vain kaikkea mukavaa. Toisin sanoen oon ommellut pikkuiselle vaatteita :) Kavereitten kanssa oon koittanut myös sopia mahdollisimman paljon treffejä, kun voi olla, et sit vähään aikaan ei tule mihinkään kotoa lähdettyä.

Kaiken kaikkiaan tänään on hyvä mieli, eikä eilisen vitutuksesta ole mitään jäljellä :)
 
Jolane kirjoitti:
JEEEE! Vihdoin ja viimein on kauan odotettu huhtikuu täällä ja 37 viikkoa plakkarissa joten ei voi sanoa muuta kuin jee! emoticon Tää on tytöt nyt se meidän kuukausi! 

Vauva on jo täysiaikainen, joten ei siitäkään enää mulla huolta. Vaikkakin onhan pikkuenkelinkin prinsessa hyvin pärjännyt vaikka keskosena syntyikin. 


Niinpä, Jolane (ja muut), tää on se meidän kaikkien odottama kuukausi! :) Eikä tosiaan huolta, pienestäkin alusta voi kasvaa suurta! Neiti voi hyvin. Neuvolatätiä ootellaan tässä just piakkoin tulevaksi, ois taas punnituksen vuoro. Pitää samalla kysästä, jokos ne rokotukset alotetaan.. 

 
Hei kaikille! 
En ole kirjoitellut aikoihin, vaikkakin seuraillut useinkin pikaisesti teidän muiden kirjoittelua...
Tuhannesti onnea kaikille vauvan jo syliinsä saaneille <3

Täällä on jo viikon verran ollut ajoin voimakkaitakin supistuksia, eivät vain ole säännöllistyneet vaan aina alkaneet iltapäivällä iltaa kohti ja yöllä kuitenkin loppuneet. Lääkäri totesi jo reilu viikko sitten että vauva on ihan alhaalla ja kiinnittynyt...että odottelua vaan :) Tässä kuussa kuitenkin synnytetään ;)

Päivät menevät kyllä kieltämättä nopeasti, siitä tuo kohta neljävuotias pikkuneiti pitää huolen. 

Ihania, aurinkoisia huhtikuun päiviä teille kaikille ja jaksamista "loppumetreille" :)

-hippu 38+4
 
Jee, jee, jee, huhtikuu!!! En oo oottanut näin paljon jotain kuukautta koskaan :)

Nyt meijänkin vauva on suht valmis syntymään jos näin päättää emoticon  Aatella, meilläkin on menty jo 7 viikkoa eteenpäin siitä kun jouduin sinne Tays:iin supistusten estoihin sun muihin, ihan uskomatonta. Taidanpa hinkata tänään parvekkeen juuriharjan kans ;)

Cavalla on ihan varmasti jo vauva sylissä kun ei oo pariin päivään kuulunu mitään ja onnea AkinnA!!!! emoticon
 
Onnea kaikille jo vauvan saaneille!! Tässä kuussa minäkin meinaan saada omani. Jos vaikka jo tänään....ei kyllä mitään merkkejä siitä ole. Eilen oli viimeinen lääkäri ja totesi että vauvan pää alhaalla ja yhdelle sormelle olen auki. Edistystä!

Ihanaa huhtikuuta kaikille ja onnea tuleviin koitoksiin!!
 
Ah huhtikuu! Tätä kuukautta on TODELLAKIN odotettu enemmän kuin koskaan emoticon  Välillä tuntui jo, ettei se tuu koskaan ikinä. Tänään viikkoja 38+1. Joka ilta meen nukkumaan toivoen herääväni siihen, et alkaa tapahtuu.. Mut ei :) Ja aina sitä tosiaan herää vaan näiden särkevien nivelten, lonkkien, käsien (huoh) kanssa. Tänään oli neuvolakin ja viikon päähän varattiin seuraava aika. Toivottavasti silloin olis jo vauva kainalossa emoticon

Tuhannesti onnea AkinnA ja varmaan saa Cavaakin tosiaan kohta onnitella emoticon .

Täällä mielialat heittelee laidasta laitaan mielettömästä vitutuksesta kunnon parkumiseen... hoh hoijakkaa. Mun perus draamakunigatarluonteeni on triplaantunut ja miehellä varmaan tosi lokoisat oltavat  emoticon   Sekin on alkanu jo ehdottelee jotain matonpesutalkoita ja saunomista. Oottaa jo sekin kovasti pientä (ja mun normaalitilaa :)) ja on kuulemma työmotivaatio ihan tiessään, ku odottaa vaan, et vauva syntyy. Jää sitten kolmeks viikoks mun kanssa kotiin heti vauvan synnyttyä. Huh.
 
Jep! nyt se sit on huhtikuu!
Itteeni kyllä jännittää ihan törkeesti...
Miten teillä muuten noi supistukset? tai minkälaisia ne on? kun itselläni kyllä tunnen että maha menee ihan kovaksi ja aivan kuin napa poksahtaisi irti mutta ei välttämättä satu kuin vasta sen jälkeen kun maha ei ole enään kova.. eikä kipu mitään aivan sietämätöntä ole vaan sellaista juurikin menkkakivun tapaista..
Pelottaa kamalasti että en tajua lähteä laitokselle ajoissa..
Ja nyt tässä parin päivän aikana on tullut uusia "raskaus oireita" tai miksi niitä nyt voi enään kutsua.. mutta kädet ja jalat puutuvat varsinkin nukkuessa tai lepäillessä.. päätä on ruvennut särkemään ja tullut aika ajoin huono olo..
Samoin tuo ipana on ruvennut nyt oikein kunnolla potkimaan melkein pystyy mahan läpi erottamaan jalan muodon! <3
 
Ihana kun ootte kaikki yhtä innoissaan huhtikuusta kuin raskaudesta! Kaikkia ihania hymiöitä vaan vilisee täällä. :))

Olin viime yönä jokseenkin tosi väsynyt ja vaikka neiti oli maidot vetässy eikä enää kelvannu lisää, ei ollu kakkaa vaipassa muttei vaan asettunut sänkyyn yhtä hienosti kun ennen niin aiempaa suunnitelmaa vastaan nappasin neidin sit nukkumaan siihen viereen että pääsis ite nopeesti uneen takaisin. Neiti hiljeni ja hups, tais olla äitin ja isin vieressä nukkuminen niin mahtavaa että unet venähti vähän turhan pitkäks.. No neiti söikin sitten taas sen kolmisen tuntia. :D Sitten piti kuikuilla kovasti ennen ku maltto uudelleen nukahtaa. Ihana kun se aina kattelee missä se mamma on.. :)
 
Toivottavasti pääsen synnyttämään huhtikuussa kun toi LA on vasta 24.4....

Kylläkin mikä on positiivista mua on alkanu supisteleen, jo muutaman pvän ajan on välillä jomottannu alaselkää ja mahaan tulee sellainen vihlova tunne joka tuntuu joko renkaana mahan ympärillä tai sitten vai toisella puolella mahaa lisäksi tuota alapäässä vihloo ja tuikkii ihan mukavasti välillä.

Mites muilla tuntuuko vauvan liikkeet paremmin tuolloin supistuksien yhteydessä ja hetki sen jälkeen?
 
Reetta: Toivottavasti päästään tän kuun puolella synnyttämään, mulla la 23.4 :)
Ja täällä huomattu sama, että liikkeet tuntuu paremmin supistuksen aikana ja sen jälkeen.

Ja terveisiä synnäriltä! Kävin käyrällä, ultrassa ja labrassa, diagnoosina raskausmyrkytys. Kahdessa päivässä paineet pomppas 155/99 ja painoa tuli 2,2kg kahdessa päivässä.
Verenpainelääkeresepti kouraan ja kotosalle pötkölle. Ma neuvolaan kontrolliin ja ens viikon pe painoarvioon ja synnytystapa-arvioon.

Olisivat jo saattaneet ottaa mut sisään, mutta täällä Vaasassa on 5 synnytyssalia, ja kaikki oli tänään täynnä :D

Enpä olis uskonu, että maha näkee huhtikuun, mutta täällä ollaan! Ihania aikoja meille kaikille! emoticon
 
Voi ei Tiina :( Toivottavasti ei pahene!!!!

Mulla kun tulee supistus, niin se alkaa paineen tunteena ihan häpyluun yläpuolelta, sit alkaa pikkuhiljaa nousta koko vatsaan niin karsee kiristyksen tunne et tuntuu kuin hengitys salpautuis. Että keuhkot puristuis tyhjäks. Supistuksen aikana alavatsaan polttaa ja sattuu ja koko maha on kivikova. Mulla on monesti käyny niin et makaan sohvalla ja vauva heiluttelee itseään puolelta toiselle mutta kun supistus alkaa, se ei liiku yhtään sen aikana mutta supistuksen jälkeen jatkuu meno villimpänä. Nyt on alkanut myös semmoset supistukset joissa jomottaa tuon saman yllä olevan tuntemuksen aikana myös alaselkää menkkamaisesti. Muuttunut siis kivuliaammiksi. En tiedä ymmärsittekö nuista mitään mitä tässä yritin selittää mut supistuksen tunnetta on aika vaikee kuvailla :D
 
 Tiina: Meillä ihan sama juttu tänään. Meillä ei vaan varsinaista raskausmyrkytystä todettu, mutta oireet ihan samat. Tosin viikkoja on täällä jo 39+4. Me saatiin pikkuisen painoarvioksi 3400 g. Toivottavasti teilläkin tilanne helpottais emoticon
 
Tiina: hyviä pötkötyksiä sinne kotiin. Otapa rauhallisesti, toivottavasti verenpainelääkkeet tepsii.
Mulle on pientä hemmottelua tiedossa kun lähdetään miehen kanssa ravintolaan syömään. Jei, pitää ottaa kaikki irti yhteisistä hetkistä, ne voi olla kohta kortillaemoticon .  Ollaankin aikamoinen parivaljakko kun itse olen lyhyt lyllertäjä ja pitkä mies konkkaa vieressä kyynärsauvoilla...
Onpas täällä hiljaista monen osalta, luulen että kohta rupeaa tippumaan vauvauutisia ihan urakalla!
 
Täällä taas ilmeisesti mahataudin kourissa... aamulla olin ihan vellikuralla ja koko päivän huono olo. Puolen päivän jälkeen kellotin huonon olon aaltoja 5 -10 min välein ja soitinki jo synnärille, mutta käskivät seurailla tilannetta. Nyt onneksi rauhoittui, välillä supisti jo tosi tiheästi. Jos ei tyttö olisi ollut kurataudissa eilen, niin epäilisin synnytyksen käynnistyneen... nyt vain toivon, että olisi mahatautia, kun viikkoja vasta 36+4! 

Mä oon vähän herkkä noiden suppareiden kanssa, että milloin sitä tietää synnytyksen käynnistyneen... esikoiselta kun ei tarvinnut mitään kivunlievitystä, kun ei supparit missään vaiheessa niin kipeitä olleet. Kunnon kipu tuli kun olin jo kokonaan auki... Nytkin toivois, että menis lapsivedet, niin tietäs milloin lähtä :)
 
Parina viimepäivänä oon nyt bongannut sellaisia hetkellisiä "menkkajomotuksia" - mutta ei sen kummempaa. emoticon positiivisia nekin, kun jo turhauttaa...*hätähousu*
Siltikin, ainakaan ennen la 12.4 luulen ei ole vauvauutisia tiedossa, ellei sitten jotain ihmeellistä tapahdu (RR nousussa ja seurannassa...) Toistaiseksi baby muljuaa tulla masussa niin tyytyväisenä ja sen verran ylhäällä ettei huolenhäivää. Kannan 15kg koiranruokasäkin niinkuin ennenkin, imuroin ja lenkitän koiria... vähän saattaa supistaa mutta enemmän harkkasupparin tapaan.
Olen itsekin miettinyt että kun sit tietäis missä vaiheessa lähteä...suppareita on, ei niin kipeitä - toisaalta mulla on toooosi korkea kipukynnys ja siksi mietin että missä menee raja. Vaikkakin terkka lupas että kipeän kunnollisen supistuksen kyllä tunnistaa. Joten täälläkin tilattu selkeä vesien meno - ja sitten let's go.

Mulla oli neuvola 31.3 to ja terkan painoarvio poikasesta oli ~3400g. Mikään ihan pikkupatukka sieltä ei ole tulossa, jos ajallaan syntyy niin voip siellä 3700-3800g paikkeilla olla. Siks toivon ettei menis paljon yli ettei yli 4000g tarttis punnertaa.

P.s repeilen edelleen noille hymiöille, suurin osa niistä on vähintäänkin pervoja 
 
Mä kävin siis tänään äippäpolilla kääntymässä vatsataudin ja liikehälyytyksen vuoksi. Onneksi vauveli vaan nukkui. 

Mut sain painoarvioksi vain 2,6kg uä:llä!   Kohdun suu on vielä napakasti kiinni ja 2cm kanavaa jäljellä, eli ei ole näillä näkymin tulossa vielä  maailmaan.  Ja tolla painolla hyvä niin. 

Kaikki on vauvalla kuitenkin hyvin, vaikka on pikkuinen :D   
Ja jos positiiviseti aajatellaan, onhan ainakin helppo punnertaa maailmaan :D
 
Meillä esikoinen syntyi viikolla 38+2 ja oli vain 2,4kg ja 46cm ja nyt on ilmeisesti myös pieni tapaus tulossa, siksi saisi noita viikkoja mielellään tulla! Esikoinen sai heti lisämaitoa, eikä oikein oppinut rinnalle, olisi kiva kuitenkin saada imetys nyt paremmin käyntiin (mikäli sikäli esikoinen antaa rauhassa imettää ;)).

Mutta saapas nähdä mihin asti päästään! 
 
Takaisin
Top