Himot ja ällötykset

Ei ole kuvotuksia mihinkään ruokaan vielä tullut. Esikoista odottaessani aikanaan aamuherkkuni kaurapuuro alkoi ällöttää, jo pelkkä haju sai aikaan yökkäysrefleksin Onneksi vauvan synnyttyä moiset yökkäilyt loppuivat ja aamut ovat alkaneet puurolla taas monta vuotta.

Mulla kuopuksen kohdalla täysin sama. En pystynyt syömään kaurapuuroa ollenkaan. Toki pahoinvointia oli silloin myös, mitä ei onneksi ainakaam vielä ole näkynyt. Nyt kaurapuuro kuuluu aamuihin onneksi.

Kahvia ei enää aamuisin tee mieli, joten sen olen jättänyt. Jostain syystä tekisi mieli leipoa pullaa, mikä tosiaankaan ei kuulu normaalisti herkkuihini. Salmiakkia ja lakritsia on ikävä, pitänee namituvalta laittaa tilausta :hilarious:
 
Mä himoitsin jääkylmää vettä edellisessä raskaudessa ja oikeastaan kaikkia todella kylmiä juomia. Jäiset smoothiet mm maistui niin hyvältä. Näin viime viikolla Lidlin mainoslehdessä kuvan sellaisesta leivän päälle laitettavasti leikkeleestä, sellainen punainen pötkö. Se oli todella ällöttävä mun silmiin. :laughing002
 
Maustamaton viili tai jogurtti pienellä hillosilmällä maistuu, samoin jääkaappikylmät hedelmät.

Joka ruuan kanssa on oltava jääkaappikylmää tomaattia että pystyy syömään. Toisaalta sipulin kanssa reilusti paistettu jauheliha maistuisi! Seuraavalla ostosreissulla mukaan lähtee tortillatarvikkeet, täytteenä jauhelihaa, kasviksia ja raejuustoa.
 
Maustamaton viili tai jogurtti pienellä hillosilmällä maistuu, samoin jääkaappikylmät hedelmät.

Joka ruuan kanssa on oltava jääkaappikylmää tomaattia että pystyy syömään. Toisaalta sipulin kanssa reilusti paistettu jauheliha maistuisi! Seuraavalla ostosreissulla mukaan lähtee tortillatarvikkeet, täytteenä jauhelihaa, kasviksia ja raejuustoa.

Munkin tekee jotenkin tosi paljon mieli jotain tex mex ruokaa. Ehkä täytyy tehdä nyt viikonlopulla. :wtf:
 
Mun taas tekis mieli ihan hirveesti lihaa, siis kunnon medium pihviä! Ja kun ei saa mediumina syödä.. :arghh:

Onneks vähän helpottanut toi himo ku aloitin syömään vähän vahvempaa rautatablettia, että ehkä tuokin himo johtuu alhaisista rauta arvoista.
 
Munkin tekee jotenkin tosi paljon mieli jotain tex mex ruokaa. Ehkä täytyy tehdä nyt viikonlopulla. :wtf:

Sama juttu, tehtiin pari päivää sitten tortilloja. Samoin just kaikki suolainen maistuu, esim pizza tai makaroonisotku (paistettu jauheliha & keitetty pasta). Muuten tökkii ruoka.. Paitsi mandariini menee aina, ihan sama kuinka huonosti voi :happy:
 
Sama juttu, tehtiin pari päivää sitten tortilloja. Samoin just kaikki suolainen maistuu, esim pizza tai makaroonisotku (paistettu jauheliha & keitetty pasta). Muuten tökkii ruoka.. Paitsi mandariini menee aina, ihan sama kuinka huonosti voi :happy:

Mullakin klementiinejä tekee mieli vähän väliä. Sama oli kun odotin esikoista. :happy:
 
Vaihtelee ihan hirveesti. Päivittäin saa miettiä mitä tänään voisi kuvitella saavansa alas. Ja välillä kun sellaisen keksii niin sitä on saatava ja kaikki muu etoo. Hedelmät, raikkaat tuoremehut, kurkku, mehujäät, salaatit (ruokana), Saarioisten valmis lihakeitto, on aika perus mitä usein saa syötyä. Lihaa lähinnä kylmänä, kaikki "tuhdit" ruuat etoo. Sit näitä hetkellisiä mielitekoja kuten kaurapuuroa voisilmällä ja sokerilla, tiettyjä sipsejä mitä en ikinä normaalisti syö, kaupan kahvipulla-viipaleita, pelkkää keitettyä makaronia Felix-ketsupilla jne. En tiedä mistä näitä tulee ja näähän on tarkkoja, esim. mikään muu ketsuppi ei käy. Tai ruisleivän päälle ei pysty ajattelemaankaan muuta kuin voita ja tuorekurkkua. Kahvia rakastan normaalisti ja juon monta kuppia päivässä, nyt ei ole pariin viikkoon pystynyt todellakaan juomaan. Helpottaapahan huomattavasti kofeiinin vähentämistä.
 
Sokeriset jutut ei innosta tippaakaan, mutta makkaraperunat tai pekoni ja paistetut munat kuulostais hyvältä :woot:. Kahvi on vähän siinä ja siinä, saa nähdä tuleeko vaihdettua johonkin muuhun.
 
Mulla on pari päivää etonut ihan kaikki ruuat. Saan kyllä syötyä pakolla mut ei se poista jatkuvaa kuvotusta. Kylmä vesi on ainoa mikä maistuu ja se auttaa vähän pahaan oloon.

Kävin tänään ruokakaupassa maskin kanssa ostamassa viikon ruokaostokset niin pariin otteeseen yökin maskin takaa kun kaikki hajut ja ruuat ajatuksenakin ällötti. Maski tuntui vielä pahentavan oloa.
 
Täälläkin etoo tosi moni ruoka. Saa todella hakemalla hakea kaapista ruokaa mikä maistuisi. Jotain aina löytyy kuitenkin mikä maistuu. :)
Kuvotus helpottaa ihan hetkeksi,kun syö, mutta vain hetkeksi :banghead:
 
Mä perkasin eilen kokonaisen lohen.. mietin sitä tehdessä et tätä ei välttämättä moni raskaana oleva tekis :wtf:
 
Samat himot/ällötykset on ollu joka kerta, ekasta kahvi kyllä tökki pahemmin kuin myöhemmissä.
 
Muokattu viimeksi:
Hapankorppua, jonka päällä vain voita (välillä lisäksi kurkkua), suolakeksejä ja viinirypäleitä tulee tällä hetkellä syötyä aterioiden välissä.
 
Kuulostaa samalta, mitä täälläkin. Kaikki raikas menee alas (klementiinit, kurkku, mehujää, salaatit) ja perusruoka tökkii ja pahasti. Keitot ja tortillat kanalla ja salaatilla on nyt toiminut ruokana.

Alkaa kyllä niin helposti tehdä pahaa, jos ehtii tulla nälkä.
 
Se on kyllä outoa kun nälkä yllättää tosi nopeasti ja se on heti sitten ihan kauhea nälkä. Ei mitään siltä välillä. Joko täynnä tai nälkä. :laughing002

Kaikki kylmä juoma maistuu täällä edelleen superhyvältä.
 
Rakastan normaalisti kaaliruokia, mutta söin sitä pari viikkoa sitten enkä ole päässyt yli siitä, miltä meidän jääkaappi haisi silloin kun siellä oli jämäruokia kaalista. Mulla muuten kanssa jostain syystä tökkii syödä samaa ruokaa peräkkäisinä päivinä, en tiedä miksi.

En normaalisti käytä paljoakaan alkoholia, mutta tällä hetkellä voisin myydä puolikkaan sieluni hyvästä punaviinistä ja pehmeistä haisujuustoista:hungry: Sushi maistuisi myös koska vaan, vaikka yritin syödä niitä varastoon ennen alkionsiirtoa.

Onko jollain muuten oikeasti hyviä vinkkejä alkoholittomista viineistä, kaikki laadut käyvät? Alkoholittomissa oluissa on tapahtunut onneksi mieletöntä kehitystä viime vuosina, mutta viineissä tilanne tuntuu olevan arpapeliä. Harmittaa ostaa kalliilla iso pullo pahaa litkua.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top