Himot ja ällötykset

Mangusti_

Piirimestaruustason postaaja
Maaliskuun äidit 2019
Minkä perään olet raskausaikana alkanut kuolata ja mistä jo ajatuskin käynyt ällöttämään?
 
Itsellä ollut kova suolakurkkuhimo (aiemmin ollut aika välinpitämätön niiden suhteen). Sitten taas pasta ei tahtonut ollenkaan mennä alas (yleinen osa normiruokavaliotani), lihapullat pastan seassa olivat kyllä nams. Joka päivä pitää punniskella, mikä mahtaisi upota. Eilen bongasin kaupassa kananuggetteja ja totesin, että ne ovat täydellisiä. Ja paistoin ja söin kaikki 10 kerralla. Tosi terveellistä... Hedelmät ja vihannekset kyllä maistuvat kanssa tosi hyvin, onneksi. Etenkin kurkku ja salaatti jo tuoksuvat taivaallisilta!
 
Mulla on kans vähän päivästä kiinni mikä uppoo. Mitään himotuksia ei ole, mutta helposti mieliteot kääntyy raikkaisiin asioihin kuten hedelmiin. Kahvi on taasen sellainen etten pysty sitä edes ajattelemaan kun meinaa tulla oksennus. Sikäli hassua kun aluksi luulin että kahvin vähentäminen tulisi haasteeksi mutta helppohan siitä oli luopua kun en halua ajatellakaan koko ainetta enää.
 
Tällä hetkellä himottas pekoni, leiville pekonia ja paljon juustoa. Toisekseen metrilakut ois ihania mutustettavia. Meinaa välillä oikeista ruuista olla tiukkaa että mitä tekee mieli ja mikä maistuis. Pakko ois koko syödä jotain ettei tuu paha olo. Pitäs ostaa jotai suolakeksiä ym nopeeta naposteltavaa.
 
Kurkku tuoksuu taivaalliselle neljättä kertaa. :D Tupakan käry ja oluen tuoksu saavat aikaan yökötyksiä.Vadelma/muumilimu helpottaa taas kerran kuvotusta.Mut ei ainakaan vielä oo mitään erikoisia pakkosaada-ruokia.
 
Vaihtelee melkein joka päivä mitä tekee mieli, mutta jogurtti ja viimeisimpänä kylmä vispipuuro maidolla on ollut herkkua. Myös jäätelö uppoaa hyvin, vaikkei muuten juurikaan makeaa tee mieli. Ja kurkku on myös super hyvää! :D
 
Apetinan classic fetajuusto :Heartred
Ja jäätelö. Ihan sama mikä jäätelö kunhan siinä on suklaata. Joku vähän terveellisempi himo ois kiva :hilarious:
Mikään ei toistaiseksi aiheuta normaalia suurempaa ällötystä.
 
Täällä tekee kovasti mieli nakkeja ja suolakurkkua! joku terveellisempi vaihtoehto olis tosiaan kiva... mutta ei näillä mennään. Isoimmat ällötykset tulee tupakanhajusta ja koiranruokasäkistä. Mutta pahin yökkäys tulee ehdottomasti toisten ihmiset hien hajusta mitä nyt näillä keleillä riittääkin joka puolella. Yök. Ennen tämä ei ole häirinnyt mutta nyt juostaan vessaan ja lujaa jos joku sattuu vieressä vähän haiskahtamaan. Hirveen kiva näin asiakaspalvelutyössä...
 
Mieli tekee hedelmiä ja fanta zeroa. Kaikki rasvaiset ruoat ällöttää! Mieheni olisi eilen ravintolassa halunnut tilata meille jälkkäriksi sacher-kakkua ja mua vaan ällötti ajatuskin siitä, whaat! :O aamulla mies istuin reilu metrin päässä ja mä valitin et sen hengitys haisee :/ mies parka!
 
Olen aina ollut himojen ja erilaisten mielitekojen orja, joten en tiedä meneekö nämä vielä raskauden piikkiin, mutta...

Heti hedelmöittymisen jälkeen raaka kesäsipuli leivän päällä on ollut pop. Sitä on pakko laittaa myös kaikkiin salaatteihin.

Puuro mehukeitolla, erilaiset mehujäät, vaalealeipä, kurkku, vesimeloni, munakkaat, appelsiinisuklaa, grillattu ananas ja tortillasipsit ovat olleet suurinta herkkuani viimeiset 3 viikkoa.

Minun ei ole tehnyt erityisen mieli mitään grillattua lihaa, kahvia, appelsiinimehua, maitoa, rasvaisia juustoja eikä perunaa, mutta eivät ne ole varsinaista ällötystä aiheuttaneet.

Sen sijaan kollegan nauttima energiajuomat puistattavat, kuten myös tupakanhaju ja hikiset ihmiset.
 
Mulla on ylipäätään huono ruokahalu, ei tee mitään mieli. Syön oikeestaan sitä mikä milloinkin maistuu ja vähiten puistattaa. Nyt täytyis lähteä ravintolan buffaan illalliselle enkä tiedä saanko taaskaan mitään alas. Harmittaa kun menee kahden viikon all inclusive ihan hukkaan. :wink

Ekassa raskaudessa himoitsin suolakurkkuja ja muuta mahdollisimman suolaista ja mausteista, poika tuli. Makea ei maistunut ollenkaan. Saa nähdä millaisiksi himot ja ällötykset yltyy tässä matkan aikana.
 
Mulla ei oo mitään himotuksia! Ei ollu esikoisen aikanakaan vaikka niitä kovin odottelin :D
 
Vielä ei ole mitään tiettyä ruokaa himoittu, eikä esikoisenkaan odotusaikana tullut sellaisia. Silloin kahvi haisi aivan järkyttävän pahalle!!
 
Vielä ei ole mitään tiettyä ruokaa himoittu, eikä esikoisenkaan odotusaikana tullut sellaisia. Silloin kahvi haisi aivan järkyttävän pahalle!!
Mulla oli toi kahvi kans edellisessä raskaudessa! Se tais tulla aika varhaisessa vaiheessa ja sit muistan kun ei haluttu kertoa raskaudesta sukulaisille vielä ennen ekaa ultraa, niin oli vähän vaikeuksia käydä kylässä kun se kahvi teki niin kovan etomisen metrienkin päästä. Mies ei myöskään saanut tehdä kotona kahvia, samoin Lidlin lohipyörykät aiheutti nopean juoksun halaamaan pönttöä :p
 
Mulla vaihtelee hyvin nopeasti, mutta kun jokin himo on päällä, nautin sitä runsaasti ja sitten se heiten ällöttää täysin. Nyt on suolatut pistaasit ja salmiakki. Salmiakin kanssa saan tehdä kunnolla töitä etten osta kaupasta.
 
Minua harmittaa, kun ennen tykkäsin hulluna sipseistä ja suolaisista herkuista ja nyt ei voi kuvitellakaan! Toisaalta nyt ei tee mieli syödä yhtään mitään ja olen aina ollut kova syömään. Yhyy! Tahtoo syödä taas mitä lystää :smiley-angry017

Esikoisen synnytyksen jälkeen osastolla kaikista parasta oli syöminen! Ei ollut maha tiellä, niin jaksoi taas syödä kunnolla ja ruokakin oli poikkeuksetta tosi hyvää :p
 
Ei oo erityisiä himoja vielä, mutta oon ahminut kyllä normaalia enemmän appelsiineja viime päivinä - joko se on yksi himo tai sitten appelsiinit on just nyt erityisen hyviä :D
 
Takaisin
Top