Hermoilut ja pelot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja M&S
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Joo kyllä se mietityttää että enteileekö jotakin vai ei. Tosi pientä se on mullakin. Netissä luki että aina vuodon syy ei selviä vaikka kaikki olisi kunnossa. Toivotaan että meidän pilkuset pysyy matkassa mukana <3
 
Kyllä mullakin sitä pientä vuotoa oli pari päivää, mutta tänään ultrassa oli kaikki hyvin. Ei voi oikeasti pieni ihminen tajuta, kuinka paljon se ultrassa käynti rauhoitti. Vähän aikaan ei näkynyt tai kuulunut mitään, mutta syke löytyi lopulta. Raukka oli niin pieni vielä, ettei ultra kapistus heti osunut oikeaan paikkaan. Kyllä alkoi hymyilyttää!
Toivon, että teillä muillakin vuoto olisi vaaratonta ja pikkuiset pysyy mukana.
Kaikkeahan voi toki sattua sykkeen löytymisen jälkeenkin, mutta nyt en anna pelkopeikkojen hyppiä silmille ellei oikeasti ilmaannu aihetta. Onneksi maaliskuussa alkaa työharjoittelu niin tulee muutakin mietittävää :)
 
Jatku mullakin sit taas tänään. Ei mitään runsasta mut sellasta ettei voi huomaamattakaan olla. Varasin itelleni ultran lauantaiksi, sillon pitäis olla h6+2. Ellei siitä muuta näe ni ainakin sen, onks oikeassa paikassa. Voihan se olla et tulee vaan lisää huolta mut nyt on sellanen tunne et on pakko mennä.
 
Sulla on nannapricis sama rv kuin mulla, mullakin on lauantaina rv 6+2. Mulla viimeksi terkkukeskuksen ultralla ei nähty sykettä 6+1, mutta varmaan johtui niiden huonosta laitteesta tai sitten siitä että alkio oli jo kuollut kun siitä viiden päivän kuluttua tuli keskenmeno :/ Mutta jos yksityiselle menet, niin niillä varmasti on kunnon ultra :) pidetään peukkuja että siellä sydän sykkii lauantaina! <3
 
Täällä huomenna kontrolliultra. Tää jännitys ja pelko on kamalaa... Jotenkin joku osa musta uskoo että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin varaudun pahimpaan.
Ensi yönä tuskin uni tulee...
 
Tinakenkätyttö, kiitos! :) Tuntuu että koko Varsinais-Suomessa ei ole lauantaina muita gynekologeja töissä ku tää yks, jolle olen menossa. Toivotaan että on hyvä, koska valinnanvaraa ei ollu. :D
Tsemppiä Mariska86 huomiselle!
 
Tsemppiä mariska huomiseen kontrolliin <3

Ja hei kaikille uusille tuttavuuksille :) ja vanhoillekin tietty :)

Täällä ihan alkutaipaleella mennään, 4+4 tänään ja mieli heittelee. Välillä tuntuu että jes, vihdoin, mut sit taas koputtelee piru olkapäällä et älähän nyt vielä juhli.. Hermoilen varmaan lähinnä siksi, kun viivat tikuissa vahvistuu niin hitaasti. Jotenkin joka aamu odottaa niitä elokuvaviivoja, mutta kun niitä ei näy eikä kuulu, hiipii pelko perseeseen "eikä sitä digiäkään sovi tuhlata jos tää nyt onkin tässä." Vielä yks liuska jäljellä huomiseksi ja perjantaina ajattelin rohkaistua ja tehdä digin. Mutta jää nähtäväksi :)
 
Mä muistan Silv ton tunteen, miksi se ei vahvistu :D
Vaikka sitten kun vertailin tikkuja niin vahvistuhan se kokoajan pikkuhiljaa :)
Viikko ekasta plussasta sain vasta leffaviivat !! ;)
 
Niin kai tarttis.. Mut sit on semmonen olo et se raskaus "katoo" jollei sitä varmista joka päivä xD hahah, taidan olla pikkusen pehmee päästäni :D ei kannata ottaa niin vakavasti ;)
 
Täällä ruskea vuoto jatkuu jo kuudetta päivää. Siteeseen tulee päivän aikana ehkä teelusikallinen verta, mutta pyyhittäessä tulee ruskeeta ja sen seassa on mustia ohuita riekaleita (sori ällöttävä kuvaus). Onkohan noi mustat jotain verihyytymiä? Ultra on 2.3, pitäiskö mun vaan kiltisti odottaa sinne asti jos ei mitään syöksyvirtausta tule ennen sitä? Luin jostain että hematooma voi aiheuttaa vuotoa ja se vaatisi täydellistä lepoa, mutta tuskinpa ne terkkukeskuksessa sitä rupee tutkiin kun nyt vasta rv 6+0 .
 
Täällä käyty ultrassa ja voi olla että saan siirtyä takaisin yrittäjiin. :crybaby2
Jotain kehitystä oli tapahtunut kun viikko sitten ei näkynyt vasta kun ruskuaispussi. Nyt siellä oli jotain ja lääkäri sanoi hyvällä tahdolla näkevänsä sykkeen, mutta koko ei vastaa sitä mitä pitäisi. :sad001 Eli luultavimmin vuotoja saa alkaa odottelemaan. Viikonpäästä uusinta ultra ja sieltä lääkkeet mukaan jos kehitystä ei ole tapahtunut. Itselläni usko hiipui enkä oikein tiedä mitä ajatella.
 
Voi ei Mariska! :( Toivotaan että pikkunen ottaisi kehitysspurtin ja ens viikolla kaikki olis kunnossa... Sulla on kyllä ollut kurja tuuri, mutta vielä on toivoa! <3
 
Mulla vuoto on loppunut. En tiedä mitä itsekään tekisin tilanteessasi Tinakenkätyttö. Ehkä ottaisin vain rauhallisesti ja tarkkailisin tilannetta. Tai voithan aina kysyä neuvolasta apua?
 
Toivotaan Mariska että kaikki olisi seuraavassa ultrassa hyvin, jos se oli nyt niin pieni että tuli mittausvirhe lääkärille. Ei tää raskaana olo oo helppoo kun koko ajan saa pelätä :(

Itse soitin juuri neuvolaan. Kuulemma ruskea vuoto on normaalia. Jos tulee menkkakipuja ja kirkasta vuotoo niin sit päivystykseen.
 
Verta täälläkin... sängyllekkin saakka. Kipuja ei kuitenkaan ole mutta mieli aika maassa.. pari pienen pientä hyytymää joukossa. En ole soittanut minnekkään koska eilen oli ensimmäinen neuvola... vituttaa ihan suoraan sanottuna kun en tiedä mitä meinaa ja pahinta pelkään. :/ tekisi mieli huutaa ja riehua mutta makaan vain sängyssä ja mietin mitä sisälläni mahtaakaan tapahtua..
 
Mulla oli Vivu ihan samanlainen fiilis viime lauantaina kun huomasin vessakäynnin yhteydessä paperissa verta. Pahinta on just se epätietosuus :/ Toivottavasti se oli harmitonta vuotoa sulla!
 
Toivottavasti teidän vuodot on harmittomia <3 itse noissa sponttaaneissa km kyllä aina tiesin että se oli siinä. Kipuja minulla ei juurikaan ollut. Mutta vatsa "supisteli" ja verta tuli kuukautisiin verrattaen.

Huokaus, mä nukuin päikkärit, mies nukkuu edelleen. Sillä ottaa taas koville ja kovin on hiljainen :(
 
Voi ei Mariska..! :sad001 Paljon voimia teille ja toivottavasti ensi viikon ultrassa kaikki on parempaan päin ja pikkuinen olisi kasvanut..
 
Voi ei Mariska! :/ Älä lannistu vielä, jos tosiaan olikin vaan mittavirhe.
Onpa meillä täällä nyt monenlaista huolta ja murhetta. Haleja ja voimia naiset!
 
Takaisin
Top