Heinävauvojen 2010 tavarahankintoja

HK
Otin kaavan potkupukuun Suuri Käsityölehdestä 1/2008. Muillekin vinkiksi, jos kiinnostaa itse tehdä juttuja. Siinä oli muutenkin vaikka mitä vauva- ja odotusjuttuja. Kirjastosta varmasti löytyy. En osaa sanoa sitten, onko se helppo vai ei, mut mun mielestä oli aika yksinkertainen.  [8|] Mutta lehdissä on aina ompeluohjeet helpottamassa.
 
Noniin!
Nyt on meidän kultapienulla niin komiat vaunut että kyllä niis kelepaa kölliä![:)]
Vaunulasta ostettiin ne yhdistelmät joita käytiin kattomas jo aiemmin ja lisäksi turvakaukalo. Värissä päädyttiin lopulta täysin mustaan, oli ne niin tyylikkään näköset kromivanteineen![;)] Nyt alkaa aika hyvin olla tavarat hankittuna! Yläkerta on ihan täynnä vauvakamaa[:D] Ihanaa ihanaa ihanaa! Tulis jo se heinäkuu![:D][:D]
 
Ei taas millään pystyny käveleen ohi kun citymarketissa oli bodyt tarjouksessa, kolme 10€! Pakkohan siitä oli kolme napata mukaan kun ovat niin söpöjä! "Järkeilin" kuitenkin ja otin 68cm kun noita ihan pieniä on jo aika paljon.. jospa noi isommat menis pitempään. Ei voi tietää kun ekaa odottaa mutta niitä nyt kuitenkin otin. [:)]
 
Huuto.netistä sain huudettua 28 €:lla Tiny Loven leikkimaton, johon tuli mukana 10 roikkuvaa erilaista lelua. :D Noi leikkimatot on ihan hirveen hintasia uutena :O Eli meiltä löytyy nyt sellainen.

Pieniä vaatteita alkaa olemaan jo aikamoinen läjä ostettuna ja vähän lainaksi on saatu myös... ja vielä lisää on tulossa lainaksi :) Ainakin riittää, hyvä jos ehtii kaikkia käyttämään... Itse ollaan ostettu lähinnä 56-62 kokoja ettei ihan heti pieneksi jää... Harsojakin saatiin iso kassillinen...

Muuten on vielä kaikki ostamatta, kun säästetään siihen, että päästään ostamaan kaikki kerralla kun miehen äidillä on oma lastentarvike- ja vaateliike... sieltä siis sitten kaikki kerralla haetaan muutaman viikon päästä kun mennään kylään :D
 
APUA!!
mulla iskee pian paniikki ku lukee mitä kaikkee te ootte jo ostellu! ja meillä ei oo melkeimpä mitään hankintoja vielä tehty.. [&:]
no tuttavilta saadaan säkkitolkulla vaatteita ja leluja.. vaunut on viel vähän auki, tutun tutulla olis ihanat emmaljungat parilla sadalla myynnissä mut en tiiä viel ostetaanko ne vaiko sitten liikkeestä käytettynä.. hmm.. kovasti tuo tuleva mummo haluais ne vaunut ostaa.. [;)]
 
Me käytiin lauantaina koeajolla ja varattiin vaunut [:D] Ahtaajien edesmenneen lakon vuoksi ei ollut kyseisiä vaunuja varastossa, niin suositut ovat kuulemma olleet. Olipa kyllä mahtava liike muutenkin! Suosittelen Vauvamaailmaa, siellä on _KAIKKEA_ vauvakrääsää eikä hinnatkaan päätä huimaa. Lupasivat ilmoittaa sähköpostitse koska vaunuja on varastossa, niin käymme sitten parin viikon päästä hakemassa vaunut ja varmaan turvakaukalo, sitteri, pinnasängyn kangasosat ja patjat yms oheistuotteita. Oli pakko ostaa sieltä kuitenkin heti vauvan ensitutti ja sellainen pidike kun rokkari mieheni ihastui niihin [:D] (oli sellaiset mustat + musta tuttipullo jossa on joku ihme pääkallo ja lukee et rockstar baby tai jotain) Pitäähän sitä miehenkin iloksi jotain... [8|][;)][:D]
 
Heh, meillä jotenkin ihan "sekavia" hankintoja...

Työn alla neulontatyö josta pitäisi tulla torkkupeitto/vaunupeitto...

Viikonloppuna käytiin ostamassa hoitopöydälle pehmeä alusta, ja sen mittoihin nikkaroitiin sitten ihan itse hoitopöytä. Musta siitä tuli hieno, tai ainakin toimiva....tai ainakin tilava...[;)]
Sitten löydettiin tosi ihana täyspuinen pinnasänky, josta saatiin tingittyä kun oli ainoa ja näyttelykappale. Oli alunperin tarkoitus ostaa käytettynä ja duunata itse sitten, mutta tyytyväinen olen tähän hankintaan, oli tosi söpö ja tukeva.
Pinnasängyn verhotankokin tarttui mukaan, verhot teen itse kunhan pääsen kangaskauppaan mylläämään mieleistä väriä....
Sitten semmoset keinujalakset äitiyslaatikon alle, jolloin siitä tulee kehto. Kevyt kannella huoneesta toiseen päivän mittaan, kun meillä on useampi kerros asunnossa, ja siihen sitten pehmusteet ja peitto alennuskorista löytyi matkaan myös...
Niin ja sitten löytyy kestovaippa osastoon liittyviä juttuja muutamia mutta ei tarpeeksi... hoitovälineitä eli rasvoja ja muita systeemejä ei vielä ole, eikä kylllä vaatteitakaan rassukalla oikein vielä ole, eikä petivaatteita, eikä vaunuja jne... niitä sitten seuraavaksi hamstraamaan....[:D]
Paljon on vielä puuhaa ennen pikkuisen saapumista maailmaan![:)]
 
Durina, se mainitsemasi Vauvamaailma on kait tämä, eikö?
http://www.villenkello.fi/shop/kauppa10/page.php?id=1
Mä just tänään surffailin niitten sivuilla ja ihastelin [:)] Hyvät hinnat ja hyvä valikoima noissa vaunuissa. Minun vaan ei kannata edes yrittää tilata kun tulis lisäks ne ulkomaantoimituskulutkin... Yritän edelleen saada tilattua Saksasta tai Englannista. Viestiä lähettelin jo muutamaan kertaan pariinkin paikkaan, vaan eivät vastanneet vielä. Tuntuu että eihän tässä kiirus oo, mutta toisaalta haluisin ne vaunut tänne "nyt heti mulle kaikki heti mieluusti jo eilen" [:D]
 
Jasmiini, jep, juurikin tuo [:)] Liikkeet heillä on kuulemma vaan "vahvistuksena" Vammalassa ja Turussa, mutta niissä läheskään kaikki ei oo esillä. Minäkin oisin niiin mielelläni ottanu jo vaunut sieltä mukaani! [:D]
Ja ahdistaa kun eihän se mies saanu pinnasänkyä valmiiksi kun vaan rötkötti koko viikonlopun, nyt en päässykkään petailee pikkusen petiä [8|] Mies kyllä koitti lohduttaa että eipähän pääse pölypunkit vaavan sänkyyn rehottamaan kun ei vielä päässy sijaileen sitä [:D]
 
Täällä peräti 2 Tuttan potkista hankittu [:D]
 
Eilen haettiin viimisiä muuttokamoja jemmasta, jokunen laatikko. Siinä samalla jotain vauvatarvikkeita ( pohjosessa asuvat jos käytte Haaparannalla, Barnens huset antaa "äitiyspakkauksen" ilmaseksi, täytä netissä lomake ja mene sen kanssa) lastattiin ja näytin miehelle vielä sitteriä sekä rattaita jotka sisko antaa lainaan, tuumasi mies että mihin me saadaan nää kaikki tavarat, kauheesti kaikkee!?
 
Olin että mitä helv... se nyt kitisee ja sanoin et  "oisit miettiny sitä asiaa ennenku rupesit lykkimään, nyt on hiukan myöhästä"! [:D]  Eihän se toki tosissaan ollut, mutta meillä on vaan se 50m2 ja ahdastahan siinä tulee, se on selvä. On vaan sopeuduttava.....
 
Hellurei ja hyvät huomenet!

 Ajattelin kysäistä noista turvakaukaloista, jospa joku osaisi tietämätöntä sivistää ja valistaa...
Kun kaikki tuttavat ja vähemmänkin tutut on kehoittaneet että turvakaukalo pitäisi ostaa uutena, että ei käytettyä vaikka näyttäisi hyvältäkin. Osaisko joku kertoa tähän syyn? [8|] Sitten; Olen nähnyt kavereilla sellaisia vanhempia kaukaloita, jotka sidotaan turvavöillä autoon kiinni mutta kaupoissa ei ole sellaisia?? [&o]
Pitäisi ostaa sekä kaukalo että joku pirun hökötys joka kiinnitetään autoon ja yhteishinnat huitelee tuolla reilussa 300 eurossa, eli meikäläisen lompakko huutaa armoa... Toki sellaisen ostan jos joku mulle sanois että kyllä, se KANNATTAA ostaa. Siispä miten te muut, onko kaukalot jo hankittu? [:)]
Entä kuinka tarkasti ootte noudattaneet neuvoa, ettei pitäisi istua etupenkillä kun on raskaana jos autossa on airbagit? Mä oon vähän "unohtanu" kun omaan matkapahoinvoinnin joten matkustus ei oo kauheen mukavaa takapenkillä... [:'(]
 
heippa durina!

sen mitä mä oon ymmärtäny noista kaukaloista niin uutena kannattaa ostaa siksi että sitä ei varmasti ole kolaroitu, eli se on 100%varmasti turvallinen eikä rakenteissa ole mitään vikaa ja näin se suojaa lasta parhaiten. MUTTA: käytettynäkin voi ostaa, esimerkiksi: oulussa baby stylessa he myyvät kaukalon uutena asiakkaalle, joka käyttää kaukaloa vuoden verran ja vaihtaa sen sitte istuimeen kun lapsi kasvaa. he siis ottavat sen kaukalon sitten myyntiin jonka ovat about vuosi sitten myynyt asiakkaalle, ja tarkastavat sen ettei ole kolaroitu ja muutenkin tarkastavat rakenteet että on käypä. käytettynä ei kannata mistä tahansa mennä ostamaan, vaan ehdottomasti tutulta josta itse tiedät että hän on ostanut uutena ja että kaukaloa ei ole kolaroitu. [:)]
mun tuttava osti käytettynä juuri baby stylesta, maksoi 70€ kun sama uutena n.130€.. säästö se on pienikin säästö.

tarkoitat varmaan tuolla et sidotaan turvavyöllä autoon kiinni sellasta kaukaloa missä ei oo sitä jalustaa? on veikkosten niitäkin myynnissä, juuri esim babby stylessa! [:D] moniin kaukaloihinhan saa sen jalustan muttei ole pakko hankkia. eli ilman jalustaa olevat kaukalot todella laitetaan turvavyöllä kiinni autoon.. jalustaan laitettava turvakaukalo on hieman näppärämpi kun se ei tarvitse kuin napsauttaa kiinni. ei siihen ihan tuota kolmea sataa mene, jos et mitään toooooodella luxusta meinaa hommata.. [;)] jalsutojen hinnat pyörivät siinä 70e kieppeillä ja kaukalot satkusta ylöspäin. esim. brioa molemmat niin yhteishinta jää alle 200euron. käyppäs varsin kattomassa baby stylen sivuilla, siellä on hienoja turvakaukaloita ja hinnatkaan ei päätä huimaa.

toivottavasti sait edes jotain irti mun sekavasta selityksestä, ja jotka tietää vielä paremmin niin saa korjata jos oon väärässä jossain asiassa!! [:D]

kyllä mä olen istunu etupenkillä vaikka autossa onki airbag, en ole itseasiassa koskaan kuullutkaan ettei sais istua.. [8|]
sen vain tiedän että turvaistuinta ei saa laittaa etupenkille jos siinä on airbag. mut meinaan tästä eteenpäinki istua edessä.. [;)]
 
Suurkiitokset tiger [:)] Mä olisin varmaan ostanutkin sen 300e setin, nyt en kyllä osta! Mäkin haluan sellasen vöillä laitettavan... minusta se telakka kuulostaa kömpelöltä, kun meidän autoa käyttää ukko työautonakin, eikä sitä telakkaa voi pitää jatkuvasti kiinni penkissä. Mä näin lastervikekaupassa sellasia Maxi Cosi -merkkisiä, ne oli telakka + kaukalo YLI 300e [&:] Nyt näin Graco -merkkisiä kaukaloita 140-190e ihan perusprismassa... Houkuttais ostaa jostain huuto.netistä kun tosi halvalla hyvännäkösiä kaukaloita, mutta jos asia tosiaan on noin niinkuin kerroit niin enpä kyllä uskalla. Rakas anoppihan minua varoitteli airbagin vaaroista, se kun vähän ylihuolehtivainen on. Tosin on se kyllä varmaan tottakin ettei sen laukeaminen tän pallomahan päälle hyvää tekis, kun sellasella voimalla tulee. Ei voi mitään, miekin kyllä jatkan etupenkillä löhöilyä jatkossakin! [:)]
 
mäkin oon kuolaillu huuto. netin ja nettimarkkinoiden hintoja, mut vaan niitä hintoja. en uskalla sieltä ostaa kun ei niistä ikinä tiedä.. tuntuu vaan että ei kait kukaan voi myydä kolaroitua kaukaloa muka kolaroimattomana, kun en itse ikinä koskaan voisi niin tehdä ja näin saattaa jonkun pikkusen henkeä uhan alle.. mut onha niitä huijareita ennenki nähty..

mut durina hei, kipaseppas vaik ihan vaan katselu kierrokselle baby styleen joku kaunis päivä, siellä niitä käytettyjä ja "sallittuja[:D]" kaukaloita on hyllyssä! ja ei tosiaan ole edes pahan hintasia.

mä meinasin et ostetaan sellanen jalustallinen kaukalo.. meillä tuo auto on kerta melkein pelkästään mun käytössä kauppa kassina niin samapa tuo.. ja on se mun mielstä kyllä vähän kätevämpi.. riippuu tietenki autosta mut katellu kun tuttu värkänny niiden vöiden kanssa niin mulla ainaki palas pinna jos ei heti onnistu.. [:D] varsinki talvella, kylmällä.. hyrr..[&:]
mut päätöksenhän tekee jokainen ite, ja voihan sieltä kaupasta ostaa sellasen kaukalon jonka saa laitettua myös siihen alustaan, niin hankkii se alustan sitte myhemmin jos haluaa.. [:)]
 
ohops, nyt sattu mulla moga[:D]
miten ihmeessä mä muistelin et durina olis oulusta??! [8|] siks laitoin et mee joku päivä käymää tuol baby stylessa.. mut sieltä asti ei ehkä kannata lähtee.. [;)][;)]

*mitähän tää taas hourii..*
 
Voi ei se mitään [:D] harmi etten ole oulusta, täällä riihimäellä kun ei oo juuri mitään. Anton&Ninassa on jotain käytettyjä, mutta tutut kerto että ovat aivan ylihinnoteltuja. Onneks anoppilan lähellä on tuo Vauvamaailma, sieltä minä nuita kalliita kaukaloita bongasinkin... [8|] no, eiköhän se siitä. onneksi tuleva ukki tahtoo ehdottomasti osallistua kaukalon maksamiseen [:D]
 
Heippa!

Viime viikolla meillä ei vielä ollut paljoa mitään, mutta nytpä on sitten vaikka mitä. Viime sunnuntaina käytiin Riihimäellä ystävän luona katsomassa heidän vaunujaan. Teutonia-merkkiset olis ollu myynnissä, mutta oli aivan auttamattomasti liian matalat meille. Kuulemma olivat silloin markkinoiden matalin malli. Näytin ihan jättiläiseltä niiden vaunujen rinnalla. Mut ei se mitään, olin jo varautunut et ne ei sovi meille. Sieltä sitten mukaan lähti kuitenkin itkuhälyttimet, muovikassillinen pieniä vaatteita ja Baby Björnin rintareppu. Kaikki yht. 30€. Hyvä kauppa, etten sanois. Saadaan vielä heiltä pinnasänky + sen suojareunus 10€:lla, kunhan saavat ensin pojalleen uuden sängyn tilalle.

Toissa keskiviikkona tosiaan kävin siellä Ikeassa ja mukaanhan tarttui vaikka mitä käytännöllistä. Mun iskä halus ehdottomasti ostaa vauvalle sen kylpyvannan jo valmiiksi. [:D] Se on ollu kuulemma koko ajan, että ei nyt vielä tarvi mitään ostella ja katsella. Äitiänikin on komentanut, ettei saa hiplailla vauvan vaatteita vielä kun ei tiedä kumpi tulee. Nyt siellä Ikeassa se oli ensimmäisenä ite hiplaamassa mobileita yms. Hahhaa!!! On se niin hassu tuleva ukki! Ikeasta tarttui siis mukaan se vanna, pinnasängyn patja, hoitoalustan suojia, kiva hupullinen vauvan pyyhe, muutamia leluja yms pientä.

Tiistaina kävimme sitten ostamassa vaunut ihan uutena liikkeestä. Meni tilaukseen, koska halusimme ihan koskemattomat. Oltais tietty saatu ne esittelyvaunut heti mukaan, mutta haluttiin ihan uudet. Eli päädyimme sitten kuitenkin Brion Happy Kombi yhdistelmään mustana. On ainakin tarpeeksi korkea meille. Viikolla tuli piipahdettua myös Kärkkäisellä. En ole aiemmin huomannutkaan, että siellä on ihan mahtavan laaja valikoima lastenhoitotuotteita, tarvikkeita ja vaatteita ym. Siellä pitää vierailla vielä uudestaan, kunhan seuraava tili tulee... [8D]

Vielä vinkiksi kaikille: Viime viikonloppuna saatiin ystäväpariskunnalta neuvo, että sitterin jos hankkii, sen tulee olla sellainen, jonka selkänojaa voi säätää eri asentoihin. Heillä on sellainen, jota ei voi säätää ja sillä ei kuulemma tehnyt mitään. Pienenä vauva on liian pystyssä, kun ei paina vielä mitään ja isompana painuu jo liian alas.
 
Täällä viikkoja 25, eikä yhtään mitään ole ostettuna, mutta siis kyseessä kakkonen ja paljon on varastossa, toki vaunuista ei ole tietoakaan, mutta eiköhän ne kerkiä viellä. Esikoisellakaan ei ollut juuri mitään erikoista, ei edes itkuhälytintä, jonka nyt olen ajatellut hankkia... Mutta eiköhän sitä sitten kerkiä, vaikka esikoinen tuli etuajassa ja lujaa. 
 
Enpäs nyt alkanut lukea kaikkia näitä viestejä, kun en ole aiemmin ottanut stressiä tavarahankinnasta. Nyt mies alkoi kuitenkin puhua, että jos otettaisiinkin äitiysavustus rahana, sillä kirpparilta varmasti saa edullisesti samat tavarat kuin mitä on äityspakkauksessa. Rahan voisi käyttää sitten johonkin sellaiseen isompaan ostokseen, mitä ei pakkauksesta saa, esim. ammeeseen, lääkekaapin päivittämiseen, turvakaukaloon tai sitteriin.

Aluksi tuntui haikealta ajatus, etten pääsisikään penkomaan uutta äitiyspakkausta. Avustuksen ottaminen rahana on kuitenkin meidän kohdalla aika perusteltua, sillä olemme saaneet sisareni -09-pakkauksesta tosi paljon vaatteita ja muutenkin vaatteita on kertynyt kivasti. Mieheni on kyllä tarkka ja osaa katsoa hyvälaatuisia vaatteita, jos vain opastan häntä siinä, millaiset pukemis-, sulkemis- ym. tekniikat ovat pienten vauvojen vaatteissa käteviä.

Nyt vain pitäisi tehdä inventaario siitä, mitä kaikkea meillä on, ja kirjata miehelle ylös, millaisia tavaroita hänen pitäisi etsiä. Onkohan jossain tehty listaa siitä, mitä kaikkea pienelle vauvalle olisi hyvä hankkia? [8|] Muistaakseni olen jossain nettisivuilla nähnyt luetteloita siitä, kuinka monta bodya, monetko potkuhousut, monetko sukat jne. on vauvalla hyvä olla.
 
voi kerro ihmees jos tällänen lista jostain löytyy! se olis ihan huippu!!
tai tietenki jos joku ihana kokeneempi ja asiaa tuntevampi sellasen jaksaa väsätä....... [;)][:D]

meillä ei edelleenkään oo juuri mitään tavaroita hankittuna.. [8|]

jokohan on alettu jakamaan -10 pakkausta, vai onko vielä jaossa -09 pakkauksia??
 
Takaisin
Top