Heinäkuun hulinat ja pulinat

3xH: Ei se sen enempää siitä altistuksesta puhunut, ymmärsin, et sokerista puhutaan. Ku sokeriahan me koko ajan syödään ja jos karkkia mässää niin varmaan ihan saman verran insuliinia pitää tuottaa ku siinä testissäkin. Ja itse olen sillä tavalla huolissani omasta sokerin pilkkomisestani, et mielellään sinne menisin, jos siis turvallista. Kun joskus otettiin terkalla paastoverensokeri, niin oli vähän koholla. Sanoi et vanhankoulukunnan lääkärit ei katsois sen edes olevan koholla. Et silleen.

Lilya: o.O Kumma lääkäri ollut. Ei kai niitä lapsia nyt ihan keskenkasvuisena pidä tehdä :D
 
Jeeeeeeee! Tuonne ultrakuulumisiin jo päivittelinkin, että np-ultrassa kaikki oli hyvin. Mikä helpotuksen ihana huokaus :)

Pelkäsin että käy samoin kuin viimeksi, että kesken on mennyt ja nyt se sitten huomataan. Mutta siellä pompotteli heti pieni sydän <3

Pää-peppumitta oli 55.5mm ja sen perusteella la siirrettiin tammikuulle, ollen nyt 28.1.2013. Niskaturvotusta oli 0.9, mutta iän vuoksi halusin vielä yhdistelmäseulan, riskiluku tulee postissa myöhemmin. 

Ihana tunne, nyt uskalletaan alkaa nauttia raskaudesta. Viikkoja siis tänään 12+1, eli toisella kolmanneksella onnellisesti :) Olen niiin niin niiin onnellinen. Ja toivon teille kaikille yhtä ihania ultrakuulumisia!
 
Ihanaa Jesmin. Tuolla Tampereen terveystalossa saa sen riskiluvun kuulla np-ultrassa jo, sinne viedään mukana omassa labrassa otettujen kokeiden tulokset. Jännää, mulla on siihen vielä melki kaks viikkoo.
 
Täällä tänään 12viikkoa täynnä ja toisella kolmanneksella onnellisesti, toki neuvolan laskurin mukaan vasta huomenna :) Niskapoimu-ultra on vasta ens viikon keskiviikkona ja sitten olisi jo 13+1, tympeetä odotella mutta eipä auta..
 
snillis: kärsivällisyys palkitaan :) tääl ei taideta edes päästä ultraa mut onneks pikkunen on pippurinen (kuten vanhempansa ja esikoinen myös) ni olen saanu todeta et on siel elämää näköjää ku liikuskelee välil sillai et tuntee... tiedän et kirjois ja oppais sanotaa ettei voi tuntee ennen rv 15+ mut mul näköjää poikkeus säännössä etenki ku haluu illal nukkuu koska sillo protestoidaan kylkiasentoo ku selällää en haluu nukkuu koska painaa jo sen verra ikäväst alavatsassa et vaikeuksii saada unta.
 
snillis Kui sulla on noin myöhään toi np-ultra? Kaveripariskunta oli käynyt ja luulivat olevansa viikolla 12, olivatkin jo 13+3 ja lähetettiinki lapsivesipunktioon varmuudenvuoksi kun lääkäri ei luottanut np lukuihin.
 
En tiiä miten meni noin myöhälle, neuvolasta sillon sanoi kun kävin että se on rv11-14, viimeksi muistaakseni oli tasan rv12, nooh enää vajaa viikko :)
 
ja huomenna alkaa sit ramadan, sainpa selville että  minäki sit paastoan sen mitä pystyn. no jos oikei huono olo tulee ni sit on sallittua rikkoa paasto onneks, toivottavast ei tartte rikkoa paastoa, ois kiva kerrankin paastota koko ramadan ilman ongelmia :)
mitäpä tänne kuuluu muille äipille?
 
Eikös se ole niin, että raskaana olevien ja sairaiden ei tarvitse paastota. Näin muistelisin muslimiystäväni sanoneen. Ehtiihän sitä paastoilemaan sittenkin, kun vauva ei siitä "kärsi". Itse en uskaltaisi raskaana tuohon lähteä. Ihan kaikella kunnioituksella uskontoasi kohtaan.

Minä sain tänään äitiysseulan tulokset, hyviä uutisia, jatkotutkimuksiin ei tarvetta, kromosomiriskiä ei ole. :) Postin mukana tuli myös Mauri Kunnaksen vauvakirja, ainoa vauvaan liittyvä, mitä jo tässä vaiheessa uskallan/aion ostaa. Hieman liikuttuneessa tilassa sitä selailin. :)
Hyvälle naapurillemme kerroimme tänään myös raskausuutisen, oli liikuttunut ja lupasi vahtia vauvaa aina kun äiskällä on akuutti univelka ja tarvitsee kauneusunensa. :D <3
 
Minäkään en paastoaisi raskausaikana, mutta kukin tekee miten parhaaksi näkee. Mitä noihin liikkeisiin tulee niin kolmesti olen ollu raskaana niin pitkällä että liikkeet on tuntunu ja  kerta kerralta ne tunnistaa aikaisemmin mutta en ole koskaan ennen 16 vkoa tuntenut mitään. Oletko hirvittävän laiha? Sikiö/vauva miksi sitä nyt haluaakaan nimittää on tuossa vaiheessa n. 5cm pitkä ja sen kädet ja jalat on noin sentin, että luullakseni ei voi kyllä fysiologisesti mitenkään liikkeitä tuntea, mutta enpä minä elä sinun kropassasi, Gatusa ;-) Ite oon pohtinu elääkö tuo natiainen enää kun pieni paine tulee alavatsalle kun mahalleen menee mutta muuten ei masussa tunnu kyllä mitään. Riipasevia vihlasuja tulee jos liikahtaa liian nopeesti eli kiinnikkeet on kovilla. Mitää normaalista poikkeavaa ei tunnu ja öklötykset ja muut on kohillaan että sikäli kaikki lienee ihan ok.
 
Itse kanssa tuossa alkuviikolla jo miehelleni tuskailin, että ei tässä enää taideta olla raskaana tai että kumminkin on tuulimuna, kun oireet multakin lähes hävinnet. Jäljellä lähinnä rintojen turvotus ja arkuus ja jatkuva nälkä sekä wc:ssä hyppääminen. Mutta sitten just neuvolassa kuultiin sydänäänet ja terveydenhoitaja sanoi, että monella odottajalla raskaus voi olla myöskin ihan oireeton ja se on täysin normaalia. Lääkärikin sanoi, että kyllä tässä ihan raskaana ollaan. Luotan siihen :)
 
Moikka :) olen jo täältä taka-alata teitä monta viikkoa seurannut, halusin tulla vasta nyt mukaan ku varmistui että elämää masusta löytyy <3 jotenki tässä 2. kohdalla halunnu ottaa varman päälle, ja olo on nyt paljo rauhallisempi ku ekan odotuksessa
 
siis siin on sillai et raskaana olevatkin paastoaa mutta mikäli on pelko etä jompikumpi on vaarassa niin voi rikkoa paaston ja tietenki jos tuntuu et olo superheikko ni sit juo eli keskeyttää. no muaha kritisoitii tääl ku sanoin et en o varma paastoanko ku raskaana ni heti tuli kälätystä joka suunnalt. anoppi sano et hän on jokaisen lapsen kohal paastonnu normaalist raskaanaollessa ja tehny yksin kaikki kotityöt vauva selässä ja toinen kohdussa jne...pikkusenko alettii tuomita heti.
 
Moi kaikille pitkästä aikaa! Niin se eka työviikko loman jälkeen vierähti. Kävin kyllä viikollakin täällä lukemassa tunnelmia, mutta olin niin väsyksissä iltaisin, etten jaksanut kirjoitella mitään. Eli kyllä, töissä on aika rankkaa olla. Tai ei sitä työpäivän aikana niinkään huomaa, mutta sitten työpäivän jälkeen ei meinaa jaksaa mitään. Hyvä puoli toki on se, että päivät menee nopeasti :) Meillä on alkavalla viikolla se np-ultra ja jos kaikki on ok, niin kerron vauvauutiset sitten jo lähimmille työkavereille. On itelläkin paljon helpompi olla, kun ei tarvitse peitellä.

Vointi on muuten ihan ok, kunhan vaan muistaa sen syömisen. Yöllä en onneksi enää ole joutunut käymään jääkaapilla :) Maha tuntuu jo kasvavan tai sitten se on edelleen sitä alkuajan turvotusta? Tuntui vaan pari viikkoa sitten, että turvotus helpotti eli jos tämä olisi sitten jo sitä oikeaa vauvamahaa. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)
 
Heips! Eilen ja tänään kerrottu molempien vanhemmille ja isovanhemmille, jotka tietenkin hyvin onnellisia iloisesta uuitisesta :D Äitini sanoi että oli aavistanut jotain mutta ei sen kummemin ollut ajatellut asiaa :) Ultrakuvaa vilauteltiin heille ja onnenkyyneleet tulvivat jokaiselta. Toivotaan että kaikki menee hyvin :) 

Pahoinvointia esiintyy vieläkin ja väsymys ei ole hävinnyt minnekään, vessareissutkaan ei ole vähentyneet. Joka toinen päivä tullut oksu, yhtenä päivänä yllätti kesken päivän. Heti aamusta etova ja oksettava olo, mitä ei silleen ole aikaisemmin ollut vaan tullut sitten aamupalan jälkeen, joskus herännyt yöllä ja ollut kova nälkä mutta en ole jaksanut nousta ylös syömään, mikä sitten kostautuu aamulla herätessä. Eikä ole auttanut vaikka olen syönyt iltapalaa jopa just ennen nukkumaanmenoa. Noooo, eiköhän tämä tästä :) Jospa yrittäis vaikka tällä kertaa muistaa ottaa jotai pientä purtavaa valmiiksi yöpöydälle jos nälkä yllättää yöllä :D
 
Miisu_helmi2013: Minä oon kans pohtinu et voiko jo näkyä vauvamaha. Monet kaverit ja puolituntemattomat jo sanoneet et näkyy, mut ei tää ainakaan mikään pehmeä maha ole. Ja kyllähän se kohtu kasvaa ja elimet siirtyy vähä jo varhaisessa vaiheessa.
 
täälläki olo on vaihteleva ja oli ihan molempien hyvinvoinnin takia rikottava paasto tänää, ei pysty olee juomatta 16h heti ku sai vettä ni olo parani ihmeest. vessassaki saa nyt ravata aika tiuhaan jo mikä oli tuossa jonkin aikaa pois kuvioista mut tuli takas ku toka kolmannes alko lähestyy.
mitäpä muille kuuluu tänään?
 
Onko monikin jo kertonut tuleville isovanhemmille raskaudesta? Me ei olla vielä kerrottu, enkä oikeen tiedä miten asiasta kertoisi. Varmasti kaikki ovat iloisia asiasta, mutta jotenkin vaan tuo kertominen jännittää. Perjantaina ollaan menossa ultraan, joten ehkäpä sen jälkeen olis aiheellista kertoa raskaudesta muillekin, torstaina kun tulee täyteen 12 viikon virstanpylväs..
 
juu kerrottu on jo ajat sitten, vastaanotto vaihteleva. eli molempien äidit tietää joista vain mun anoppi iloinen, oma ei. kälyt ja langot tietää ja pari mun kaveria ja yksi miehen tädeist ja hänen lapset. kälyjen kohalla taitaa kuitenki kateus mahollisest vaivata ku kukaa ei naimisis vielä ja kaikki paitsi yksi mua vanhempia, jotenka tuli lopullisest päätelmä että ne vihaa mua koska oon naimisissa ja raskaana ja uusia kutsumanimiä satelee aika ajoin.
 
Takaisin
Top