Heinäkuun höpinät :)

Hihi hauska kuulla noista unista. Mä oon aina ollut tosi villi uneksija eikä unet oo silleen raskauden aikana muuttuneet mitenkään eläväisemmiksi (se ei varmaankaan enää tästä tilanteesta ole mahdollista) mutta raskauteen liittyviä unia olen nähnyt paljonkin!

Alkuraskaudesta varsinkin näin paljon unia että tajusin yhtäkkiä juoneeni alkoholia tai polttaneeni tupakkaa ja olin ihan paskana kun tajusin että mitän oon tehnyt "MÄHÄN OON RASKAANA, MITEN MÄ VOIN TEHDÄ NÄIN?!!!" herätessä aina ollut ihan paniikissa :D

Sittemmin olen nähnyt esimerkiksi yhden unen jossa olin pakettiauton perällä työpaikkani pihalla ja auto alkoi yhtäkkiä täristä ja jostakin syystä se oli muka syy siihen että lapsi täytyy saada mahdollisimman pian ulos kohdusta :D Pakettiautoon ilmestyi sivuovesta yksi vanha tuttava jota en ole nähnyt aikoihin ja hän teki minulle sektion hedelmäveitsellä :D Ja minä vain ihastelin vauvaa joka oli niiin suloinen ja täydellinen ja seisoin siinä mahanahkat aukirepsottaen :D Hohhoi...

Sukupuolesta en ole nähnyt ainuttakaan selkeää unta. Molemmista, sekä tytöistä että pojista olen uneksinut ja yhdessä unessa vauva näytti aivan pikkuveljeltäni pienenä (hänellä oli punainen tukka niinkuin veljellänikin vauva-aikana) mutta hän oli tyttö :D

Muutamia sellaisia uniakin olen nähnyt joissa huomaan yhtäkkiä synnyttäneeni mutta vauvaa ei olekaan missään ja sitten käy ilmi että olen vain jättänyt sen johonkin ja joku muu on pitänyt siitä huolen.. Voi kamaluus..
 
Jos heräily on kropan valmistamista yöheräilyyn niin mun kroppa rakentaa vielä hyvin nukkuvaa muksua, mä nukun nimittäin kuin tukki. Sopii kyllä mulle että koko perhee nukkuu mutta ei taida olla realistista =(
 
Minäkin nyt tähän heinäkuun ihasteluun liityn. Mulla heinäkuu=LOMA! Ja se jatkuu itseasiassa sitten kyllä melkein syyskuulle saakka, kun tässä muutama viikko sitten realisoitui, että tämänkin vuoden loppuun kertyvät lomat pitäisi ehtiä pitämään. Ei kyllä haittaa yhtään, työmotivaatio alkaa olla nolla, kun ei työt enää mammaloman jälkeen tuolla jatku, kun sijaisuutta olisi ollut vain vuoden loppuun. Nyt siis sitten kotoillaan urakalla :D

Perjantaina ilmeisesti saadaan avaimet uuteen kotiin ja sitten alkaa kyllä mulla sellainen pesän rakennus, että oksat pois! Niin ootan, että saan sen vauvan huoneen, jota voin alkaa laittelemaan pikkuhiljaa. :) Ja muutenkin, se on nyt semmonen oikea perheen koti, eikä tämmönen 43 neliön kämppä, niinkuin tää meidän nykyinen...

Raskausvaivoista. Mie oon koko raskauden ajan heräilly siinä kolmen neljän välillä. Vessassa ja vettä juomassa on aina käytävä, mut kyllä uni sitten tulee uudelleen suht nopsaan. Onneksi ei vielä ainakaan oo kuin tuo yks keikka yössä. Mut mulla on alkanu jalat tai siis pohkeet kramppaamaan, siis "suonta vetää", usein aamuisin. On jatkunu jo joitain viikkoja. Kävin viime viikolla magnesiumlisää apteekista ja ehkä se nyt on vähän helpottanu, mut vieläkin välillä nappaa aika kovasti... Ei onneks ihan niin kovaa kun pahimmillaan tuli melkein itku silmään, kun tuntui että ihan justiin poksahtaa joku sieltä jalasta... Onko muilla ollu samaa vaivaa ja ootteko saanu loppumaan jotenkin? Äitini kyllä sanoi, että hälläkin veti suonta raskausaikaan ja muistutteli riittävästä veden juonnista, kun tietää, että se on mulle heikko kohta... :( Yritän kyllä juoda koko ajan, mut se on hankalaa ja sit kun koko ajan saa juosta myös vessassa, niin se on ärsyttävää.

Eka kunnon hormoni-itku kohtaus on myös takana. Lauantaina itkin varmaan viis tuntia... Ja siis ihan vuolaasti. Oli vähän syytäkin, mut enimmäkseen ei, eikä se sillä itkulla se syy korjautunu... Tai no, mies ehkä otti miun tuntemukset vielä vähän vakavemmin, kun itkin niin kovasti... :D Vaikka on se sitä itkua muulloinkin nähny, kun meillä ei kyyneleitä säästellä normaalistikaan, mut ei nyt ihan tuommosta vesiputousta oo ennen tullu melkeinpä syyttä... :D

Ja joo, sais lämmetä ja poutia! Vaikka tää viikko onkin täällä ilmeisesti ihana. Tämmönen 20-25 ja tuulista sopis mulle, jos tässä nyt sai niitä tilauksia lähettää! :D
 
Suonenvedoista:
Nehän on vähän inhottavia kun ei varmaa, toimivaa hoitokeinoa oikein tiedetä, mutta jonkunnäkösiä ohjeita kuitenkin on niiden hoidoksi. Tuo magnesium on yksi tosi hyvä sekä myös nestetasapainosta huolehtiminen mistä etuli sun äitikin on muistuttanut :) Magnesiumin lisäks taisi olla ainakin kalsium, B1-vitamiini ja kalium mitkä saattaa auttaa eli kannattaa veden lisäksi suosia vaikka vichyjäkin, niistä kun saa noita suoloja myös. Ja ylipäänsä kannattaa suosia semmosia ruokia missä näitä aineita on tai ainakin kannattaa ottaa joku monivitamiini/raskausmonivitamiini käyttöön jos semmosta ei ennestään vielä syö. (Mä tosin söin viime raskauden ajan vitamiinia joka päivä, mutta silti tuli kramppeja mitä hoidin sit magnesiumilla). Niin ja sit sekin voi auttaa jos pitää jalat lämpösenä sukilla/säärystimillä (auttaa verenkiertoa) :)
Sit kun pitäs krampatessa varovasti venyttää, ni mulla tietenki pahimmillaan tuli semmosia suonenvetoja, että sekä pohje- että säärilihas kramppas eli ei voinu venyttää mihinkään suuntaan ku joka liikahdus sattu! Toivottavasti säästyisin edes noilta pahimmilta tällä kertaa...
 
Mulla on kanssa muutamana yönä vetänyt suonta jalasta ja toisella kerralla kipu oli niin kova että taisi muutama tippa silmäkulmaan tulla. Ja tuon kerran jälkeen pohje oli muutaman päivän kipeä mutta nyt ei taas ole ollut noit suonenvetoja onneksi. Syön multivita mama -tabletteja ja juon vettä jonkun 2-3 litraa päivässä (=juoksen vessassa myös vähintään kerran tunnissa..). Nuo molemmat suonenvedot ovat tulleet sellaisen päivän jälkeen kun olen puuhastellut paljon seisoviltani, eli normipäivän jälkeen ei ole suonenvetoja näkynyt mutta yleensä sitten vapaapäivän jälkeen ne ilmestyy. Ja jos paljon olen seisoviltani niin jalat kyllä ehkä hieman turpoaa vaikken nyt mitenkään kovin paljon mutta sen verran että itse huomaan.

Mulla olis loma vasta elokuussa, silloin lomailen viis viikkoa ja sit sen jälkeen kuukaudeksi töihin ja sitten alkaakin vähän pidempi 'loma' joten kyllä tässä nyt jaksaa vielä nelisen viikkoa töitä painaa kun tietää että kohta alkaa sitten kunnon loma :)
 
Mulla on lomat lusittu kesäkuun alussa, joten hirmuisia helteitä ei kiitos. Töissä kun ei ole mitään ilmastointia niin siellä on yli 30 astetta sisällä ja tunkkainen ilma :/

Nuista unista vielä. Kun odotin esikoista niin kahdesti näin unta pojasta ja toisessa unessa poika oli todella iso ja helppo synnytys. Poikahan sieltä tuli, yli 5kg ja suunnitellulla sektiolla, joten kaikki unissa täsmäsi.
Vähän aikaa sitten näin unta että mulla oli vuoden ikäiset kuutoset, mutta luojan kiitos vain yhdet sydänäänet on ultrissa näkynyt :) Ja toisenkin vauva-aiheisen unen näin tässä raskaudessa. Se antoi ymmärtää että tulisi tyttö ;)

Meillä on reilun viikon päästä rakenneultra. Tahtoisin tietää kumpi tulee, kosa en viekään ole jotenkin sisäistänyt raskauttani. Päivät on niin vilkkaita, ettei ole aikaa ajaella itseään. Nyt vauva potkii jo jonkin verran ja vallankin kun esikoinen menee yöunille ja pääsen viimein itsekkin rauhoitumaan niin sit alkaa myllerys. Jos tieäisin kumpi tulee, niin hän ei olisi vaan mylläys mahassa vaan hän olisi vauva ja voisin keskittyä ajattlemaan häntä persoonana... tajuaakohan kukaan mitä haen takaa... Oletteko te kysyneet tai aiotteko kysyä sukupuolta ja miks se on tärkeää teille? Me vielä miehen kanssa keskustellaan asiasta, mutta luulen saavani tahtoni läpi :D Vielä ei ole mitään tuntemuksiakaan kumpi olisi tulossa.
 


Kyllä mulla ainakin muovautui ajatukset tosi paljon paremmin, kun kuultiin vauvan olevan poika. Jotenkin se oli järkyttävääkin, kun osasi sitten poika lapsia nähdessä ajatella, että juuri tuollainen meillä kohta on :D

Ennen ei osannut ajatella mitään tyttö/poika juttuja, kun ei ikinä ollut varma kumpi tulee myöskään. Ajatteli vaan neutraalisti. Nyt sitä kuitenkin ajattelee ja haaveilee pojusta, että millainen HÄN on sitten vuoden päästä ja 10 vuoden päästä jne....


Onko teillä kuolema tappo ällö väsymystä? MULLA ON!!!! Miten ihmiset pystyy käymään töissä raskaana? :(
 
Mulle on myös iskenyt aivan järjetön väsymys, en tiedä miksi nyt yhtäkkiä :( Ens viikon neuvolassa taas sit hb testiä että olisko siitä johtuvaa... 

Piatta: Onhan teillä töissä kunnon tauot jos joudut tekemään hommia tuollaisessa lämmössä? Ymmärtääkseni jo työsuojelu laki vaatii sen että jos on yli 30 astetta lämpöä niin pitää olla tietyin välein ylimääräinen tauko. 
Mun työ on taas pitkälti istumista sisällä, mikä ei tietenkään helpota väsymystä varsinkaan nyt kun on ollut parisen viikkoa tosi hiljaista...
 
Mulla ei oo onneks noita suonenvetoja ollu yhtään, ainakaan vielä *koputtaa puuta*. Mut itekki juon vettä joku 2 litraa päiväs, otan vitamiinejä, syön banaanii joka päivä ja huolehin muutenki et saan tarpeeks suolaa esim. ruoassa. Suolan käyttöö en siis oo raskaudenaikana sen kummemmin vähentäny tai vältelly, ku en sitä kuitenkaa mitenkää älynä laita. Semmonen normikäyttö. Muistan ku olin tuos viime vuonna taas dietillä, ja ku pudotan rasvaprosentin nii alas, ku on vaa enää turvallista ettei homroonitoimintoihi vaikuta ja menkat jää pois, ni ne suonenvedot on iha järkkyi. Pitää tyyliin yöl mennä juomaan suonenvedon tultua vesilasi mihi on kaatanu suolaa joukkoon ja kurkusta vaan alas :D rankkaa toi urheilu :D

Meilläki oli ilmaistointiasiat joka kesä työpaikalla päi honkia, iha niinku piatallaki, ni lämmöt oli 30-32 työpaikalla, jossa ollaan kokopäivä sisällä, siis toimistohommia. Nyt onneks ollaan saatu uudet työtilat ni ei toivonmukaan tarvi tänä kesänä kärsii.. Mut meil kans neuvottii esimiesten kautta et kerran tunnis tauko ja sit ne osti työntekijöille iha älyttömii määrii vichyi et saatii niitä käydä juomas taukotilas aina ku siltä tuntu.. mut eipä se kauheesti lohduta ku pelkkä istuminen sai jo hien pintaa, puhumattakaan et ois järki luistanu silleen et sais töitäki tehtyä.

Mulla on viel ens viikko lomaa, sit ois töihin paluu.. ressaa jo nyt valmiiks :( en millään haluis mennä ku tiedän et siel on iha tappotahti ja pomo kattoo pahalla jos en saa tehtyä tarpeeks töitä. Paljon ei siis sääliä heru, pakko jaksaa raskaudesta huolimatta. Kävi jo ennen lomia vaöittamassa, etten oo ollu sama työkone ku normaalisti, ja sanoin et oon ollu niin väsyny, ja samaan syssyyn kerroin myös et oon raskaana. Katotaa mite se loman jälkeen jatkaa sitä niskaan hengittämistä.


 
Mullakin on hieman ollu enemmän väsymystä. Viime raskaudessa, joskus 20vkon paikkeilla, kun hb oli pudonnu alle 120:nen, niin lääkäri vaan tokas, että 'hyvä lukema silti, koska näillä vkoilla on normaalia, että hb putoaa omista lukemista ja on enemmän outoa jos se ei putoa'. Veri alkaa ns. laimentua, niin siitä johtuu että hb:kin hieman notkahtaa. Voi olla, että ehkä osalla meistä väsyneistä on se hb vähän pudonnu ja siks väsyttää.. Neuvolassa viimeks vaan sanoi(hb oli sillon vielä hyvä), että jos alkaa hirveesti väsyttää ni sit vaan omatoimisesti vähän rautaa. En usko, että hb:n tarvii paljookaan pudota, kun oma kroppa huomaa jo muutoksen, eli vaikka hb oiski vielä viitearvoissa ni saattaahan se silti väsyttää jos entiseen nähden on vaikka 10 yksiköllä pudonnu. Ja eikös myös vkon 20 jälkeen ala ne vkot kun vaavi ottaa vähän "kasvuspurttia"? Että varmasti vie meiltä voimia kun vauvat kasvaa hurjaa vauhtia :) Itellä ainakin on yhtäkkiä ruokahalukin lisääntyny, koko ajan on nälkä :D

Ja sukupuolesta: Me ainakin halutaan tietää :) Siihen on montakin syytä. Ihan käytännön syistäkin helpompaa, kun tietää pitääkö alkaa hommata uusia tavaroita/vaatteita jos ei olekaan tyttö niinkuin esikoinen. Ja jotenkin tosiaan se vauvan persoona muodostuu paremmin, kun tietää kumpi siellä köllii :)
 
Liityn viimein seuraanne myös kommentoivana osapuolena :) Olen kyllä seuraillut keskusteluja koko kevään mutta en ole liittynyt foorumille. Eli terveiset kaikille ja siedettävän helteistä heinäkuuta meille kaikille!

Muutama viikko kesälomaan, huhhuh miten sinne asti jaksaa.. LA 1.11. ja on aika iso masu jo.. jos rohkenen ja osaan niin laitan kuvan masu-ketjuun..
 
Minäkin herään joka yö neljän viiden aikaan ja valvon tunnin verran. Sitten on tietysti pari vessakäyntiä sen lisäksi. Ei ole aamulla aina kovin virkeä olo. Meillä on vielä 8-vuotias, joka nukkuu osan yöstä vanhempien välissä joka yö. Eikä ole mikään rauhallinen nukkuja. Jalat ja kädet vispaa minne sattuu. Yritän siinä väistellä ja suojella mahaa. Kovasti lapsi lupailee, että ennen vauvan syntymää opettelee pysymään omassa sängyssään. Saapa nähdä miten käy.

Maanantain rakenneultrassa kätilö puhui vauvasta koko ajan "hän". Se tuntui jotenkin hassulta. Vaikka kyllähän sieltä ihminen tulee, minulle se ei ole ollut vielä hän. Tyttö kuulemma tulossa ja meidän kaksi tytärtä ovat ihan onnessaan. Piti vähän muistutella, että ei se ihan satavarmaa ole kuitenkaan.
 
Mua ei ole niinkään väsyttänyt ja hb:kin oli vilä maanantaina 127 tai jotain. Oon kyllä syöny koko raskauden ajan sitä multivitan raskaus ja imetys vitamiinia. Kai se pitää sitten vaan yrittää sitä vedenjuontia VIELÄ lisätä ja juosta sitten siellä vessassa... Oon vaan aina ollu siin jotenkin huono, kun tuntuu ihan tuhlaukselta, mut kai sillä jotain vaikutusta on eikä se ihan suoraan läpi tule :D Nuo vishyt voiskin olla hyviä, nyt ainakin kun täällä kyllä lämpenee... Tarkenee tässä koneellakin istua, kun aurinko paistaa ikkunasta suoraan kohti, varmaan melkein 30 meillä kotona sisälämpötila ja läpiveto ja tuuletin päällä...

Ruokahalu on kyllä viimeviikkoina lisääntyny, tuntuu, ettei maha tuu koskaan täyteen. :D En kyllä oo ihan hirveesti annoksia suurentanu, haukkaan sit jonkun omenan välipalan välipalaks tai jotain, mut ei tule kyllä oikein missään vaiheessa semmosta kylläisyyden tunnetta... Jännää. Painokin oli tällä kertaa noussu neuvolakäyntien välissä ihan sopivasti, 400g/vko, niin kaipa sitä on sit tullu syötyä ihan sopivasti. :)

Ja tohon pitää vielä kommentoida, kun MaKa kirjotit tuosta, kun kätilö kutsui vauvaa "häneksi", mulla oli ihan samanlainen olo! :D Vaikka kyllä miekin sitä ihan ihmisenä pidän ja persoonana, mut silti kun täti sanoi, että siellä hän kovasti liikkuu, niin kuulosti ihan hassulle! :D
 
Meilläkin kätilö puhui ultrassa "hänestä" ja se kuulosti mun korvaan eka jotenkin hassulta... :D Olin muutenkin siinä ultrassa pedillä maatessa jotenkin niin epäuskoinen: no on se joo vauvan näköinen, tunnen nuo liikkeet jne, mut hei silti! Meille tulee ihan oikeasti vauva :P
 


Mä en vieläkään sisäistä aina, että mahassa olis joku :D


Mulla on hb ollut sen 130, että ei ainakaan siitä johdu väsymys.
 
Hello!
Minäkin toivon, että suonenvetoja ei tällä kertaa tulisi, koska viime raskaudessa ne oli tosi kovia ja jalka oli kipeä monta päivää. Nyt kuitenkin närästys on alkanut ja se on myös aika inhottava vaiva. Huomaan, että saan vähennettyä sitä, jos en iltaisin syö kovin myöhään enkä makoile sohvalla. Ennen raskautta en kyllä tiennyt, mitä närästys voi olla. Todella kiusallinen vaiva! Olen ottanut välillä Rennietä ja onneks olen vielä näin pärjännyt. Viime raskaudessa sain ihan reseptin johonkin kunnon närästyslääkkeeseen, jota saa syödä myös raskausaikana.

Me ei kysytty rakenneultrassa sukupuolta, koska meille sillä ei ole väliä, tuleeko tyttö vai poika, ja on kivaa, kun säilyy jännitys loppuun saakka. Eikä sitä sukupuolta olisi varmaan nähnytkään, kun vauva istui koko tutkimuksen ajan jalat ristissä, joten ei saatu edes pientä vinkkiä sukupuolesta. Meillä pienimmät vauvanvaatteet on neutraalin värisiä ja esikoisen jäljiltä meillä on ainakin poikavauvalle paljon tavaraa ja kyllähän niistä osan voi käyttää, vaikka tulisi tyttökin.

Minusta on ihanaa, kun on lämmin ja aurinko paistaa eikä maha vielä paina. :)
 
Huh, mulla ei onneksi ole ollut mitään yöheräilyjä, ainakaan vielä. Edes pissahätä ei yllätä nykyään, mut aamulla onkin sitte kiire jo vessaan..

Noista suonenvedoista / jalkakrampeista.. Mulla ei tässä raskaudessa ole onneksi vielä ollut, mutta viime raskaudesta muistan ne liian hyvin. Heräs yöllä siihen, että piti täyttä kurkkua huutaa, kun ei millään meinannut loppua, vaikka kuinka koitti venyttää ja vääntää suuntaan jos toiseenkin..

Sanotaan että riittävä magnesiumin saanti ehkäsee niitä, mutta jos kuitenkin suonenvetoja tulee, niin heti merisuolaa pari kidettä suuhun, niin hetimiten helpottaa.. Eli suolapurkki sängyn viereen =)  Niin ne vanhat ihmiset on kertonu, en ole onneksi joutunut vielä testaamaan..

Asiasta toiseen.. Rakenneultra oli pari viikkoa sitten, jossa kaikki onneksi oli hyvin. Ja pyydettiin kertomaan, jos vauva haluaa vilauttaa sukupuolensa =D Ja tyttöhän siellä asustelee, ainakin kunnes toisin todistetaan.. Kaksi poikaa on jo ennestään, joten olis ihan mukava yks tyttökin porukoihin saada. Mutta kuitenkaan sillä ei merkitystä ole, kunhan syntyisi terveenä..
Eikä meillä mitään suurempaa syytä ollut miksi haluttiin tietää, kummastakaan pojasta ei etukäteen tietoa haluttu, mutta nyt oli sellanen olo että tieto olis mukava..  Ei ole vaikuttanut tieto mitenkään mihinkään, ei olla edes ainuttakaan vaatetta vielä ostettu, ja tuskin kuitenkaan vaikuttaa vaunujen ja sängyn väriin, olisi sitten kumpi tahansa. Ei olla pidetty mitään kiirettä hankinnoilla, kun ehtii sitä myöhemminkin. Ja loppujen lopuksi sitä tavaraa kertyy aivan liikaa, vaatteitakin.. Hyvä jos puolia on ehtinyt pukemaan, kun ne on jo pieniä. Näin siis meillä, mutta luulen että hieman vaikuttaa asiaan työkiireet ja se että kaksi lasta jo ennestään.. Mutta kyllä mäkin tavarahankinnoista ehdin innostua, toivottavasti en liikaa, kun se vimma iskee.. Pesänrakennusvimma, on kohdistunut tähän asti pelkästään kotiin ja huonekaluostoihin. Mutta nyt alkaa olemaan koti uudessa kuosissa, niin kohta voi alkaa valmistautua uuden perheenjäsenen tuloon..

Tänään olin lääkärissä. Selkä ja iskias vaivaa, kuten myös supistukset, eikä fyysisesti raskas työ auta lainkaan asiaa. Teen hoitotyötä.  Ajattelin hakea muutaman päivän sairaslomaa, jotta selkä ehtisi levätä, mutta lääkäri-täti kirjoittikin sairaslomaa 2 kk!! Ei se kuulemma yhtäkkiä paremmaksi tule.. Nyt jo ahdistaa ajatus siitä, etten töihin voi mennä. Tykkään työstäni, ja ehdin kyllä olemaan kotona, kun äitiysloma alkaa. Mutta parempi kai näin, jos vaikka kroppa jaksais synnytykseen asti ilman jatkuvaa makoilua..

No niin, vauvelikin heräs, ja heiluttaa mun mahaani siihen tahtiin, että taitaa siitä samanlainen yöeläjä tulla kun minustakin :D

Hyviä vointeja kaikille =)
 
Minäkin sain tänään sairaslomaa 3 päivää, kun sit alkaa loma. Oon miettiny, että voiko olla supistuksia mitä töissä tulee ja tänään sit neuvolakäynnillä se varmistui. Kohtu kramppaa ja on ihan kova ja sit polttelee selässä kun menkat ois :/ Pitäs vähän rauhoittaa ja pitää enemmän taukoja mut meillä töissä se ei vaan oo mitenkään mahdollista... Ravintolatyötä, niin siinä ei paljon lähetä tauolle jos sulla on 10 tilauslappuu odottamassa ja nälkäset ihmiset pöydissä. Kuumuus, mikä meidän työpaikalla on noin +35, seisominen, leipominen ja siihen vielä asiakaspalvelu päälle, niin terkkari katsoi, että saikkulappu on aiheellinen. Se on vaan niin vaikeeta jäädä saikulle, kun on tottunu tekemään aina vaikka vähän sattuukin. Nyt sit mietin, et aatteleekohan kaikki nyt et valitan turhasta tai jään liian helposti pois :/

Mut oikeesti, mulla alkaa LOMA maanantaina emoticon Lomasuunnitelmiakin tehty ja lähetään vähän kiertää Suomea. Se ois sit viimenen loma miehen kanssa kahdestaan ja tietty koirat mukana, mut ens kesänä sitä sit reissutaan vauvan kanssa <3 Loman alkajaisiksi tiistaina mulla on rakenneultra ja sitä kyllä jo kovasti jännitän. Mieskin pääsee nyt mukaan kurkkaamaan miltä siellä mahassa näyttää.

Mulla on kans ollu noita jalkakramppeja ja parina yönä on myös suonta vetäny pohkeesta, ei kiva :/ Myöskin viime viikolla koin elämäni ensimmäistä kertaa miltä tuntuu närästys. Poltteli niin vietävästi ylävatsaa ja rintaa ja säikähdin jo, että mitä tää oikein on. Mies sit sanoi, että kuulostaa närästykseltä ja kävi hakee apteekista lääkettä. Sitähän se oli kun sit meni ohi. Kaikkia ihania vaivoja tuleekin koettua tässä raskauden edetessä  emoticon
 
...mäkään en ole tajunnut että sieltä on oikeasti joku tulossa ja varsinkaan poikaa. Mies on kyllä niin innoissaa että onhan se ihanaa mutta ei kutenkaan vielä tajua. Onneks tässä on tää koko 9 kk aikaa valistautua. Tunteetkin menee ihan laidasta laitaa ja mitä ihmeellisemmät asiat itkettää joskus käy miestä sääliks kun tää mun tuuliviiri pyörii, onneks on ollut ymmärtäväinen 
 
Mäkin olin jotenkin ehkä enemmän toivonut tyttöä mutta kuultiin että poika oliskin tulossa. Nyt tuntuu että mä oon jotenkin kamala ihminen kun petyin siihen etten saakaan ostella mitään prinsessamekkoja :( 
Plus että nimikin tytölle olis jo ollut mutta pojalle vain yksi vaihtoehto joka ei nyt sekään sitten käy... Kurja fiilis.
 
Takaisin
Top