Kiva kuulla Mystis, että oot exän kanssa hyvissä väleissä. Se varmasti on myös Lennille tärkeää. Mun oman elämänkokemuksen pohjalta sun tapaus on koskettanut mua kovasti. Ja todella kunnioitan sun sitkeyttä ja rohkeita ratkaisuja. Ne ei ole helppoja. :)
Mun synnytys tosiaan tuntuu edelleen kaaokselta, mutta saatan jo puhua siitä. Kävin sairaalassakin juttelemassa siitä jälkeenpäin. Mulla tosiaan meni lapsivesi 3 vrk ennen synnytystä ja silloin alettiin käynnistää. Saatiin aikaan kipeitä, kemiallisia supistuksia, jotka eivät saaneet mitään aikaan. Niiden kanssa elin sen 3 vrk ilman kivunlievitystä pystymättä syömään tai nukkumaan juurikaan. Myöskään mies ei yöaikaan saanut olla tukena kun ei ollut aktiivinen synnytystilanne käynnissä. Sitten kolmantena päivänä mulla alkoi aikaisin aamulla luonnolliset supistukset, jotka avasivat hieman kohdunsuuta. Tarpeeksi, jotta saatettiin puhkaista kalvot alhaalta. Olivat aiemmin ylhäältä puhjenneet. Samalla mulle laitettiin oksitosiinitippa. Supistukset alkoi sen jälkeen rytinällä. Kipu pomppas heti kattoon asti ja supistukset oli mielettömän pitkiä. Sairaalassa oli ylikuormitus silloin ja kukaan ei oikein ehtinyt käydä katsomassa kun soiteltiin apua. Huone vaan pyöri ympärillä kun se kipu shokeerasi. 4 kertaa soitettiin apua, sitä saamatta. Lopulta 2 h odotuksen jälkeen sain epiduraalin. En jaksanut edes huutaa enää kivusta siinä vaiheessa. Sen jälkeen kätilö vihdoin ehti kurkata kohdunsuulle: hupsista, oletkin jo 9 cm auki. Siinä menikin sitten vielä pitkä tovi, että oli kokonaan auki ja vauva laskeutunut. Kivut ehtivät jo palata. Ponnistustarvetta mulle ei tullut lainkaan ja siksi ponnistaminen tuntui hankalta. Kuitenkin ponnistusvaiheesta ei sinänsä traumoja jäänyt. En tuntenut vaan vauvan tulevan ollenkaan. Ensimmäisen kerran uskoin vauvan syntyvän kun oli pää jo puoliksi ulkona.
Jälkipohdintana uskon, että sain aivan liikaa oksitosiinia synnytyksessä. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi sitä piti antaa kun mulla oli luomusupistukset päällä... (kiireen takia?) Uskon, että oksitosiini oli se, mikä teki supistuksista sietämättömiä ja epäluonnollisia. Olen myös miettinyt, että johtuiko Meten hengitysvaikeudet syntymän jälkeen oksitosiinista. Mette ei kunnolla hengittänyt syntyessä, vaan joutui ylipainenasaaliin vastasyntyneiden osastolle imuista huolimatta. Mietin, että varmasti tuollaisten supistusten seurauksena myös vauva on ollut pahassa ahdingossa...
Mun synnytys tosiaan tuntuu edelleen kaaokselta, mutta saatan jo puhua siitä. Kävin sairaalassakin juttelemassa siitä jälkeenpäin. Mulla tosiaan meni lapsivesi 3 vrk ennen synnytystä ja silloin alettiin käynnistää. Saatiin aikaan kipeitä, kemiallisia supistuksia, jotka eivät saaneet mitään aikaan. Niiden kanssa elin sen 3 vrk ilman kivunlievitystä pystymättä syömään tai nukkumaan juurikaan. Myöskään mies ei yöaikaan saanut olla tukena kun ei ollut aktiivinen synnytystilanne käynnissä. Sitten kolmantena päivänä mulla alkoi aikaisin aamulla luonnolliset supistukset, jotka avasivat hieman kohdunsuuta. Tarpeeksi, jotta saatettiin puhkaista kalvot alhaalta. Olivat aiemmin ylhäältä puhjenneet. Samalla mulle laitettiin oksitosiinitippa. Supistukset alkoi sen jälkeen rytinällä. Kipu pomppas heti kattoon asti ja supistukset oli mielettömän pitkiä. Sairaalassa oli ylikuormitus silloin ja kukaan ei oikein ehtinyt käydä katsomassa kun soiteltiin apua. Huone vaan pyöri ympärillä kun se kipu shokeerasi. 4 kertaa soitettiin apua, sitä saamatta. Lopulta 2 h odotuksen jälkeen sain epiduraalin. En jaksanut edes huutaa enää kivusta siinä vaiheessa. Sen jälkeen kätilö vihdoin ehti kurkata kohdunsuulle: hupsista, oletkin jo 9 cm auki. Siinä menikin sitten vielä pitkä tovi, että oli kokonaan auki ja vauva laskeutunut. Kivut ehtivät jo palata. Ponnistustarvetta mulle ei tullut lainkaan ja siksi ponnistaminen tuntui hankalta. Kuitenkin ponnistusvaiheesta ei sinänsä traumoja jäänyt. En tuntenut vaan vauvan tulevan ollenkaan. Ensimmäisen kerran uskoin vauvan syntyvän kun oli pää jo puoliksi ulkona.
Jälkipohdintana uskon, että sain aivan liikaa oksitosiinia synnytyksessä. Ensinnäkään en ymmärrä, miksi sitä piti antaa kun mulla oli luomusupistukset päällä... (kiireen takia?) Uskon, että oksitosiini oli se, mikä teki supistuksista sietämättömiä ja epäluonnollisia. Olen myös miettinyt, että johtuiko Meten hengitysvaikeudet syntymän jälkeen oksitosiinista. Mette ei kunnolla hengittänyt syntyessä, vaan joutui ylipainenasaaliin vastasyntyneiden osastolle imuista huolimatta. Mietin, että varmasti tuollaisten supistusten seurauksena myös vauva on ollut pahassa ahdingossa...