Hei kertokaahan teidän fiiliksiä! Tuntuuko henkisesti vielä miltään? Onko päällimmäisenä onnellisuus, hämmennys vai keskenmenon pelko?
Itse olen aika hämmentynyt, äärimmäisen iloinen tietysti. Keskenmeno ei ainakaan vielä pelota, vaikka tietysti tiedän sen olevan ihan mahdollinen.
Mä olen tällä hetkellä todella ahdistunut asiasta. Samaan aikaan ajattelen että ihana asia, mutta järjetön paniikki ja ahdistus on iskenyt päälle. Tulen olemaan yksinhuoltaja ja isän kuvioissa oleminen on epäselvää. Pärjään varmasti arjessa yksin, mutta ihmisenä tarvitsen niin kovasti sit henkistä tukea joltain että ihan sattuu ajatella että olen niin yksin...