Hankintoja

Kiva huomata, että täällä on samanlaisia odottajia kuin mäkin! En itsekään oo mitään oikein juuri uskaltanut hankkia ennen kun on tietty määrä viikkoja takana ja rakenneultrassa kaikki hyvin. Nyt vasta alkanut miettiä, että jokohan sitä pitäis oikeesti alkaa miettiä näitä. Mahdollisimman simppelillä paketilla kanssa haluaisin yrittää pärjätä ja mielellään käytettynä hankkia kamoja.
 
Me on ostettu vaunut ja sit jonkin verran vaatteita kirpparilta. Varmaan joulun jälkeen alan katteleen loppuja ostoksia kun näkee,että mitä tulee lahjaksi,taitaa noi tulevat isovanhemmat ostella vaikka ja mitä :) ainakin vaatteita ovat jonkin verran jo ostelleet :)
 
Vaunut onkin ne suurimmat ja melkein tärkein hankinta. Toisten lapset ei suostu koskaan kantoliinaan tai -reppuun, joten sen varaan ei voi laskea ainoana kuljetusvälineenä.
Toinen iso ostos on turvakaukalo. Jos ei ole omaa autoa, voi hankkia halvan mallin, meillä kaukalo oli alussa ihan kylppärissäkin käytössä että äiti pääsi suihkuun ja vauva nukkui kaukalossa.
Joskus vauva ei muualla viihtynytkään, kaukalossa kun sai keinuteltua. Välillä poika nukkui vaunuissa sisällä. Ulkona ei nukkunut, kun hankittiin itkuhälytin niin myöhään eikä pakkasella innostanut aukaista ikkunaa.

Just noiden hoitovoiteiden, pienten vaippojen, rintasuojien ja ISOJEN siteiden kanssa sai sählätä sekä ennen että jälkeen vauvan syntymän. Pieni määrä korviketta ja tuttipullo oli valmiina, mutta molempia piti sitten ostaa lisää, ja yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi pullo, josta vauva tykkäsi imeä. Hoitoalustan tein itse kerniliinasta ja pehmusteesta. Sain just sen kokoisen pehmusteen kuin työtasolle mahtui.
Bepanthen/dexpanthenoli, Ceridal, sinkkivoide ja talkki tuli hankittua. Lisäksi oli Septidin varalla jos napa alkaa märkiä. Pumpulipuikoilla sai hyvin putsattua navan. Vanulappuja taisin alussa käyttää kasteltuina alapään pesuun, kun ei tarvinnut hanan alle laittaa kakan takia. Äitiyspakkauksen pyyhe on edelleen mun suosikki. Mahtoiko tänä vuonna kuumemittari kuulua äp:seen?

Imetysliivejä tai toppeja kannattaa hankkia vasta loppuvaiheessa, koska rinnat muuttuu vielä niin paljon. Synnytyksen jälkeen ehkä kannattaa enemmän panostaa niihin, jos haluaa panostaa.

Hyvin vähällä tulee toimeen alkuvaiheessa, mutta jos on yksin vauvan kanssa, kannattaa varustautua paremmin, lähtien siitä että pakkasessa on helppoa ruokaa. Meillä ostettavaa tuli aika paljonkin jo osastolla ollessa ja heti kotiutumisen jälkeen: rintapumppu, korviketta, ykkösen vaippoja (meillä taisi olla kakkosen vaippoja valmiina), pienempiä vaatteita,...
 
Meiltä löytyy vaunut, pinnasänky, läjäpäin vaatteita ja leluja, itkuhälyttimet, rintapumppu ja hoitopöytä.. no nuo ainakin. Kaikki muu saatu paitsi vaunut ostettiin ja joitain vaatteita kirpparilta. Yksi tuttipullokin taitaa löytyä! Näillä pääsee jo pitkälle. Vielä kun turvakaukalon, sitterin ja vannan saisi kaiken pienen lisäksi. Tosiaan hyvä olla varalta muutama korvike ja itselle ruokaa pakkasessa varalta, varsinkin jos yksin on.
 
Cassia: Kantoliinaa en oo kattonu, mut kantoreppua. Mielessä niin Tula, kuin Ergo :)

Annika1983: ÄP:ssä on tosi pal kuulemma suurempia vaatteita ja tosi vähän vastasyntyneelle sopivia, eli jonkun verran kannattaa pienempiä hommata nurkkiin valmiiksi esim. kirpparilta, jos uutena ei halua ostaa :). Ja toki varmasti jotain tulee lahjaksikin, mut ainakin omassa lähipiirissä lahjatkin olleet usein suurempaa kokoa. Ja sit tuli mieleen, et se omaan sänkyyn integroitava uloke on ihan mahdollinen, eikä oo edes hankala tehdä - meilläkin mies teki sellaisen :). Kutsutaan sitä sivuvaunuksi. Voin pistää kuvia, ku on kokonaan valmis.
 
Muokattu viimeksi:
Vasta nyt rakenneultran jälkeen olen myös enempi hankintoja uskaltanut pohtia ja tehdä. Oltiin vierailulla lapsuusperheen luona ja siellä kulmilla on huippu lastenvaatekirppis niin tuli kyllä etenkin niitä pienempiä vaatekokoja (56-62cm) hankittua niin itselle kuin odottavalle ystävälle. Kokemus sama, että lahjana saadut vaatteet on isompaa kokoa ja toki parempi niin käytettävyyden kannalta.

Hyvä löytö oli pienempi kevyt ulkopuku, jonka voi ottaa heti sairaalasta lähtien käyttöön: äitiyspakkauksen puku oli tosi iso.

Perusjutut (sänky,pöytä, vaunut, kaukalo ja sitteri....) on esikolta vielä tallella, joten hirmuisesti hankintoja ei tarvine tehdä. rintapumppua, pulloja ym. en ennen tarvinnut ja jätän nekin nyt sitten jälkihankintojen listalle jos tulee tarvis.
 
Me ollaan ostettu aventin starttipaketti vastasyntyneelle, jossa on 4 tuttipulloa ( 2 pienempää ja 2 isompaa), tutti ja pulloharja. Muutamia vaatteita ja hoitotarvikkeita mm. harsoja, vauvaöljyjä, voiteita yms. ettei sitten tartte kaikkea kerralla ostaa vauvan synnyttyä.
Mun isä ja äitipuoli osti meille lahjaksi yhdistelmä vaunut ja kaukalon meidän väri- ja käytännöllisyys toiveiden mukaisesti, joka oli meille suuri apu, koska mitään ei ole enään tallella edellisistä vauva-ajoista.
Lisäksi ennen vauvan syntymää pitäisi vielä hommata mm. pinnasänky/kehto, kylpyamme, sitteri, muutamia leluja, vaippoja, hoitotarvikkeita yleisesti plus sitten vaatteita saamme ystäväpariskunnalta säkkikaupalla, niin niitä ei niin hirmuisesti tarvitse ostaa.
Tuleeko jollekkin vielä mieleen jotain tähdellistä, mitä meidän kannattaisi hankkia, kun ei oikeen enään muista mitä kaikkea sitä vauva-aikana tarvitsee vauvalle. Hoitopöytää emme osta, koska tilanpuute ja teemme hoitoalustalle sitten jonkun muun kivan paikan.
 
Takaisin
Top