Hankintoja vauvalle :)

Itse olen ostanut jonkin verran vaatteita alennusmyynneistä.

Monet on tosiaan suositellut ostamaan vaatteita kirppareilta, mutta minäkään en ole koskaan ollut yhtään kirppari-ihminen joten taitaa jäädä hankinnat nytkin sieltä väliin.

Vaunut olen päättänyt hankkia emmaljungan city crossit. En ole vaan vielä osannut päättää ostanko quodroliftin vai citykopan niihin.
 
En minäkään ollut mikään kirpparin ennen esikoisen tuloa. Innostuin kun huomasin kuinka hyviä vaatteita sieltä saa. Joskus kirpparilta löytää ihan uusia vaatteita. Jos kaupasta tarvii ostaa, hankin yleensä alennustuotteita.
 
No nyt mulla on alannut kauhistuttava ostovimma! Sain laatikollisen äitiysvaatteita sukulaiselta, hain sen turvakaukalonkin, mistä oli puhetta vanhemmassa postauksessani. Ja tilasin kotidopplerin, sillä on tutkattu nyt monena iltana pikkuisen sydänääniä... Nyt vaan on himotus yhdistelmävaunuihin. Mä oon jo monena iltana kuolannut netissä erilaisia vaunuja, ja metsästänyt niitä halvemmalla huutonetistäkin, mutta oon saanut pidettyä itseni vielä, enkä ole sortunut tilaamaaan mitään. Mulla on jotenkin tosi selkeä tyttövauvan odotus, mutta en silti uskalla tilata mitään varsinaista tyttökamaa. Ultra on vasta ens kuun alussa ja silloin sitten vasta tiedetään kumpaa sukupuolta tuleva lapsi tulee olemaan (mikäli hän ei kainostele ja väännä haaroja ristiin kameralle)

Vaatteita en pienokaiselle oo vielä hommannut, yhdet villasukat vaan :)
 
Me ei olla hankittu vielä oikeastaan mitään. Yhden vaate pussin ja hoitopöydän kaverilta ostin jo pois, kun olisi muuten pois heittänyt. Mutta muuten vasta loppuvuodesta ajattelin alkaa tavaraa haalia. Jos aloitan jo nyt tulee sitä ihan liikaa ostettua :)  Ja kirpputorit on kyllä tarkoitus kiertää läpi.
 
Mulla on kans tarkotus lähtee kahteen isoon kaupunkiin kiertää kirpparit kunhan nyt ensin tiedetään kumpi sieltä on tulossa. :) Vielä oon onneks saanu hillittyä itteäni ettei oo tullu mitään hankittua kun ei tällä hoitorahalla juhlita.
 
Täälläkään ei oo vielä mitään hommailtu.. Tosin esikolta on kaikki vielä tallessa.. :) Yhden bodyn ostin viime viikolla, kun olin tutulla meandi-kutsuilla.. :) Muuten varmaan hankinnat aika vähäisiksi jääkin.. Sit tietty jos/kun sukupuolen saa rakenneultrassa selville, niin pystyy vähän ennakoimaan, että käykö kaikki esikolta jääneet mekotkin Piiperölle, vai pitäiskö hommata jotain poikamaisempaakin! :D
 
Eipä täälläkään vielä ole hankittu kuin 1 body+housut, kaikki on (melkein) valmiina.

Ostoslistassa on sisarusrattaat, turvakaukalo (menimme ...kele myymään omamme pois!, nyt ostetaan kyllä käytettynä), BabyBjörn -sitteri (on muuten paras sitteri :D) ja Stokken TrippTrapp -tuoli. Jokunen vaate täytynee tietysti hankkia, ainakin pieniä lämpöisiä vaatteita koska niitä meillä ei ole (esikoinen syntyi kesäkuussa).
 
Täällä odotellaan esikoista eli ei ole entuudestaan mitään ja ei olla hankittu vielä yhtään mitään. Viel pitäis 2 vk odotella sit sais tietää kumpi on. =) Rakenneultran jälkeen oon antanu itelleni luvan alkaa ostamaa. On välillä tehny tiukkaa kun on tehny mieli alkaa ostelemaa, mut hienosti oon jaksan odotella. 

Tosin sorruin ostamaa kotiin dopplerin (tulee varmaa tänää) =) 
 
Snorbe: Juu, täällä sama homma, esikoista odotan ja vielä en ole ostanut mitään!! Hirveesti on tullut kaupoissa kateltua kaikenlaista mut oon pystyny hillitsemään itseni :D Tosin sorruin samaan, tilasin dopplerin jo joku viikko sitten :D Mut oon ollu tyytyväinen doppleriin, ilman sitä oisin varmasti stressannu paljon enemmän. Nyt tosin pikkunen liikkuu jo sen verran ettei tartte doppleria niin paljoa :) Viikon päästä ois rakenneultra ja itsekin ajattelin jotain pientä shoppailla sen jälkeen :)
 
Mimbu: Joo oon halunnu jo pitkää hankkia ton dopplerin ku en vielä tunne liikkeitä =/ Niin tietää pikkusen olemassa olosta. Meinasitko selvittää kumpi on tulossa? :) 
 
Snorbe: Juu, se doppleri on kyl huippu!! Ja tottakai haluun tietää sukupuolen!!! En malttais millään oottaa tätä viikkoa :D Mites itse, haluutko tietää kumpi sieltä on tulossa? :)
 
Eilen se saapu postii!!! Jei :) En meinan aluks löytää, mut suurien etsintöjen jälkee löyty pikkunen, ihmettelin tosin todella vaimeeta ääntä ihan kun se olis jossakin syvällä uumenissa. (volume oli täysillä) :P mut selkeesti se se oli nopeempi kun mun oma syke. Mut kyl se pikkasen mielenrauhan anto kun kuulee, että viel siel joku asustaa. :D
 
Olisko Snorbe sulla istukka edessä, jos tuntui että vauvan sydänäänet kuului jotenkin syvältä? Mullakin on doppleri, mutta saan sen kanssa hirveitä slaageja. Kun löydän äänet, laitan volat täysille, ja sitten yhtäkkiä vauva liikkuu muualle ja kun yritän siirtää doppleria niin korvat särkyy siitä kaameasta metelistä  emoticon

Uusia ostoksia muuten on nyt sitten äitiysfarkut. Tilasin h&m:lta kun alkas ahdistaa vanhat housut, vaikka kuinka ovatkin matalavyötäröisiä. Istumatyössä tuntuu että oikein tekis mieli välillä ottaa farkut pois kokonaa jalasta kesken työpäivän. Niin en kuitenkaan voi tehdä kun ollaan avotoimistossa
 
En ole vielä ostanut kuin joitain vaatteita itselleni, mutta tiedän jo, että ostan autoistuimen ja vaunut joko Maxi-Cosit tai Stokket, kun ovat niin kivan näköisiä(Stokkeihin on ihana talvipakettikin, jossa on lampaankarvareunukset ja lammaskäsineet vaunun työntöaisaan!) ja huonekalut, kuten hoitopöydän ja sängyn, ajattelin ottaa Stokkelta, jos en löydä paremman näköisiä muualta. Mies on innoissaan, kun on hyvä (teko-)syy ostaa uusi auto, vaikka nykyiseenkin mahtuisi hyvin :) Ja kissalle on täytynyt ostaa haikkia hyvityslahjoja jo näin etukäteen, kun se on niin itsetietoinen, ja tulee varmasti loukkaantumaan vähästäkin huomionmenetyksestä. :D
 
Joo oli tosiaan sen kuulosta, että äänet tulisivat "syvältä"  kokeilin kuulokkeitten kanssa aluks, ei hyvä aina ku alko liikuttelee ni aivan hirvee meteli, tänää kokeilin uudelleen ni aina löytyy tuosta ihan alhaalta keskeltä ja selkeesti kuulee, että ei ole oma syke. Eli se voisi selittää sen, etten ole vielä liikkeitä tuntenut?! Lueskelin jostain, että ilmeisesti vaimentaa niin ettei ehkä tunne potkuja kun vasta myöhemmin? (tosin liikkeitten tunteminen on kyl  yksilöllistä)
 
Tosta doplerista aina ku oon kuunnellu ni pikkunen viettää aikaa tääl oikeella puolella ja sieltä sydänäänet kuuluu aina todella hyvin, alkuun se oli helppoa kun toinen ei niin kovasti vielä liikkunut, mut nyt se alkaa heti melkein liikkumaan kun alkaa kuuntelemaan ja aina se hakautuu tonnen oikeelle puolelle. :D En ymmärrä. :)

Meillä ois nyt kaikki melkeimpä hommattu, veljen avokilta saan vaatteita sitte ku saa tietää kumpi siel köllöttelee. :) Tosin tietysti kaikki hoitovoiteet ja vaipat ym oon jättän viel ihan suosiolla ostamatta. :D Ja ikean reissu pitäs viel tehä jos löytäs jotain kivoja tekstiilejä! Leluja oon kirppareilta löytäny tosi hyvin ja siinä kyl säästää, pirun kalliita noi vauvaojen lelut. :o
 
Olin jännännyt rakenneultraa ja nyt kun siellä näytti olevan kaikki hyvin, niin eilen illalla keksin, että nythän voisi alata hankkia vauvalle kaikenlaista. Herranjestas kun jotain vaunujakin on niin monenlaisia, että mulla meni tänään puoli työpäivää kun surffasin vaunuja. Käytettyinäkin tuntuu löytyvän paljon hyvää tavaraa, joten täytyy miettiä mitä ostetaan uutena ja mitä esim.huutonetistä.
Sitteri oli meidän ihan ensimmäinen hankinta vauvalle ja se me hankittiin jo kesällä kun löysin mielestäni kivan sellaisen Stockan alesta: Beaba up&down siis sitteri jota saa hilattua ylös ja alas. Siinä voi myös keinuttaa vauvaa. Ajattelin, että tämä malli voisi olla meille hyvä, niin vauva saa loikoilla sitterissä rauhassa ilman että koira tulee häiritsemään. Ja muutenkin tuntuu kivalta että vauva voi olla esim pöydän kanssa samalla korkeudella.

Äitiysvaatteita olen myös hankkinut muutamia, pääasiassa Mamalicious Stockalta ja parit housut H&M:ltä. Toistaiseksi on vielä riittänyt tavalliset vaatteet (jotka ovat kyllä mun normaalikokoa suuremmat), mutta varmaan pikkuhiljaa siirryn mammahousuihin, kun hame päällä ei enää tarkene (tavallisista farkuista sain luopua jo aikoja sitten).

Nyt pitäisi löytää hyvät vaunut (Quinny?), turvakaukalo (Maxi-cosi?) ja joku hoitopöytä viritelmä kylppäriin (ehkä sellainen jossa olis amme samassa?)

Kivaa kun on vähän niinkuin pakko shoppailla kaikkee kivaa vauvakamaa :)
 
 
Juu, täällä mitä hankittu:

-Kaukalo, Maxi-cosi cabriofix
-Vaatteita saatu lainaan kavereilta ja siskolta
-Muutama itse ostettu
-Joutsen untuvamakuupussi
-Pieni toppahaalari
-Ensitutti ja tuttinaru (Oli pakko kun oli niin söpö, voihan se olla ettei syö edes tuttia... mutta )
-Itkuhälyttimet

Sänky meille tulee suvustani, sellainen korisänky, joka ollut siskojeni vauvoilla :)

Ostettavaa olisi vielä:
-Vaunut, emmaljunga city cross quadroliftillä
-Sitteri Baby björn balance
-Amme, jalat saamme siskoltani
-Hoitoalusta/pöytä systeemi...
-Autokaukaloon lämpöpussi

Itselle olen jo pitkin kesää ostanut mammavaatteita, kun omat eivät ole enää mahtuneet.. :)

Nautiskelijalle: Maxi-cosin kaukaloa suosittelen, jämäkkä ja hyvin pärjännyt turvatesteissä :) Ystävillä ollut myös samanlainen kaukalo, ja ovat kehuneet...
 
Meillä esikolla oli turvakaukalona Akta Gracon logico S ja oli kyl todella hyvä!! Meni todella pitkään käytössä, eli esikko mahtuis siihen kyl vieläkin! vasta kuukausi sitten hommattiin isojen istuin tuonne neidille! :) Sama kaukalo siis tulee olemaan tällä toisellakin käytössä! Oli muutenkin tukeva ja hyvän oloinen kaukalo!

Vaunuina meillä on toiminut Basson babyn yhdistelmät, http://www.pikkupiia.fi/tuote/130/632/basson-baby-parmamonza .  Ratasosa on vielä esikolla käytössä. Todella tukevat vaunut ja isot renkaat on hyvät talviolosuhteissa! Vaunukopassa ihanan pehmeä sisusta. Varmaan noilla ja matkarattailla koitamme pärjätä näiden kahden kanssa.. Vielä ei ainakaan ole sisarusrattaita ruvettu katselemaan.. :)
 
Mulla menee viel omat farkut ihan hyvin, johtunee kai siitä et on noit lantiomallisia, mut ei niitä kauan voi pitää ku tuntuu jo ikävältä, joten aika pitkälti tulee kolitseissa ja legginsseissä kulettua. :) Hyvä et tulin lukemaan tätä taas, koska tajusin että meiltähän puttuu itkuhälyytin! :)
 
Takaisin
Top