Hankinnat

Mutta äitiyspakkausta ei oteta. Ei otettu esikoisestakaan. En tykkää yhtään niistä vaatteista. 140 eurolla saa paljon kaikkea ihanaa, just omaan makuun ja vauvan sukupuoleen sopivaa. :)
Minusta tämänvuotinen äitiyspakkaus oli tosi suloinen, olisin sen voinut huolia kyllä! Kuitenkin itsellä menee äitiystuen hakeminen niin myöhäiseksi, että varmaan on jo uusi pakkaus tullut, joten mietin sitten vasta otanko rahan vai pakkauksen, ihan sen perusteella tulisiko niitä vaatteita käytettyä. Esikoisesta otin pakkauksen (2014), mutta harvoja niistä vaatteista tuli käytettyä, kun ei ollut lainkaan minun makuun. Laitoin sitten kiertoon ne, mutta halusin pakkauksen muistolaatikoksi esikoiselle. Sen puolesta varmaan pikkukakkosellekin olisi kiva saada muistolaatikko, mutta jos vaatteet on yhtä kamalia, niin se 140e houkuttelee kyllä paljon enemmän.
 
Ei olla vielä ostettu mitään, paljon on esikoisen vaatteita säästetty ja muutenkin tavaraa on.. vielä mennään niin alussa ettei oikeen uskaltaisi ees ostaa mitään. Äitiyspakkauksen haluan tälle vauvalle oman kuitenkin :)
 
Meiltä löytyy melkein kaikki tarvittava. Sisarusrattaat varmaankin ostoslistalla, mut muuta ei tarvitakkaan.
 
Minä olin ehtinyt päästä eroon suurimmasta osasta vauvakamppeita, mukaanlukien kaukalot, pinnasänky, kantoreppu jne! Mutta pienen pussin esikoisen vaatteita säästin ja toki leluja on ihan riittämiin. Kantoliina ja kantoreppu on ainakin ne tarpeellisimmat hankinnat. :)

Mitä mieltä ootte, tarviikohan 2v 4kk ikäerolla sisarusrattaita? tutuilla on samalla ikäerolla ollut phil&tedsit ja niille oli kyllä tosi tarpeelliset.. Aika paljon kuljetaan kuoppasia ja mäkisiä hiekkateitä, että en tiedä pysyykö taapero seisomalaudalla kyydissä?
 
Mitä mieltä ootte, tarviikohan 2v 4kk ikäerolla sisarusrattaita? tutuilla on samalla ikäerolla ollut phil&tedsit ja niille oli kyllä tosi tarpeelliset.. Aika paljon kuljetaan kuoppasia ja mäkisiä hiekkateitä, että en tiedä pysyykö taapero seisomalaudalla kyydissä?

Meidän tyttö ei ole vasta kuin 1v 3kk, mutta tuntuu kyllä tosi kaukaiselta ajatukselta, että hän ei rattaita tarvitsisi. Varsinkin, kun saatetaan olla liikkeellä hänen päiväuniaikaan. Luulen, että meidän tyttö tulee kyllä tarvitsemaan rattaita ainakin 3-vuotiaaksi asti.
 
Meillä oli aluksi tuplat ja sitten kun isompi täytti 3v. siirryttiin seisomalautaan.

Meneekö joiltain auto vaihtoon uuden vauvan myötä?
 
Me ostetaan rattaisiin vain seisomalauta, kun ei olla tuon esikoisen kanssa niitä muutenkaan enää käytetty, joten tuskin istuisi ensi kesänäkään niissä, mutta pidemmille matkoille se seisomalauta varmaan on ihan ok.

On myös mietitty uuden turvakaukalon hommaamista, vaikka vanha on vielä tallella. Se on Gracon ja tuntuu että Gracon istuimet ja kaukalot vie ihan hirveästi tilaa autosta ja edessä istuvalle ei jää tarpeeksi tilaa. Mut täytyy vähän tutkailla asiaa.

Äitiyspakkausta en luultavasti ota, koska viimeksikin aika iso osa vaatteista jäi käyttämättä vaikka ihania ovatkin.

Mä kans kestovaippailin esikoisen kanssa ja se loppui siinä vaiheessa kun hän meni päiväkotiin ja mä palasin töihin. Todennäköisesti ainakin kokeilen kestoilua toisenkin kanssa, riippuu vähän omasta energiatasosta sitten. Lähes kaikki kestot on tallella vielä niin kyllä niitä ainakin kokeilla täytyy.
Meilläkin alkuun oli vähän tuskaa sen kestoilun kanssa kun falskasi kaikki vaipat mutta joskus ehkä parikuisena se alkoi sujua jo hyvin.
 
Meillä kestoillaan esikoisen kanssa edelleen, ja aikeissa tämän toisenkin kanssa, kun vaippoja löytyy niin mukavasti. Tosin, ihan pieniä vaippoja ja villahousuja olen jo alkanut hamstraamaan, kun ne olin jo kerinnyt laittaa kiertoon. :)
 
Me meinataan ottaa kyllä äitiyspakkaus, esikoista kun odotetaan, ja tosiaan kaiken joutuu hankkia. Vielä en ole uskaltanut hankkia mitään kun maaginen 12vk ei ole täynnä. Ehkä tuossa joulun jälkeisistä alennuksista sitten. :)
 
Äitiyspakkausta odotan innolla. Harmi vaan, ettei siinä enää ole sitä helistintä mikä on kai ollu jo meillä vauvana. Pari vuotta sitten kun tekeminen lopetettiin kai Suomessa. Onkohan siinä nyt joku ulkomailla tehty versio?
 
Tänään tuli kirpputorilla kierreltyä,niin sieltähän lähti vauvan tossut matkaan :Heartred hinta ei päätä huimannut 50centtiä :D
Eli ensimmäinen hankinta tälle uudelle tulokkaalle, 9+3.
Esikoisesta ensimmäiset ostokset taisin tehdä rv 12 eteenpäin.
 
Kyllä tässä alkaa jo pikkuhiljaa hullaantua kaikkeen vauvahömppään. Sukupuolta kun ei vielä tiedä niin ei viitsi ihan neutraaleilla vaatteilla täyttää koko kaappia... jonkun verran on tullut jo ennen plussaa kuumeissaan ostettua muutama body ja potkareita.

Nt ultran jälkeen saa lähtä lapasesta koko touhu :D

En nyt sentään vielä vaunuja. Ne sitten rakenne ultran jälkeen :)
 
Mä oon ostanut ensimmäisen hankinnan jo n.5 vuotta sitten. Sillon oli urheilukaupan alessa niin söpö Adidaksen verkkapuku, että en voinut olla ostamatta. :D Ainoo vaan, että se on pinkki, joten saas nähdä pääseekö tän tyypin käyttöön. :D Muuten alan ostelee vasta nt-ultran jälkeen. :)
 
Menin sitten ja ostin niinkin pienen asian kuin pinnasängyn. :D oli pakko kun kaveri myi lähes uutta puoli ilmaiseksi. Toivottavasti ei tuo huonoa onnea. Vielä viikko siihen että 12 on täynnä.
 
Mä oon yrittäny tässä saada enimmän innostuksen siirrettyä siihen että teen listaa tarvittavista tarvikkeista mitä pitää hommata, meillä kun lähdetään melko nolla tilanteesta. Tutuilla ja sisaruksilla kun on jo niin isoja lapsia että ei oo sieltäkään mitään vauvan tavaroita periytynyt.

Annoin itselleni luvan että joulun jälkeen sais sit alkais pikku hiljaa kattomaan jos sattuis vaikka alennusmyynneistä löytyy hyviä löytöjä:smug:

Mutta vielä oon vähän ulapalla mitkä on tarpeellisia vauvalle ja mitkä on sitten ihan turhaa, jos jollain konkarilla on vinkkejä mitä kannattaa hankkia ja mitkä tavarat kannattaa jättää suosiolla kauppaan, otan vinkkejä vastaan :anyone
 
Nenä-Friida sitten kun ekat flunssat koittaa :smiley-bounce022 ... mut ehkä et ihan hakenut tuota.

Jos ottaa äippäpakkauksen ja hommaa autokaukalon,vaunun/liinan,vaippoja,hoitopöydän,vanulappuja,sinkkivoidetta,Bepantenea, talkkia,imetystyynyn ja muutaman paketin oikein maxi kuukautissuojia niin pärjää jo niin pitkälle että muut ehtii hakemaan kaupasta synnytyksen jälkeenkin. (Minun mielestä,näin kolmannen kohdalla.)

Tosin omaan listaan lisään liivinsuojia ja terveellisiä välipaloja.
 
Meillä on jo miehen siskolta saatuja vaatteita iso kasa, rattaat, koppa telakoineen ja sitteri :D vielä kun saisi itsensä hillittyä ettei mene pinnasänkyä ostamaan. Sen ja pikkupikku vaatteita saa joulunkin jälkeen ostettua :D

Joulu viikolla onneksi tulee rv 12 täyteen, niin sen jälkeen saa sitten rauhassa ostella kun ei tarvitse "varoa" sukulaisia jotka eivät tiedä vielä asiasta :)
 
Kefeisos: mulla on ollu pitkään jo farkku kuume. Ihan pakko ei olis autoa vaihtaa mutta vähän olis haaveissa jos ukkon kans yhteinen auto hommattas...mut se on ongelma sillon ku se on töissä viikon ni olisin viikon ilman autoa.

Rattaat mulla on. Tietääkö kukaan voiko emmaljungat viedä lasten tarvikkeeseen huoltoon vai tuleeko halvemmaksi ostaa uudet. Ja koppa pitää ostaa... pehmyt koppa taitaa olla se must... en tiedä missä Esikon koppa on...

Turvakaukalo on hankinta listalla. Ja jos tyttö niin tytön vaatteita. Edelliset tytöt suvussa on jo 18 ja 15v ni niiltä tuskin mitään on tallessa :D

Kestovaippailua en kyllä harkitse edes. Musta ei oo liottamaan niitä vaatteita. Muutenki inhoon pyykin pesua.

Täällä pitää kyllä meidän vieras huone muuttaa vauvan huoneeksi sinne saa opetella heti mennä nukkuu ettei käy niinku esikolle että nukkuu viel 5 v vieressä. Vieras sänky onki siellä hyvä ni saa sitten nukkua välillä siinä.

Pinnasänky on. Maalasin sen limenvihreäksi esikolle joten jos nyt sattuu tyttö olemaan ni kankailla saa siitä prinsessaisen... ellen halua sitten valkoista :D mieli kerkee muuttua vielä monesti.

Manduca reppu on. Nyt ukon veljellä lainassa. Se on kyllä huippu kätevä jos vaan muksu viihtyy siinä.

Rinta pumppu löytyy.

Jos auton laitan seisontaan kesäksi niin säästyy rahaa vauvan tarvikkeisiin niin en tiedä haluanko äitiyspakkausta...
 
Muokattu viimeksi:
Meidän on pakko vaihtaa autoa kun ei kolmas istuin mahdu takapenkille... Hirvittävä vaiva kytätä ja vertailla sopivia vaihtoautoja,uutena ei hankita.

Äitiyspakkaus otettiin vain ekalle,vaikka olisihan se mukava muisto. Pari kesäistä bodya ostin jo :shy:...
 
Saattaa kyllä nyt vuodenvaihteen aikaa tehdä tiukkaa ettei osta alesta mitään...tekis niin hulluna mieli ostaa kaikkee vaikka tietää ettei oo mitään järkee vielä ostaa ja ku melkein kaikki löytyy jo esikoiselta valmiina, niin ei hirveesti oikeesti ees tarvitsisi mitään :)
 
Takaisin
Top