nuupa
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meillä ei onneks kovin kalliita hankintoja enään ole, tai no suurin oli turvakaukalo ja senkin anoppi nyt sitten lopulta osti. Paljastui että äiti onkin odotellut lapsenlasta jo niin onnessaan että sillä on ollut yhdistelmävaunut jo pari vuotta jemmassa. Pinnasänkyjäkin olisi nyt oikein kaksin kappalein. Vaatteitakin saatiin jo pahvilaatikollinen ensimmäisen ultran aikoihin, pääosin poikien vaatteita ja hyvin todennäköisesti sieltä onkin pikku poika tuloillaan.
Mulla on jo parin viikon ajan ollu exel-taulukko hankinnoista mukamas valmiina ja tässä kahden päivän aikana se onkin paisunut jo ihan kiitettävästi ja jatkuvasti tulee uusia tarpeelliisia (sekä vähän vähempi tarpeellisia) asioita mieleen. Onneksi netin kautta löytyy tavaraa ja asioita helpompi vertailla kun lähteä kaupunkiin kauppoja pyörimään. Hoitopöydän tarvetta tässä punninnut, ostaakko kunnollinen, vai pelkkä alusta, vaiko kokoon taitettava pöytä tilan säästämiseksi. Millainen kaukalopussi, entäs rintapumppu, kuluvat tarvikkeet..? Onneksi mies pysyy rauhallisena, kun itse panikoin että pitäisi jo alkaa valmistautumaan jos nyt sattuukin pikkuinen tulemaan aikaisemmin pihalle. Kaiken talousstressin kruunasi eilen hajonnut pesukone, niinkuin rahan menoa ei muuten olisi tarpeeksi.