Haaveena esikoinen

[*Ninni*]

Jee!! Mä niin samaistun innostukseen @Maijjja , kun kierto on itsellä pitkä ja ovista en oo aina laisinkaan bongannut! Ja mulla kanssa on tullut kerran suoraan vaan pysyvä hymynaama, ei vilkkuvaa. Nyt ainakin on sulla ovis ja päivä tiedossa, jee! Ehkä tää on teidän kierto

Mä alan olla jo tosi toiveikas omien oireiden osalta! Huomenna on dpo11, ja ajattelin testata. Tänään on pää kipeä, ja muutenkin vähän viluttaa ja on flunssainen olo. Toivon niin kovasti että en oo vaan kuvitellut kaikkia oireita ja nyt tärppäisi

 

[Feronia]

@Maijjja Oi onnea! Kauheesti tsemppiä! Kohta sitä pääseekin piinaamaan!

@*Ninni* Voi vitsi, jännittävää! Kerro sitten tulokset! Ja jos ei vielä huomenna näy niin voishan sitä vielä vapun jälkeen tulla hyviä uutisia! Onnea matkaan!

 

[Kali]

Piti ostaa muita ovulaatiotestejä kun nuo mitä tilasin netistä, taisi olla jotain sofi merkin testejä, niin niissä ei näkynyt toista viivaa laisinkaan. Palasin sitten noihin pregcheckin ovistesteihin mitä kaupasta löytyi. Ja niillä testannut viime kierrossa myös. Vaikka vähän mennyt luotto tuohon pregcheck merkkiin noiden raskaustestien takia lähinnä jotka näytti toista viivaa vaikka vuoto alkoi ja loppui nyt kaksi kertaa tehnyt sen eri kiertoin.

Niissä sentään jotain toista viiva suht koht selkeesti näkyy. Toivottavasti alkaa pian tummumaan niin voi alkaa taas yrittää esikoista.

 

[Hyyris]

Heippa!

Olen seurannut foorumia jonkin aikaa ja sain paljon vertaistukea ajatuksille, kun täällä lähti oikein kunnolla keskustelu käyntiin. Ihana kun jaatte! Ja mikä helpottava tunne, kun ei tarvitse tuntea ihmistä sieltä ruudun takaa, mutta pystyy kertomaan ja taakka helpottaa.

Meillä on vähän muista poikkeava tilanne:

Mies sairasti syövän 10 vuotta sitten ja ennen hoitojen aloitusta pakastettiin siemennestettä. Lapsettomuuspolin ensikäynnillä kuun alussa varmistui, että sukusoluja ei enää ole, eli pakkaskavereilla mennään. Pakaste on toisella paikkakunnalla, johon nyt odotellaan aikaa, jotta päästäisiin aloittamaan IVF-hoito. Odottaminen on tuskaa, mutta ei niin tuskaa kuin yrittäminen toivossa, josko sittenkin vielä pystyttäisiin luomuna. Ei sillä, en tykännyt kyllä raskauden yrittämisestä, koska suunniteltu seksi ei toiminut meille..

Mulle oli yllättävän kova paikka, että ei saada luomuyllätystä, vaikka arvotan tottakai tärkeämmäksi sen, että mieheni sai aikanaan hyvää hoitoa ja saa elää. Ja sitä, että meillä on oikeasti mahdollisuus ihan omaan lapseen. Jännitän ja pelkään äidiksi tulemista, mutta mihinkään muuhun tehtävään en oikeasti ole valmiimpi. Pelkotiloja olisi kiva purkaa pois myös porukalla, onko ketään jakamassa ajatuksia tästä?

Eli tällä hetkellä tuntuu, että sen kutsukirjeen odottaminen on pysäyttänyt elämän ihan paikoilleen. Ajatus tallaa paikallaan. En edes tiedä millaiset jonot on, tai että poikkeaako aikataulu tällaiselle parille, jolla on siittiöt valmiina odottamassa. Aika kertoo.

 

[Sinertävää]

@Hyyris
Itse olen kärsinyt lapsettomuudesta jo vuoden ja kun viime kierrossa oikeasti epäilin olevani raskaana (en ollut) niin pelkäsin kyllä samalla. Jollain tasolla ajattelin "ai nytkö jo, enhän minä ole yhtään valmistautunut tähän" vaikka tässä tosiaan on jo vuosi raskautta toivottu. Ite jotenkin ajattelen että varmaan siinä raskauden aikana sitten sopeutuu enemmän ajatukseen.

Itselle on jotenkin luontevaa jakaa asioita netissä ja nimimerkin takaa. Nettivuorovaikutuksessa on sellainen vapauttava piirre, että me kaikki ollaan täällä tasa-arvoisia ja jokainen voi itse päättää mitä jakaa itsestään.


Oma napailua: olinkin aiemmin yhteydessä työterveyteen noista mieliala-asioista. Nyt on päällä masennuslääkkeet ja tuli pitkä saikku. Ei noilla pitäisi olla vaikutusta hedelmällisyyteen, eikä tää jatkuva ahdistus varmaan auta raskaaksi tuloa.

 

[Feronia]

@Hyyris Tervetuloa mukaan! Ja tsemppiä tulevaan IVF:ään!
Ja mielellään täällä voidaan pelkotiloja purkaa. Mikä kaikki sua siinä eniten pelottaa, onko jotain tiettyjä juttuja jotka epäilyttää?
Vaikka meilläkin jo vuosi yritystä takana ja joka kierrossa hartaasti toivon että nyt tärppäsi, onhan se tosi monimutkainen tunnesekamelska. Mulla ei ole ketään kaveria, jolla olis lapsia, niin se tuntuu tavallaan myös vieraalta, ja kyllähän se välillä mietityttää, että mitä jos musta ei olekaan äidiksi alkuunkaan. Mutta yritän muistuttaa että on mun mielestä oma äitikin ihan huippu vaikka ei olekaan mitenkään täydellinen, eikä todellakaan tehnyt kaikkea täydellisesti kun olin pieni.
Ehkä omalta osaltaan tää on pysynyt vähän etäisenä kun mä en vaan uskalla vieläkään kunnolla uppoutua ajatukseen, että meistä tulisi vanhempia, siltä varalta että meillä ei ikinä tärppäisikään. Ehkä sekin vähän pelottaa, että mitä jos ei koskaan onnistukaan.
Ja sitten jos tärppääkin, niin apua! Mitä jos raskaudessa menee jotain pieleen? Mitä jos oma terveys romahtaa? Mitä jos synnytys menee pieleen? Sellaista kunnon katastrofiajattelua etukäteen Mutta eipä sitä tulevaisuutta voi nähdä!

@Sinertävää Oi, onpa ihanaa että hait ja sait apua! Kuulosti rankalta se mieliala, hyvä jos nyt pääsee eteenpäin! Onneksi et jäänyt pidempään miettimään. Toivon mukaan on saikustakin apua!

 

[Emri]

@Hyyris jos haluat kertoa, niin olisi mukava kuulla sitten teidän IVF kokemuksia. Tsemppiä kovasti tilanteeseen!

Meillä yritystä pari vuotta, kaksi kertaa kokeiltiin inseminaatioita ja nyt siirtymässä myös IVF-hoitoihin, jotka tosin näyttää menevän vasta syksylle.

Noihin pelkoihin. Jossain kohtaa oli enemmän pelkoa siitä kun se vauva tulee, että miten sitä osaa tehdä kaiken oikein kun ei ole mitään kokemusta. Ja toisaalta siitä, miten se tulee muuttamaan koko elämän. Joitakin asioita ei voi sitten tehdä enää niinkuin ennen. Mutta silti toivon kovasti lasta, ja jos sitä ei tule niin jää kyllä jokin tyhjä aukko.

Tässä yritysaikana olen vain yhden kerran raskautunut ja se meni kesken. Se jätti pelon uudesta keskenmenosta. Ja ylipäätään pelkoa siitäkin että mitä jos IVF hoidotkaan ei onnistu.

 

[Maijjja]

Meilläkin oli ensikäynti tänään lapsettomuuspuolella. Endometrioosi siis taustalla ja kyllähän niitä kiinnikkeitä näkyi ja tuntui, kohtukin on vinossa arpeumien takia. Ei kuitenkaan pitäisi olla este raskautumiselle. Aukkari tehdään vielä seuraavaksi ja suolisto-oireiden takia sain lähetteen kolonoskopiaan. Mulla on letrot nyt toista kiertoa käytössä ja tänään kp 13, olin juuri ovuloinut. Kohdun limakalvo oli vaan n. 6 mm. Jatketaan kuitenkin vielä seuraava kierto letroilla ja katsotaan se aukkari, sitten vissiin aika nopeasti IVF-jonoon. Vähän on ristiriitaiset fiilikset ja pää pyörällä vielä. Kiva kuitenkin, että meille lisäarvottomat inssit jätetään suorilta välistä.

Ja nyt siis dpo 0 eli piinailu alkakoon. Tai en tiedä onko tänään jo dpo 1, koska aamulla ultrassa näkyi, että ovulaatio oli jo tapahtunut. En hoksannut kysyä, että mitenkähän kauan sitten.

 

[Hertta7]

Mä voin jakaa tähän väliin tällasen rohkaisevan positiivisen kokemuksen IVF-hoidoista. Meille ensimmäinen alkionsiirto toi plussan eli esikoista odotetaan täällä Joka päivä toki jännitys, että jatkuuhan tämä edelleen (nyt huikeat rv 4+4)

 

[*Ninni*]

Kiva @Maijjja että nyt on suunnitelma että kuinka mennä eteenpäin Ja myös samalla se että ovis on juuri ollut ja on toivoa tässäkin kierrossa! Toivotaan, että pian alkaisi tapahtua

Mä oon ollut tänään ihan tosi surkeissa fiiliksissä, kun aamulla testasin RFSU herkällä testillä selkeän negan, dpo 11 Onhan se mahdollista, että vielä plussaksi voisi muuttua, mutta aattelen että varmaan tää herkkä testi olisi näyttänyt edes jotain, jos siellä olisi mitään meneillään...? Olin jo niin toiveikas oireiden suhteen Mutta taitaa olla että kuitenkin kuvittelin niistä suurimman osan, kun tänään ne on olleet tiessään.. Seuraavan kerran testaan varmaan vasta sunnuntaina, ellei menkat ala ennen sitä. Kivana ekstrana vielä paino on noussut viikossa lähes kolme kiloa, mikä on mulle tosi poikkeuksellista. Olin aatellut vappuna leipoa munkkeja, mutta nyt jää kyllä leipomatta, kun mun paino on muutenkin sellaisissa lukemissa, että ei saisi kyllä nousta yhtään.

Töissä työkaverit puhu tänään paljon kaikkia lapsijuttuja, ja sitä aina pelkää että milloin joku kysyy jotain tökeröä tai vihjailee jotain... Ja vaikka oli kivaa juhlia illalla vappua kavereitten kanssa, niin vähän kuitenkin itku silmässä siitä että on baarissa juomassa drinkkiä, kun kaikista eniten vaan haluaisi että ei alkoholia voi juoda, ja olisi kotona silittelemässä omaa raskausvatsaa.. One day

Toivottavasti huomenna jo parempi mieli, eiköhän se tästä

 

[Feronia]

Voi harmi @*Ninni* Pidetään peukkuja että sieltä vielä tulisi yllätysplussa!

Mä niin fiilaan tota tunnetta, inhoan tätä outoa "välitilaa" kun ei ole vielä raskaana, eikä toisaalta sitten myöskään vapaaehtoisesti lapseton. Kun on jo sen päätöksen tehnyt ja siihen orientoitunut, niin jotenkin ei kavereiden kanssa hengailu täytä sitä tarvetta enää samalla tavalla, vaikka se edelleen toki kivaa onkin. Muutama vuosi sitten oli vielä elämän keskiössä puoliso, kaverit, ura ja harrastukset ja se riitti, nyt koko ajan tuntuu että jotain puuttuu vaikka muuten asetelma on sama ja yritän edelleen pitää kiinni esim. harrastuksista etten vaan istu kotona odottamassa että tuun raskaaksi. Tärppäispä niin pääsisi pois tästä odotustilasta!

Tsemppiä, toivon mukaan on huomenna parempi mieli! Hyvää vappua joka tapauksessa

 

[Heipsy]

Meillä tulossa ens torstaina nyt felicitakselle ensikäynti, tänään tuli miehen simppatestin tulokset. Mitään näistä en ymmärrä, mutta ei kait kauheen hyviä uutisia saatu, kun on 100% vasta-aineita ja 99% epämuodostuneita… lievästi laskua hedelmällisyydessä. Kellään näistä kokemusta? Mitä google kerto, voisi meilläkin tulevaisuus olla sitten ivf/icsi hoidoissa… Vitsi että harmittaa ja aikalailla tuli tunne, että tässäkö tää nyt oli en millään haluais odottaa taas sitä 6kk että päästään edes alkuun, koska hussilla on kuulemma aika pitkät jonot… Toki ootellaan nyt torstain käyntiä ja toivon, että löytyis joku ihmelääke, mutta en jotenkaan jaksa uskoa siihen.

 

[Maijjja]

@Heipsy voi ei, onpa ikäviä uutisia. Nyt rauhassa vedätte happea sinne ensi viikon käynnille ja siellä varmasti osaavat kertoa lisää teidän tilanteesta ja vaihtoehdoista. Tuosta jonotilanteesta tuli mieleen, kun meillä tuli eilen puheeksi, että potilashan saa valita hoitopaikan... Oiskohan tietoa, jos jossain lähellä ois toisessa hoitopaikassa lyhyemmät jonot, niin pääsisikö sinne? En kyllä tarkkaan tiedä, miten se toimii, mutta täällä päin ainakin riitti, että ilmoittaa sinne minne haluaa hoitoon, että olisi tulossa.

@*Ninni* höh, onpa harmi. Tsemppiä ja parempia mieliä sinnekin!

Mulle nyt sitten tuo adenomyoosikin todennäköisenä diagnosoitiin tuon endon lisäksi. Kohdun takaseinä oli tuplasti paksumpi kuin kohdun etuseinä. Hetihän se googlettelu alkoi... Suuri virhe. Nyt on mieli aika maassa, ja yritän vaan muistella lääkärin sanoja, että kyllä tässä on hyvät mahdollisuudet raskautua. Ja koska ovulaatio oli eilen, niin voin kuvitella kuinka sunnuntaina alan kuulostelemaan jokaista pientä inahdusta, että joko ois kiinnittymiskipua... Miehelle sanoin, että todennäköisesti ensi viikolla tunnen suunnilleen vauvan potkut mahassa, kun oon niin toiveikas.

 

[Pepino]

Tsemppiä @Heipsy! Oliko siinä mainintaa paljonko on A ja B eteenpäin liikkuvien siittiöiden määrä? Meidän näytteestä toisella yksityisellä klinikalla ei edes katsottu epämuodostumia, koska sillä ei kuulemma ole nykypäivänä juuri merkitystä. Kuulemma tuo A+B yhteistulos on se tärkein juttu mitä katsotaan. Vasta-aineistakin kai pääsee pesussa aika hyvin eroon, jos olen oikein käsittänyt. Mutta tuo lievästi laskenut hedelmällisyys kuulostaa siltä, että olisi hyvinkin vielä mahdollisuus onnistua luomustikin. Toivottavasti saatte käynniltä sitten lisää tietoa ja mielenrauhaa asian suhteen.

Tsemppiä @*Ninni* ja @Maijjja myös!

Sain ensi viikolle vihdoin useiden soittelujen jälkeen ajan julkiselle puolelle lääkärille että pääsee kontrolliin ja toivottavasti saa tyhjennyslääkkeet käteen. Toivoin, että vuoto olisi alkanut itsestään, mutta ei vaikuta siltä. Ihminen jätetään täällä päin kyllä tosi yksin tuulimunan kanssa. Empatiaa saa neuvolasta, mutta ei mitään konkreettista apua. Onneksi yksi kiltti hoitaja terveysasemalla vihdoin sai asiaan liikettä.

 

[Sinertävää]

@Heipsy
Ei Hussilla nyt älyttömät jonot ole. Meillä oli kiireetön lähete tehty tammikuussa ja päästiin ensikäynnille maaliskuussa. Toki noissa IVF/ICSI hoidoissa on vielä oma jononsa. En usko että teidän tarvitsee odottaa tasan vuotta, kun joka paikassa sanotaan että 6kk riittää jos on tiedossa jokin hedelmällisyyttä alentava seikka. Yritä ajatella että nyt ainakin tiedetään missä syy on ja voidaan valita hoitomuodot suoraan.

@Maijjja
Osin samat tsempit sinnekin! On hyvä, että on löydetty missä ongelma mahdollisesti piilee. Adenomyosiini on alidiagnosoitu tila ja on tietenkin todennäköisempää että se löydetään hoidoissa olevalta koska heitä tutkitaan enemmän.

@*Ninni*
Osittain samaistun, minun paastosokeri oli 6,0 mmol/l! Toisaalta pyöräilin verikokeisiin ja liikunta saattaa hiukan nostaa sokeriarvoa, mutta silti. Tähän kyllä loppui jokapäiväinen jäätelön syönti. Munkkeja kyllä ajateltiin silti paistaa, kun mies on niitä innoissaan koko viikon odottanut. Onneksi toi masennuslääke on poistanut tarpeen lohtusyödä. Valitettavasti vähän huonontaa libidoakin ja tekee öklöä oloa, niin tallettelut jäivät tässä kierrossa vähille.

 

[Hertta7]

@Heipsy voi kurjuus Meillä oli myös miehen ekassa näytteessä jotain heikennystä, joten hän kävi kontrollissa, joka sitten taas oli erinomainen. Silloin ekan näytteenkään jälkeen ei kyllä niistä soitellut lääkäri ollut mitenkään huolissaan asiasta. Päästiin silloin aloittamaan hoidot inseminaatioilla. Toivottavasti saatte pian lisäinfoa niin ei tarvitse olla ahdistavassa epätietoisuudessa.

 

[Feronia]

Mulle nyt sitten tuo adenomyoosikin todennäköisenä diagnosoitiin tuon endon lisäksi. Kohdun takaseinä oli tuplasti paksumpi kuin kohdun etuseinä. Hetihän se googlettelu alkoi... Suuri virhe. Nyt on mieli aika maassa, ja yritän vaan muistella lääkärin sanoja, että kyllä tässä on hyvät mahdollisuudet raskautua. Ja koska ovulaatio oli eilen, niin voin kuvitella kuinka sunnuntaina alan kuulostelemaan jokaista pientä inahdusta, että joko ois kiinnittymiskipua... Miehelle sanoin, että todennäköisesti ensi viikolla tunnen suunnilleen vauvan potkut mahassa, kun oon niin toiveikas.

Voi ei! Onpa kurjia uutisia! Google vaan kiinni. Mä joskus googlasin mikä voi aiheuttaa yhdynnän jälkeistä verenvuotoa (syöpä tietenkin) tai yhdyntäkipua tietyissä asennoissa (tietysti adenomyoosi ja lisägoogletuksella mulle varmasti ainoa hoitokeino olisi kohdunpoisto), siitä googletuksesta ei seuraa kyllä mitään hyvää. Olin melkein onnellinen kun gyne viimeksi löysi kohdunsuulta ektopiaa mikä ainakin selittää ne verenvuodot (eikä olisi syöpää).

Lohduttautuisin sillä että moderni lääketiede on aika huippua ja kaikkia kiviä ei vielä ole käännetty! Varovainen optimismi sallitaan! Jokainen tilanne on yksilöllinen ja jos teillä menisi hyvin!

 

[Maijjja]

Pitäisi jostain löytää itsehillintää laittaa google kiinni. Onneksi on pian töihin lähtö ja pitkä työputki edessä, niin ei ehdi mietiskellä. Ensi viikonloppuna olisi jo dpo 10 ja 11, niin jokohan sillon testaisi? Jos sinne asti jaksaisi malttaa ja olla miettimättä. Pelottaa se aukiolotutkimus ja kolonoskopia sen verran, että toiveet raskautua tästä kierrosta luomusti on kyllä 1000%.

Onko kellään kokemusta tuosta kohdun ohuesta limakalvosta? Luin, että omegat ja omenaviinietikka voisi siihen auttaa... Oon käynyt nyt kolmesti putkeen kierron puolivälin aikaan ultrassa, ja limakalvo ollut aina sen 4-6 mm, kun kuulemma saisi olla ihan vähintään 8 mm.

 

[Vargynja]

Heippa!

Olen seurannut foorumia jonkin aikaa ja sain paljon vertaistukea ajatuksille, kun täällä lähti oikein kunnolla keskustelu käyntiin. Ihana kun jaatte! Ja mikä helpottava tunne, kun ei tarvitse tuntea ihmistä sieltä ruudun takaa, mutta pystyy kertomaan ja taakka helpottaa.

Meillä on vähän muista poikkeava tilanne:

Mies sairasti syövän 10 vuotta sitten ja ennen hoitojen aloitusta pakastettiin siemennestettä. Lapsettomuuspolin ensikäynnillä kuun alussa varmistui, että sukusoluja ei enää ole, eli pakkaskavereilla mennään. Pakaste on toisella paikkakunnalla, johon nyt odotellaan aikaa, jotta päästäisiin aloittamaan IVF-hoito. Odottaminen on tuskaa, mutta ei niin tuskaa kuin yrittäminen toivossa, josko sittenkin vielä pystyttäisiin luomuna. Ei sillä, en tykännyt kyllä raskauden yrittämisestä, koska suunniteltu seksi ei toiminut meille..

Mulle oli yllättävän kova paikka, että ei saada luomuyllätystä, vaikka arvotan tottakai tärkeämmäksi sen, että mieheni sai aikanaan hyvää hoitoa ja saa elää. Ja sitä, että meillä on oikeasti mahdollisuus ihan omaan lapseen. Jännitän ja pelkään äidiksi tulemista, mutta mihinkään muuhun tehtävään en oikeasti ole valmiimpi. Pelkotiloja olisi kiva purkaa pois myös porukalla, onko ketään jakamassa ajatuksia tästä?

Eli tällä hetkellä tuntuu, että sen kutsukirjeen odottaminen on pysäyttänyt elämän ihan paikoilleen. Ajatus tallaa paikallaan. En edes tiedä millaiset jonot on, tai että poikkeaako aikataulu tällaiselle parille, jolla on siittiöt valmiina odottamassa. Aika kertoo.

Hei!

Lapsettomuushoidoista ei ole kokemusta (enkä edes kuulu tähän ketjuun muutenkaan), mutta halusin tulla tarjoamaan vertaistukea kuitenkin. Nimittäin mieheltäni löytyi syöpä 9 vuotta sitten (ja toinen perkele 8 vuotta sitten kesällä). Me saatiin lapsi niistä huolimatta luomusti. (Lapsi nyt 4v) Mutta kyllä siinä moni asia mietitytti. Jaksetaanko me, kun syövät romahdutti mielenterveyden? Mitä jos joku sairastuu taas vakavasti? Mitä jos syöpä periytyy (tälle on 50% todennäköisyys ja välillä yhä mietin olisiko pitänyt mennä alkiodiognostiikan kautta)? Ollaanko nyt oikeasti toivuttu tarpeeksi ja valmiita toiseen lapseen? (Esikoinen täyttää tänä vuonna jo 11v.) Olen kuitenkin iloinen, että uskallettiin yrittää. Kuopus vaikutti positiivisesti mielenterveyteen enkä muutenkaan ole hetkeäkään katunut.

 

[Selja89]

Heippa!

Olen seurannut foorumia jonkin aikaa ja sain paljon vertaistukea ajatuksille, kun täällä lähti oikein kunnolla keskustelu käyntiin. Ihana kun jaatte! Ja mikä helpottava tunne, kun ei tarvitse tuntea ihmistä sieltä ruudun takaa, mutta pystyy kertomaan ja taakka helpottaa.

Meillä on vähän muista poikkeava tilanne:

Mies sairasti syövän 10 vuotta sitten ja ennen hoitojen aloitusta pakastettiin siemennestettä. Lapsettomuuspolin ensikäynnillä kuun alussa varmistui, että sukusoluja ei enää ole, eli pakkaskavereilla mennään. Pakaste on toisella paikkakunnalla, johon nyt odotellaan aikaa, jotta päästäisiin aloittamaan IVF-hoito. Odottaminen on tuskaa, mutta ei niin tuskaa kuin yrittäminen toivossa, josko sittenkin vielä pystyttäisiin luomuna. Ei sillä, en tykännyt kyllä raskauden yrittämisestä, koska suunniteltu seksi ei toiminut meille..

Mulle oli yllättävän kova paikka, että ei saada luomuyllätystä, vaikka arvotan tottakai tärkeämmäksi sen, että mieheni sai aikanaan hyvää hoitoa ja saa elää. Ja sitä, että meillä on oikeasti mahdollisuus ihan omaan lapseen. Jännitän ja pelkään äidiksi tulemista, mutta mihinkään muuhun tehtävään en oikeasti ole valmiimpi. Pelkotiloja olisi kiva purkaa pois myös porukalla, onko ketään jakamassa ajatuksia tästä?

Eli tällä hetkellä tuntuu, että sen kutsukirjeen odottaminen on pysäyttänyt elämän ihan paikoilleen. Ajatus tallaa paikallaan. En edes tiedä millaiset jonot on, tai että poikkeaako aikataulu tällaiselle parille, jolla on siittiöt valmiina odottamassa. Aika kertoo.

Tervetuloa mukaan! Itse olen ollu pitkään taustalla lukija tässä ketjussa mutta IVF puolella aktiivisempi. Kaksi tuloksetonta IVF kierrosta jo julkisella takana ja kolmas kierros juuri käynnissä.

Meillä haaveissa esikoinen ollut jo pitkään mutta mutkia on ollut matkassa paljon. Ikäkin tuntuu jo painavan omaa mieltä kovastikin.

Pelkoihin voin todellakin samaistua. Itsellä diagnosoitiin MS-tauti muutamia vuosia sitten ja lääkityksen takia jouduimme laittamaan yrityksenkin katkolle pidemmäksi aikaa. Miehenkään sairaushistoria ei ole ihan puhdas. Omat pelot kohdistuvat vähän molempiin suuntiin. Mitäs jos ei koskaan onnistuta ja toisaalta mitäs jos onnistutaan. Huoli siitä että periytyykö jokin sairaus lapselle on kovinkin suuri. Kuinka sen asian kanssa pystyisi elämään.

Toisinaan olen luottavainen että kaikki järjestyy ja toisinaan taas katastrofiajattelu ottaa vallan.