H-hetki ja miten kaikki meni
- Ketjun aloittaja Eemi03
- Aloituspäivämäärä
Huh, Aamu! Olet nyt onneksi reissusta selviytynyt! Tänne turvalliseen koti-Suomeen vaan synnyttämään seuraavan kerran! Ja TAYSiin kun tulet niin anopilla ei ole mitään asiaa sairaalaankaan :) Oot kyllä niin rohkea, ettei mitään järkeä! En ikinä uskaltaisi synnyttää Pohjoismaiden ulkopuolella... Ehkä USA ja Kanada menis mutta that's it! Kunniamerkki rohkeudesta sulle! [:)]
Lila Missä vaiheessa sulle laitettiin epiduraali? Mulle laitettiin 23.05 ja vauva syntyi 00.01, eli noin tunti ennen syntymää ja 40 min ennen ponnistamista. En huomannut sillä mitään vaikutusta. Paitsi olisin varmaan ollut vielä kipeämpi viimeisten supistusten aikana ennen ponnistamista. Jos se on mahdollista? [:)] Ei vienyt ponnistamisen tarvetta, se kasvoi koko ajan ihan selvästi. Ponnistamisen aikana ensimmäiset supistukset oli ehkä helpompia. Viimeiset ei enää niinkään. Tai ei ne supistukset kyllä ponnistaessa varsinaisesti sattunu, mutta se ponnistaminen oli rankkaa ja alun jälkeen kivuliasta. Joten mulla ehkä autto ponnistamiskipuihin ja jälkijuttuihin... mut ei tarvinnu odotella vaikutuksen poistumista. Mietin tässä vain, että jos sitä vielä joskus synnyttää, että pyydänkö edes epiduraalia jos joutuis sitten odottamaan ponnistamislupaa, nyt en joutunut, joten meni mielestäni kaikki hyvin.
Sä oot muuten Lila toiminu fiksusti ilokaasun kanssa. Tiedän itsekin, että olisi pitänyt aina aloittaa aiemmin sen ottaminen, mutta kun oli niin mukava jutella miehen kanssa ja rentoutua, että aloitin ehkä pikkasen liian myöhään aina, tuntui, että vaikutus tuli sitten loppuvaiheessa vasta. Tosin lopussa olin vähän fiksumpi kun oikeasti sattu niin...
Lila Missä vaiheessa sulle laitettiin epiduraali? Mulle laitettiin 23.05 ja vauva syntyi 00.01, eli noin tunti ennen syntymää ja 40 min ennen ponnistamista. En huomannut sillä mitään vaikutusta. Paitsi olisin varmaan ollut vielä kipeämpi viimeisten supistusten aikana ennen ponnistamista. Jos se on mahdollista? [:)] Ei vienyt ponnistamisen tarvetta, se kasvoi koko ajan ihan selvästi. Ponnistamisen aikana ensimmäiset supistukset oli ehkä helpompia. Viimeiset ei enää niinkään. Tai ei ne supistukset kyllä ponnistaessa varsinaisesti sattunu, mutta se ponnistaminen oli rankkaa ja alun jälkeen kivuliasta. Joten mulla ehkä autto ponnistamiskipuihin ja jälkijuttuihin... mut ei tarvinnu odotella vaikutuksen poistumista. Mietin tässä vain, että jos sitä vielä joskus synnyttää, että pyydänkö edes epiduraalia jos joutuis sitten odottamaan ponnistamislupaa, nyt en joutunut, joten meni mielestäni kaikki hyvin.
Sä oot muuten Lila toiminu fiksusti ilokaasun kanssa. Tiedän itsekin, että olisi pitänyt aina aloittaa aiemmin sen ottaminen, mutta kun oli niin mukava jutella miehen kanssa ja rentoutua, että aloitin ehkä pikkasen liian myöhään aina, tuntui, että vaikutus tuli sitten loppuvaiheessa vasta. Tosin lopussa olin vähän fiksumpi kun oikeasti sattu niin...
ginessa
Kommentoinnin ninja
Voi sua Aamu [:-]
Kurjaa synnyttää yksin ja sitten kamalat kivut päälle.
Anopista puhumattakaan...[&:]
Heh, mulla tän raskauden ja synnytyksen kanssa ollu useempi katetrointi..
meinas mennä hermot kun oli sit taas synytyksen jälkeen katetri yli vuorokauden ..aattelin että joudun loppuiäks katetroimaan ite kun oli talvella se virtsaumpikin.
Onneks rakko sai taas levätä vuorokauden ja palautui...
Kurjaa synnyttää yksin ja sitten kamalat kivut päälle.
Anopista puhumattakaan...[&:]
Heh, mulla tän raskauden ja synnytyksen kanssa ollu useempi katetrointi..
meinas mennä hermot kun oli sit taas synytyksen jälkeen katetri yli vuorokauden ..aattelin että joudun loppuiäks katetroimaan ite kun oli talvella se virtsaumpikin.
Onneks rakko sai taas levätä vuorokauden ja palautui...
illi
Vauhtiin päässyt keskustelija
Joo olin kovasti odotellut Aamun kertomusta, ja voi kurjuus, miltä on mahtaneet kivut tuntua. Miten siis ihmeessä anoppi ja miehen siskonkin on pitänyt sinne sairaalaan jäädä yöksi??? No onneksi nyt saat olla rauhassa. Suomessa tuon sektion jälkeen kyllä jatkuvasti huolehdittiin kipulääkityksestä, että on vähän eri touhua kuin siellä. Siellä siis saa itse päättää, meneekö sektioon vai ei, kun Suomessa siihen pitää aina olla lääketieteellinen syy?
Katetroinnista: ei se mustakaan mitenkään hirveää ollut, mutta toisaalta siinä leikkauksen yhteydessä tapahtu niin paljon muutakin, että se katetrointi oli vain yksi pieni juttu.
Katetroinnista: ei se mustakaan mitenkään hirveää ollut, mutta toisaalta siinä leikkauksen yhteydessä tapahtu niin paljon muutakin, että se katetrointi oli vain yksi pieni juttu.
Mirde, epiduraali laitettiin n. 19.20 ja 19.30 olisin voinut ponnistaa (pyysin epiduraalia vähän ennen seiskaa), ponnistusvaihe merkittiin alkaneeksi 21.25. Mulla vaan jotenkin tunto katosi sen verran lantionpohjasta, että en saanut mitään aikaan.. ponnistuksen tarve kyllä tuntui, mutta sekin vasta joskus 20-21 aikaan.
Katetrointi sillä hetkellä kun se tehtiin tuntui semisti epämiellyttävältä ja vähän sattui, mutta ilkeintä oli se pissaaminen sen jälkeen.. kätilö sanoi ettei välttämättä johdu katetroinnista, mutta itse jotenkin assosioin sen siihen, en usko että johtui repeytymistä tms. koska kipu tuntui nimenomaan virtsaputkessa ja helpotti sitten kun sai homman toimimaan pari ekaa kertaa..
Katetrointi sillä hetkellä kun se tehtiin tuntui semisti epämiellyttävältä ja vähän sattui, mutta ilkeintä oli se pissaaminen sen jälkeen.. kätilö sanoi ettei välttämättä johdu katetroinnista, mutta itse jotenkin assosioin sen siihen, en usko että johtui repeytymistä tms. koska kipu tuntui nimenomaan virtsaputkessa ja helpotti sitten kun sai homman toimimaan pari ekaa kertaa..
Aamu81
Puuhakas puhuja
illi78, joo taalla saa itse paattaa haluaako sektion vai normisynnytyksen. Ma toivoin tosi paljon normaalia alatiesynnytysta, mutta ei... ei pystynyt :(
Mulla tuli jalkeen pain jotain lisattavaa mieleen tuohon kertomukseen, mutta nyt kun taalla olen niin en muista etta mita! Hmph! :)
Mulla tuli jalkeen pain jotain lisattavaa mieleen tuohon kertomukseen, mutta nyt kun taalla olen niin en muista etta mita! Hmph! :)
asali
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tässä meidän tarinaa. On vähän “kauniissa” muodossa ja englanniksi koska suoraan meidän blogista kopsattuna. Sori!
Kliinistä tietoa.
Kesto 13h15min. 1:12h45min 2:18 min 3:12 min. Istukkaa irroteltiin tosi huolella kun meidän perheessä on siitä ollut paljon tuskaa. Napanuora oli jättiläiskokoinen eli siihen jouduttiin laittaan semmonen muoviklipsi ja mies joutu leikkaan varmaan neljä kertaa ennenkun meni poikki. Aqua rakkulat pelasti mut! En tiedä olisko “normaalissa” synnytyksessä ollut mitään apua, mutta nyt oli ainoa tapa millä saatiin selkä rennoks edes pieneksi hetkeksi.
OUR LITTLE MIRACLE
Finally.
He kept us waiting two days past my due date, and I was anxious to meet him. During those last days I kept increasing exercise, visited sauna often and just waited and waited. The funny thing is that when the labor actually started I didn't even realize it at first.
Here's how the day went.
My biggest fear was that I would feel my labor pain in my back. I've heard that it's the worst kind of labor pain there is... So of course, my luck, that is exactly what happened. On August 27 I started to wake up with some pain during the night, but as I told earlier it didn't dawn on me that it was the real deal. For a few weeks before that, I'd had contractions everytime I would move my position, so at night, feeling sleepy I didn't realize that the pain came before I got up.
Around five in the morning I gave up though, and decided that I need to go sit in a hot shower to ease the pain. I kept secretly hoping that that day would be the day we would get to meet our little miracle, but at the same time I tried to be realistic that it could end any minute.
But they kept coming and kept getting worse. So after having regular contractions every eight minute for a bit over two hours, we started to make a plan for the day.
Tonny went to work and took me to my mom's place, since I didn't want to stay alone, and mom has a bathtub :D. We also didn't want Tonny to stay home, incase it would end. At this point the pain was intense, but nothing I couldn't breath through. Around nine I was at mom's and almost straight away decided to take a bath. The hot water felt amazing on my back, since that was still the place all the pain was in. I actually had to check that my belly hardened to be sure that they were contractions (since I don't have that much experience on this..). The bath is supposed to relax and even slow things down, but even though it felt good, and relaxed me a bit, the contractions started coming every 5-6 minutes. It didn't seem like it would end, and between the contractions it started to register to me that I will have my baby that day.
Mom helped me with some massaging and even Daniel was there pretending to be a little doctor. The horrible thing was that, I started vomiting again. Nothing new to this pregnancy, but let me say that vomiting and contracting at the same time - not very fun! Those moment made me feel I will never make it.
Around two I started to feel like that I can't take the pain any longer. I called Tonny to come to mom's and Minna came to pick Daniel up. We had already decided to have my mom with us during the delivery, in case of any language issues. So finally after all that, the three of us took the trip to the hospital. As a plus the car seat warmer really helped along the way - in front of the hospital getting up was torture already. We got in and I went in for an examination. They made sure baby's heart was beating ok, and then checked me out. My second fear was that they would say that I'm barely anything along and would send me back home. Luckily that didn't happen, and I actually started crying from relief when she told me that it's going to happen today, I was already at 4 cm.
After that I took a quick shower, and changed (possibly the most horrible clothes change in my life!) At this point my back wouldn't relax completely in between the contractions, any ANY movement made it worse. Upstair at the delivery ward I was recommended to take these aqua bladders (basically just water inserted just under the skin) to my back. It hurts so bad, like a bad bee sting, but finally relief! I remember saying to the midwife that now I can finally look at people in their eyes again.
I headed back to the shower and poured hot water on my body. Now that the back was at peace (even if it was only for a very short time) I finally felt some pain in my belly also. Also the sides of my legs started to burn with every contraction. I was lucky though, because between every contraction I got a nice break.
At some point it didn't seem like enough though and I started to take laughing gas also. I didn't enjoy it at all since now my contractions started to come two in a row, so I always ended up taking it for so long that it affected my legs and everything. But it made some time pass and at the next check up I had progressed to 6 cm and they were able to break my waters and give me a para cervical injection to ease the pain. After that when the pain started to become too much again, and I thought I would have to take an epidural (which I was ready for incase the pain would become too much) the midwife told me that there is no need for that anymore since I was at 10 cm and could start pushing soon. We had to wait a while since the baby was in a angle, but soon enough it was time and 18 minutes later, at 19.33, baby Julius was in my arms. I'm not going to lie, it hurt so much, but my midwife did such a good job in aiding him out that even Tonny said that it looked so easy and natural.
My first thought was that HE is SO SMALL... and I just wanted to protect him from all the bad things in the world. I cried a little - he made me so happy... I was able to hold him immediately and he ate for the first time before he was even one hour old. From the moment that I arrived at the hospital it had only been 3,5 hours until I had him. I felt so lucky because I was able to stay comfortably at home for a very long time.
After a while Tonny and the midwife went to take his measurements height 50 cm and weight 3485 g, and to give him a bath. Then we were served some tea and sandwiches (finally I didn't feel like vomiting anymore!) and thanked God for our amazing little boy. Two hours later we were transferred to the new born ward.
Tonny went home that night and I stayed with the baby... I don't think either of us was able to sleep that night... The baby slept though, and I kept checking that he is breathing. I guess that is what every new mom does :D
We stayed at the hospital for less than two days, since I was ok and little Julius was eating and sleeping well.
Kliinistä tietoa.
Kesto 13h15min. 1:12h45min 2:18 min 3:12 min. Istukkaa irroteltiin tosi huolella kun meidän perheessä on siitä ollut paljon tuskaa. Napanuora oli jättiläiskokoinen eli siihen jouduttiin laittaan semmonen muoviklipsi ja mies joutu leikkaan varmaan neljä kertaa ennenkun meni poikki. Aqua rakkulat pelasti mut! En tiedä olisko “normaalissa” synnytyksessä ollut mitään apua, mutta nyt oli ainoa tapa millä saatiin selkä rennoks edes pieneksi hetkeksi.
OUR LITTLE MIRACLE
Finally.
He kept us waiting two days past my due date, and I was anxious to meet him. During those last days I kept increasing exercise, visited sauna often and just waited and waited. The funny thing is that when the labor actually started I didn't even realize it at first.
Here's how the day went.
My biggest fear was that I would feel my labor pain in my back. I've heard that it's the worst kind of labor pain there is... So of course, my luck, that is exactly what happened. On August 27 I started to wake up with some pain during the night, but as I told earlier it didn't dawn on me that it was the real deal. For a few weeks before that, I'd had contractions everytime I would move my position, so at night, feeling sleepy I didn't realize that the pain came before I got up.
Around five in the morning I gave up though, and decided that I need to go sit in a hot shower to ease the pain. I kept secretly hoping that that day would be the day we would get to meet our little miracle, but at the same time I tried to be realistic that it could end any minute.
But they kept coming and kept getting worse. So after having regular contractions every eight minute for a bit over two hours, we started to make a plan for the day.
Tonny went to work and took me to my mom's place, since I didn't want to stay alone, and mom has a bathtub :D. We also didn't want Tonny to stay home, incase it would end. At this point the pain was intense, but nothing I couldn't breath through. Around nine I was at mom's and almost straight away decided to take a bath. The hot water felt amazing on my back, since that was still the place all the pain was in. I actually had to check that my belly hardened to be sure that they were contractions (since I don't have that much experience on this..). The bath is supposed to relax and even slow things down, but even though it felt good, and relaxed me a bit, the contractions started coming every 5-6 minutes. It didn't seem like it would end, and between the contractions it started to register to me that I will have my baby that day.
Mom helped me with some massaging and even Daniel was there pretending to be a little doctor. The horrible thing was that, I started vomiting again. Nothing new to this pregnancy, but let me say that vomiting and contracting at the same time - not very fun! Those moment made me feel I will never make it.
Around two I started to feel like that I can't take the pain any longer. I called Tonny to come to mom's and Minna came to pick Daniel up. We had already decided to have my mom with us during the delivery, in case of any language issues. So finally after all that, the three of us took the trip to the hospital. As a plus the car seat warmer really helped along the way - in front of the hospital getting up was torture already. We got in and I went in for an examination. They made sure baby's heart was beating ok, and then checked me out. My second fear was that they would say that I'm barely anything along and would send me back home. Luckily that didn't happen, and I actually started crying from relief when she told me that it's going to happen today, I was already at 4 cm.
After that I took a quick shower, and changed (possibly the most horrible clothes change in my life!) At this point my back wouldn't relax completely in between the contractions, any ANY movement made it worse. Upstair at the delivery ward I was recommended to take these aqua bladders (basically just water inserted just under the skin) to my back. It hurts so bad, like a bad bee sting, but finally relief! I remember saying to the midwife that now I can finally look at people in their eyes again.
I headed back to the shower and poured hot water on my body. Now that the back was at peace (even if it was only for a very short time) I finally felt some pain in my belly also. Also the sides of my legs started to burn with every contraction. I was lucky though, because between every contraction I got a nice break.
At some point it didn't seem like enough though and I started to take laughing gas also. I didn't enjoy it at all since now my contractions started to come two in a row, so I always ended up taking it for so long that it affected my legs and everything. But it made some time pass and at the next check up I had progressed to 6 cm and they were able to break my waters and give me a para cervical injection to ease the pain. After that when the pain started to become too much again, and I thought I would have to take an epidural (which I was ready for incase the pain would become too much) the midwife told me that there is no need for that anymore since I was at 10 cm and could start pushing soon. We had to wait a while since the baby was in a angle, but soon enough it was time and 18 minutes later, at 19.33, baby Julius was in my arms. I'm not going to lie, it hurt so much, but my midwife did such a good job in aiding him out that even Tonny said that it looked so easy and natural.
My first thought was that HE is SO SMALL... and I just wanted to protect him from all the bad things in the world. I cried a little - he made me so happy... I was able to hold him immediately and he ate for the first time before he was even one hour old. From the moment that I arrived at the hospital it had only been 3,5 hours until I had him. I felt so lucky because I was able to stay comfortably at home for a very long time.
After a while Tonny and the midwife went to take his measurements height 50 cm and weight 3485 g, and to give him a bath. Then we were served some tea and sandwiches (finally I didn't feel like vomiting anymore!) and thanked God for our amazing little boy. Two hours later we were transferred to the new born ward.
Tonny went home that night and I stayed with the baby... I don't think either of us was able to sleep that night... The baby slept though, and I kept checking that he is breathing. I guess that is what every new mom does :D
We stayed at the hospital for less than two days, since I was ok and little Julius was eating and sleeping well.
Pitu86
Näppärä viestien naputtelija
Mulla oli siis sovittu käynnistysaika rv 42+0 eli 1.9. Menin aamulla polille, josta sitten taas käyrien ym. jälkeen osastolle, jossa laitettiin eka Cytotec-murunen klo. 10.30. Se aiheutti lähinnä kummallista sähkön tunnetta lantioon, joten kolmelta annettiin seuraava murunen. Se olikin sitten riittävä, nimittäin supistukset alkoivat, siinä vaiheessa vielä tuulettelin ja kävelin ympäri Jorvin sairaalaa [:)] Mies tuli kattoon mua illalla puol seiskan aikaan ja tunti siitä eteenpäin olin jo aika tuskainen, supistuksia tuli nimittäin 1,5min välein ja kivut alkoi olla aika kovia! Mies lähti kotiin ja lupasin soitella jos tarvii tulla ennen aamua, kätilöt kun olivat sitä mieltä että kohdunkaula on niin epäkypsä (suppareista huolimatta) että menee vielä kauan ennen kun syntyy. Alkoi olla jo aika kivut ja menin sitten kuumaan suihkuun - ei apua. Sain huikean lääkeannoksen, eli paracetamolia [:D], josta ylläri ylläri ei mitään apua.. Tunti sen jälkeen, n.klo 22.30 sain sitte Oxynormia liuoksena suuhun -ei tehonnut sekään! Yövuorossa ollut kätilö sanoi ettei osastolla ollut mahdollista lääkitä mun kipuja sen enempää, joten otti taas käyrää ja kattoi kohdunsuun tilanteen, oli huikean sentin auki ja kaulaa tuntui pieni reuna. Lupasi soitella kuitenkin synnärille päivystäjälle josko ne ottais mut sinne että saisin kunnon kivunlievityksen. Synnärillä oli kunnon ruuhka, joten käskivät mut taas suihkuun ja soitella sitten uudestaan, kävin niin kuumassa suihkussa että olin varma että saan palovammoja, supistukset kuitenkin puski läpi -ei siis hyötyä enää suihkustakaan..
Klo. 0.00 kätilö tuli kertomaan et puolen tunnin päästä saan mennä synnytysosastolle, niinpä siis soittelin miehelle ja pyysin tulemaan (oli kuulemma kurvannut aika vauhtia, raukka..) 0.30 päästiin sitten kätilön johdattamina synnärille, jossa piti vielä aulassa odotella että joku tulee ottaan meidät vastaan, tossa vaiheessa meinasin kävellä jos seinillä, oli ihan huikeat kivut! Päästiin viimein ja vihdoin tarkkailuhuoneeseen JA TAAS käyrälle, teki mieli ennemmin kuolla kun maata siinä hiton pöydällä, koko kroppa tärisi ihan älyttömästi, kivuista johtuen ilmeisesti.. TUNNIN siinä maattuani (kätilöllä kiire..) meni sitten vedet ja siitä puoli tuntia niin päästiin saliin, kello oli tossa vaiheessa aika tarkkaan 02.00. Ilokaasusta en saanut mitään hyötyä, tuli vaan entistä huonompi olo, anestesialääkäri pääsi antamaan epiduraalin vasta klo. 03.00 (olin siis kipulääkkeittä 22.30-03.00 välisen ajan) Tuossa vaiheessa olin varma että kuolen!
Epiduraalin laiton jälkeen koitti taivas! AIvan mahtava olo, pieni paine kohdunsuulla ja peräsuolessa oli leikkiä verrattuna aikasempaan. Tossa vaiheessa kello oli 05.00 ja olin 5cm auki. Klo 07.00 olin auki 9cm, huima eteneminen siis puolessatoista tunnissa [:)] 10cm auki olin melko pian tuon jälkeen, mutta koska epiduraali oli heikentänyt supistuksia, jäätiin odottamaan että epiduraalin vaikutus laimenisi ja supistukset voimistuu. Yövuoron ihana kätilö lähti kotiin ja tilalle tuli toinen kätilö opiskelijan kanssa. klo 8.30 sain alkaa "ähkimään" vauvaa alaspäin jos siltä tuntuu. Ne istutti mut sille helkkarin jakkaralla ja se oli varmaan pahin vaihe koko synnytyksessä! Lopulta ponkasin ylös ja sänkyyn, jossa tunnin ponnistelujen jälkeen syntyi poika [:)] Pieni rakas oli vaan niellyt jonkin verran lapsivettä, joten heti syntymän jälkeen hänet vietiin virvotteluhuoneeseen, jonne mies meni mukaan. Poikaa virvoiteltiin ikuisuudelta tuntuvan ajan ja lopulta lastenlääkäri tuli toisenkätilön kanssa näyttämään poikaa mulle ja sain hänet minuutiksi rinnalle. Sitten poikaa lähdettiin viemään tarkkailuosastolle, jonne mies lähti mukaan myös. Tilanne oli rauhallinen ja mulle kerrottiin koko ajan että ei ole kyse mistään vakavasta, vaan että tälläistä sattuu usein etenkin yliaikaisten kohdalla. Mies oli päässyt tarkkailuosastolla syöttämään poikaa pullosta ja lääkäri oli kertonut tilanteen hyvin. Pääsin iltapäivällä hieman toivuttuani katsomaan poikaa ja sylittelemään häntä [:)] Kamalinta oli kuitenkin jättää hänet "yksin" sinne ja mennä takasin omalle osastolle yöksi, itkeskelin koko illan huoneessa (jossa onneksi ei ollut sillä hetkellä muita kun minä, ei olisi ollu kiva katella muiden vauvoja..) Seuraavana aamuna soittelin tarkkailuun ja kyselin pojan vointia, joka oli parantunut huimasti [:)] Mies tuli sairaalaan ja menimme yhdessä tarkkailuosastolle, jossa lääkäri oli juuri kierrolla ja sanoi että kontrollikeuhkokuvan jälkeen poika pääsee mun mukaan, jos kuvassa kaikki ok - kaikki oli hyvin ja sain pojan viereeni puolilta päivin, aivan mahtava tunne![:)]
Kotiuduimme 2vrk pojan syntymän jälkeen eli 4.9, joten tuo pieni tarkkailukierros ei pidentänyt sairaalassaoloaikaamme ollenkaan [:)] Tällä hetkellä makkarista kuuluu sen verran kovaa huutoa, että keuhkoissa ei ainakaan tunnu olevan mitään vikaa [:D]
Klo. 0.00 kätilö tuli kertomaan et puolen tunnin päästä saan mennä synnytysosastolle, niinpä siis soittelin miehelle ja pyysin tulemaan (oli kuulemma kurvannut aika vauhtia, raukka..) 0.30 päästiin sitten kätilön johdattamina synnärille, jossa piti vielä aulassa odotella että joku tulee ottaan meidät vastaan, tossa vaiheessa meinasin kävellä jos seinillä, oli ihan huikeat kivut! Päästiin viimein ja vihdoin tarkkailuhuoneeseen JA TAAS käyrälle, teki mieli ennemmin kuolla kun maata siinä hiton pöydällä, koko kroppa tärisi ihan älyttömästi, kivuista johtuen ilmeisesti.. TUNNIN siinä maattuani (kätilöllä kiire..) meni sitten vedet ja siitä puoli tuntia niin päästiin saliin, kello oli tossa vaiheessa aika tarkkaan 02.00. Ilokaasusta en saanut mitään hyötyä, tuli vaan entistä huonompi olo, anestesialääkäri pääsi antamaan epiduraalin vasta klo. 03.00 (olin siis kipulääkkeittä 22.30-03.00 välisen ajan) Tuossa vaiheessa olin varma että kuolen!
Epiduraalin laiton jälkeen koitti taivas! AIvan mahtava olo, pieni paine kohdunsuulla ja peräsuolessa oli leikkiä verrattuna aikasempaan. Tossa vaiheessa kello oli 05.00 ja olin 5cm auki. Klo 07.00 olin auki 9cm, huima eteneminen siis puolessatoista tunnissa [:)] 10cm auki olin melko pian tuon jälkeen, mutta koska epiduraali oli heikentänyt supistuksia, jäätiin odottamaan että epiduraalin vaikutus laimenisi ja supistukset voimistuu. Yövuoron ihana kätilö lähti kotiin ja tilalle tuli toinen kätilö opiskelijan kanssa. klo 8.30 sain alkaa "ähkimään" vauvaa alaspäin jos siltä tuntuu. Ne istutti mut sille helkkarin jakkaralla ja se oli varmaan pahin vaihe koko synnytyksessä! Lopulta ponkasin ylös ja sänkyyn, jossa tunnin ponnistelujen jälkeen syntyi poika [:)] Pieni rakas oli vaan niellyt jonkin verran lapsivettä, joten heti syntymän jälkeen hänet vietiin virvotteluhuoneeseen, jonne mies meni mukaan. Poikaa virvoiteltiin ikuisuudelta tuntuvan ajan ja lopulta lastenlääkäri tuli toisenkätilön kanssa näyttämään poikaa mulle ja sain hänet minuutiksi rinnalle. Sitten poikaa lähdettiin viemään tarkkailuosastolle, jonne mies lähti mukaan myös. Tilanne oli rauhallinen ja mulle kerrottiin koko ajan että ei ole kyse mistään vakavasta, vaan että tälläistä sattuu usein etenkin yliaikaisten kohdalla. Mies oli päässyt tarkkailuosastolla syöttämään poikaa pullosta ja lääkäri oli kertonut tilanteen hyvin. Pääsin iltapäivällä hieman toivuttuani katsomaan poikaa ja sylittelemään häntä [:)] Kamalinta oli kuitenkin jättää hänet "yksin" sinne ja mennä takasin omalle osastolle yöksi, itkeskelin koko illan huoneessa (jossa onneksi ei ollut sillä hetkellä muita kun minä, ei olisi ollu kiva katella muiden vauvoja..) Seuraavana aamuna soittelin tarkkailuun ja kyselin pojan vointia, joka oli parantunut huimasti [:)] Mies tuli sairaalaan ja menimme yhdessä tarkkailuosastolle, jossa lääkäri oli juuri kierrolla ja sanoi että kontrollikeuhkokuvan jälkeen poika pääsee mun mukaan, jos kuvassa kaikki ok - kaikki oli hyvin ja sain pojan viereeni puolilta päivin, aivan mahtava tunne![:)]
Kotiuduimme 2vrk pojan syntymän jälkeen eli 4.9, joten tuo pieni tarkkailukierros ei pidentänyt sairaalassaoloaikaamme ollenkaan [:)] Tällä hetkellä makkarista kuuluu sen verran kovaa huutoa, että keuhkoissa ei ainakaan tunnu olevan mitään vikaa [:D]
illi
Vauhtiin päässyt keskustelija
Pitu: mä kanssa pelkäsin sitä käynnistyksessä, että ne pitää mua osastolla niin pitkään, kun vaan voivat, koska synnäri tuntui siellä ollessani olevan koko ajan ihan täynnä. Siellä osastolla ei varmaan nimittäin ollut kiva kieriskellä kivuissa, kun mieskään ei päässyt paikalle ja huoneessa muita... No mutta ihanaa, kun kaikki on kunnossa ja onnea vielä pojasta [:)]
Sartzuli
Puuhakas puhuja
Tässä mun synnytyskertomus, ilman suurempia ykistyiskohtia.
Su klo.00.05 Lapsivedet meni heti sen jälkeen, kun mies oli puhunut masuun, et ala tulla ulos sieltä, ettei isin tarvi mennä huomenna sukujuhliin[:D] Soitin sit synnärille, jossa hyvin epäilevä kätilö pyys tulemaan käymään vaikka tuskin kyse olisi kuulemma lapsivedestä ja meidät lähetettäis viel kotiin.
Klo. 00.30 lähdettiin kohti sairaalaa. Matkaa 9km. Matkalla muutama supistus, mut ei mitään suurempaa kipua.
Kätilö oli siteeseen katsomisen jälkeen sitä meiltä, ettei vedet ollu menny vaikka sanoin, et välillä jotain holahtaa housuun. Hänen mielestään sitä pitäis valua kokoajan. 10 min. käyrälläolon jälkeen hänkin oli sitä meiltä, että kyseessä todella on lapsivesi. Supistukset rupes tuntumaan selässä ja kätilö siinä vielä kyseli lähdenkö kotiin. Sanoin, etten osaa itse sanoa. Hän sitten tarkisti paikat ja totesi, että sä lähet nyt kyllä suoraan synnyttämään. Muuttu siinä vaiheessa ääni kellossa tällä kätilöllä. Oli tosi tympee tuohon asti.
Klo. 02.00 Siirryin synntyssaliin ja mies lähti hakemaan kotoa kameraa ja sairaalalaukkua, joita ei siis tajuttu ottaa mukaan, ku sanotiin, et lähettävät vielä kotiin.
Supistukset rupes tuntumaan jo aikalailla. Sain lämpöpusseja ja ilokaasua.
Klo. 03.15 olin saanu jo epiduraalin, kun kätilö sitä ehdotti. Hänen mielestään olin niin kärsivän oloinen. En tiedä johtuiko nopea kivunlievityksen saanti pelkopolimerkinnästä. Mies oli siis jo tullut aikaa sitten takaisin. Koitimme siinä vähän nukkua supistusten välissä. Epiduraali kyllä auttoi todella paljon ja melkein heti.
Klo. 05.00 Sain toisen kerran epiduraalia ja kivut lähtivät taas lähes kokonaan.
klo. 07.15 pyysin uutta epiduraalia, mutta olinkin jo täysin auki, joten en saanut sitä. Pian kuitenkin sain pelkkää kipulääkettä epiduraalitilaan, mutta en puudutusainetta.
Pikkuhiljaa sain alkaa harjoittelemaan ponnistusta. Ponnistaminen oli mielestäni kaikkein kamalinta koko synnytyksessä. Ponnistin ja ponnistin. Jossain vaiheessa sain jotain puudutusta, jota ei lue synnytyskertomuksessa??? Lopulta salissa oli 4 tai 5 lääkäriä, kätilöä, hoitajaa jne.
Klo. 9.42 Olin ponnistanut 1h14min. kun neiti autettiin maailmaan imukupilla. Kätilö pyysi jossain vaiheessa isää istumaan. Mies sanoi, ettei itse synntys tehnyt pahaa, mutta kun yksi painoi koko painollaan mun mahaa, yks repi imukupilla, kaks repi mua jaloista jne. Miehellä oli tietty myös verensokerit alhaalla ja väsymys kova yön valvomisen jäljiltä ja sitten katsoo kun vaimoa revitään[:D]
Sain vauvan pariks minuutiks mahalleni ja sitten mut jo siirrettiin leikkaussaliin ja vauva jäi isän kanssa. Olin saanut 3. asteen repeämän ja tikkejä sain kolmeen kerrokseen, veikkaisin, et noita tuli 20-30kpl yhteensä.
Nyt näin 3 viikkoa synntyksen jälkeen paikat rupee pikkuhiljaa olemaan ok, pystyn jo istumaan ja kävelemään normaalisti[:)]
Aika nopeesti siis mulla meni synntys omasta mielestäni ja kun supistukset alko olla kivuliaita vasta sairaalassa, sain kivunlievitykset nopeesti, joten en niiden kanssa joutunu kärvistelemään. Enkä joutunu odotteleen synnytysvastaanotossa tms..
Synnytyksestä ei jääny mitään hampaankoloon, eniten vaan ärsyttää tää "jälkipyykki", mutta näillä mennään[:D]
Su klo.00.05 Lapsivedet meni heti sen jälkeen, kun mies oli puhunut masuun, et ala tulla ulos sieltä, ettei isin tarvi mennä huomenna sukujuhliin[:D] Soitin sit synnärille, jossa hyvin epäilevä kätilö pyys tulemaan käymään vaikka tuskin kyse olisi kuulemma lapsivedestä ja meidät lähetettäis viel kotiin.
Klo. 00.30 lähdettiin kohti sairaalaa. Matkaa 9km. Matkalla muutama supistus, mut ei mitään suurempaa kipua.
Kätilö oli siteeseen katsomisen jälkeen sitä meiltä, ettei vedet ollu menny vaikka sanoin, et välillä jotain holahtaa housuun. Hänen mielestään sitä pitäis valua kokoajan. 10 min. käyrälläolon jälkeen hänkin oli sitä meiltä, että kyseessä todella on lapsivesi. Supistukset rupes tuntumaan selässä ja kätilö siinä vielä kyseli lähdenkö kotiin. Sanoin, etten osaa itse sanoa. Hän sitten tarkisti paikat ja totesi, että sä lähet nyt kyllä suoraan synnyttämään. Muuttu siinä vaiheessa ääni kellossa tällä kätilöllä. Oli tosi tympee tuohon asti.
Klo. 02.00 Siirryin synntyssaliin ja mies lähti hakemaan kotoa kameraa ja sairaalalaukkua, joita ei siis tajuttu ottaa mukaan, ku sanotiin, et lähettävät vielä kotiin.
Supistukset rupes tuntumaan jo aikalailla. Sain lämpöpusseja ja ilokaasua.
Klo. 03.15 olin saanu jo epiduraalin, kun kätilö sitä ehdotti. Hänen mielestään olin niin kärsivän oloinen. En tiedä johtuiko nopea kivunlievityksen saanti pelkopolimerkinnästä. Mies oli siis jo tullut aikaa sitten takaisin. Koitimme siinä vähän nukkua supistusten välissä. Epiduraali kyllä auttoi todella paljon ja melkein heti.
Klo. 05.00 Sain toisen kerran epiduraalia ja kivut lähtivät taas lähes kokonaan.
klo. 07.15 pyysin uutta epiduraalia, mutta olinkin jo täysin auki, joten en saanut sitä. Pian kuitenkin sain pelkkää kipulääkettä epiduraalitilaan, mutta en puudutusainetta.
Pikkuhiljaa sain alkaa harjoittelemaan ponnistusta. Ponnistaminen oli mielestäni kaikkein kamalinta koko synnytyksessä. Ponnistin ja ponnistin. Jossain vaiheessa sain jotain puudutusta, jota ei lue synnytyskertomuksessa??? Lopulta salissa oli 4 tai 5 lääkäriä, kätilöä, hoitajaa jne.
Klo. 9.42 Olin ponnistanut 1h14min. kun neiti autettiin maailmaan imukupilla. Kätilö pyysi jossain vaiheessa isää istumaan. Mies sanoi, ettei itse synntys tehnyt pahaa, mutta kun yksi painoi koko painollaan mun mahaa, yks repi imukupilla, kaks repi mua jaloista jne. Miehellä oli tietty myös verensokerit alhaalla ja väsymys kova yön valvomisen jäljiltä ja sitten katsoo kun vaimoa revitään[:D]
Sain vauvan pariks minuutiks mahalleni ja sitten mut jo siirrettiin leikkaussaliin ja vauva jäi isän kanssa. Olin saanut 3. asteen repeämän ja tikkejä sain kolmeen kerrokseen, veikkaisin, et noita tuli 20-30kpl yhteensä.
Nyt näin 3 viikkoa synntyksen jälkeen paikat rupee pikkuhiljaa olemaan ok, pystyn jo istumaan ja kävelemään normaalisti[:)]
Aika nopeesti siis mulla meni synntys omasta mielestäni ja kun supistukset alko olla kivuliaita vasta sairaalassa, sain kivunlievitykset nopeesti, joten en niiden kanssa joutunu kärvistelemään. Enkä joutunu odotteleen synnytysvastaanotossa tms..
Synnytyksestä ei jääny mitään hampaankoloon, eniten vaan ärsyttää tää "jälkipyykki", mutta näillä mennään[:D]
HP86
Vauhtiin päässyt keskustelija
Sartza, ihan ku oisin lukenu omaa synnytyskertomustani ton ponnistusvaiheen osalta..ihan kylmät väristykset meni [:D]. Meillä oli kans ainakin kaks kätilöä siellä, toinen hääräsi alapäässä, toinen painoi mahan päältä, sit lääkäri veti imukupilla ja lastenlääkäri kyttäs vieressä valmiina..miun neuvolakortissa oli ponnistusvaiheen kestoksi merkattu 1h13min, vaikka alotin ponnistamaan lähes 1h45 min ennen vauvan syntymää (katottiin miehen kans kelloo just siinä)..mitenkähän se kesto sit lasketaan [8|].
Annmarie
Puuhakas puhuja
Mullakin esikoisesta, mies kirjoitti päiväkirjaan klo.17:15 että ponnistusvaihe on alkanut!
Itse muistan ponnistaessa ajatelleeni, että kuudelta olen ponnistanut tunnin.
vauva syntyi 19:08 ja ponnistusvaiheen kestoksi kätilö oli merkannut 53min. [8|]
Outoa laskuoppia.
-yksi kätilönä toiminut ystäväni selvensi, että periaatteessa äitiä ei saisi ponnistuttaa tuntia kauempaa, sitten pitäisi jo pyytää lääkäriä paikalle. Liekö tuo syynä, kun lääkäriä ei oltu kutsuttu, siihen että "katosi" yksi tunti???
Itse muistan ponnistaessa ajatelleeni, että kuudelta olen ponnistanut tunnin.
vauva syntyi 19:08 ja ponnistusvaiheen kestoksi kätilö oli merkannut 53min. [8|]
Outoa laskuoppia.
-yksi kätilönä toiminut ystäväni selvensi, että periaatteessa äitiä ei saisi ponnistuttaa tuntia kauempaa, sitten pitäisi jo pyytää lääkäriä paikalle. Liekö tuo syynä, kun lääkäriä ei oltu kutsuttu, siihen että "katosi" yksi tunti???
Essi83
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ei menny synnytys ollenkaan niinkuin olin aatellu... [&o]
Torstaina alko kaheksan aikaa aamulla supistukset ja niitä sitten jatku koko päivän 7-15 minsan välein, kunnes ysin aikaa lähettiin sairaalaan kun supistusten kesto oli aina noin minuutin verran ja kivut oli kovat. No siellä sitten käyrille, mutta ei ollu kohdunsuu yhtään auki, anto vaan pari paratabsia ja lähetti takas kotiin(50 km). Kipu vaan ylty kokoajan ja supistuksia tuli viiden minsan välein. Kolmelta lähettiin taas takas Kotkaan, mutta vieläkään en ollu auennu yhtään. Nyt sitte kuitenkin päästiin sisään laitokseen ja sain vähä paremmat kipulääkkeet että pysty ees torkkumaan pieniä hetkiä, mieskin sai jäädä keinutuoliin torkkumaan. Perjantaina jatkettiin käyrillä oloa ja supistukset oli kovia ja kesti noin 1,5 minuuttia kerrallaan, välillä vauvan syke heikkeni kovan supistuksen aikana, niin en enää päässy perjantaina kotiin vaan mies joutu jättää mut sairaalaan naistentautien puolelle.. Perjantain ja lauantain välinen yö oli kauhein, sain unilääkettä ja kaikkea, mutta en saannu yhtään unta ja kivut oli ihan mielettömät kokoajan. Viimein lauantai aamuna yheksän aikaan lääkäri tuli ja totesi, että oon 5 senttiä auki ja sitte pääsinkin ihan synnytyspuuhiin "pienen" alkukipuilun jälkeen. No epiduraalia en saannu ku lääkäri oli leikkausessa (Kotkassa on aina vaan yksi päivystävä anestesialääkäri).. Jotenkin just niin mun tuuria... Joskus kahentoista aikaan sain kuitenkin edes minispinaalin, joka helpotti oloa kummasti, ei sattunnu hetkeen mihinkään.. Yhen jälkeen alko olee paikat 10 senttiä auki ja poika viimein laskeutu siinä viimisten minuuttien aikana. Ei se sieltä meinannu millään tulla, joten lääkäri pyydettiin paikalle vauvan sykkeiden alettua laskea että saatiin imukupilla kiskastua ulos.. Tuloksena olikin sitten kunnon repeämät ja viillot... [:o] molemmat sitä pahinta kolmosluokkaa... Menee varmaan hetki toipuessa, ei tarvii todellakaan istua hetkeen kunnolla.. Paikkoja ommeltiin tunnin verran kasaan.. [&o]
Että ei menny ihan niinkuin elokuvissa...Säännöllisten supistusten alusta syntymään meni aikaa 53,5 tuntia... Mut siintä kuin paikat alko aukeemaan niin noin 12 tuntia...
No mutta tuloksena nyt sitten kuitenkin ihana terve poika, joka tykkää kiduttaa äitiään imemällä tuntitolkulla rintaa.. Miten se voikaan tehä niin kipeetä.. tekis mieli vaan itkeä ja huutaa.. [8|]
Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikki halua imettää!
Torstaina alko kaheksan aikaa aamulla supistukset ja niitä sitten jatku koko päivän 7-15 minsan välein, kunnes ysin aikaa lähettiin sairaalaan kun supistusten kesto oli aina noin minuutin verran ja kivut oli kovat. No siellä sitten käyrille, mutta ei ollu kohdunsuu yhtään auki, anto vaan pari paratabsia ja lähetti takas kotiin(50 km). Kipu vaan ylty kokoajan ja supistuksia tuli viiden minsan välein. Kolmelta lähettiin taas takas Kotkaan, mutta vieläkään en ollu auennu yhtään. Nyt sitte kuitenkin päästiin sisään laitokseen ja sain vähä paremmat kipulääkkeet että pysty ees torkkumaan pieniä hetkiä, mieskin sai jäädä keinutuoliin torkkumaan. Perjantaina jatkettiin käyrillä oloa ja supistukset oli kovia ja kesti noin 1,5 minuuttia kerrallaan, välillä vauvan syke heikkeni kovan supistuksen aikana, niin en enää päässy perjantaina kotiin vaan mies joutu jättää mut sairaalaan naistentautien puolelle.. Perjantain ja lauantain välinen yö oli kauhein, sain unilääkettä ja kaikkea, mutta en saannu yhtään unta ja kivut oli ihan mielettömät kokoajan. Viimein lauantai aamuna yheksän aikaan lääkäri tuli ja totesi, että oon 5 senttiä auki ja sitte pääsinkin ihan synnytyspuuhiin "pienen" alkukipuilun jälkeen. No epiduraalia en saannu ku lääkäri oli leikkausessa (Kotkassa on aina vaan yksi päivystävä anestesialääkäri).. Jotenkin just niin mun tuuria... Joskus kahentoista aikaan sain kuitenkin edes minispinaalin, joka helpotti oloa kummasti, ei sattunnu hetkeen mihinkään.. Yhen jälkeen alko olee paikat 10 senttiä auki ja poika viimein laskeutu siinä viimisten minuuttien aikana. Ei se sieltä meinannu millään tulla, joten lääkäri pyydettiin paikalle vauvan sykkeiden alettua laskea että saatiin imukupilla kiskastua ulos.. Tuloksena olikin sitten kunnon repeämät ja viillot... [:o] molemmat sitä pahinta kolmosluokkaa... Menee varmaan hetki toipuessa, ei tarvii todellakaan istua hetkeen kunnolla.. Paikkoja ommeltiin tunnin verran kasaan.. [&o]
Että ei menny ihan niinkuin elokuvissa...Säännöllisten supistusten alusta syntymään meni aikaa 53,5 tuntia... Mut siintä kuin paikat alko aukeemaan niin noin 12 tuntia...
No mutta tuloksena nyt sitten kuitenkin ihana terve poika, joka tykkää kiduttaa äitiään imemällä tuntitolkulla rintaa.. Miten se voikaan tehä niin kipeetä.. tekis mieli vaan itkeä ja huutaa.. [8|]
Ymmärrän oikein hyvin, ettei kaikki halua imettää!
Sartzuli
Puuhakas puhuja
Essi, toivottavasti paranisit yhtä hyvin ku mä. Mulla kans kolmannen asteen repeämät, mut toivuin paremmin ja nopeammin ku odotettiin. Kahden viikon jälkeen pystyin jo istumaan aika hyvin. Eniten teki kipeetä ne päivät, ku viimesimmät tikit oli sulamatta ja ne kinnas. Nyt, reilu 3 viikkoa synnytyksestä ja missään ei tunnu enää mitään. Ja toivottavasti sulla on mies tai joku muu apuna, koska se auttaa toipumiseen paljon, ettei tartte ite nostella vauvaa tms.
Voimia!
Voimia!